10.10.2019
Koko Suomen Aleksis Kivi
Aleksis Kiven näytelmät ja Seitsemän veljestä -romaanin dramatisoinnit ovat pitäneet pintansa teattereiden kesto-ohjelmistona. Teosten suosio lähti jyrkkään kasvuun 1890-luvulla ja oli huipussaan 1920- ja 1930-luvuilla. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi tasainen lasku, mutta esitysten määrän kääntyi pieneen nousuun vuosituhannen vaihteessa.
Suosituin näytelmä on ollut Nummisuutarit, jonka esityskertojen määrä on miltei kaksinkertainen verrattuna seuraavaan, Kihlaukseen. Eskon rooli on ollut monen sukupolven ajan nuorten miesnäyttelijän tulikoe. Ylipäätään voi sanoa, että ne Kiven näytelmät, joissa on merkittäviä naisrooleja, eivät tilastojen perusteella ole niitä esitetyimpiä. Nummisuutarien esityshistorian kohdalla huomio kiinnittyy erityisesti suosioon 1950- ja 1970-luvuilla, jolloin Suomi kaupungistui. Nummisuutareita on esitetty paljon juuri suurimmissa kaupungeissa.
Seitsemän veljestä -romaanin dramatisointeja on esitetty tasaisesti eri vuosikymmenillä. Niiden kohdalla nousee esiin kaksi huomattavan paljon esitettyä tulkintaa, Wilho Ilmarin ohjaus Suomen Kansallisteatterissa 1950-luvulla ja Kalle Holmbergin ohjaus Turun Kaupunginteatterissa 1970-luvulla. Muuten juuri noilla vuosikymmenillä esitysmäärät laskivat.
Nummisuutareita on esitetty paljon juuri suurimmissa kaupungeissa.
Ilmarin ohjaus pysyi ohjelmistossa 1950-luvun ja vieraili yhdessä Kolmen sisaren kanssa Tukholman Dramatenissa 1956. Siinä missä ruotsalaiskriitikoiden kehut siivittivät Kansallisteatterin Tshehov-tulkintoja monille vierailuille, Seitsemän veljestä herätti kysymyksiä. Kriitikot ihmettelivät kohteliain sanankääntein näyttämöllä nähtyä rohdinpaitaista kohellusta. Holmbergin ohjaus tuntuu olevan monille synonyymi Holmbergin ja Ralf Långbackan menestyksekkäälle kaudelle Turun Kaupunginteatterin johdossa ja esityksen televisiotaltiointi on tuonut sille katsojakunnan, joka ei ollut vielä syntynytkään esityksen ollessa ohjelmistossa.
Vaikka Kiven näytelmiä on rinnastettu moniin länsimaisen draamakirjallisuuden klassikoihin, ne ovat pääasiassa innostaneet vain suomalaisia teatterintekijöitä ja katsojia. Tilastoissa ulkomailla nähdyt ensi-illat on niputettu yhteen, mutta jotain niiden määrästä kertoo se, että Seitsemän veljestä on saanut suunnilleen yhtä monta ensi-iltaa ulkomailla ja Tampereella. Nummisuutarien ensi-iltojen määrässä teatterikaupunki Tampere voittaa muun maailman.
Hanna Korsberg, professori
Aleksis Kivi 185. Teosten ensi-illat teatterissa kautta aikojen.
Katso myös: