23.05.2024
Ehdollista ja ehdotonta rakkautta
Sirkustaiteilija ja useasti palkittu näytelmäkirjailija Marta Barceló tarkastelee Tocar mare -näytelmässään perhesuhteita performanssina. Sofia Valtasen haastattelussa Barceló kertoo, millä tavalla näytelmän kirjoitusprosessi oli pitkä ja metodiltaan kuin sirkusesityksen tekeminen. Maailma näyttämölle -hankkeen tuella Barcelón näytelmä käännetään suomeksi Keski-Uudenmaan Teatteria varten.
Näytelmäsi Tocar maren keskiössä on sopimus ”äidinpalveluista” lapsettoman vanhemman naisen ja oman äitinsä hylkäämän nuoren naisen välillä. Nämä hahmot pyrkivät tuomaan järjestystä asiaan, joka yleensä on sattumanvarainen, eli siihen, keitä ovat vanhempamme ja lapsemme. Mikä sinut alun perin toi tämän teeman pariin?
Olen aina ollut luontaisesti kiinnostunut ihmisten välisistä siteistä ja perherooleista. Minulla oli mielessäni idea siitä, mitä tapahtuisi, jos iäkäs lapseton pariskunta, jonka rahat eivät riitä elämiseen, päättäisi omaksua vanhempien roolin henkilölle, jolla vanhempia ei ole. Minulle oli tärkeää, että henkilö oli aikuinen. Miten tämä ihmissuhde toimisi?
Idea oli minulla pitkään, ja yritin kehittää sitä, mutta se ei toiminut. Alun perin lapsen roolissa oli mies, ja ensimmäinen asia mielessäni oli kohtaus, jossa sopimus solmitaan. Leikin näytelmän kronologialla, ja sekoitin aikatasoja niin, että katsoja saa ajateltavaa. Pariskunnan ja miehen lisäksi leikittelin jonkin aikaa myös neljännellä hahmolla, joka oli miehen tyttöystävä. Halusin saada mukaan sellaisen henkilön näkökulman, joka ei tiedä, että kyseessä ei ole biologinen suhde. En kuitenkaan päässyt haluamaani pisteeseen, enkä edes tiennyt, mikä se piste oli. Tuloksettoman haeskelun jälkeen lopetin ja jätin tekstin pöytälaatikkoon lepäämään.
Viisi tai kuusi vuotta myöhemmin minut kutsuttiin Torneig de Dramatúrgia de Girona -draamakilpailuun. Minua pyydettiin lähettämään teksti kahdelle näyttelijälle. En tiennyt, mitä kirjoittaa, joten menin pöytälaatikolleni. Ajattelin: ”Okei, voisin työstää tätä. Näyttelijöitä on vain kaksi, joten mikä kiinnostaa minua eniten? Olen hyvin kiinnostunut äitien ja tytärten välisestä suhteesta. Olen tytär, minulla on äiti, minulla on tytär. Kokeilen uudestaan keskittyen olennaiseen, eli äitiin ja tyttäreen.” Ryhdyin työhön, ja koin, että näytelmä toimi paremmin näillä kahdella hahmolla. Useamman hahmon kanssa on helppo harhautua. On hyvä palata olennaiseen.
Kirjoitin näytelmän uusiksi ja lähetin sen kilpailuun, ja se voitti. En silti ollut vieläkään tyytyväinen, joten kirjoitin näytelmää vielä pari vuotta, kunnes se sai nykymuotonsa. Nyt olen tyytyväinen Tocar mareen, mutta se on ollut pitkä tie.
En tiedä, mikä minut alun perin sai ajattelemaan aihetta. Nyt se ei ole yhtä kummallinen kuin ennen, sillä nykyään on sovelluksia, joilla voi esimerkiksi vuokrata ystävän muutamaksi tunniksi. Kapitalismi on kaikkialla. Aiemmin se ei ehkä ollut yhtä pitkällä, mutta nyt jopa Espanjassa on ystävänvuokraussovellus. Se on minusta ällistyttävää. Miten ystävän voi vuokrata? Mutta nyt voi.
