Kakkoskärsijä

Euroopankin tasolla kulttuuri ja luovat alat ovat jättiläinen, jonka vuotuinen liikevaihto lasketaan sadoissa miljardeissa. Koronamenetykset tekevät siitä toiseksi suurimman kärsijän, heti lentoliikenteen jälkeen. Ruotsissa korona-ajan tieto ja kokemukset toimialalta kootaan yhteen tulevaisuuden strategiatyötä varten. Tämän viikon Toinen ääni kentän edunvalvojana tuntee tekijöiden tuskan epävarmoina aikoina, mutta vakuuttaa, että kaikki voitava tehdään ja keskusteluyhteys päättäjiin on kunnossa. Linnea Staran Huomioita tällä viikolla. 

 

Tänä aamuna Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri ilmoittivat, että ne omatoimisesti peruvat kaikki helmikuun esityksensä. Kuten Tampereen Teatterin teatterinjohtaja Mikko Kanninen teattereiden yhteisessä tiedotteessa sanoo: “Kahden viikon periodeissa eläminen on näin isojen teattereiden tuotantosyklissä täysin kestämätön rytmi. Lisätyön määrä esitysten siirtämisessä ja lippujen peruutuksissa on valtava. Nyt haluamme rauhoittaa tilannetta sekä henkilökunnan että rakkaan yleisömme parissa.”  

 

Valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen – joka myös on valmistunut filosofian maisteriksi teatteritieteen oppiaineesta – sanoi eilen YLE Uutisten jutussa, että taiteilijoiden perusoikeutta tehdä ja esittää taidetta on rajoitettu ilman oikeudellista pitävyyttä, koska tartuntalaki on yleisötilaisuuksien osalta epäselvä. Näitä rajoituksia on hyväksytty hiljaa.  

 

Se, onko yleisö olennainen osa taide-esitystä, on ilmeisesti kiistanalainen kysymys, jota ei ole testattu. Rautiaisen mukaan “oikeustilan selkeytyminen on kiinni yksittäisten toimijoiden aktiivisuudesta”. Eli tapahtuman järjestämisestä rajoituksista huolimatta ja mahdollisten poliisitoiminnan ja oikeudellisten seurauksien kärsimisestä. Missä menisi raja – viidentoista tai viidenkymmenen katsojan kohdalla? Saisikohan oikeuskuluihin Taikelta tukea? 

Esittävän taiteen kenttä on, kuten tiedämme, pitkälti riippuvainen julkisesta tuesta. OKM myönsi museoille, teattereille, orkestereille ja taidelaitoksille korona-avustuksia 17 miljoonaa euroa, näistä teattereille 10 miljoonaa ja kansallisille kulttuurilaitoksille 3,5 miljoonaa euroa (yrityksille valtiontukea on myönnetty Business Finlandin kautta lähes miljardi euroa) Nyt näyttää siltä, että tarvitaan taas uutta rahallista tukea esityskauden jälleen siirtyessä juuri kun kevään ensi-iltojen oli määrä käynnistyä.  

 

Huomattavasta julkisesta tuesta huolimatta on teattereita, joille ne eivät ole riittäviä, ja taiteilijoita, jotka eivät tule niiden hyötyjä näkemään lainkaan. Viime hetken peruutukset ovat hermoja raastavia ja aikaa vieviä, ja tämä kevät näyttää synkältä jo nyt tammikuun lopulla. Olisiko syytä jo nyt – kuten Ruotsissa – tarkastella kulttuurikentän toimintoja pandemian jälkeistä todellisuutta ennakoiden? 

 

 

 

Taiteen edistämiskeskus julkaisi eilen (27.1.2021) tuloksia loppuvuodesta 2020 teettämästään kyselytutkimuksesta, jossa kartoitettiin kansalaisten käsityksiä arkiympäristössä ja julkisissa tiloissa olevasta taiteesta. Tutkimus koski Suomen kymmentä suurinta kaupunkia. Selkeä enemmistö, 72 % 15-79 -vuotiaista suomalaisista haluaa taideteoksia arkiympäristöönsä, 11 % ei osaa sanoa kantaansa ja viidennes (17 %) ei halua.  

