20.04.2017

Kanditeatteri – eläköön vapaus ja erilaisuus!

Taidekorkeakoulujen yhteinen Kanditeatteri tarjoaa näköalapaikan siihen, missä mennään. Minua kiinnostavat kanditeatterin esitykset teosvalintojen, tekijäidentiteettien, työprosessien ja ilmaisukielten vinkkelistä. Tämä mix, eri korkeakoulujen opiskelijoiden sekoitukset ovat koko jutun juoni, erilaisia yhdistelmiä, uusia tiloja.

Nyt olen vasta nähnyt seuraavat: Ei hätää kulta, tämä on leikkihuone (käsikirjoitus ja ohjaus Tarleena Laakko), Salome (ohjaus Juho Mantere) ja Kullervo Rising näyttämöruno (ohjaus ja teksti Juho Liira). Nykyteatterin esittäjyyttä, moderninklassikon ja sen naiskuvan dekonstruointia ja purkutyötä, samalla (miesohjaajuuden) kastrointia, myyttisen aineiston (kansanrunousarkisto, Snorri Egilin saaga, Kiven Kullervo ja Kreutzwaldin Kalevipoeg) pohjalta uudelleenkirjoitusta.

Nämä kolme esitystä ovat ihanan erilaisia! Eläköön vapaus ja monimuotoisuus! Kaikki on mahdollista ja luvallista! Teatteri todentuu eri tavoin ja luo erilaisia kielioppejaan.

Ei hätää kulta… on näkemistäni selvimmin työryhmälähtöinen nykyteatteriesitys. Tämä hienovireinen esitys viestii leikkiä ja vapautta. Samalla aikuisten leikkitilaksi tehdyn tilainstallaation ulkopuolella – ja sisällä – piilee uhka. Tästä ambivalenssissa pidin suunnattomasti! Ambivalenssi piirtyy myös esiintyjistä. Tämä esitys ei pätkääkään saarnaa, siitä ei tule opetusnäytelmäesitystä. Se kutoo ekologisia teemojaan kuin hämähäkki verkkojaan tai sienet rihmastojaan keveästi, leikkien. Tällainen kuljetus ei onnistuisi ilman esiintyjiä, joilla on musiikillisuus ja ajoituksen taju kehoissaan: halu ja kyky asettautua leikkimään ja musisoimaan, uskallus antaa kohtauksille aikaa kehkeytyä vailla prässäystä.  Me istua rötkötämme säkkituoleilla, pinkissä leikkinurkkauksessa! Aah!

Wilden Salome on oikein ur-teksti. Mielikuva: siellä se puolialaston Salome tanssii, yhtä miehen katseen kohdetta nainen, myös mies… ei mitään tällaista. Unohda. Nyt rikotaan tuhannen p****n päreiksi koko juttu. Näyttämöllä on jättikokoinen puhuva miespää, jonka sisältä naisnäyttelijä suoltaa ruotsiksi miesohjaajan puhetta. Naisnäyttelijät voivat pahoin, kuka milläkin tavalla. Nautin näyttelijöiden tavasta tuottaa rumaa ilmaisua, epäsopivaa ilmaisua. Yritän miettiä sanoja, joilla kuvata tarkoituksellisia rikkomuksia. Kuvankauniit naistähdet kautta aikojen taustaprojisointeina, joita esityksen naisnäyttelijät katsovat. Salome saa kostoksi Johanneksen pään mestattuna. Saavatko naisnäyttelijät nyt miesohjaajan? Kosto? Pahoinvointi?  

Mietin Paavo Haavikkoa, joka kehotti Rauta-ajassa unohtamaan Kalevalan. Samankaltaisen kehotuksen antaa Kullervo Rising pahviplansseille kirjoitetuissa katsomisohjeissaan. Tarantinon ja myyttien hengessä. Kullervo Rising on häpeilemättömästi kasaria ja isoa fyysis-visuaalisauditiivista muotoa! Kovaa tykitystä! Tässä alkuhämärässä neljän miehen revitystä kybällä! Tapahtuu pieni ihme. Tämä tarkoin koreografioitu fyysinen esitys herkistää aistit kieleen ja näyttelijöiden tuottamaan puheilmaisuun. Mikä ihmeolento näyttelijä voi ollakaan, kun puheapparaatti on kunnossa, kun ääni resonoi ja kuljettaa ajatusta –kaiken fyysisyyden rinnalla. Kullervo Risingin teksti on arkaaisuudessaan varmaan vähän samaa kuin Shakespearen tai Molièren alkuperäistekstit. Haasteet ovat näyttelijöille valtaisat. Nämä näyttelijät ylittävät haasteet.

Tahdon asia – rakenteet ravisteltavissa asiantuntijamandaatilla

Teatteri 2.0 toteutti avoimen näyttämön kehittämishankkeen yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin kanssa vuosina 2015-2016. Hankkeen kokemuksia, löydöksiä ja tulevaisuutta oltiin luotaamassa seminaarissa Lahdessa.

Voimaannuttavaa tulevaisuutta! Rakenteita on mahdollista ravistella, uudenlaista tekemisen dynamiikkaa ja vuoropuhelua on mahdollisuus synnyttää vakiintuneen vos-kaupunginteatterin (ja vieläpä täyskunnallisen) sisällä. Kuuntelen Lahden kaupunginteatterissa tämän Avolavaksi kutsutun hankkeen voimaihmisiä Kati Sireniä ja Saara Rautavuomaa, talon näyttelijää Jarkko Miettistä, talon johtajaa Ilkka Laasosta, draamakasvattaja Anna-Riitta Partasta, teatterikaveri Timo Suvisiltaa sekä teatterin uutta dramaturgia ja kotikirjailijaa Taija Helmistä. Kuuntelen myös markkinoinnista ja viestinnästä vastaavaa talon henkilökuntaa. He kertovat omista tuntemuksistaan. He kertovat siitä, miten produktiokohtaisesti taiteellisen työryhmän sisältä valittu yleisötyövastaava helpottaa ymmärrystä ja viestintää, avolava-ajattelu ui näin prosesseihin ja niistä ulos.

Oli hienoa kuulla näyttelijä Jarkko Miettisen puhuvan ensikosketuksestaan forumteatteriin Ero-näytelmässä. Ennakkoluulot karisivat työskentelyn myötä. Live-teatterissa näyttelijän on oltava kuulolla osallistujiin, mutta näyttelijä ei ole psykologi, ei terapeutti, näyttelijä on näyttelijä.

Kuuntelen Timo Suvisiltaa, yhtä teatterikaveriksi ilmoittautuneista vapaaehtoisista, jotka järjestävät teatteritreffejä. Teatterilipulle saa teatteritreffeistä vielä enemmän vastinetta, kun kokemus syvenee ja sitä voi jakaa treffikavereiden kanssa. Ja aulaisännyys! Mahtavaa!

Lahden kaupunginteatterille muutoin tuli positiivinen ongelma. Toisella hakukierroksella vapaaehtoisia teatterikavereita ilmoittautui muutamassa tunnissa huimat määrät, enemmän kuin voitiin ottaa. Kuuntelen Anna-Riitta Partasta, joka kertoo teatterin yhteistyöstä koulujen kanssa. Partanen toimii kaupungin koulutoimen alaisuudessa ja yhteistyössä teatterin kanssa. Partanen on erityisopettaja ja luokanopettaja, joka on kouluttautunut draamakasvattajaksi. Draamakasvattajan tarjoama anti on melkoinen! 

Tässä on mallia myös muualle. Mutta. Tämä edellyttää asiantuntijamandaattia! Taiteellista oikeutusta, joka voi syntyä vain silloin, kun talon ylin johto on asiaan sitoutunut. Ja asiantuntijamandaatti edellyttää, että teatterissa on soveltavan teatterin, sen menetelmien ja prosessien sekä pedagogiikan oikeaa asiantuntijuutta.

Avolava on konseptina paljon enemmän ja syvemmin kuin pelkkä yleisötyö. Jotta työskentely moninaisilla rajapinnoilla aidosti ravistelee rakenteita, synnyttää uudenlaista työskentelykulttuuria ja dynamiikkaa sekä vuoropuhelua yleisön kanssa, työtavan on kyettävä juurruttamaan itsensä rakenteiden sisälle. Rakenteita ravisteleva ja teatterin toimintakäytäntöjä ja yleisösuhdetta moninaistava, huokoinen ja hengittävä Avoin näyttämö -konsepti ei ole jotain, jota tehdään siinä sivussa varsinaisen toiminnan rinnalla. Se tarkoittaa uusia tapoja toimia ja kehittää myös tekijäidentiteettiä ja tehdä taiteellista ensembleä tutuksi. Se ei ole kikkapussi, ei silkkihuivin heiluttelua vanhainkodeissa, ei puolivillaisia yleisökohtaamisia, ei terapiaa, ei rastiruutuun meininkiä, kuten Taija Helminen sen kiteyttää.

Kyynikko voi tietenkin sanoa, että eikö tätä kaikkea jo tehdä. Tehdään, tehdään! Mutta reunoilla ja sivussa! Avolavat ovat taiteellisen tahdon asioita. Avolavat eivät tietenkään korvaa repertuaaria. Avolavat eivät ole perusteltavissa määrällisesti, eivät ne täytä suuria näyttämöitä. Mitä sitten? Talojen sisällä avolavat suojelevat henkiseltä ruostumiselta ja leipääntymiseltä. Ne pitävät teatteripellon ravinteikkaana eivätkä päästä teatteritonttia kesannoitumaan. Ne suojelevat teatteria uinahtamiselta.     

Harmi vain, että Ilkka Laasosen lisäksi seminaarissa oli paikalla vain yksi teatterinjohtaja. Hankkeesta tehdään onneksi julkaisu, joka ilmestyy toukokuussa.

Tällaisiin kehittämishankkeisiin porkkanaa ja rahoitusta!

