30.04.2024
Aistit avoimena
Caren Jeßin näytelmän nainen tajuaa olevansa kissa. Yöeläjä alkaa viihtyä puutarhassa metsästämässä paremmin kuin ihmisten parissa. Aistien herkistyessä Eleonoren eteen avautuu ihan uusi maailma, entisen todellisuuden typistyessä puhelinvastaajaviesteiksi. Teatterintutkija ja kriitikko Aleksandra Dunaevan haastattelussa saksalainen kirjailija sanoo, ettei halunnut kirjoittaa näyttämölle roolimallia, hahmoa, jonka elämä on hallinnassa ja joka saarnaa siitä muille. Näytelmä Die Katze Eleonore on mukana Maailma näyttämölle -hankkeen valikoimassa.
Aleksandra Dunaeva: Ensiksi haluaisin kysyä näytelmäsi komiikasta. Näyttää siltä, että tarvitaan jonkinlainen lukuohje. Komiikkahan käsitetään eri kulttuureissa omalla tavallaan, ja minä haluan ymmärtää sinua paremmin. “Kissa Eleonore ei ole koominen hahmo”, kirjoitat näytelmäsi johdannoksi. Mutta kuinka sankaritar, joka pesee ompelijalla teettämäänsä “kissan” turkkiaan nuolemalla sitä puhtaaksi, ei olisi koominen hahmo?
Caren Jeß: Kyllä, todellakin komiikka käsitetään eri kulttuureissa eri tavalla. Ja tietenkin näytelmässäni on huumoria. Minulle oli kuitenkin hyvin tärkeätä olla tekemättä pilaa sankarittareni kustannuksella. Suhtaudun häneen vakavasti. Hän on kissa. Halusin välttää tulkintoja, joiden mukaan Eleonore olisi jonkinlainen parodia, esimerkiksi transidentiteeteistä. Tästä huolimatta teoksessa on monia hauskoja kohtia.
Minusta kuitenkin murtumat komiikan ja vakavan välillä ovat ne kiinnostavimmat. Yleisössä saattaa kuulua kikattelua ja naurua, kun Eleonore nuolee olematonta turkkiaan, sekunnin murto-osassa nauru loppuu, kun hän äkkiä hyppääkin tekemään ihan jotain muuta, kuten masturboimaan tai selittää, ettei ole kiinnostunut maailman pelastamisesta. Koska se ei ole hänen asiansa ei-inhimillisenä olentona. Kissat ovat arvaamattomia.
AD: Näytelmäsi toimii monella tasolla, ja minulla olisi kysymyksiä niistä kaikista, mutta keskityn tässä haastattelussa tekstiin. Tekstisi itsessään nimittäin on elävä organismi. Se alkaa “pyöriä” kun sankaritarta pyörryttää. Se kutistuu välillä ja sitten taas tulee täydellä voimalla takaisin. Se muuntautuu oman logiikkansa mukaan. Voinko pyytää sinua valottamaan vähän tätä ideaa? Millä perusteella olet järjestellyt tekstin?
CJ: Teksti siten kuin se on näytelmässä sijoiteltuna, johtuu ajatuksesta tuottaa näyttämöohje nimenomaan kissalle. Hyppivää tekstiä, ajatusten katkeamia ei ole tarkoitettu ensisijaisesti poeettisiksi, vaan halusin antaa käsityksen Eleonoren luonteesta: hän on lakonisen arrogantti, ajatuksiinsa vetäytynyt (ajatukset ovat hänen pahin vihollisensa! Kissana hän itse asiassa haluaa eroon niistä). Ajatuksenjuoksu on hankalasti seurattava eivätkä hänen päätelmänsä ole selitettävissä arkiymmärryksestämme käsin. Hän pakenee sinun käsitystäsi.
Ja kun teksti pakenee sivun oikeaan laitaan ja kutistuu kutistumistaan, näyttämöohje suosittelee kiihdyttämään puheen tahtia (ehkä hurjistumisen takia, kenties siitä syystä, että ajatukset tuntuvat lipuvan pois). Tekstin sijoittelu on yritys antaa herkistyneiden aistien tuottamille tiloille näyttämöohjeita. Ja: oli hauska löytää ja leikitellä tällä muodolla. Vähän kuin villalankakerällä.
AD: Näytelmäsi tarjoaa erinomaisen hienon roolin kolme-nelikymppiselle naisnäyttelijälle. Olen syntynyt kanssasi samana vuonna, ja olen aiemmin miettinyt sitä, miten vähän perinteisissä repertuaareissa on näyteltävää, ei vain vanhoille, vaan myös keski-ikäisille. Näytelmä antaa monia mahdollisuuksia rakentaa hahmo. Esimerkiksi, Eleonoren suhde äitiinsä, merkit psyykkisistä ongelmista tai hänen toimeentulonsa (taloudellisesti turvattu) jne. Oliko sinulla joku tietty mallina, kun kirjoitit näytelmäsi henkilöä? Kenties sinulla oli jonkun elämäntarina tai jokin tapaus inspiraationasi? Mistä idea Eleonoreen tuli?
