05.11.2026

Esittävä taide 2025 – Elinvoimaa epävarmuuden keskellä 

 

TINFOn Esittävän taiteen tilastot 2025 -julkaisu on valmistunut. Julkaisussa esittäväksi taiteeksi lasketaan teatteri, tanssi, sirkus ja ooppera alagenreineen (esimerkiksi nukketeatteri, fyysinen teatteri, uusi- ja perinteinen sirkus sekä esitystaide) ja siinä tarkastellaan ainoastaan ammattimaista toimintaa. Teatterialan tilastotiedon on tuottanut Teatterin tiedotuskeskus TINFO ja omien kenttiensä tilastotiedot on koonnut Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus.  

 

Vuoden 2025 tilastojen laatimiseen osallistui yhteensä 262* esittävän taiteen toimijaa, joista puheteattereita oli 143, tanssiryhmiä ja -tuotantokeskuksia 73, sirkustoimijoita 40 sekä oopperoita ja oopperaryhmiä 10. Arvion mukaan teatterin, tanssin ja sirkuksen alalla työskentelee noin 4 500–5 000 ammattilaista. 
 

Esittävän taiteen tilastot 2025_avainkuvat

Valtionrahoituksen leikkaukset koettelivat alaa


Vuonna 2025 opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksia vähennettiin 17,4 miljoonalla eurolla.  

Teatterin, tanssin ja sirkuksen VOS-toimijoiden valtionosuusrahoitus väheni noin 4,5 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna. Yksittäisten toimijoiden rahoitusta leikattiin pienimmillään 2,2 prosenttia ja suurimmillaan jopa 17,2 prosenttia. Joidenkin teattereiden valtionosuusrahoitus väheni noin 10 prosenttia, ja vakiintuneilla teattereilla, kuten KOM-teatterilla, Q-teatterilla ja Ryhmäteatterilla, leikkaukset olivat tätäkin suurempia. Keravalla toimiva Keski-Uudenmaan Teatteri menetti yli 17 prosenttia valtionrahoituksestaan. Leikkaukset kohdistuivat siten paitsi toimijoihin myös esittävän taiteen vakiintuneisiin rakenteisiin ja pitkäjänteisen toiminnan edellytykset heikkenivät.  

Silloisen Taiteen edistämiskeskuksen (nykyisen Taide- ja kulttuuriviraston) teatterille, tanssille ja sirkukselle myöntämät toiminta-avustukset sen sijaan kasvoivat 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Mutta kohdeapurahat puolestaan vähenivät lähes 40 prosenttia. 

Ajat ovat esittävän taiteen kentällä haasteelliset. Vuotta leimasi epävarmuus niin yhteisöjen kuin yksittäisten ammattilaistenkin toimeentulosta yhdistettynä uudenlaiseen turvallisuusajatteluun maailmanpoliittisen tilan takia. 
 

Kuntien tuki ja omat tulot kasvoivat


Vuonna 2025 esittäviin taiteisiin kohdistui yhteensä 218,3 miljoonaa euroa julkista rahoitusta. Julkisen rahoituksen kokonaismäärä pysyi lähes edellisvuoden tasolla, sillä vuonna 2025 kuntien yhteenlaskettu tuki esittäville taiteille kasvoi. Mutta kasvu jakautui epätasaisesti. VOS-toimijoiden ja kansallisten taidelaitosten kuntarahoitus kasvoi yhteensä noin 3,7 miljoonaa euroa eli 4,7 prosenttia. Kasvusta yli 70 prosenttia selittyi viiden kaupunginteatterin – Jyväskylän, Lahden, Helsingin, Kajaanin ja Lappeenrannan – rahoituksen lisäyksillä. Samaan aikaan esimerkiksi Turun, Kuopion ja Joensuun kaupunginteattereiden kuntarahoitus väheni. Kuntarahoituksen kokonaiskasvu peittää siten alleen huomattavia toimijakohtaisia eroja.  

