01.11.2018

Hanna blogikuva

Arvomme ja asenteemme

Kun pystymme toimimaan eettisesti, ekologisesti, avoimesti ja tasavertaisuutta kunnioittaen, meidän on mahdollisuus saavuttaa ja säilyttää palvelujemme käyttäjäkunnan luottamus.”
 
Aika ajoin on tärkeää asettautua perimmäisten kysymysten äärelle ja pohtia sitä, minkälaisesta arvopohjasta ja etiikasta toimintamme kumpuaa. Eikä se riitä. Kaikki on vielä saatava sanallistetuksi, näkyväksi ja jaettavaksi. Tämä on osa TINFOn viestintästrategisesta työstä, jatkuvasta prosessista. Tässä olemme nyt – hereillä ja liikkeellä monin tavoin. Luottamusta tehdään joka päivä. Yritämme olla arvojen arvoisia.

Olemme suunnattoman ylpeitä ja tyytyväisiä siitä, millaisessa muodossa viestintäpäällikkömme Sari Havukainen on kirjannut arvomme ja asenteemme, jotka nyt ovat luettavissa verkkosivuiltamme. 
 

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat

Taide- ja taiteilijapolitiikalla halutaan tulevaisuudessa saattaa taide yhteiskunnan ytimeen ja kehittää rahoitusta strategisesti. ”Taide on työtä ja sellaisena sitä on kohdeltava” on ytimekäs kiteytys. Suuntaviivat pitävät sisällään 21 kehittämisehdotusta. Suuntaviivoja on ilo lukea. Taide- ja taiteilijapoliittisia ehdotuksia tarvitaan juuri nyt. Tarjolla on kättä pidempää eduskuntavaalien kynnyksellä, nykyisille tuleville kansanedustajille ja tulevaisuuden hallitusohjelmatavoitteiksi.

Nykytodellisuus on ilmeisen rujo, koska suuntaviivoissakin on muistutettava Suomen perustuslaista.

Toivottavasti meille toimijoille annetaan mahdollisuus lausua näkemyksemme työryhmän ehdotuksista.
 

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta edistää demokratiakehitystä

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä kuntien kulttuuritoimintalaista, samoin esityksen museolain uudistamisesta. Esittävien taiteiden lakiosuus jäi jatkovalmisteluun, jossa kriittiset ongelmakohdat toivon mukaan saadaan ratkaistuksi.

Uusi kuntien kulttuuritoimintalaki on tärkeä laki, näin meistä moni jo lausui kesällä. TINFOssa näimme erittäin myönteiseksi sen, että laki korostaa demokratiakehitystä, eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja sitä kautta vaikuttavuutta. Kuntalaisille lisää toimijuutta ja osallisuutta. Tärkeätä on rakentaa myös sellaista tietoperustaa, jonka pohjalta kunnat itse kehittävät kulttuuritointaan ja valtio kulttuuripolitiikkaansa. 

Kuntienkin tavoitteena tulisi olla tunnistaa myös taidetyön murros, jossa valtaosa taiteilijoista ja muista alan ammattilaisista työskentelee freelancereina, itsensä työllistäjänä. Samoin tärkeätä olisi tunnistaa uudet taiteelliset tuotanto- ja jakelurakenteet perinteisten instituutioiden rinnalla.


Vastentahtoisesti osa-aikatyössä tai pakkoyrittäjänä 

Parhaassa työiässä olevien suomalaisten vastentahtoinen osa-aikatyö on yleistynyt ja osa-aikatyöstä on muodostunut yleinen työmuoto varsinkin naisille. Näin kertoo Tilastokeskus mielenkiintoisessa artikkelissaan.

Vastentahtoinen osa-aikatyö, piilotyöttömät ja alityölliset – tuttua myös esittävissä taiteissa. Tilastokeskuksen mukaan taiteen, viihteen ja virkistyksen alueella vastentahtoinen osa-aikatyö on vuodesta 2008 puolitoistakertaistunut, tällä alueella 12 % teki vastentahtoisesti osa-aikatyötä. Alityöllistettynä, alipalkattuna… näinhän alamme freelanceselvityksissäkin on todettu.

Tuo käsite vastentahtoinen osa-aikatyö on hyvä. Yhtä hyvä kuvaavuudessaan kuin pakkoyrittäjä. Tilastokeskuksen mukaan yrityksiä perustettiin vuonna 2017 5,5 % enemmän kuin edellisvuonna. Kuinka usein yrityksen perustamiseen on ajanut pakko. Pakkoyrittäjyyteen ajaa työttömyys tai sen uhka.
 

Hardcorea maapallon ja ihmisyyden raunioilla

Luen Okko Leon punktragediaa Ateria. Se on painettu tietoisen luotaantyöntävässä A4-muodossa. Ja mitä kertoo teksti materiaalisuutena? Tämä teksti huutaa, katkoo, rikkoo – kielenä ja luo ”jumputtavan huminan” täyttämän äänimaisemana, Leon sanoin se on ”maailmankaikkeuden masiinan ääni”. Se on numeroita, aikana, tilausvuoroina, hintoina, potenssina, hätänumerona. Tässä maailmassa ulostetaan, paskaa sataa taivaasta, desinfioidaan, räitään hampurilaisiin, pidetään jääkaapissa rottaa lemmikkinä, joka pääsee pakenemaan ja elää putkistossa. Camus´n Ruton päivitetty versio.