Neuvotellessaan vanhempi-lapsi-suhteen ehtoja kaksi henkilöä havainnollistavat perheeseen liitettyjä odotuksia ja tarpeita. Näytelmä korostaa kuitenkin myös perheenjäsenten välisiä arkisia läheisyyden merkkejä, kuten auttamista lakanoiden laskostamisessa, sisäpiirin vitsejä ja yhteisestä tulevaisuudesta puhumista. Nämä asiat eivät ole sopimuspohjaisia, vaan syntyvät luonnollisesti. Yksityiskohdat ovat todentuntuisia. Ajatteletko, että nämä ovat perheen sisäisen rakkauden todellisia merkkejä?
Kyllä. Olin kiinnostunut ymmärtämään, miten oikea rakkaus voi syntyä sellaisesta tilanteesta. ”Leikitään, että minä olen äiti ja sitä olet tyttäreni. Esitämme näitä rooleja. Minä odotan sinulta tätä, sinä odotat minulta tätä. Kaikki on selvää paperilla.” Miten todellisuudesta ja arkielämän pienistä asioista rakentuu oikea ihmissuhde niin pitkälle, että äiti sanoo: ”En voi enää tehdä tätä rahasta. Olen sinun äitisi, ja haluan olla äitisi oikeasti.” Yksityiskohdat ovat erittäin tärkeitä. Sanotaan, että suuret eleet ovat hyviä, mutta pienet jokapäiväiset asiat ovat niitä, jotka tekevät olon läheiseksi toisen ihmisen kanssa.
Molemmilla näytelmän naisilla on nimet, joita heistä käytetään. Näytelmän sivulla hahmojen roolinimet ovat kuitenkin Äiti ja Tytär. Ainakin tässä näytelmässä he määrittyvät itselleen valitsemiensa perheroolien kautta. Koetko, että perheroolit määrittävät meitä ihmisiä, henkilökohtaisella tai yhteiskunnallisella tasolla?
Ei, en ajattele, että perheroolit määrittävät meitä yhteiskunnassa. Mielestäni ne ovat tärkeitä, mutta olemme enemmän kuin ne. Olemme ihmisiä, joilla on monia puolia; perherooli on tärkeä puoli, muttei ainoa. Päätin nimetä roolihahmot niin, koska näytelmä käsittelee juuri sitä. Näytelmän kannalta perherooli on tärkein asia, tärkeämpi kuin vaikka Tyttären työ televisiotuotannossa. Keskeistä on, että hahmot esittävät äitiä ja tytärtä, siksi päätin nimetä heidät rooliensa mukaan. Mutta en ajattele, että se on ainoa asia, joka meitä määrittää. Meistä tulee elämässä paljon muutakin.
Näytelmäsi on erittäin hauska. Sinulla on koulutus sirkukseen ja fyysiseen teatteriin ja olet tehnyt pitkän uran sirkustaiteen parissa. Näetkö mitään yhteyttä sirkustaiteen ja komediakirjoittamisen välillä?
En välttämättä komediakirjoittamisen. Olen ajatellut tätä paljon, koska minulta on kysytty, miten fyysisen teatterin koulutukseni vaikuttaa kirjoittamiseeni. En ajattele, että komedia on osa sitä. Komedia kumpuaa huumorintajustani. Rakastan nauraa, se on hyvin tärkeä selviytymiskeino elämässä. Se todella auttaa meidät yli monesta asiasta.
Sirkushan ei ole vain klovneja ja lasten hupia, se on yksi taidemuodoista, jotka ovat tällä vuosisadalla kokeneet merkittävän evoluution. Nyt se sekoittuu teatteriin ja tarjoaa aikuisillekin mahtavia esityksiä, joissa käytetään uusia sirkuksentekemisen tapoja. Klovneriakin on toki hienoa. Mutta sirkus käyttää nyt teatterin työkaluja, kuten valoa, ääntä ja dramaturgiaa, eri tavalla.
