16.02.2017

Kaupunginteattereiden puolustuspuhe

Saksassa käydään kaupunginteatteridebattia. Kiinteiden, omaan paikkaansa juurtuneiden ja niiden todellisuuksista ammentavien kaupunginteattereiden maassa ei ajatus liikkuvista vierailuteattereista ota noin vain tulta. Kulttuurisosiologi ja useiden kulttuuri-instituutioiden konsultti Dieter Haselbach vaati teoksessaan Kulttuuri-infarkti (der Kulturinfarkt) joitain vuosia sitten järjestelmän saattamista uuteen uskoon ja kaupunginteattereiden muuttamista vierailuteattereiksi. Haselbachin managerialistiset perustelut  ja kontekstia vailla olevat kannattavuuslaskelmat eivät kaikkia vakuuttaneet.

Nyt Nahckritikin palstoilla Christian Rakow argumentoi kaupunginteattereiden puolesta  analyyttisessä, runsaasti konkreettisia havaintoesimerkkejä tarjoavassa kirjoituksessaan. Kirjoitus synnyttää pienen myrskyn. Viitisenkymmentä kommenttia. Hieman päälle nelikymppinen Rakow antaa tuta parikymmentä vuotta vanhemmalle Haselbachille.

Mistä Rakow sitten kirjoittaa? Hänelle kaupunginteatterit edustavat kansalaisyhteiskunnan ydintä.  Juuri kaupunginteattereissa on mahdollisuus käydä paikallista keskustelua, omassa kaupungissa omien yleisöjen kanssa.  Ne sykkivät omien yhteisöjensä kanssa samaan tahtiin ja kääntävät ilmi- ja piilotajuisen poliittisen näyttämön kielelle tavalla johon yleisöt voivat samastua. Rakowin mukaan kaupunginteatterit eivät ole pelkästään yhteisöllisiä vaan juuri ne kasvattavat ymmärrystä erilaisista esteettisistä ja kulttuurisista arvoista ja normeista.

Kohti uutta rahoitusmallia  

Suomalaisen kulttuurirahoituksen uudistuksen välietappi on saavutettu. Työryhmän ja koko osallistavan prosessin työn tulokset on tiivistetty kahdeksaksi teesiksi ja neljäksi rahoituksen periaatteeksi. Teesit ja periaatteet tulevat ohjaamaan seuraavaa vaihetta, josta OKM:llä on vetovastuu. Esittely on kuultavissa tästä taltioinnista ja luettavissa verkkojulkaisusta.

Rahoitusta halutaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Tämä yhden luukun periaate pitäisi sisällään sekä laskennallista että harkinnanvaraista rahoitusta. Teattereiden rahoitus tulisi siis olemaan yhdistelmä laskennallista ja harkinnanvaraista rahoitusta. Järjestelmän olisi tarkoitus kannustaa uusiin toimintamalleihin ja mahdollistaa vaihtuvuutta. Tavoitteena olisi myös monivuotinen rahoitus mikä edistäisi pitkäjänteistä suunnittelua.

Uusi järjestelmä toisi mukanaan myös laadun arvioinnin. Rahoituskelpoisuutta arvioitaisiin siis määräajoin.  Järjestelmän on siis tarkoitus kannustaa myös taiteelliseen, johtamisen ja organisaation laatuun.

Tarkoittaisiko tämä samankaltaista melkoisen raskasta ja kallistakin systeemiä kuin yliopistoilla – auditointia, itsearviointia?  Kuulemma ei! Uudistustyön esittelyssä korostettiin, ettei laatu ole tiivistettävissä numeroihin ja että arvioinnin olisi tapahduttava vailla genreintohimoja.

Pysyvät paikalliset toimijat säilyvät edelleen kivijalkana, mutta niiden rinnalla olisi vierailu- ja kiertuetoimintaa tai muuta yhteistoimintaa.

Rahoitusuudistuksen seuraavat askeleet

Kesäkuussa olisi tarkoitus kokoontua yhdessä tarkastelemaan sitä, miten periaatteita on saatu siirretyksi ehdotusten tasolle. Lokakuun lopun jälkeen luonnos mallista olisi tarkoitus luovuttaa ministerille, joka päättää jatkosta. Jos normaalisti edetään, niin tuossa vaiheessa luonnos lähetetään lausuntokierrokselle ja tämän kierroksen jälkeen viimeistelyvaiheeseen ja eduskuntaesittelyyn.

Sitten kun mallista on olemassa edes jonkinlainen alustava käsitys, voidaan ryhtyä arvioimaan myös vaikutuksia. Tässä lainsäädännössä pyörii rahaa 100 miljoonaa – ei siis mikään pikkujuttu – ei myöskään tuo vaikutusten arviointi.

OKM:n verkkosivuilla lisätietoa.

Vetoomus vos-puheteattereille

TINFO on hiljan lähettänyt selvityspyynnön kaikille vos-puheteattereille. Teatterikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston pyynnöstä selvitämme sitä, keitä ja millaisin koulutustaustoin vos-teatterit ovat viimeisen kymmenen vuoden näyttelijöitä kiinnittäneet toistaiseksi voimassa oleviin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Lisäksi selvitetään vierailijatehtäviä kuluvalta näytäntövuodelta.

Tiedän, että selvityspyyntö tulee pahimpaan mahdolliseen aikaan. Pahoittelen järkyttävän kireää aikataulua. Pahoittelen myös pienoista viivytystä ennen kuin kysely saatiin liikkeelle. Tällä tiedolla on laajempaa merkitystä, ei koulutuskilpajuoksun merkityksessä, vaan aidosti selvityksenä siitä, keitä teattereihin on viimeisen kymmenvuotiskauden aikana otettu töihin. Kiinnostavaa, miten kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa eri tavoin eri teattereissa. Toisissa on kovaa tunkua vakansseille, toisissa ei.

Tomppa ja Tove

Tom of Finland musiikkiteatterina Turun kaupunginteatterissa ja Tove Svenska Teaternissa. Teatteri-Suomi100 hehkuu sateenkaaren väreissä!  Ei yhtään turhaa, että taiteilijaelämäkertoja näyttämöllistetään.

Nyt on kyseessä kaksi suurin piirtein itsenäisen Suomen ikäistä, keskenään saman ikäpolven taiteilijaa ja ikonia. Heidän elämänkaarensa ja kansainväliseen maineeseen kohonneet taiteilijauransa asettuvat nyt rinnastusten ja keskenään vertailtaviksi. Toisaalla on homoeroottisen taiteensa salassa tehnyt nimimerkin taakse piiloutunut taiteilija, toisaalla muumien äiti, kuvataiteilija, kirjailija.

Tom of Finland soveltuu koreografiaksi ”Mä panen paperilla miehet nauttimaan”.  Tom of Finlandissa on seksuaalienergiaa vapauttava sävy, se julistaa itsensä toteuttamisen ja seksuaalisuuden iloa. Koreografia näyttää fantastiset miesruumiit ja tuo ne häpeilemättömän katseen kohteiksi. Nahka- ja uniformufetisismi, machohomokulttuurin nahkaskeneä – kiitos Tuomas Lampiselle. Turun Touko Laaksonen (Olli Rahkonen) ja kaikki muut osaavat laulaa ja tanssia. Tom of Finlandin voima on miesyhteisössä, yhteisöruumiin liikkeessä.

Herkistyin lihalle ja lihaksille jo Wäinö Aaltosen museon Tom of Finland -näyttelyssä, jossa saattoi nähdä, miten taiturimaisella hyper- tai fotorealismilla Touko Laaksonen sai valot ja varjot leikkimään miehen iholla. Mapplethorpe ennen Mapplethorpea. Pieni yksityiskohta. Touko Laaksonen piirtää tukkimiehet maailmankartalle, Wäinö Aaltosen museossa voi nähdä kansallis-normatiivisen Aaltosen version tukkimiehestä.

Tovessa puolestaan hienot näyttelijät, Alma Pöysti ja Ylva Ekblad ruumiillistavat katkelmia nuoren ja ikääntyvän Toven elämästä. Tämä dramaturgia ei onneksi ponnista nimihenkilön lapsuudesta. Se alkaa ikääntyvän kirjailija-Toven kriisistä Klovharun saarella äidin kuoltua ja siirtyy sitten nuoreen Toveen. Nuori kuvataiteilija lähtee maalaamaan freskoa kotkalaiseen lastenkotiin. Näin näkökulmat lomittuvat.

Koko muumimaailma on utopia perheestä tai yhteisöstä ylipäätään. Ajattelen Toven novelleja. Ajattelen piilossa oloa ja avoimuutta.  Ajattelen ikääntyvän parin arkisenhellää rakkautta. Verkkokalvolle jää nuori Tove, joka joraa ja joraa. Käsittämättömän kevyt liike, jonka olemme nähneet Harun dokumentissa ja jonka nyt toteuttaa Alma Pöysti. Jäin nälkäiseksi merelle ja vapaalle liikkeelle.


Mindfuckia Takomossa

”Helvetti on toiset ihmiset”.  Anna Viitala ja Kauheiden lasten työryhmän esitys Takomossa on ihana sekasikiö: kauhua, scifiä ja surrealismia, Cocteauta, Beckettiä ja David Lynchiä – samassa klaustrofobisessa tilassa ja äänimaailmassa. Mitä ajan ulottuvuuksissa tapahtuu?  Spuugia. Tässä ei tiedä yhtään, mitä tapahtuu seuraavaksi, ja mitä tapahtui pizzalähetille. Minulle tämä esitys toimi mindfuckina. Jee!

En olisi tässä

Irakilainen Bakr Hasan kirjoittaa siitä, mitä on seurata kutsumustaan. Puheenvuoro on osa #En olisi tässä-kampanjaa, jossa helmikuussa kirjoitetaan sananvapaudesta. Kannattaa lukea.

Missä suomenkieliset teatterit? Ottakaa Viiruksen haaste vastaan

Teatteri Viiruksen haasteeseen lukea turvapaikkapäätöksiä 1.3.2017 on vastannut toistaiseksi vain ani harva suomenkielinen teatteri. Haloo! Lue lisää ja ilmoittaudu.

Valolinnaan Espoon Matinkylään

Ensi lauantaina Matinkylä 7:ssä toteutetaan Valolinna. Kerrostalon asukkaat valaisevat ikkunansa värein ja valoin. Lisäksi Asukastalo Kylämajan ikkunoista voi katsoa nukketeatteritaiteilija Roosa Halmeen ohjaamaa varjoteatteriesitystä. Aionpa mennä.