Luovaa taloutta edistämään – kenen asialla ollaan?

Kolmen ministeriön (opetus- ja kulttuuri-, työ- ja elinkeino- sekä sosiaali- ja terveysministeriö) työryhmä on kartoittanut luovan talouden kasvun ja kansainvälistymisen esteitä, joita se tunnisti viisi: yrityspalveluiden puute, yritysten pienuus, välittäjäportaan heikkous ja hajanainen rakenne, tekijänoikeustulojen verotus ja arvonlisäverotus, rahoituksen saatavuus sekä alan ammattilaisten ja taiteilijoiden sosiaaliturvan ongelmat. Tässä ollaan hallitusohjelman asialla tukemassa sen tavoitteita yrittäjyydestä ja työllisyydestä. Työryhmän esitykset nivotaan yhteen hallituksen pakettien kanssa.

Työryhmän esitykset koskevat alan elinkeinotoiminnan ja työllisyyden edistämistä, rahoitusinstrumenttien uudistamista ja taiteilijoiden ja alan ammattilaisten sosiaaliturvan kehittämistä.

Jos ehdotukset toteutuvat, Creative Business Finland -palveluista rakennetaan ”kasvun moottori”. Luoville toimialoille olisi luvassa palvelupolkuja, joilla edesautetaan luovien alojen kasvua ja uuden liiketoiminnan syntymistä sekä luovaan osaamiseen ja IP-oikeuksiin perustuvaa taloudellista arvonluontia. Palvelukokonaisuuteen kuuluisivat yrityskehitys-, kasvu-, neuvonta-, koulutus- ja kansainvälistymispalvelut. Creative Business Finlandin toiminta integroitaisiin rahoituspalveluiden järjestämiseen, maakuntien kasvupalveluiden sekä Business Finlandin toimintaan.

Jos ehdotukset toteutuvat, luovien alojen koulutusta antavista yliopistoista muodostetaan ”luovan osaamisen monialaisia osaamiskeskittymiä”. Niihin liitettäisiin eri alojen tutkimus- ja kehitystoiminta ja yhteistyö yritysten kanssa.

Meidän alallemme tärkeimmät ovat sosiaaliturvaa koskevat ehdotukset, esimerkiksi se, että itsensätyöllistävien ja freelancereiden sosiaaliturvasta tehtäisiin tasaveroinen palkkatyöhön verrattuna. Työryhmä esittää uuden juridisen aseman luomista nykyisen palkansaajan ja yrittäjän aseman väliin. Hienoa!

Ilolla tervehdin myös ehdotusta saada kulttuurivienniltä viety miljoona takaisin. Lisäksi työryhmä esittää osuuskuntamallisen toiminnan kehittämistä sosiaaliturvaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Tarvitaan kaupallista osuuskuntamallista toimintaa, jossa keikkatyöläinen voi tarttua mutkattomasti työtilaisuuksiin ilman, että hänet luetaan yrittäjäksi.

Mutta. Kenen asialla ollaan? Retoriikka kertoo jo paljon. Tämä on vain hyvä tehdä itselleen selväksi. Taide ja taiteilijat ovat pääosin toisaalla!

Tehdäänkö taiteilijoista halpatyövoimaa?

Mistä alasta tarkkaan ottaen puhutaan, kun puhutaan luovista aloista? Työryhmän raportissa sivun 17 luovan talouden aineetonta taloudellista arvoa ja kilpailukykyä esittelevä kuva jää minulle hämäräksi. TEM:n toimialaraportti – lähteenä samainen valtioneuvoston periaatepäätös aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta (2014)  ja KTM:n Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia (2015) kertovat sen selkeämmin. Tilastokeskuksen luokittelun mukaan me puhumme kirjojen kustantamisesta, elokuva-, video- ja televisiotuotannoista, ohjelmistosuunnittelusta ja valmistamisesta, mainostoimistoista, graafisesta muotoilusta, sisustussuunnittelusta, teollisesta muotoilusta, uutistoimistoista, radiosta ja tv:stä ja pieneltä osin esittävistä taiteista. Luovista aloista puhuttaessa tarkoitetaan hyvin laajaa kenttää, viestinnästä ja mediasta (jossa av-alan rinnalla myös peliteollisuus) ja palveluihin, kulttuuriin ja taiteen tekemiseen. Tämä on syytä pitää mielessä.

Mitä tapahtuu todella? Annetaanko taiteen ja taiteilijan aseman ja arvostuksen jäädä luovan, skaalattavissa olevan ja kansainväliseen kasvuun tähtäävän yritystoiminnan jalkoihin? Tuleeko taiteilijoista jäänteitä, uusliberalistisen ajattelun renkipoikia ja -tyttöjä, halpatyövoimaa, jolle tulevaisuuden rahoituspöydiltä heruu vain murenia?  

Vastaavankaltaisia kehittämispalveluja huutaa taiteilijakenttäkin! Entistä suuremmat paineet kohdistuvat rahoitusuudistukseen ja taiteilijan asemaa parantamaan pyrkivään työhön.