08.02.2018

Hanna blogikuva

Kazakstan – sankaruuksien purkua ja kunnianpalautuksia 

Almatyn Otkrovenie-festivaalin (Revelation) Kazakstan-showcase näyttää paikallisia teatteritodellisuuksia, draamalähtöisen ja draaman jälkeisen teatterin eri muotoja, erilaisia tuotantorakenteita ja tiloja, joita löytyy draamapalatseista bunkkereihin ja erilaisiin tuotantotiloihin. Valtionteattereiden rinnalla löytyy asemansa vakiinnuttaneita (ArtiSHOCK) ja uusien tulokkaiden (StarTDrama, Laboratory #316, BATA) indie-teattereita, jotka tuntuvat löytävän itselleen uusia, hyvin toimivia tiloja osana muita taide- ja viihde- kokoustilakokonaisuuksia. Transforma Space on yksi esimerkki tällaisista muotoaan muuttavista tuotantotiloista.

Asemansa vakiinnuttanein kokeellinen teatteri ArtiSHOCK on juuri saanut itselleen uuden tilan. Sankaruuksien purkua ja kunnianpalautusta, historian haavojen hoitoa, etnofuturismia. Ei varmaan ole sattumaa, että teatterilla näyttää olevan tarve katsoa klassikkojen, myyttien ja arkkityyppien taakse, ikään kuin purkaakseen ja rakentaakseen uudestaan sankaruutta tai ihmisyyttä. Muoti korostaa kazakstanilaisten perinneasujen uusiokäyttöä, samalla tavalla uusiokäytössä ja kierrätyksessä ovat klassikot ja omat tarinat ja sankarit.

Artishock-teatterin avoimissa harjoituksissa seurasimme Don Quijoten valmistumista. Ohjaaja Galina Pyanovan Don Quijotena on kuoleva vanha nainen, näkökulma kääntyy. Laboratory #316:n B.O.Q on älykäs ja demokratiakriittinen päällekirjoitus Dürrenmattin näytelmästä Herkules ja Augeiaan tallit. Hallitsija-Herkules tarvitsee rahaa, urotekoja on tehtävä, parlamentti pälättää, petetyksi tullaan joka suunnalta.  

Veronika Nasalskayan BATA puolestaan tarttuu Yertostik-myyttiin. Tämä lapsille ja nuorille suunnattu groove-versio kääntelee sankarimyyttiä tietokonepelien, somen, elokuvien maailmassa. Kazakstanin saksalainen teatteri tarttuu Mukhtar Auezovin Karagoz-klassikkoon, Shakespearen Romeon ja Julian versioon, ja saattaa sen dialogiin nykytekijöiden kanssa.

Klassikkohaasteetkin ovat yhteisiä, miten käydä käsiksi omiin klassikoihin, tässä tapauksessa Pushkiniin? Jokaisen sukupolven on tehtävä oma Jevgeni Onegininsa. Nyt siitä syntyy venäläisen valtiollisen Gorki-draamateatterin (Astana) tekijöiden käsissä stand-up, tosi-tv-selfie -versio – turhan sovinnaisesti näyteltynä.

Historian haavojen hoitoa

Oli vaikuttavaa nähdä Kazakstanin kansallisella päänäyttämöllä esitettynä vuoden 1986 joulukuun opiskelijoiden kapinasta/kansannoususta Jeltoqsanista kertova teos. 30 vuotta on lyhyt aika traumassa. Kazakstanin tapahtumat näyttivät ensimmäisinä Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikan umpikujaan ajautumista.  

Kazakstanin valtiollisen draamateatterin suurella näyttämöllä nähdään nyt Laboratory StarTDraman teos 86. Ryhmä tekee dokumentteihin perustuvan teoksen, näyttää vastarinnan synnyn, liikkeen ja sen väkivaltaisen tukahduttamisen aggressiivisen fyysisenä teatterina. Yleisössä istuu suuri joukko Jeltoqsaniin nuorina opiskelijoina osallistuneita. Kun esitys on ohitse, nousee näyttämölle yhdessä esiintyjien kanssa kapinan/kansannousun alle viisikymppisiä ”veteraaneja” ja aloittaa kansannousun tunnuslaulun, johon yhtyy koko katsomo.

Jälkinäytös hiljentää ja lisää nöyrää ymmärrystä siitä, kuinka suuri merkitys teatterin rituaalilla voi olla, kun hoidetaan historian haavoja.

Naisten ja naisoletettujen näytelmät Kazakstanin todellisuudessa

Entä Saara Turusen Puputytön lukuteatteriesitys ja muut naisten ja naisoletettujen kirjoittamat näytelmät? Turusella on Almatyssa hieno näyttelijäryhmä, joka hiffaa tekstin monitasoisen ja älykkään leikittelevyyden. Oman lisänsä lukuteatteriesitykseen tuovat äänisuunnittelija Tuuli Kyttälän äänimaisemat. Lukuteatteriin osallistuvat herkistyvät myös äänen ilmaisuvoimalle. Taiteellista äänisuunnittelua ei Kazakstanissa juurikaan tunneta. Turusen Tavallisuuden aave meidän pitää saada venäjäksi!

On haaste puhua Kazakstanissa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kontekstista käsin suomalaisten naisten ja naisoletettujen teksteistä ja maailmoista. Entistä selvemmin tajuan, miten meillä kirjoitetaan maskuliinista draamakonetta ja sen juonirakenteita vastaan, miten meillä kyseenalaistetaan sukupuolten representaatioita ja heteronormia, miten sukupuolet häilyvät ja liikkuvat, miten myös tyttöyttä juhlitaan ja voimautetaan, miten erilaiset toiseudet ja heikot tekijyydet kirjoittautuvat tekstiin ja miten rakennetaan maiseman ja ekokatastrofin dramaturgiaa. Mietin, minkälaisia sokeita pisteitä oma positioni tuotti, viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi kuulija kysyy, eikö kukaan kirjoita tavallisista perheistä…

Tästä pitää kirjoittaa lisää, aina vain. Ja välittää, monelle eri kielelle.

Riemullisia kohtaamisia, sielun sisaria

Kazakstaniin asti on mentävä, jotta kohtaa ranskalaisen naiskollektiivin. Hitto, jos olisin tiennyt, olisin palannut päivää myöhemmin. Nyt jäi näkemättä näiden kuuden naisen feministinen Platonin pidot Pääruokana on mezzosopraano Marianne Seleskovitchin esittämän filosofi PhèdrA:n pää. Patriarkaalisessa maailmassa nainen redusoituu pelkäksi pääksi. Kollektiivin jäsenistä Kristina Mitalaité ja Nariné Karslyan ovat uskonto- ja filosofian historioitsijoita, Nicole Miquel on valokuvaaja ja esitystaiteilija.

Tässä Nicole Miquelin ja Kristina Mitalaitén versio Andersenin Pienestä merenneidosta.

Tämä ryhmä pitäisi saada Suomeen, Nicole Miquelin valokuvien kanssa.

Vapauden ja vallankumouksen tanssia!

Kaksi naista kuin vallankumouksen napanuorassa keinumassa, jalat kohti kattoa, tai kuin kuoriutumassa vapauteen ja itsensä toteuttamiseen, jonka anarkismi voi tarjota. Kokoteatterin Tanssiva agitaattori on sivistynyt ja hauska. Helena Kallion käsikirjoittama ja ohjaama teos on kielen, liikkeen (Anna Veijalainen ja Metsälintu Pahkinen) ja musiikin (Riitta Paakki) juhlaa. Olemme yhden sortin jameissa.

Esityksellinen sukellus anarkistisen liikkeen ajattelijan Emma Goldmanin (1869-1940) ja Pariisin kommuunin päivien anarkistin ja runoilijan Louise Michelin (1830-1905) elämään voisi tulla tuottaneeksi patetiaa ja saarnaa. Mutta ei. Goldmania ja Micheliä käsitellään irtonaisella ja leikkisällä anakronistisella otteella. Kallion teksti kutoo ilmaisujen ja viittausten tasolla tähän päivään sidoksissa olevaa moniäänistä kudosta. Nautin monimielisestä kielen leikistä, sen röyhkeän keveästä eleestä: vapaus pakkovallasta toteutuu myös kielessä.

Esitys sai miettimään itseohjautuvaa vapautta. Vapautta on niin paljon kuin ihminen on sitä valmis ottamaan. Esitys luo historian kautta katseen autoritaariseen rakenteelliseen valtaan ja sitä vastaan käytävään monitasoiseen kamppailuun. Ajankohtaisempaa kuin koskaan!

UNO-antia – prosessit kuntoon ja uskallusta olla avoimuuden äärellä

Uuden näytelmän ohjelma (UNO) on Teatteri 2.0:n käynnistämä monivuotinen suomalaisen näytelmäkirjallisuuden edistämiseen tähtäävä hanke. Mitä UNOn pilottivuodesta 2017 opittiin? Ajatushautomotyöskentelyn koonti valottaa kirjailijan ja teatterin toimivan yhteistyön lähtökohtia kantaesitysnäytelmän kirjoittamis- ja esitysprosessissa. Kun koontia lukee, ei voi välttyä ajatukselta, että perusasioissa on paljon vielä kehitettävää ja parantamisen varaa on aivan puhtaasti teatterin sisäisissä prosesseissa.

UNOn vuosi 2018 omistettu näytelmän lukemisen taidolle. Näytelmän lukeminen näyttäytyy taiteellisena ja tulkinnallisena prosessina, jossa uusi näytelmä avautuu vailla yksiselitteisiä vastauksia olevana avoimuutena. Mitä UNO pyytää meiltä katsojilta: uskallusta olla näytelmän epävarmuuden ja avoimuuden äärellä.
 

Paluuta ei enää ole: #metoo ja #nimenisaajulkaista

Seksuaalisen häirinnän mahdollistavasta hiljaisuuden, vähättelyn ja syrjään katsomisen kulttuurista on toivoa päästä eroon. Kampanjointi seksuaalista häirintää vastaan jatkuu. Esittävän taiteen, TV- ja elokuva-alalla ja median alalla toimivien miesten ja miesoletettujen Nimenisaajulkaista  -kampanja taistelee avoimuuden puolesta.

Asianajajaliitolla on oma kampanjansa seksuaalista häirintää vasteen. Sen #Ei millään oikeudella -työryhmä on psykologi Ilona Rauhalan sparraamana yrittämässä ensin ymmärtää, mistä on kysymys.

CEFISTO ja TINFO ovat kutsuneet koolle teatterialan järjestöt. Kokoonnumme 5.3. tasa-arvovaltuutetun kanssa, katsomme, miten voimme tehdä vielä enemmän yhdessä.

Ruotsin Svensk Scenkonstin työnantajaoppaassa käsitellään myös seksuaalista häirintää 
 

Kulttuurivientiin tulossa lisärahaa

Kulttuuriviennin edistämiseen on luvassa lähes 1,2 miljoonan euron lisäys vuodelle 2018. Hieno uutinen! Opetus- ja kulttuuriministeriössä halutaan tänä vuonna keskittyä luovan työn ja tuotannon strategiselle tavoitealueelle. Viime vuonnahan kehittämishankkeiden painopisteenä oli saavutettavuus. Piakkoin on siis haettavana rahoitusta luovaa työtä ja tuotantoa edistäviin kokeilu- ja kehittämishankkeisiin. Helmikuussa avautuvalla valtionavustushaulla halutaan vahvistaa välittäjätoimintaa.

Tarkaillaan siis OKM:n avustussivuja. Pian sinne ilmestyy hakuilmoitus ja haun kriteerit. Esittävissä taiteissa jos missä on välittäjätoiminnassa kehittämistä. Nyt tulee olemaan täpäkkää tarjolla.
 

Maahanmuuttovirasto ei tunnista taiteilijaan kohdistuvaa uhkaa

Arts Equal  -toimenpidesuosituksen mukaan  “Maahanmuuttoviraston on kerättävä riittävästi maatietoa taiteilijoiden asemasta vastaavaan tapaan kuin se jo nykyisellään kerää maatietoa journalistien asemasta. Viraston on hankittava tietoa muun muassa siitä, johtaako jossakin maassa jo johonkin taiteilijasukuun kuuluminen vainoon.”

Suomen Kansallisteatterin sivuilla Outi Poppin blogikirjoitus Ali Saedin tapauksesta on surullista ja hälyttävää luettavaa.

 

Aiemmin ilmestyneet Hanna Helavuoren Merkinnät työpäiväkirjasta