Näyttämöllä, yleisön edessä on kaksi näyttelijää: Nosizwe Baqwa ja Cecilie Solberg Knudsrød. Kumpikin näyttelijöistä on huomaamattomien korvanappien ja mikrofonien kautta yhdistetty avoimella haulla valittuihin kohtaajiin. Oslon Showbox-festivaalilla kaikki valitut kohtaajat, kaksi kutakin esitystä kohden, ovat teinejä. Kohtaajat on tuotu teatteritilaan huomaamattomasti, eivätkä he ole nähneet toisiaan, tai ketään muutakaan – ainoastaan kumpikin häntä itseään edustavan näyttelijän, sekä heitä avustavan “moderaattorin” (kohtaajia teoksessa avustava henkilö). Kohtaajien henkilöllisyys on ainoastaan esiintyjien ja tuottajan tiedossa.   

 

Esityksen alkaessa nämä kohtaajat ovat molemmat omissa huoneissaan, joista heillä on video- ja kuulokeyhteys lavalle. Kukaan yleisöstä ei näe kohtaajia, eivätkä kohtaajat missään vaiheessa näe tai kuule toisiaan: ainoastaan lavalla olevat näyttelijät. Kun esitys alkaa, kohtaajat ovat vapaita puhumaan mistä ikinä haluavat. Näyttelijät toistavat sanasta sanaan kaiken, mitä nämä näkymättömät kohtaajat sanovat, ja näin se, mitä yleisö lavalla näyttelijöiden kautta todistaa, on kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen ensikohtaaminen.  

 

Kyseessä on Helsingin Feministisen Salaseuran (HFS) esitys Encounters. Nuo kaksi näyttelijää lavalla ovat aiemmilla kerroilla olleet mm. Vilma Raubaitė, Austėja Vilkaitytė, Livija Krivickaitė, Milda Naudžiūnaitė, Laura Eklung-Nhaga, Sophia Wekesa ja Kreeta Salminen, ja esitys on toteutettu toistaiseksi kuudessa eri paikassa, neljällä kielellä ja kolmessa maassa.  
 

 

Encounters syntyi alunperin nimellä Ensikohtaaminen vuonna 2018. Sen ensi-ilta oli osa MadHouse Helsingin ohjelmistoa. Sen jälkeen olemme Katri Naukkarisen kanssa kehittäneet esityskonseptia ja kiertäneet sen kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla.  

 

Konsepti syntyi sen kysymyksen ympärille, kuinka olisi mahdollista edustaa toista ihmistä mahdollisimman tarkkaan. Kuten kaikkien hyvien teosten kanssa, alkoi tämäkin pian synnyttää ympärilleen lisää ajattelua. Millaisia valtasuhteita tilaan muodostuu? Kuka tekee valintoja, ja minkälaisia? Mikä eri kohtaamisia yhdistää, entä mikä erottaa? Miten ihmiset kohtaavat tuntemattomia? Vuosien varrella esitys on paljastanut toiveikkaat ja lempeät kasvonsa aina uudelleen, uusissa paikoissa ja uusien ihmisten kanssa. Teoksella on ihmeellinen kyky näyttää, kuinka ihmiset parhaimmillaan yrittävät kuulla ja tulla kuulluksi, kuinka he haparoivat toistensa luo ja yhteyteen. Meille on tärkeää muistuttaa työryhmälle jo työskentelyn alkuvaiheessa, ettemme tietoisesti hae konfliktia ja vastakkainasettelua, vaan kiinnostavampaa on juuri se, kuinka ihmiset pyrkivät näkemään toisensa. Konfliktia ei vältetä, mutta sen äärelle ei hakeuduta.   

Huomasimme myös, että teoksella on erityinen kyky nostaa pinnalle yhteiskunnallisia kysymyksiä: ei ehkä avoimen poliittisina kiistoina, mutta puheenaiheina, jotka kohtaajia mietityttävät. Olemme tehneet konseptin kanssa myös muunlaisia kokeiluja, esimerkiksi koettaneet antaa kohtaajille otsikon, tai rajanneet keskustelua selvemmin jonkin teeman alle. Olemme kuitenkin havainneet, että täysin vapaa keskustelu tuo paljaimmin katsojien eteen sellaisia dynamiikkoja, joista olemme kiinnostuneet. Kohtaajat haetaan avoimella haulla, ja he saavat täytettäväksi lomakkeen, jossa voivat kertoa, mistä haluaisivat puhua. Me kuratoimme tai ohjailemme kunkin kohtaamisen mahdollista sisältöä etsimällä pareja, joilla ajattelemme olevan keskenään jotain puhuttavaa.   