Toisaalta esittävien taiteiden omat tulot kasvoivat edellisvuoden 97 miljoonasta eurosta 104,6 miljoonaan euroon. Kasvua kertyi noin 7,6 miljoonaa euroa eli 7,8 prosenttia. Omien tulojen suhde julkiseen rahoitukseen nousi edellisvuoden 44 prosentista 48 prosenttiin. Kuntien kasvaneen tuen ohella omien tulojen kasvu vahvisti alan taloudellista perustaa. 
 

Työvuodet lisääntyivät, työtilanne pysyi epävarmana


VOS-toimijat, Suomen Kansallisteatteri ja Suomen kansallisooppera ja -baletti (laskelmissa ei ole rahoituslain ulkopuolisia toimijoita) työllistivät vuonna 2025 esittävän taiteen ammattilaisia yhteensä 3 736 henkilötyövuoden edestä ja täten kasvatti määrää edellisvuodesta 1,6 prosentilla, 60 henkilötyövuodella.  

Tilapäisesti palkattujen osuus henkilötyövuosista oli 31 prosenttia, lähes sama kuin edellisenä vuonna. VOS-toimijoilla ja Suomen Kansallisteatterissa näyttelijöiden vierailijatehtävät vähenivät 1 283 tehtävästä 1 222 tehtävään eli 4,8 prosenttia. Suurissa ja keskisuurissa teattereissa jopa 11,8 prosenttia. Kaikkien puheteattereiden yhteenlaskettua kehitystä tarkastellessa muutos on selvästi pienempi, joten suurten ja keskisuurten teattereiden kehitys jää osittain kokonaislukujen taakse. 

Esittävän taiteen tilastot 2025_vierailijatehtävätValo- ja äänisuunnittelijoiden vierailijatehtävät vähenivät 8,1 prosenttia sekä tanssijoiden ja koreografien 6,8 prosenttia. Ohjaajien vierailijatehtävät puolestaan lisääntyivät 2,6 prosenttia, lavastajien 15,3 prosenttia, dramaturgien 7,5 prosenttia sekä muusikoiden ja kapellimestarien 6,9 prosenttia. Vierailijatehtävien määrän kasvua saattaa osaltaan selittää vakituisten, kokoaikaisten työsuhteiden väheneminen. 

Erityisen haavoittuvassa asemassa olivat alan freelancerit, joiden työ koostuu usein lyhyistä työsuhteista, vierailuista ja erillisistä produktioista. Teattereiden vierailumahdollisuuksien kaventuminen, audiovisuaalisen alan heikko työllisyystilanne ja sosiaaliturvan muutokset lisäsivät epävarmuutta tilanteessa, jossa toimeentulo oli jo ennestään riippuvainen useista vaihtelevista tulonlähteistä. 

TINFOn Taideyliopiston Teatterikorkeakoululle laatima Kestävä näyttelijä: Urapolkuja ja unelmia -raportti, joka perustuu vuonna 2025 kerättyyn kyselyaineistoon ja julkaistiin vuonna 2026, kuvaa näyttelijöiden työurien epävarmuutta. Raportin mukaan yli neljännes vastanneista valmistuneista näyttelijöistä oli kokenut työttömyyttä vuosina 2024–2025. Avoimissa vastauksissa korostuivat toimeentulon epävarmuus, pitkät työkatkokset ja huoli alan tulevaisuudesta. 
 

VOS-toimijoiden palkat pienessä nousussa 


Palkka- ja ohjelmistotilastot tarjoavat rajallisen välineen tarkastella tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta esittävän taiteen alalla. Palkkatilastoissa ovat mukana kaikki VOS-toimijat ja Suomen Kansallisteatteri, eli yhteensä 70 toimijaa, joista 55 on puheteattereita, 14 tanssiryhmiä ja -tuotantokeskuksia ja yksi sirkusryhmä.  