Luulen, että taustani sirkuksen ja fyysisen teatterin parissa on vaikuttanut kirjoittamiseeni niin, että en osaa kirjoittaa kronologisesti. Sirkuksessa ja fyysisessä teatterissa luodaan esityksiä hyvin epäjärjestelmällisesti. Ei aloiteta alusta, vaan improvisoidaan osioita, ja lopuksi sekoitetaan fragmentit yhteen ja koitetaan luoda niistä dramaturginen kokonaisuus. Ei siis ole alkua, keskikohtaa ja loppua. Niin teen myös, kun kirjoitan. En koskaan tiedä rakennetta ennen kuin alan kirjoittaa. Alan tehdä fragmentteja ja minulla on löyhä idea, mutta en tiedä, mihin olen matkalla. Se ei ole kaaos, mutta se näyttää siltä. Vähä vähältä kaikki löytää paikkansa. Sirkus ja fyysinen teatteri vaikuttaa siihen, miten luon näytelmäni, ja miksi ne eivät yleensä etene kronologisesti vaan hyppivät ajasta ja paikasta toiseen.
Tocar mare on kirjoitettu katalaaniksi. Ovatko kaikki näytelmäsi katalaaninkielisiä? Onko sinulle tärkeää osallistua katalaaninkielisen teatterikaanonin rakentamiseen?
Kaikki näytelmäni ovat katalaaninkielisiä. Kirjoitan ne katalaaniksi, koska se on minun kieleni. Äitini puhuu katalaania, isäni puhui katalaania, se on asuinalueeni kieli. En voisi kirjoittaa millään muulla kielellä. Kun nukun, uneksin katalaaniksi, ja puhun sitä suurimman osan päivästäni. Minulle on tärkeää, että katalaania puhuvat ihmiset voivat kirjoittaa kielellämme ja osallistua katalaaninkielisen kirjallisuuden kenttään. Mutta en kirjoita katalaaniksi sen vuoksi, vaan koska se on minun kieleni.
Näytelmäsi käsittelevät yleismaailmallisia teemoja, ja niitä on käännetty useille kielille. Tocar marekin on esitetty monilla kielillä. Oletko saanut tilaisuuden nähdä erikielisiä näyttämöversioita? Luuletko, että vierailet Suomessa katsomassa suomenkielistä versiota, kun se tulee ensi-iltaan?
Olen nähnyt näytelmän neljällä kielellä: kreikaksi, saksaksi, romaniaksi ja katalaaniksi. Kaikki ovat erilaisia, mutta en pysty tarpeeksi kehumaan niitä neljää, jotka olen nähnyt. On hyvin erityistä nähdä oma näytelmänsä esitettävän toisella kielellä. Se on aivan mahtavaa.
Kun näin Tocar maren ensi kerran kreikaksi, se oli myös ensimmäinen kerta, kun näin näytelmäni ulkomaisella kielellä. Istuin ateenalaisessa teatterissa yleisön seassa ja kuuntelin omia sanojani eri kielellä. Se oli hyvin outoa, mutta todella kaunista. Olen uudelleenkirjoittanut näytelmän niin monta kertaa, että osaan sen melkein sanasta sanaan ulkoa. Joten vaikken ymmärtänyt kieltä, tiesin, mitä he sanoivat! Se oli hauskaa. Minulle on onni ja kunnia, että olen saanut siihen tilaisuuden. Olisi ihanaa tulla Suomeen katsomaan näytelmä suomeksi.
Sofia Valtanen haastatteli Marta Barcelóa huhtikuussa 2024.
Lue lisää Maailma näyttämölle -hankkeesta ja valmistaudu hakemaan tukea valitsemanne näytelmän käännättämiseen ja esitystuotantoon. Suomen Kulttuurirahaston erityishaku Maailma näyttämölle alkaa 10.8.2024, ja Svenska kulturfondenilta on haettavissa tukea ruotsintamiseen sen marraskuun haussa.