 

Pian aloimme myös pohtia, millainen tämä teos olisi jossakin muualla. Mistä kohtaajat puhuisivat Ruotsissa? Entä Kiinassa tai Brasiliassa? Kun päivitimme esitystä Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämölle osin uudella ja ryhmämme ulkopuolisella työryhmällä, oivalsimme, että teoksen tekeminen uusien näyttelijöiden kanssa oli melko kevyttä. Näin ollen prosessin kehittäminen työpajan kautta valmistettavaksi kiertäväksi konseptiksi olisi mahdollista ja kiinnostavaa. Olimme aiemmin saaneet neuvontaa TINFOn Hyde Hytiltä, johon otimme yhteyttä, kun aloimme miettiä teoksen kansainvälisiä mahdollisuuksia.  

  

 

 

Ensimmäisen mahdollisuuden ulkomaiseen kokeiluun saimme TINFOn avustuksella Vilnan Sirenos-festivaalilla 2023. Tuolloin kahden viikon työpaja toteutettiin keväällä, ja itse esitykset festivaalin yhteydessä seuraavana syksynä.  

Tuolla ensimmäisellä vierailulla toteutimme esityksen kaksiviikkoisen työpajan kautta ja neljän vierailevan näyttelijän kanssa. Alan taloudelliset realiteetit huomioon ottaen päätimme kuitenkin kokeilla toteutusta Oslossa lyhyemmällä, viiden päivän työpajalla ja kahden näyttelijän ja kahden “moderaattorin” kombolla, mikä toimi oikein hyvin.   

 

Työpajan lyhentäminen kuitenkin nostaa esiin samoja kysymyksiä, joita usein alalla pohdimme: kun jostain on karsittava, mikä putoaa pois – ja miksi se jokin niin usein tuntuu olevan ajankäyttöön, tarpeisiin ja ryhmääntymiseen liittyvät elintärkeät metatyön kysymykset? Onko teos koskaan vain teos – lopputuotos? Kuinka paljon työskentelyprosessista voi leikata? Kahden viikon työpaja vapautti meille aikaa käsitellä työryhmän kanssa paljon sellaista, mitä olemme kymmenen vuoden ajan HFS:n produktioiden yhteydessä miettineet. Nämä kysymykset liittyvät nimenomaan siihen, kuinka työskennellä yhdessä, feministisesti, kestävästi.  

 

HFS:n eetokseen kuuluu olennaisesti tietotaidon jakaminen ja kerääminen. Olemme rakentaneet olemassaoloamme paljon sen kysymyksen pohtimiselle, mitä feminismi on taiteen tekemisessä. Konseptiteoksen kanssa kiertäminen on siis meille paljon enemmän kuin ainoastaan uusia ensi-iltoja. Vaihtuvien työryhmien kanssa työskentely antaa meille mahdollisuuden oppia jatkuvasti uusia asioita kollegoilta. On ollut valtavan kiinnostavaa huomata, kuinka eri vaiheessa vaikkapa tietyt yhteiskunnalliset keskustelut ovat, ja kuinka eri tavoilla eri paikoissa työskennellään. Omat työskentelytapamme kehittyvät jatkuvasti.    

  

 

 

Encounters toimii parhaiten sarjana esityksiä. Jokainen kohtaaminen on erilainen ja onkin toistuvasti kiinnostavaa nähdä, kuinka esitykset päätyvät keskustelemaan keskenään. Toiveenamme on voida esittää teosta kussakin paikassa vähintään kahdesti ja mahdollistaa yleisölle useampien esitysten näkeminen.   

Encountersin kaltainen esitys ja sen kanssa kiertäminen mahdollistaa sellaisen huokoisen verkoston muodostamisen, jossa feministisiä, matalahierarkkisia työtapoja, kysymyksiä ja osaamista jaetaan erimaalaisten ammattilaisten ja työryhmien kesken, toisiltamme jatkuvasti oppien ja työtapoja kehittäen. Uskomme esityksemme aloittavan ja jatkavan monia tärkeitä keskusteluja. Onneksemme Encounters ei ole sidottu mihinkään tiettyyn pinnalla olevaan keskusteluun tai tilanteeseen – koska se poimii aiheensa siitä kontekstista, jossa se tapahtuu, on se aina ajankohtainen.  
 

 

Teksti: Amanda Palo ja Olga Palo  

 

 

 

  

 

 

Portable Sharing (PS) -verkostohankkeen rahoittaja on Pohjoismainen Kulttuuripiste. 

 

---

Artikkeli on julkaistu myös englanniksi:

In other bodies – bringing The Feminist Secret Society of Helsinki’s Encounters to the world