Järjettömästä jotain poikkeuksellista 

 

 

Marokon Safissa vuonna 1970 syntynyt Adnan varttui kulttuuri- ja taide-elämältään vilkkaassa Marrakechissa, missä hän ahmi arabialaista kirjallisuutta ja nautti runouden ulkoa opettelusta ja kirjoittamisesta. Uppoutuminen kirjallisuuteen heijastuu selvästi hänen kirjoituksissaan, joissa hän kuvaa arkitapahtumia kaunokirjallisuuden värittäminä.  

 

Adnan valmistui taloustieteen kandidaatiksi Marokossa, mutta oltuaan kaksi vuotta työttömänä hän päätti lähteä Belgiaan jatkamaan opintojaan vuonna 1996, ja on asunut Brysselissä siitä asti. Opiskeluvuosinaan Marokossa Adnan kirjoitti runoja ja oli aktiivinen yliopiston harrastajateatterissa.  

 

 

 

Näytelmä pyrkii antamaan äänen niille, jotka eivät yleensä saa tilaisuutta ilmaista itseään. Säälin sijaan Adnan tavoittelee myötätuntoa näitä yhteiskunnan marginaaliin ajettuja ihmisiä kohtaan. Vaikka ihminen tulisi Eurooppaan laittomasti, hänellä on annettavanaan varteenotettava kulttuurinen ja inhimillinen panos, painottaa kirjailija Taha Adnan:  

 

- Käsittelen näytelmissäni ja joissain runoissani eritoten kolmea aihetta: naisen asemaa, maahanmuuttoa ja terrorismia. Olin törmännyt sekä apologeettisiin että stereotyyppisiin teoksiin, jotka käsittelivät näitä teemoja pinnallisesti tai naiivisti. Halusin kirjoittaa toisesta näkökulmasta. Marokossa syntyneenä ja kasvaneena sekä filosofi-kirjailija Abdelkabir al-Khatibilta vaikutteita saaneena, en voi ajatella mustavalkoisesti.

 

Adnan innostuu puhumaan vielä terrorismista:  - Minun oli pakko kirjoittaa varsinkin sen jälkeen, kun katsoin erästä näytelmää, joka käsitteli terrorismia syöttämällä yleisölle kaikki mahdolliset ennakkoluulot. Se oli niin vastenmielistä ja niin yksisilmäistä. Olen aina sanonut, ettei mikään velvoita minua ottamaan kantaa, kun joku jossakin tekee terrori-iskun. Mutta Brysselissä 22.3.2016 tapahtuneen iskun jälkeen tunsin, että nyt tuli liian lähelle. Kollegani kuoli iskussa. Koin, että asia koskee minua paljonkin.

 

Adnan koki iskun kohdistuneen Brysseliin, jota hän pitää kotinaan ja brysseliläisyyteen, joka on hänen identiteettinsä. Kahden ja puolen vuosikymmenen kaupungissa asumisen jälkeen Brysselistä on tullut osa Adnania: 

 

- Minuun viitataan belgialais-marokkolaisena, mutta miellän itseni enemmän brysseliläiseksi”, hän toteaa. Hänen syvä kiintymyksensä Brysseliin kuuluu selvästi, kun hän alkaa luonnehtia kaupungin monia itselleen rakkaita puolia. ”Bryssel on ainutlaatuinen kaupunki. Se on lempeä ja avoin. En voi kuvitella viihtyväni missään muussa paikassa yhtä hyvin.

 

Adnan työskentelee ja kommunikoi ranskan kielellä, mutta on pitänyt arabiaa kirjoituskielenään sillä kirjoituskieltä ei ”muuteta yhtä helposti kuin hiustyyliä”. Hän korostaa kuitenkin kirjoittavansa brysseliläisellä kielellä, sillä arabia on eurooppalaisen suurkaupungin neljänneksi eniten puhuttu kieli. 

 

Arabialla hän tarkoittaa standardiarabiaa, joka ei ole kenenkään äidinkieli, mutta jota käytetään virallisena kirjakielenä 19 arabiankielisessä maassa. Tästä Adnan on tarkka: - Ranskankielisessä maailmassa puhutaan klassisesta arabiasta (l’arabe classique). Joudun aina selittämään, että kirjoitan moderniksi arabiaksi ja että klassinen arabia on jotain ihan muuta. Sitä ei kukaan tuota enää!

 

Adnan on tyytyväinen näytelmiensä kielivalintaan, koska juuri tämä on mahdollistanut sen, että Bye Bye Gillo voitiin esittää niin Palestiinassa kuin Tunisiassakin. Lisäksi standardiarabian etu on, että kuka tahansa arabiankielinen pystyy lukemaan näytelmän.  

 

- En hetkeäkään ajatellut kirjoittavani darijaksi (= Marokossa puhuttu arabian variantti)! Ihmiset kuvittelevat, että hallitsemme Marokon darijamme. Jos kirjoittaisin Marokon darijaksi, joutuisin ponnistelemaan yhtä paljon kuin standardiksi, ellen jopa enemmän! Standardiarabia on kieli, jolla ilmaisen itseäni helpoiten. Tämä moderni kieli, jolla kirjoitan, on avoin kielellisille vaikutteille Marokosta, samalla kun se on vuorovaikutuksessa eurooppalaisen ympäristön ja arkisanaston kanssa. Sekä Bye Bye Gillo että toinen teokseni, Dounya ovat brysseliläisiä näytelmiä. Ne ovat tästä todellisuudesta kasvaneita hedelmiä.

 

Standardiarabian valinta johtuu myös siitä, että Adnanille on tärkeätä saada näytelmä julkaistua kirjana. Puhutuilla varianteilla kirjoitetut näytelmät jäävät monesti julkaisematta.  

 

 

 

Marokkolainen teatteri on se, jonka Adnan tuntee parhaiten. Hän kokee myös, että sitä tunnetaan muuten erittäin huonosti. Adnan suosittelee lämpimästi Tayeb Saddikin näytelmää Abu Hayyan al-Tawhidi Jos haluaa erittäin vahvan ja marokkolaista teatteria edustavan tekstin, tähän tekstiin kannattaa tarttua. Se on yksi kauneimmista Saddikin teksteistä, hän perustelee. 

 

Zubeir Bin Bouchtan Marokon darijaksi kirjoitettu Valkoiset jalat (työnimen suom. MP) on hieno ja mielenkiintoinen näytelmä. Bin Bouchtan näytelmät ovat saaneet erilaisia palkintoja Marokossa ja muualla arabimaissa: Ei liene liottelua, jos sanon, että Bin Bouchta on yksi loistavimmista arabiaksi kirjoittavista näytelmäkirjailijoista. 

 

Adnan mainitsi myös libanonilaisen “teatterijättiläisen” Issam Mahfouzin Diktaattorin. Se on vahva ja kaunis teksti, jonka Mahfouz kirjoitti 1980-luvulla: Sen teemat ovat kiinnostavia, syvällisiä ja erittäin luovia. 

 

Syyriasta tietenkin Saadallah Wannusin näytelmät ovat suositeltavia. Ne voivat olla haastavia kääntää kulttuurisidonnaisuuden vuoksi kuten mainitsin aikaisemmin, mutta ne ovat arabiankielisen teatterin tärkeimpiä näytelmiä ja erittäin suositeltavia. 

 

Juuri tämä kulttuurisidonnaisuus askarruttaa, ja tästä puhummekin liittyen meneillään olevaan Maailma näyttämölle -hankkeeseen, jossa on tarkoitus saada monipuolistettua suomalaisten teattereiden ohjelmistoja käännättämällä katveeseen jääneiden kielialueiden näytelmäkirjallisuutta esityksiksi tuotettaviksi. Mihin mahdollisiin kulttuurisiin eroavuuksiin länsimainen teatterintekijä saattaa törmätä etsiessään tekstiä arabiankielisistä Afrikan maista tai vaikka Lähi-idästä? 