Palkkatilastot eivät sisällä vapaan kentän toimijoita tai freelancereina työskenteleviä tekijöitä, koska TINFO ei tilastoi hallinnollisesti monitahoisen rahoituslain ulkopuolisen kentän palkkoja. Yhteensä teatterin, tanssin ja sirkuksen parissa työtään Suomessa tekee noin 4 500–5 000 henkilöä, joten palkkatilastot kattavat alan työvoimasta vain osan.  

Esittävän taiteen alan VOS-toimijoiden sekä Suomen Kansallisteatterin työntekijöiden keskiansio oli 3 503,43 euroa/kk (+112,64), naisilla 3 401,09 euroa/kk (+104,25) ja miehillä 3 611,18 euroa/kk (+123,12). Vertailu vuoden 2024 keskiansioihin osoittaa 3,3 prosentin nousua.  

Tilastojen ulkopuolelle jää huomattava määrä tuotantokohtaisesti kokoontuvia, mutta myös säännöllisesti toimivia, freelancereiden muodostamia työryhmiä ja yksittäisiä taiteilijoita. Tilastot eivät siis kuvaa kaikkea sitä työtä, jota kentällä tehdään, eivätkä kaikkia toimijoita ja yksittäisiä teatteriammattilaisia. 
 

Puheteattereiden ohjelmistoissa korostuivat kotimaiset teokset


Ohjelmistotilastojen termillä ‘puheteatterit’ tarkoitetaan tarjonnaltaan monimuotoista ryhmää: Suomen Kansallisteatteria, VOS-puheteattereita sekä rahoituslain ulkopuolisia teatteritoimijoita (ei tanssi- ja sirkustoimijoita). Perinteisten puheteattereiden ohjelmistoihin kuuluu draaman ja musiikkiteatterin lisäksi tanssia, sirkusta, esitystaidetta, nykynukketeatteria, klovneriaa, lapsille ja nuorille suunnattuja esityksiä sekä monia muita esitysmuotoja. 

Näytäntökaudella 2024/2025 puheteatterit tekivät yhteensä 833 tuotantoa joista 296 oli kantaesityksiä. Näistä ensi-iltoja oli 467. Kotimaisiin teoksiin perustuvia tuotantoja oli 640, eli 76,8 prosenttia kaikista tuotannoista. Ulkomaisiin teoksiin perustuvia tuotantoja oli 193, eli 23,2 prosenttia. Kotimaisiin teoksiin myytiin yhteensä 1,1 miljoonaa lippua, saman verran kuin edellisenä vuonna. Kotimaisiin ja ulkomaisiin teoksiin myytiin yhteensä 2 miljoonaa lippua.  
 

VOS-puheteattereiden ja Suomen Kansallisteatterin ohjelmistot


VOS-puheteattereissa ja Suomen Kansallisteatterissa tehtiin yhteensä 479 tuotantoa, joista 162 kantaesityksiä. Näistä tuotannoista ensi-iltoja oli 309. Kotimaisiin teoksiin perustuvia tuotantoja oli 335 eli 70 prosenttia kaikista tuotannoista. Ulkomaisiin teoksiin perustuvia tuotantoja oli 144 eli 30 prosenttia.

Ulkomaisten teosten yleisösuosiota selittävät erityisesti suuret musikaalituotannot ja muut tunnetut teokset, joista monet ovat amerikkalaista tai brittiläistä alkuperää. Brittiläisiin ja yhdysvaltalaisiin teoksiin myytiin yhteensä lähes 591 000 lippua. Näytäntökauden kymmenestä suosituimmasta teoksesta myytyjen lippujen mukaan seitsemän oli ulkomaista alkuperää. Kärkeen nousi Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali, johon myytiin peräti 114 473 lippua. Seuraavina olivat Tampereen Teatterin Taru Sormusten herrasta (57 889 lippua), Suomen kansallisooppera ja -baletin Oopperan kummitus (44 210) ja Tampereen Työväen Teatterin Eikä yksikään pelastunut (39 952). 