 

Kokonaissuhtautuminen on muuttunut jonkin verran negatiivisemmaksi vuodesta 2016 (6 %). On huomioitava, että selkeästi kielteisimmin suhtautuvat perussuomalaisia äänestävät (37 %), mutta verovarojen hienoinen lisäsuuntaaminen julkiseen taiteeseen jakaa suomalaiset kahtia (47 % puoltaa, ja 44 % vastustaa). Vaikka tutkimus sinänsä kertoo siitä, että taidetta halutaan ympäristöön, siitä on myös luettavissa tämän ajan koventunut ilmapiiri.   

 

Samaan aikaan konsulttiyhtiö EY:n laatimassa tutkimuksessa Rebuilding Europe: The cultural and creative economy before and after the COVID-19 crisis ja Teoston tekemässä yhteenvedossa, todetaan, että kulttuuri ja luovat alat (kuvataiteet, esittävä taide, kirjallisuus, arkkitehtuuri, media ja peliteollisuus) muodostivat ennen koronaa 4,4 % EU:n bruttokansantuotteesta (643 miljardin euron liikevaihdon) ja työllistivät yli kaksi kertaa enemmän (7,6 miljoonaa ihmistä) kuin tietoliikenne ja autoteollisuus yhteensä (!).  

 

Koronasta johtuen kulttuuri ja luovat alat ovat toiseksi eniten kärsinyt toimiala, heti lentoliikenteen jälkeen. Esittävät taiteet menettivät liikevaihdostaan 90 % (37 mrd.), musiikkiala 76 % (18 mrd.).  

 

EY:n arvion mukaan vaikutukset tulevat olemaan pitkäaikaisia. 46 % eurooppalaisista vastaajista ei uskaltaisi mennä konserttiin moneen kuukauteen ja 21 % moneen vuoteen. Meillä ei ole vastaavia lukuja Suomesta, joten jää nähtäväksi, miten hitaasti yleisöt toivottavasti jo kevään aikana palaavat saleihin. Viime syksyn turvajärjestelyt esimerkiksi teattereissa olivat joka tapauksessa niin vakuuttavat, että sen ei luulisi olevan este, etenkin jos rokotustahti tästä nopeutuisi.  

 

EY:n mukaan kulttuurin ja luovan alan tulisi olla keskeinen osa eurooppalaisia elvytystoimia. Täällä Suomessa olisi hienoa, jos edes kerran mainittaisiin kulttuuri ja luovat alat elvytysrahastokeskustelun yhteydessä.   

Suomessa kulttuuri työllistää 135 000 ihmistä. Heidän lisäksensä kulttuurin kentällä toimii myös monen alan harrastajia. Suomessa arvioidaan esimerkiksi olevan noin 700 harrastajateatteria. Tämän viikon tiistaina Suomen Harrastajateatteriliitto julkaisi avoimen kirjeen, jossa liitto sanoo olevansa syvästi huolissaan harrastajateattereiden ahdingosta.   

 

Perusteita kulttuurin- ja taidekentän elvyttämiselle löytyy jokaiselle päättäjälle – riippumatta siitä, mikä heihin parhaiten vetoaa, oli se sitten bruttokansantuote, ympäristön viihtyvyys, hyvinvointi tai taide sinänsä.  

 

 

 

 

Den svenska regeringen har utsett en särskild utredare för omstarten av kulturlivet efter COVID-19 pandemin. Utredaren Linda Zachrison (tidigare bl.a. konstnärlig ledare för Parkteatern och dv för Cirkus Cirkör) leder ett sekretariat som sammanställer information från svenska myndigheter, kulturinstitutioner och aktörer. Utredning ska presenteras redan 30 juni. I en intervju i Dagens Nyheter säger Zachrisson att det i uppdraget ingår att säkra expertisen, den konstnärliga kompetensen och analysera vilka krisinitiativ som är värda att utveckla och bibehålla efter pandemin.  

 

Zachrisson nämner till exempel de strömmade konserterna, som i Sverige haft en halv miljon digitala besökare sedan mars 2020, och museerna som haft 216 miljoner digitala besök under det föregångna året. Men på listan finns också frågor om hur besök borde anordnas i framtiden: ska publiken fortsättningsvis bära mask, ska publiken visa vaccinationspass vid entrén? Vilka etiska konsekvenser skulle sådana krav föra med sig? 

 

Inom Riksteatern – som till största delen stöds av statsbidrag (86 % år 2016) - har man skapat en ny enhet: Strategi, analys och kunskap. I en utredning av Riksteatern från 2017 framgår visserligen statliga krav på teaterns verksamhet, redovisning och strategiska ledning, men att en teater (även om det inte finns många av Riksteaterns storlek) skapar en egen enhet för strategiskt arbete och analys är fantastiskt.  

 

Den nya chefen Kristina Hagström-Ståhl har som uppdrag att samla, producera och sprida kunskap inte bara inom Riksteatern, men också inom hela scenkonstområdet, att samverka med det civila samhället, högskolor och universitet, att bidra till forskningsinsatser inom scenkonstområdet, och att “ansvara för kulturpolitisk analys, omvärldsanalys och Riksteaterns strategiska arbete med jämlikhet och mångfald”.  I Finland utreder vi fortfarande de ekonomiska konsekvenserna av pandemin, men det börjar snart vara dags också för oss att blicka framåt för att se vad vi lärt oss och hur vi kan gå vidare.  

 

 

 

Esittävän taiteen rahoituslain ulkopuolisten toimijoiden palvelu- ja edunvalvontajärjestönä Teatterikeskus on tämän viime vuoden aikana ollut tiiviissä yhteydessä niin päättäjiin kuin jäsenkenttäänsäkin. Miltä tämä viikko jatkuvine muutoksineen ja peruutuksineen on näyttänyt edunvalvojien näkökulmasta?   

 

Kaisa Paavolainen: Tähän viikkoon on mahtunut koronarajoitusten seuraamista ja uudistuvan valtionosuusjärjestelmän piiriin hakemiseen liittyviä kysymyksiä. Valtionosuuden piiriin on haettava 15.2. mennessä, ja Teatterikeskuksessa on käsitykseni mukaan noin kymmenisen yhteisöä, jotka miettivät hakevansa. Heidän kanssaan pähkäillään, kannattaako heidän tehdä hakemus, sopiiko rahoitusjärjestelmä yhteisön toimintatapoihin, onko henkilötyövuosia riittävästä, ja niin edelleen.  

 

Korona pilasi vuoden 2020 tilastot, vaikka juuri menneenä vuonna moni oli suunnitellut kasvattavansa maksamaansa palkkasummaa ja keräävänsä tarpeellisen määrän henkilötyövuosia uudistusta silmällä pitäen. Nyt haun yhteydessä katsotaankin vuoden 2019 henkilötyövuosia, ne vaikuttavat osaltaan siihen, onko hakeminen järjestelmään mielekästä. Yritän jäsenten kanssa käydä läpi heidän toimintamallejaan ja esimerkiksi ihan konkreettisesti vos-hakulomaketta.   

Olin ajatellut lakiuudistuksen valmisteluvaiheissa, että tämä tulee olemaan vuoden tärkein aihe. Mutta sitten tulikin korona, ja vuosikymmenen tärkein rahoitusuudistus jäikin pandemian varjoon. Seuraavan kerran valtionosuuden piiriin voi hakea vasta kolmen vuoden päästä.   

 

Korona leimaa vapaan kentän yhteisöissä ajattelua ja toiminnan jokapäiväistä suunnittelua tässä ja nyt. Pidemmälle katsominen ja arvioiden tekeminen on meillä järjestössäkin haastavaa. Jaamme toimiston Suomen Teatterit ry:n, Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n ja Finland Festivals ry:n kanssa, ja täältä Eerikinkadulta ollaan säännöllisessä yhteydessä esim. OKM:n eri työryhmiin, joissa koronaan liittyviä kysymyksiä työstetään. Parhaillaan suunnittelemme järjestöjen kanssa keskiviikoksi 10.2. yhteistä kentälle suunnattua webinaaria koronaepidemiasta ja rajoitusten jatkumisesta. 

