09.09.2021

Syksyn avaus

 
Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden syksyn avausnumero on ilmestynyt. Lehdessä 5/2021 mm.:
 
Ohjaaja-käsikirjoittaja Juho Mantereen esityksissä ei tarjota siististi laskostettua todellisuutta. Väkevää teatteria voi kuitenkin syntyä vain silloin, kun huolehditaan luottamuksesta. Mantere kertoo teostensa resepteistä Hanna Helavuoren haastattelussa.
 
Mitä taiteilija voi tehdä, kun hän joutuu maalitetuksi sosiaalisessa mediassa? Saako mustamaalaamisen uhka aikaan itsesensuuria? Suomen PENin puheenjohtaja Veera Tyhtilä ja ylikomisario Jari Taponen antavat toimintaohjeita häirinnän torjumiseksi.
 
Kuinka esittävien taiteiden käy koronan ja rahoitusuudistusten pyörteissä? Kuinka edunvalvoja pitää teatterin puolta pandemia-aikana? Suomen Teatterit ry:n Kaisa Paavolainen kertoo, millaisia muutoksia taitelijan tilipussiin on tulossa.
 
Angélica Liddell esiintyi Avignonin festivaalilla ja herätti ranskalaisissa raivoa ja ihailua. Terhi Suorlahti haastatteli taiteilijaa, joka ei seuraa trendejä, vaan uskoo, että taiteen pakottaminen sosiaalisen oikeuden välineeksi merkitsee sen kuolemaa.
 
Lisäksi poimintoja syksyn kiinnostavista esityksistä, artikkeleita festivaaleilta ja arvioita esityksistä mm. Täydenkuun tansseilta, Tampereen teatterikesästä ja Kajaanin runoviikoilta.
 
Tilaa nyt Teatteri&Tanssi+Sirkus syystarjoushintaan 49 euroa! https://www.teatteritanssi.fi/tilaa-lehti/
 
 
Verkkosivuilta www.teatteritanssi.fi löydät lisää poimintoja lehdessä julkaistuista artikkeleista, ohjelmistokalenterin sekä vain verkossa julkaistavia artikkeleita ja arvioita.

Sinua voisi kiinnostaa

Ilmoitukset