Suosiota selittävät osaltaan suuret musikaalituotannot ja muut tunnetut teokset, mutta ohjelmistot ovat kokonaisuudessaan huomattavasti tätä monimuotoisempia. Kotimainen draama, lasten- ja nuortenteatteri, tanssi, sirkus ja pienempien toimijoiden esitykset muodostavat olennaisen osan tarjonnasta. Kymmenen kärkeen mahtuivat myös kolmessa teatterissa pyörinyt Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli (37 276), musikaalit School of Rock (35 278) ja Matilda (34 492) sekä kolme kotimaista teosta: Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi (35 883), Sanna Silvennoisen Talvisirkus Fantasia (34 850) ja Satu Rämön Hildur (31 721).
 

Rahoituslain ulkopuolisten teattereiden ohjelmistot


Rahoituslain ulkopuolisissa teattereissa tehtiin yhteensä 369 tuotantoa, joista 141 kantaesityksiä. Näistä tuotannoista ensi-iltoja oli 168. Kotimaisiin teoksiin perustuvia tuotantoja oli 314 eli 85,1 prosenttia kaikista tuotannoista. Ulkomaisiin teoksiin perustuvia tuotantoja oli 55 eli 14,9 prosenttia.  

Rahoituslain ulkopuolisten teatteritoimijoiden ohjelmistoissa kotimaiset teokset ovat perinteisesti olleet vahvasti edustettuina. Rahoituslain ulkopuolisten toimijoiden ohjelmistojen monimuotoisuus näkyy kuitenkin erityisesti esitysmuodossa: perinteisen draaman rinnalla merkittävässä asemassa ovat lasten- ja nuortenteatteri, nukketeatteri ja erilaiset esitystaiteen muodot.  

Kotimaisiin teoksiin myytiin 207 273 lippua (2023/2024: 219 355) ja ulkomaisiin teoksiin 43 816 lippua (2023/2024: 29 923). Kotimaisten teosten lipunmyynti väheni 5,5 prosenttia edelliseen näytäntökauteen verrattuna, kun taas ulkomaisten teosten lipunmyynti kasvoi 46,4 prosenttia. Kaikkiaan lippuja myytiin 251 089, mikä oli 0,7 prosenttia enemmän kuin edellisellä näytäntökaudella. 

Rahoituslain ulkopuolisella kentällä ohjelmisto vaihtelee paljon teatterikohtaisesti, heijastellen toimijoiden laajaa kirjoa vakiintuneista ryhmistä esitystaiteen yhteisöihin, nykynukketeatteriin ja kokeilevaan lasten- ja nuortenteatteriin sekä erilaisiin sosiaalisesti kiinnittyneisiin yhteisötaiteen muotoihin. Rahoituslain ulkopuolisella kentällä tehdään paljon sellaista, mitä repertuaariteatterit harvemmin tekevät.  

Yksi kauden huomattavimmista yleisömenestyksistä oli keväällä 2024 ensi-iltansa saanut Jumppatytöt, jonka esitykset jatkuivat kaudella 2024–2025. Muun muassa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla vuonna 2025 palkittu teos saavutti poikkeuksellisen suuren suosion, ja sen esitykset myytiin nopeasti loppuun eri puolilla Suomea. Myös pienemmät, ilman valtion toiminta-avustusta toimivat ryhmät tavoittivat merkittäviä yleisöjä. Seinäjokelainen Teatteri Hysteria keräsi lähes 10 000 katsojaa, ja Metropolitan Puppets tavoitti useilla eri nukketeatterituotannoillaan yhteensä lähes 9 000 katsojaa. Nämä esimerkit osoittavat, että rahoituslain ulkopuolisen kentän monimuotoisuus voi näkyä paitsi taiteellisina avauksina myös huomattavana yleisömenestyksenä. 