 

Ymmärrän, että kentällä tunnetaan epäoikeudenmukaisuutta edelleen jatkuvien rajoitusten vuoksi. Järjestöissä olemme nähneet, että viranomaiset ovat jo keväästä lähtien tunnistaneet alamme ahdingon kuitenkin hyvin. Ne tuet, jotka valtio on suunnannut kentälle, ovat olleet hyviä ja uutta pakettia valmistellaan.  

 

Mutta organisaatioille suunnattu tuki ei ole välttämättä tavoittanut freelancereita, joihin kriisi on pahiten osunut. Esittävän taiteen ammattikenttä on vahvasti julkisesti tuettu ala, joten edunvalvonnan näkökulmasta se, että kuuntelemme ja noudatamme viranomaisten suosituksia, on toiminut. Meitä kuunnellaan esimerkiksi ministeriössä, meihin ollaan yhteydessä ja meitä tuetaan.  

 

Mutta tämä ei välttämättä helpota kenenkään oloa henkisesti. Tilanne on hirveä. Tätä on nyt jatkunut lähes 11 kuukautta, ja tiedän että ihmiset ovat kyllästyneitä ja pahimmillaan burn-outin partaalla. Valittaminen ja kapinahuuto voisi helpottaa oloa hetkellisesti, mutta järjestöjen näkökulmasta hidas ja pitkäjänteinen yhteistyö ministeriön ja päättäjien kanssa toimii paremmin. Olemme saaneet tietoa, ja olemme vastavuoroisesti toimittaneet tietoa ja perustelleet kentän ahdinkoa datalla. Minun näkökulmastani päättäjät ja kansanedustajat kyllä tietävät miten hirveä tilanne on, mutta yleisötilaisuuksien rajaamiset ovat tähän saakka olleet lainsäätäjille helppo tapa hallita pandemiaa.  

 

Epäoikeudenmukaisuuden sietäminen ja sen kanssa eläminen tekee tästä niin raskasta sen takia, että sitä tunnetta on vaikea järkeillä pois. Yritän kuitenkin ajatella, että alamme oli jo ennen koronaa julkisesti tuettu ala, toisin kuin yritystoimintaan perustuva ravintola-ala. Vapaalla kentällä tosin omarahoituksen osuus on suuri, mutta yksityisyrittäjiä vähän, joten olemme eri asemassa suhteessa esimerkiksi ravintola-alan yrittäjiin. Ja vaikka Suomessa on vahva työttömyysturvaverkosto, tiedän, että meidän alamme erityispiirteitä ei tunnisteta siinä niin hyvin kuin pitäisi.  

 

Mutta työttömyysturva tai organisaatioiden lisätuet eivät lohduta, kun ennen kaikkea ihmiset haluaisivat päästä tekemään taiteellista työtään. Uskoakseni Teatterikeskuksen jäsenyhteisöt haluavat päästä esittämään esityksiä heti kun vain on mahdollista. Esimerkiksi Porissa Rakastajat-teatteri on esittänyt Everstinna-esitystään vain 17 hengelle, minkä alueelliset rajoitukset ovat antaneet myöten. Nyt yritämme parhaillaan saada tietoa siitä, mitä THL:n uusi suositus kahden metrin turvavälistä tarkoittaa meidän alamme kannalta, sitten kun yleisötilaisuuksia taas sallitaan. 

 

Omat tunnelmani vaihtelevat, välillä tuntuu toiveikkaammalta, välillä vähemmän. Suurin opetus tämän vuoden aikana on ollut tuo epävarmuuden sietäminen. Syksyllä teki henkisesti hyvää päästä katsomoon, ja nyt yritän taas hyväksyä sen, ettei mikään ole varmaa. Vaikka ihmisellä on tarve asettaa mielessään päätepisteitä asioille, yritän hengitellä syvään, ja ajatella, että sitten kun pääsen taas katsomoon, tulen todellakin nauttimaan siitä! On se sitten maaliskuussa, kesällä tai vasta ensi syksynä.   

 

Kentälle haluan lähettää sellaisia terveisiä, että vaikka meidän työmme järjestöissä ei aina näy ulospäin, teemme kaikkemme teidän puolestanne – ja meille saa aina soittaa, jos haluaa jutella!