CJ: Hahmo syntyi spontaanisti päässäni. Mitään mallia mistään ei tosiaankaan ollut. Sen sijaan metaforia kyllä riittää! Monilla on toiveita pakenemisesta tai ulospääsyn löytämisestä. Yhä vain pahenevat maailman ongelmat ja katastrofit herättävät toisinaan kaipuun tilanteeseen, jossa kaikki olisi taas hyvin. Tarkemmin ajatellen, meillä olisi vaikka kuinka monta syytä paeta: jatkuva itsensä kehittäminen, sodat, pandemiat, markkinatalous, patriarkaatti ja moni muu. Tavallaan Eleonore valitsee vastuuttoman tai ainakin itsekkään tavan (mutta! Ei ole hänen PÄÄTÖKSENSÄ olla kissa ja sen vuoksi itsekeskeinen, vaan hän TAJUAA identiteettinsä olevan kissa).
Pidin ajatuksesta luoda sankaritar, josta välttämättä ei ole roolimalliksi. Hän synnyttää kitkaa. Ja tuloksena voi olla suuri ristiriita viettelevän ja vastenmielisen välillä. Minusta on jännittävämpää kirjoittaa tällainen hahmo kuin laittaa näyttämölle joku, joka kertoo miten elää paremmin. En halunnut sanella ja käskyttää näytelmäni päähenkilöä.
Kaiken kaikkiaan Kissa Eleonore on jonkin sortin feministinen näytelmä. Usein huomaan ajattelevani, että taaskaan Eleonore ei voi sitä tai kykene tuohon, koska on ihminen – tämä muistuttaa minua siitä, että olen itsekin nainen ja myös niin monella tapaa rajoitettu. Ja kyllä! Lisää näyteltävää yli nelikymppisille naisille, kiitos!
AD: Haluaisin vielä kiinnittää huomion tekstisi symboliseen tasoon. Jossain vaiheessa, löydettyään kissan itsestään päähenkilö asteittain etääntyy ihmisistä ja valitsee mieluummin kissana olemisen. Kolmannessa näytöksessä kuvaat Eleonoren yöllistä elämää, sitä kuinka hän vapauttaa itsensä ja metsästää puutarhassa. Hän liikuttuu äänistä ja aistihavainnoista, hylkää järkihavainnot maailmasta. Hänen yhteytensä ulkomaailmaan on puhelinvastaaja, joka suoltaa järjettömiä lauseita ja sammuu sitten. Suomessa ekologiset aiheet ovat olleet tärkeitä, ja minusta tuntuu, että voisi olla kiusaus lukea näytelmä kannanottona ympäristön puolesta. Oletko kirjoittanut tällaisen viestin teokseesi? Millaisia kysymyksiä on ollut mielessäsi näytelmää kirjoittaessasi?
CJ: Itse asiassa näytelmässä on salattuna toiveena luonnon kanssa yhteen sulautuminen ja ihmiselämän ongelmien selättäminen. Mutta kuten mainitsin aiemmin, Eleonorea ei pidä nähdä roolimallina, vaan henkilönä, joka haastaa itsensä löytääkseen oman paikkansa ja suojellakseen itselleen tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi tietoisuutta ympäristöstä ja solidaarisuutta. Kissa Eleonore kiinnittää huomion siihen tosiasiaan, ettei ihminen ole kovin ympäristöystävällinen laji.
AD: Onko sinulle tullut vastaan jotain uutta ja yllättävää, kun olet nähnyt teostasi esitettävän?
CJ: Olen päässyt seuraamaan mitä kiehtovimpia keskusteluja kissasta. Eleonore koskettaa monia, muttei päästä ketään helpolla. Kokemukset eivät ole olleet vain tietynlaisia. Jotkut näkivät Eleonoressa esimerkin henkilöstä, joka tekee jotain erilaista elämässään. Moni piti näytelmän tavasta käsitellä aisteja. Keskusteluissa tuli esiin yhteiskunnallisesti ajankohtaisia kysymyksiä, kuten feminismi, identiteettipolitiikka, kritiikki oman itsen optimointia kohtaan, eskapismi, psykologiset ja ympäristöön liittyvät aiheet ja monet muut. Oli kuitenkin myös ihmisiä, joita näytelmä provosoi ja jotka tuohtuivat näkemästään.
Eräs katsoja päätti lopettaa teatterin ystävien klubin jäsenyytensä kantaesityksen (Staatsschauspiel Dresden) nähtyään. Hän oli sitä mieltä, että ihmisten pitäisi tyytyä heille ennalta määrättyyn rooliin elämässä. Minusta näkemys vaikutti hyvin fatalistiselta. Arvostan sitä, että tulee monenlaisia mielipiteitä ja risteäviä tunteita. Kun ihmiset eivät ole yhtä mieltä, on mistä keskustella. Kitka synnyttää timantin.
AD: Oletko ollut Suomessa? Mitä tulee mieleen maastamme?
CJ: Sauna. Koivuvastat. Rakastan saunaa. Rakastan vihtoja. En ole koskaan ollut Suomessa. Kutsukaa minut, myös suomalaiseen saunaan. Tuon vastat mukanani.
Haastattelu tehtiin kirjailijan pyynnöstä sähköpostitse 25.4.2024. Haastattelija on Aleksandra Dunaeva.
Tekstin suomennos: TINFO / Sari Havukainen