Suurten yleisömenestysten rinnalla rahoituslain ulkopuolisella kentällä syntyy myös hyvin pienimuotoisia ja kokeellisia esityksiä, joissa katsojia voi olla kerrallaan vain muutama. Näissä teoksissa yleisösuhde voi rakentua läheisyydelle, henkilökohtaiselle kohtaamiselle tai katsojan aktiiviselle osallistumiselle. Pienet katsojamäärät eivät tällöin kerro vähäisestä kiinnostuksesta, vaan voivat olla olennainen osa teoksen taiteellista lähtökohtaa. Kentän monimuotoisuutta ei siksi voi arvioida pelkästään katsojamäärien tai lipunmyynnin perusteella.
​

Tanssin kantaesitykset lisääntyivät


Circus & Dance Finland tilastoi rahoituslain ulkopuolisten tanssiryhmien ohjelmistot kalenterivuosittain. Tanssin kentän toimintamahdollisuuksissa näkyivät teatterialan tapaan vuonna 2025 myös julkisen rahoituksen leikkaukset. Esitystoiminnassa korostui yhteistuotantojen merkitys erityisesti vapaiden tanssiryhmien keskuudessa. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on voinut osaltaan lieventää rahoituksen vähenemisen vaikutuksia esitystoimintaan.

Circus & Dance Finlandin tilastojen mukaan suomalaisilla tanssiryhmillä ja -tuotantokeskuksilla oli kokonaisuudessaan vuonna 2025 yhteensä 163 kantaesitystä. Määrä kasvoi 30 kantaesityksellä eli noin 23 prosenttia edellisvuodesta. Uusien teosten määrä on siten palautunut pandemiaa edeltäneelle tasolle, vaikka tanssin esitys- ja katsojamäärät vähenivät hieman edellisvuodesta. Tanssielokuvien näytännöt tavoittivat niin Suomessa kuin ulkomaisilla festivaaleilla yhteensä jopa 17 458 katsojaa, joista suurin osa ulkomaisilla festivaaleilla.

Vuoden 2025 aikana VOS-sirkustoimijoilla ja rahoituslain ulkopuolisilla sirkusryhmillä oli ohjelmistoissaan yhteensä 33 kantaesitystä. Näytäntövuoden suosituin kotimainen teos myytyjen lippujen määrällä mitattuna oli tuttuun tapaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin nykysirkusesitys Talvisirkus Fantasia, jossa yhdistyvät myös tanssi, teatteri ja musiikki ja johon myytiin 34 850 lippua.

Sirkustoimijoiden tilastoissa on mukana yksi perinteisen sirkuksen toimija, ja muut 39 tekevät nykysirkusta. Tilastojen ulkopuolelle jää kuitenkin nuorisosirkuksen laaja esitystoiminta sekä sirkustaiteilijoiden muu toiminta, kuten ammattilaisille suunnatut tapahtumat ja sirkusharrastuksen opetustoiminta. Tilastot kuvaavat siten vain osaa suomalaisen sirkuskentän toiminnasta. 
 

Esittävän taiteen katsojamäärä kasvoi 2,5 prosenttia


Esittävällä taiteella eli teatteri-, tanssi-, ooppera- ja sirkusesityksillä oli vuonna 2025 yhteensä 3 583 220 tilastoitua katsojaa. Katsojamäärä kasvoi 2,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu oli selvästi edellisvuotta voimakkaampaa: vuonna 2024 katsojamäärä oli noussut vain 0,5 prosenttia. Kokonaiskatsojamäärä oli 89 prosenttia vuoden 2019 tasosta, jolloin katsojia oli hieman yli neljä miljoonaa. Pandemian jälkeinen elpyminen on siis jatkunut, mutta yleisömäärät eivät ole vielä palautuneet pandemiaa edeltäneelle tasolle.

Esittävän taiteen tilastot 2025_katsojatEsittävän taiteen eri lajien katsojamäärät kehittyivät vuonna 2025 eri suuntiin. Puheteattereiden katsojamäärä kasvoi 4,9 prosenttia ja nousi lähes 2,7 miljoonaan. Erityisen voimakasta kasvu oli rahoituslain ulkopuolisilla teatteritoimijoilla, joiden katsojamäärä nousi 12,4 prosenttia. Myös ammatillisten kesäteattereiden katsojamäärä kasvoi 8,8 prosenttia ja VOS-puheteattereiden sekä Suomen Kansallisteatterin 2,4 prosenttia. Sen sijaan oopperaesitysten katsojamäärä väheni 6,8 prosenttia, tanssin 3 prosenttia ja sirkuksen 8,1 prosenttia. 