Viimeistä edellisen kohtauksen otsikko kertoo kaiken: ”Jos huutaisin, kuka enkelten armeijoista kuulisi minut?” ja parenteesi kertoo enkelten sotajoukon laskeutuvan taivaasta. Viimeinen kohtaus on Turtlesin Happy together (1967).

Ei tässä ole Benjaminin Ajan enkeliä, joka muuttaisi julman historian suunnan kuten Pipsa Longan Toisessa luonnossa. Näen Aterian rinnakkaisteoksena Pipsa Lonkan näytelmälle. Tässä ei ole epätoivosta toivoa. Ei täällä kukaan kuule eikä välitä eikä elämän hedelmätorttua ole tarjolla.

Meken ja Koistisen osattomuuden kokemus kanavoituu Radioheadin Creepin sanoin I don´t belong here. Tällaisen aggression, tylyyden ja nihilismin täyttämää tekstiä ja esitystä en muista kokeneeni. Mitä kaikkea rakenteellinen väkivalta / kaltoinkohtelu voi tuottaa.

Takku-sivustolta luen kokemusasiantuntijan tekstiä: ”(…) olen valmis peliin, jonka nimi on kapitalismi. Olen osa peliä, jonka säännöt on joku muu luonut. Tässä pelissä ei voita kukaan, mutta häviäjiä on monta. Kapitalismin kurimuksessa on aina joku sinua ylempänä ja vaatimassa alistumista – luomassa sääntöjä, joiden mukaan sinun tulee tanssia.” Aterian Meke ja Koistinen eivät vain tiedä olevansa tragediassa, jonka vuorosanat on annettu.

Okko Leon näytelmät Kenttä, Orkesteri ja Ateria muodostavat hyytävän trilogian, joka näyttää, miten erilaiset valta- ja sortorakenteet soluttautuvat ihmisten välisiin suhteisiin, kieleen ja ruumiiseen. Kentässä kuvataan anonyymiä ja kasvotonta sortoa. Antero ja Esa ovat oman elämänsä sivustaseuraajia, jotka joutuvat kuvittelemaan oman elämänsä, myös riistonsa. Heidän elämänsä on kutistunut verbaaliseksi peliksi, jossa ainoa kiinnekohta todellisuuteen oli laskea päiviä.

Orkesteri the Everlast on karu tutkielma solidaarisuudesta. Siinä bändillä oli mahdollisuus vain utopistiseen illuusioon. Senkin dialogi oli tietoisesti tyhmää, huonoa ja vajavaista. Ei ihmisillä ole enää ideologiaa, puoluetta tai liikettä, jolla kielellistää tai politisoida omaa tilannetta.

Olisi hienoa nähdä koko trilogia yhdellä kertaa!
 

Klovnit tutkimusretkillä valtaan

Klovneria on mainio muoto esitykselliseen valtatutkimukseen, sen osoitti Red Nose Companyn Babylon. Tämän mahtinainen Babylonin ja hänen palvelijansa Ren (onko palvelija juuri se välinuotti, kiehtova nimi) valtasuhteiden moninaiset variaatiot ja luotu dramaturgia ovat naurua ja oivallusta herättävää katseltavaa. Olin esityksessä, jossa oli paljon nuoria. Osui ja upposi. Babylon-hahmoa en ole aiemmin kohdannut. Hahmo on elänyt jo pitkään. Toivon, että Babylon ja Re jatkavat tutkimusretkiään. Hyvä tekijäkombo!
 

Unelmia tuhlaa!

Jospa niin olisikin, jospa niitä olisi tuhlattavaksi asti! Kiertuenäyttämön Unelmia tuhlaa tuo saksalaisen Friedrich Hollaenderin (1896–1976) laulut Vesa Tapio Valon hienoina käännöksinä ja ohjauksena Nora Raikamon ja Tuomas Kesälän dialogina meille lahjaksi. Käsittämätön mies tuo Hollaender, ei pelkästään säveltäjänä vaan ennen kaikkea Weimarin tasavallan rikkimenneiden ihmisten kokemusten ja tunteiden rohkeana ja sensuroimattomana sanoittajana. Jokainen laulu on kuin pieni tarina. Hyvä, että nämä laulut saatiin taas esille. Niillä on resonanssia tässä ajassa.


Gorki-teatterin solidaarisuusvetoomus: Osman Kavala vapaaksi!

10 000 ihmistä on jo allekirjoittanut tämän vetoomuksen vapauttaa turkkilainen Osman Kavala. Kavala on yksi turkkilaisen kansalaisyhteiskunnan johtohahmoista ja ihmisoikeuksien puolistajista, joka on ollut yli vuoden pidätettynä.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät