12.03.2020

Hanna uusi blogikuva

Korona pitää koti-Suomessa ja kotona

Tilanne muuttuu odottamatta. Eilen seurasimme UM:n matkustussuosituksia ja Norjan terveysviranomaisten uutisointia, tapahtumien ja tilaisuuksien perumista Oslossa. Meidän verkostoitumisreissumme oli vaaravyöhykkeessä. Ja sitten tulikin lopullinen varmistus ja kipeä ratkaisu järjestäjille: Oslo Internasjonale Teaterfestival 2020 peruttiin. Korona tulee varmasti vaikuttamaan esityksiin myös Suomessa.

TINFOssa olemme tehneet varotoimia – etätyökäytänteitä lisätään – muistutetaan käsien pesusta, oikein yskimisestä ja etäisyyden otosta. On syntynyt uusia tervehtimistapoja, tässä niin sanottu Wuhanin tervehdys.

Tervettä järkeä, selväjärkistä, vakavaa ennakointia ja varautumista. Saattaa hyvinkin olla, että tämä ei vielä riitä.

Eriopis ja yhteiskunnallinen uudelleen kuvittelu

E.L. Karhun Eriopis – Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken sai maailmankantaesityksensä Schauspiel Leipzigissa.  Verkkosivuillamme viime marraskuussa kirjoitimme prosessista.  Kantaesityksen maisemasta saa käsityksen, vaikkakin vain pienen, tästä videoklipistä. Kritiikeistä pientä yhteenvetoa verkkosivuillamme.

Eriopis, sen hieno tulkinta ja kiittävä vastaanotto todistavat, miten näytelmäkirjailijan teokset ja ajattelu liikkuvat ylitse kaikenlaisten rajojen ja niillä on kyky koskettaa. Minusta E.L. Karhu on kansallissankari. Anteeksi maskuliinis-patriarkaalinen sanavalintani, mutta jos täällä kirjoitetaan hiihtäjistä ja ulkomaisissa joukkueissa pelaavista koripalloilijoista, jääkiekkoilijoista ja jalkapalloilijoista, niin on syytä kirjoittaa ja puhua myös näytelmäkirjailija Karhusta.

Myytit, traagisinta on se, mitä tapahtuu läheisten ihmisten välillä. Tämän tiesivät antiikin tragediakirjailijat eivätkä sitten kaihtaneet kauheuksia. Karhu on myyttien radikaali feministinen uudelleenkirjoittaja. Hän harjoittaa yhteiskunnallis-(sukupuoli)poliittista uudelleenkuvittelua. Hän tekee teksteille kysymyksiä, joita kukaan ei ole kysynyt joko normitetun ja kolonialisoidun mielensä vuoksi tai silkkaa mukavuudenhaluaan. Eikä kyse ole pelkistä vanhoista teksteistä niin kuin Shakespearen Hamlet (Prinsessa Hamlet) tai Euripideen Medeia tai Ibsenin Noran päällekirjoitus. Ajattelen Leipäjonoballadia tai tekstiä Kuka tahansa meistä.

Karhulla on kyky kääntää katse, sinne minne ei yleensä katsota ja mennä mykkien nahkoihin. Niin kuin nyt Eriopiksessa. Tämä 105 kuvan teksti on kuin uhmakasta oksennusta, siitä välittyy patoutunut raivo, jolla mennään mykän Eriopiksen sisälle. Sen kielen materiaalinen voima moukaroi. Unohdetun Eriopiksen KIELESTÄ , siitä, joka on suussa ja jota tarvitaan fyysisesti puheen tuottamiseen, tulee monimielinen metafora, sillä on oma elämänsä. Kuka kieltä leikkaakaan? Kielen voi loksauttaa takaisin suuhun halutessaan.

Ei pidä unohtaa, ei pidä jättää vaiennettuja ääniä kuulematta. Mykkyyskin voi puhua. Thomas de Quincey on kirjoittanut aivoista palimpsestina. Ihmisen mieli ei unohda. Se ei unohda epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä, väkivaltaa, piittaamattomuutta, sokeutta, syrjään sysäämistä, unohtamista. Siitä Eriopiksessa on kyse. Mutta ei vain ihmisen mielestä vaan laajemmin muistin politiikasta ja katseiden suunnasta, julkisuudesta, myös sensaatiolehdistön kyltymättömästä lihanhimosta. Teoksen alaotsikko on surumielisen ironinen – kuin suoraan Seiska-lehdestä. Mutta kuka tätä tarinaa kertoo, kuka on tuo myötätuntoinen Eriopikselle kielen antava?