Esityskertojen kokonaismäärä kääntyi vuonna 2025 kasvuun edellisvuoden laskun jälkeen. Teatteri-, tanssi-, ooppera- ja sirkusesityksiä tilastoitiin yhteensä 20 331, mikä oli 3,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.  
 

Ulkomaanesitykset vähenivät, sirkus tavoitti eniten yleisöä


Esittävän taiteen VOS-toimijoilla ja rahoituslain ulkopuolisilla esittävän taiteen ryhmillä oli vuonna 2025 yhteensä 865 esityskertaa ulkomailla. Nämä esitykset tavoittivat yhteensä 161 764 katsojaa. Ulkomaanesitysten määrä väheni 22,0 prosenttia ja katsojamäärä 28,4 prosenttia edellisvuodesta. 

Kansainvälisessä liikkuvuudessa sirkustoimijat olivat edelleen tilastojen kärjessä. Sirkusryhmät tavoittivat ulkomaanesityksillään lähes 130 000 katsojaa, kun tanssialan toimijat tavoittivat noin 20 300 ja teatterialan toimijat noin 11 500 katsojaa. Sirkuksen osuus kaikkien kolmen taiteenalan yhteenlasketusta ulkomaankatsojamäärästä oli noin 80 prosenttia. 
 

Alan tulevaisuutta määrittävät seuraavan vaalikauden päätökset

Valtion vuoden 2027 talousarvioesityksessä esittäviin taiteisiin ei kohdistu uusia suoria rahoitusleikkauksia, ja valtionosuusrahoitukseen sisältyvät lakisääteiset indeksikorotukset. Teatterin, tanssin, sirkuksen ja muun esittävän taiteen valtionosuuksiin esitetään yhteensä 77,3 miljoonaa euroa. 

Aiempien säästötoimien vaikutukset tuntuvat kuitenkin edelleen, eikä julkiseen talouteen kohdistuva sopeutuspaine ole hellittänyt. Kevään 2027 eduskuntavaalien tulos ja seuraavan hallituksen kulttuuripoliittiset linjaukset ovat vielä avoimia. Alan tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on, millaisia talous- ja kulttuuripoliittisia päätöksiä seuraavalla vaalikaudella tehdään ja miten ne vaikuttavat esittävän taiteen toimintaedellytyksiin. Epävarmuutta lisää huoli mahdollisista uusista rahoitusleikkauksista vuonna 2028, vaikka niiden toteutumisesta, laajuudesta tai kohdentumisesta ei ole tehty päätöksiä. 

Epävarmasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta esittävän taiteen kenttä on edelleen moninainen ja elinvoimainen, ja kuuluu urheilun rinnalla suomalaisen tapahtumakulttuurin suuriin yleisön kokoajiin. Ala uudistuu jatkuvasti, ja sen toimijat osallistuvat aktiivisesti myös tilastotiedon tuottamiseen.  

Tilastointi perustuu pitkälti yksittäisten toimijoiden tekemään arvokkaaseen tiedonkeruutyöhön. Ilman heidän panostaan kokonaiskuva alan tilanteesta jäisi huomattavasti puutteellisemmaksi ja perustuisi luotettavan tilastotiedon sijaan pitkälti arvioihin. 

 

TINFO 5.11.2026 

* Toimijamäärien summa ylittää kokonaistoimijamäärän neljällä, koska kolme oopperatoimijaa on tilastoitu sekä oopperoihin että puheteattereihin, ja yksi toimija sekä puheteattereihin että tanssiryhmiin. 

 


 
Tilastoja koskevat tiedustelut: 
Tilastonlaatija Piia Volmari, piia.volmari@tinfo.fi