Hermosotia ja popcornia

 

 

 

Toimielimen tärkein tehtäväalue olisi ennaltaehkäisevä toiminta, ja kulttuurialan eettisten periaatteiden ja ohjeiden kokoaminen, kiteyttäminen ja tunnetuksi tekeminen, sekä eettisten kysymysten käsittely. Suoranaisesti vastaavaa toimielintä ei löydy muista Pohjoismaista, mutta Suomesta löytyy esim. Julkisen sanan neuvosto, Tutkimuseettinen neuvottelukunta, Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, Valtion virkamieseettinen neuvottelukunta, Suomen urheilun eettinen keskus sekä valtuutettuja henkilöitä kuten tasa-arvo -, yhdenvertaisuus- ja lapsiasiavaltuutetut.  

 

Ehdotus herättää kysymyksiä muun muassa esittävien taiteiden kentän rakenteesta ja uuden mahdollisen neuvoston toimenkuvasta suhteessa jo olemassa oleviin järjestöihin. Entä miten taiteen kentällä esiintyvät eettiset kysymykset ovat samankaltaisia tai erilaisia suhteessa muiden alojen vastaaviin? Ja kysymys rahasta: selvityksessä sanotaan, että toimielimen arvioidun 400 000–470 000 euron vuosittaisen rahoituksen pitäisi tulla valtion talousarviosta ja että “toimielimen organisaation tulisi olla kevyt eikä sen rahoitus saisi nakertaa jo valmiiksi niukkoja taiteen tuen resursseja valtion talousarviossa”. 

 

Kulttuurialan eettisistä kysymyksistä on keskusteltu laajemminkin viikon varrella. Kävimme ITI:n Action Committee For Artists Rights (ACAR) -ryhmän etäkokouksessa läpi taiteilijoiden oikeuksia ympäri maailman. Unkarissa opiskelijat jatkavat taisteluaan Budapestin teatteri- ja elokuvataiteen yliopiston uutta johtoa vastaan (kts. https://www.tinfo.fi/fi/Taistelu-taiteen-vapaudesta). 23. lokakuuta arviolta kymmenen tuhatta ihmistä marssi Unkarin vuoden 1956 kansannousun vuosipäivänä Budapestissä. Mielenosoittajien plakaateissa luki muun muassa “Taide on vapaata” ja “Jo riittää!”.  

 

Tiistaina yliopiston entinen johto, ylioppilaskunnan edustaja ja yliopiston uusi johto olivat Euroopan parlamentin kulttuurin ja opetuksen komitean kuultavana. Komitean puheenjohtajan viesti kuitenkin oli, ettei EU pysty asialle paljon tekemään, sillä tämä "hermosota” (“war of nerves”) on yksittäisen EU jäsenmaan sisäinen asia. Tässä olisi kuitenkin kohde, jonka myötä puolustaa sitä, mitä Unkarin demokratiasta – ja unkarilaisten tahdonvoimasta – on enää jäljellä.  

 

Jos Unkarissa on noustu barrikadeille vapaan ilmaisun puolesta, Puolassa on oltu suurlakossa protestina perustuslainvastaista aborttilakia vastaan. Viestintäpäällikkömme Sari Havukainen kertoo, että hänen Facebook-tilinsä on täyttynyt “naisten lakko” #strajkKobiet ja sodanjulistuksen #tojestwojna -postauksista. Ainakin yksi teatterinjohtaja on antanut naisille vapaapäivän lakkoileville, ja lukiolaiset käyttävät etäopetuspäivinään barrikadeilla käymällä kiivasta sanavaihtoa kirkkojen edustoilla pappien kanssa.  

 

Perjantaina niin suurten kuin pientenkin kaupunkien kaduille on luvassa ennennäkemättömän suuria mielenosoituksia abortin kieltävää lakia vastaan. Vastassa ovat kuitenkin todennäköisesti nationalistit ja muut kirkon puolustajat. Tilanne on huolestuttava. Aiheesta lisää esim. New York Timesista, ja Euronewsin kautta.  

 

Mikäli kysymykset demokratiasta ja taiteesta, sekä niiden välisestä suhteesta kiinnostavat laajemminkin, Ruotsin ITI-keskus järjestää 9.11.2020 aihetta hipovan keskustelun, Create or Decrease? How can art defy shrinking freedom? , jossa pohditaan hyökkäyksiä sananvapautta vastaan ympäri maailman ja pohditaan sensuurista ja itsesensuurista taiteen alalla.  

 

Mutta palataksemme keskusteluun taiteilijoiden oikeuksista ympäri maailman: Nigeriassa nuoret käsikirjoittajat, näyttelijät ja ohjaajat eivät uskalla tehdä kantaa ottavaa taidetta. Suuria mielenosoituksia järjestetään poliisin ylivaltaa, ja hallitusta vastaan, mutta yksittäinen taiteilija saattaa saada kuolemantuomion, mikäli paikallinen hallinto näkee esimerkiksi laulun sanoituksissa kritiikkiä hallinnon valtaa kohtaan.  

 

Ugandassa yli viiden hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä (eikä pelkästään koronan vuoksi), mikä tarkoittaa, etteivät myöskään taiteen tekijät ja harrastajat pysty kokoontumaan. Paikalliset teatteriryhmät ovat menettäneet rahoituksensa. Taiteilijoita on kyllä valittu parlamenttiin, ja pormestariehdokkaiksi, mutta tämäkin vain herättää valtaapitävien keskuudessa yhä laajempaa pelkoa taiteilijoita kohtaan.  

 

Yhdysvalloissa taas odotetaan jännityksellä ensi viikon presidentinvaaleja ja taiteilijoiden aseman heikentymistä mahdollisen toisen Trump-kauden alla.  

 

Koronakriisiä saatetaan – kuten Ugandan tapauksessa – käyttää verukkeena vapaan ilmaisun rajoittamiseen ympäri maailmaa, mistä syystä jatkamme globaalissa ITI-verkostossa tilanteen seuraamista. 

 

PS. Unescon julkaisi vastikään Culture in crisis: Policy guide for a resilient creative sector -verkkojulkaisun, jossa kartoitetaan luovan sektorin tukemisen malleja pandemian aikana. 

 

 

 

Pitkään yhdessä tehdyn työn jälki näkyy myös 20-vuotta juhlistavan Oblivian Verdrängen Verdrängen Verdrängen -esityksessä, joka vihdoin sai Suomen ensi-iltansa viime perjantaina Espoon kaupunginteatterissa. Miten pienieleinen, kokeileva musikaali, joka sanoo tutkivansa Euroopan kollektiivista alitajuntaa ja ihmismieltä, voi ääni- ja valosuunnittelun sekä esiintyjien oman valovoimaisuuden myötä näyttäytyäkään niin suurena?  

 

Jakob Höglund ja hänen luottolavastajansa Sven Haraldsson tuulettavat jälleen kerran konseptimusikaalin piirteitä. Lilla Teaternin Broadway-musikaali Once on saanut raikkaan ilmeen, ja nuoren, innokkaan ensemblen.  

 

Sofi Oksasen, Elina Snickerin ja Maija Vilkkumaan pienoisnäytelmät saivat ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa yhteisen, Vain parasta minulle -otsikon alla. Pieni on kaunista, kuten ohjaaja Aino Kivi käsiohjelmassa kirjoittaa. Ihanaa nähdä kolme niin erilaista tekstiä kolmelta kirjailijalta aivan mielettömän hienoille näyttelijöille, jotka viimeisessä osassa revittelivät kaiken minkä jaksoivat Vilkkumaan futuristisessa crazy-komediassa. 

 

Mutta jos tässä selosteessa on liikuttu suurista kuvioista yhä pienempään suuntaan... niin sanottakoon, että yksi viikon kohokohdista oli Kalteva Co:n ja Circus Maximuksen Hajoaminen-esitys. Jopa araknofobinen henkilö haltioitui täysin esityksestä, siitä tarinoinnista, jolla Elina Sarno ja Aino Juutilainen välittivät hyönteisten maailmaa meille isojalkaisemmille. 

 

 

 

Pilvi Porkola: Eilen mietin muutamaa esitystä katsoessani, miten esitystaiteessa riittää se, että pysähdytään yhden idean äärelle. Ana Vijdean ja Cosmin Nicoaran esityksessä Dinners on virtuaalisesti koettu elokuva, joka tapahtuu yhdeksässä eri paikassa ympäri maailmaa. Katsojana voit osallistua perheiden yksityisille illallisille, siirtyä paikasta toiseen. Dokumenttielokuva 360 asteen VR-kuvalla oli todella toimiva ja hieno. Näin myös Stan’s Cafe -ryhmän Of All The People In All The World -esityksen, jossa eri tilastoja – kuinka monta ihmistä on sairastunut koronaan, tai kuinka monta maanviljelijää Suomessa on nyt – kuvattiin riisinjyvillä. Paikallisessa kirjastossa oli annettu tilaa riisikasoille: niitä oli ympäri kirjastoa.  

 

Minua kiinnostaa popcorn materiaalina, miten se on näkyvää ja näkymätöntä yhtä aikaa. Popcorn on symboli niin nonsenssille, kuin kitschille, ja silti sillä on pitkä historia. Popcorn-luentoperformanssissa kerroin sen historiasta, ja siitä, miten eri vuosikymmenillä eri asiat heijastavat sen merkitystä. Tarkastelen popcornia ilmiönä. Sitä on syöty 10 000 vuotta. Yhdysvalloissa popcornista tuli suuren laman aikana luksusta, joka oli kaikkien saatavilla, ja se päätyi elokuvateattereihin.  

 

Minua kiinnostavat asiat, joita pidetään itsestään selvinä, mutta kun niitä tarkastellaan, ne eivät olekaan yksinkertaisia. Luentoni rakenteen muodostavat kolmen minuutin jaksot, jolloin odotetaan popcornien valmistumista. Minua kiinnostavat arkiset asiat - kuten mikroaaltouuni - johon emme kiinnitä juurikaan huomiota jokapäiväisessä elämässä, mutta joka näyttäytyy toisenlaisena, jollain tapaa erityisenä, kun se tuodaan esitystaiteen kontekstiin. Niin ikään minua kiinnostaa aika, kuten kolme minuuttia joka popkornien valmistumista odotetaan, mitä silloin tapahtuu? Mihin ihmiset käyttävät tämän ajan?   

 

Luentoperformanssini lisäksi teemme Janne Saarakkalan kanssa Kuopiossa interventioita otsikolla Haihattelua taiteesta, joissa tarjoamme ihmisille popcornia ja juttelemme taiteesta. Oli ihana huomata, miten ihmiset alkoivat keskustella kanssamme. Eräs huomio olikin, miten tärkeää taiteessa on merkityksettömät hetket, jotka mahdollistavat ajattelun, ja sen myötä oivalluksia. Työhyvinvointipuheessa taide mielletään usein ratkaisuna asioihin, taide liitetään hyötyajatteluun, mutta taiteen voima on siinä, että siitä löytyy näitä aukkoja, hetkiä, jotka eivät ole merkityksellisiä.  

 

ANTI-festivaali jatkuu Kuopiossa 1.11.2020 asti.