Tässä katkelmia:

ERIOPIS;
I do not want you to take pictures. I do not want you to use words. I do not want you to talk about my mother at all. Or my
brothers. Or me.

ERIOPIS REPII KIELENSÄ SUUSTAAN. KIELI KÄDESSÄ TURSUAA SORMIEN VÄLISTÄ PUNAISENA LIHANA, EPÄTODELLISEN
ISO TURVONNUT VERINEN LIHANPALA.
SALAMAVALOT RÄPSYVÄT LISÄÄ. JÄÄVÄT ODOTTAMAAN.

”Sinä asetut jämälauman jämäjohtajaksi, hoidat huolellisen hierarkian luomisen, alistat kaikkia, suosit tiettyjä, kyllä sinä sen
osaat, Eriopis, erinomaisesti, tämä laumalajityypillinen toiminta on sinulle hyvin tuttua, sinä olet seurannut sitä vierestä
vuosikausia ja tuntenut sen syvällä omassa ruumiissasi. Se saa sinut vihaamaan itseäsi, mutta sinä teet sen silti, Eriopis. Näin
pysyy järjestys yllä, jossain tässä kun kaikki on loppunut, kun mitään ei enää ole, on kuitenkin jokin järjestys jäljellä, jotain
mihin nojata kaiken tämän keskellä.”

”Eriopiksen uni. Äidin talo. Yö, joka ei ole yö vaan kylmän valoisa, pohjoisen kesäinen epäyö. Äiti
leikkaa Eriopiksen kielen tämän nukkuessa. Äiti säilöö kielen purkkiin, jossa se kelluu hohtavan
sinisessä aineessa. Äiti piilottaa purkin taloon. Kieli hohtelee kauniisti pimeässä, liha-akvaario, kieli kuin
paksu tyyni kala uiskentelee akvaariossa.”

Äänilähtöisyydestä

Suunnittelimme näytelmäkirjailija-dramaturgi Elli Salon kanssa tulevaa, vuoden 2021 kääntäjätyöpajaa. Näytelmät liikkuvat vain ammattitaitoisten kääntäjien tekemien korkealaatuisten käännösten avulla. Teksteistä ja dramaturgiasta puhe kiertyi vähän kuin vahingossa äänilähtöisyyteen ja audiokerrontaan, jota Elli on tehnyt, ja sitä kautta Art Labiin.

Ajatteluun johdattaa hyvin oheinen Ylen sivuilla julkaistu, teoksistaan palkitun Art Labin Suvi Tuuli Katajan artikkeli Säröääniä-teoskokonaisuudesta.

Säröääniä-kokonaisuuden ensimmäinen on Radiogallerian radioessee Seksittömät on kuultavissa tästä. Kuuntelin fasinoituneena tätä äänimaisemaa, sen erilaisia ääniä, tätä tiheää moniäänistä virtailevaa tai lentävää mattoa. Analyysiä, älyä ja affekteja!  Queeriä, mainstreamin vastaisuutta. Tässä ikään kuin herkistyy kuuntelemaan ääniä, joita ei välttämättä tule kuulleeksi.  Mitä seksuaalisuus ja sukupuolisuus oikein ovat? Miten kukin seksuaalisuutensa tai aseksuaalisuutensa kokee.   Ihmisäänet, erilaiset tavat puhua ja artikuloida sanottavaansa kietoutuvat muihin ääniin, musiikkiin. Tuo tiheys syntyy tästä yhteenkietoutuneisuudesta. Teos on kuin yhtä äänellistä, soivaa kudosta.

Äänilähtöisyydestä on kyse myös lavarunoudessa ja siinä, miten paljon me kuuntelemme podcasteja, äänikirjoja. Suvi Tuuli Kataja peräänkuuluttaa välineelle kirjoittamista. Miten ajatella äänen ehdoilla? Puhumme tästäkin Elli Salon kanssa. Elli kertoo yhteistekijyydestä, äänikäsikirjoittamisesta, joka rikkoo vanhoja tekijähierarkioita. On välineitä, joilla audiokäsikirjoittamista voi harjoittaa, ottaa välineen haltuun, harjoittaa audiota mediumina.