 

Taha Adnan sanoo, että monesti juuri vahvimmat näytelmät liittyvät maiden historiaan, kulttuuriseen tai poliittiseen kehitykseen, jotka eivät avaudu länsimaalaisille ilman vahvaa taustatuntemusta: 

 

- Joissain maissa teatteri liittyy tiiviisti tietynlaisiin yhteiskunnallisiin tai poliittisiin kamppailuihin. Näissä näytelmissä on paljon kulttuurisia ja poliittisia referenssejä, joita tuntematta voi olla vaikea ymmärtää tai nauttia näytelmästä. Esimerkiksi sensuurin kiertäminen saa dramaturgin turvautumaan erilaisiin teknisiin ratkaisuihin, jotka haastavat kääntäjää aika lailla. 

 

Kulttuurisia kynnyksiä ei pidä kuitenkaan liiaksi korottaa ylitsepääsemättömiksi. Yksi kirjailijoista, josta Adnanin kanssa haastattelun aikana puhuin, on syyrialainen Saadallah Wannous. Hänen tuotannostaan esimerkiksi al-Malik huwa al-malik al-Malik huwa al-malik (King is the King) oli menestys teatterissa Kanadassa, englanniksi esitettynä, siitä huolimatta teoksessa kärryillä pysyminen vaatii syvällistä taustatietoa esimerkiksi arabien ja Israelin välisestä konfliktista. 

 

 

 

Arabiankielinen alue on valtava ja sisään mahtuu erilaisia näytelmä- ja teatterikulttuureja. Toisissa maissa teatterilla on vahvempi asema ja näytelmiä kirjoitetaan enemmän kuin toisissa. Taha Adnan muistuttaa, että arabiankielinen teatteri alkoi Syyriasta ja Libanonista ja siellä on pisimmät traditiot. Egypti tuottaa kuitenkin eniten näytelmiä tällä hetkellä, koska se on iso maa, joka lisäksi houkuttelee lahjakkuuksia kaikkialta arabiankielisistä maista.  

 

Lisäksi arabiankielisissä maissa on nykyään paljon teattereita ja teatterifestivaaleja, jotka edistävät alaa ja tuovat tietoisuuteen tärkeitä teatteritekijöitä ja näytelmiä. Yhdistyneet arabiemiirikunnat esimerkiksi rahoittaa avokätisesti teatteria. 

 

Pohjois-Afrikassa taas teatteri on ainakin perinteisesti liittynyt vahvasti vastarintaan ja työläisten taisteluun. Siinä mielessä marokkolainen teatteri on pitkälti kantaaottavaa, joka pystyy käsittelemään vaikeita aiheita älykkäästi. Jo aiemmin mainitun Tayeb Saddikin teatteri esimerkiksi on sellaista, josta voimme olla ylpeitä. Saddiki ottaa länsimaalaisia ja erityisesti ranskalaisia vaikutteita, mutta hän on rakentanut kuitenkin marokkolaisen teatteritradition, joka on meidän omamme ja joka ammentaa paikallisista taideperinteistä ja folkloresta. 

 

Adnan kannustaa avoimin mielin tutustumaan siihen, mitä nämä teatterikulttuurit ja tekijät tuottavat:  

 

- Sanoisin varovaisesti, että etsiessään tekstiä arabiankielisistä Afrikan tai Lähi-idän maista länsimaalainen teatterialan ihminen erehtyisi, jos hän aloittaisi tekstien hakemisen tietynlaisin odotuksin ja ennakkoon rakennetuin mielikuvin. Tätä en suosittele. Sanoisin länsimaalaisille teatteriohjaajalle, että antaudu erilaisten maailmojen teksteille. Antaudu niiden rytmille ja filosofialle. Älä lähde länsimaalaisesta näkökulmasta.

 

 

 

 

 

 

---

 

Bye Bye Gillo on hätähuuto syrjäytymistä vastaan ja pyrkimys antaa ääni niille, jotka on suljettu pois muusta yhteiskunnasta, joutuvat elämään marginaalissa ja joiden ihmisarvoa ei tunnusteta. Bye Bye Gillossa Adnan ei mässäile kurjuudella. Päinvastoin hän onnistuu huumoria käyttäen pysymään neutraalina silti vähättelemättä päähenkilön tuskaa.