Kuvailutulkki tekee teatterielämyksen mahdolliseksi

Kuvailutulkki Anu Aaltosen haastattelu verkkosivullamme valottaa tärkeätä työtä, jolla näkökyvyltään vammautuneille tehdään taideteosten kokeminen ja taide-elämys mahdolliseksi. Suomessa on viitisenkymmentä kuvailutulkkia, joista suunnilleen kymmenen on erikoistunut teatteriin, ja 50 000-60 000 näkökyvyltään vammautunutta. Teatterit eivät vielä riittävästi tiedä kuvailutulkkauksesta tästä uudenlaisesta saavutettavuuspalvelusta. Tietoa tarvitaan.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen esittävissä taiteissa

Isossa-Britanniassa yritetään parantaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamissa esittävien taiteiden alalla. Tai ainakin tuottaa ihan aluksi tietoa siitä, miten asiat ovat. PIPAn (Parents and Carers in Performing Arts raportti The Balancing Act Survey tarjoaa dataa siitä, miten alalla työskentelevät kokevat perheen ja työn yhdistämisen ja kuinka haasteellista on tasapainoilu. Vanhemmuuden/hoivan ja työn yhdistäminen on vaikea matalapalkka-aloilla, epävarmuudessa, pätkätyössä ja ilta- ja viikonlopputyössä. Oman ongelmansa tuovat vielä viime hetken rekrytoinnit, pitkät viikkotyöajat, monet rakenteelliset tekijät, pääkaupunkikeskeisyys pitkine työmatkoineen.

Alityöllistetyt ja -palkatut epävarmuudessa elävät freelancerit, itsensä työllistäjät  ja erityisesti naiset. Siinä toksinen yhdistelmä. Briteissä työsuhteen epävarmuus ja alityöllisyys yhdistyneenä perheeseen työntävät pois alalta. Perinteisesti korkea sitoutuneisuus työhön ei auta ja lahjakkuutta haaskautuu, kun alalle koulutetut jättävät alan ja siirtyvät muihin töihin. Esittävien taiteiden alalla työskentelevät ovat omien verkostojensa, puolison, omien vanhempien sekä ystävien ja kollegoiden varassa, kun työtä ja perhettä yritetään yhdistää. Tätä mieltä oli 60 % vastanneista. 

Entä sukupuolittunut todellisuus? 79 % vastanneista naisista ilmoitti olevansa pääasiallisesti niistä, joille vastuu ja huolenpito perheestä kohdistui, miehistä heitä oli vain 16 %. Lisäksi naiset todennäköisemmin kantoivat vastuun myös omista ikääntyvistä vanhemmistaan. 50 % vastanneista naisista kertoi joutuneensa vaihtamaan työpaikan sijaintia huolehtiakseen vanhemmistaan, miehistä näin joutui tekemään vain 36 %. 44 % naisista, 23 % miehistä oli vaihtanut työtehtäviään pystyäkseen huolehtimaan perheestä tai vanhemmistaan. Kahdeksan naista kymmenestä työskenteli freelancerina tai osa-aikaisesti, samoin kahdeksan naista kymmenestä ilmoitti kieltäytyneensä tarjotusta työtehtävästä perhesyiden vuoksi. Tällä on vaikutusta työuralla etenemiseen ja ansioihin. Naiset ovat maksuhenkilöitä pitkässä ja lyhyessä juoksussa. Vuosiansiot ovat 3000 euroa pienemmät kuin niillä, joilla ei perhe-elämävastuu painanut.

Samanlaiseen tilanteeseen viittasi myös joitain vuosia sitten tehty näyttelijäselvitys.

Mitä tarvitaan? Parempaa tietoa sukupuolittuneista työskentelyn ja perheen yhdistämisen rakenteista ja  työskentelyolosuhteista ja toimenpiteitä!

Tässä tietoa yleistilanteesta Suomessa.

Tässä vinkkiä työn ja muun elämän yhteensovittamisesta ja työpaikan käytännöistä

Tilastokeskuksessa on tasa-arvon päivänä 19.3. koulutusta työn muutoksista. 

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät