18.01.2018

Hanna blogikuva

#kulttuurivos – kohti uutta rahoitusjärjestelmää

Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyö on saavuttanut etapin, jonka saavuttamista moni ehti jo epäillä. Työryhmä luovutti kulttuuriministeri Sampo Terholle esityksensä uusiksi kulttuurin rahoituslaeiksi, jotka korvaisivat nykyisen teatteri- ja orkesterilain ja museolain.

Karkein omin sanoin kunnianhimoista henkeä ja pyrkimystä voi kiteyttää seuraavasti: Loppu esittävien taiteiden rakenteiden ja rahoituksen epätasa-arvolle. Loppu vos-automaatille, käytännössä suljetulle ja epäoikeudenmukaiseksi koetulle järjestelmälle. Loppu vos-teattereiden ja ns. lainsuojattoman, rahoituslain ulkopuolisen kentän kahtiajaolle ja kahden kerroksen väelle. Askel kohti esittävien taiteiden tunnustettua monimuotoisuutta. Tanssi ja sirkus esittävien taiteiden tasavertaiseksi kumppaniksi teatterin rinnalle.

Lakiesitys esittävän taiteen edistämisestä sisältäisi nyt kaikki esittävät taiteet. Rahoitusta myönnettäisiin neljässä eri kategoriassa: 6- ja 3-vuotisina henkilötyövuosiperusteisina laskennallisina valtionosuuksina (henkilötyövuoden painotuskertoimineen) laajan palveluvelvollisuuden toimijoille, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäville toimijoille sekä vakinaista esitystoimintaa harjoittaville. Harkinnanvaraiset toiminta-avustukset olisivat lupaaville tulokkaille 1-vuotisia, vakiintuneille toimijoille 3-vuotisia. Lisäksi uudistajat ja kokeilijat voisivat saada 5 vuodeksi kertaluontoisen avustuksen. Lisäksi jaossa olisi harkinnanvaraista (määräaikaista ja kertaluontoista) hankeavustusta.

Tehtävä tuntuu näin jälkikäteen liki mahdottomalta. Miten onnistui tasapainottelu pitkäjänteisyyden ennustettavuuden, alueellisen saavutettavuuden, uusien tuotantomallien, uusien taidemuotojen, kunnallisten palvelulaitosten ja muiden tuotantoalustajoen välillä. Miten tasapainoilu kansanomaisuuden ja elitismin välillä? Entä pääkaupungin ja alueiden väliset ristiriidat? Entä eri taidemuotojen legitimaatiokamppailut? Rahaan pelkistyvää intressien ristiriitaa voisi kuvata vielä paljon pidemmälle.

Tässä intressien ristiriitojen, toiveiden ja tavoitetilojen, saavutetun puolustamisen, epäoikeudenmukaisuudentunteen, pelkojen ja epävarmuuden maisemassa on tarvottu. Marraskuisessa rahoitusjärjestelmän uudistustyön sidosryhmätapaamisessa huolenaiheet nousivat jo esiin. Ilman tuntuvaa lisärahoitusta uudistus ei toivotulla tavalla toteudu. Jo tuolloin oli toiveikkaiden ja myönteis-optimististen äänien rinnalla kuultavissa pettyneitä, turhautuneita ja suuttuneita ääniä, jotka kumpuavat vääryydentunteesta. Moni odotti pidemmälle menevää rohkeutta ja radikaaliutta, myös suhteessa rahaan.

Yksi pommi oli uumoiltavissa jo marraskuussa. Tampereen Työväen Teatteri on se, joka nyt on ainoa raskaimman luokan maksumies, uhri. Järjestelmäuudistus veisi TTT:n erityisaseman. Se tarkoittaisi aluksi kahden miljoonan leikkausta, joka olisi vasta alkua vähenevien henkilötyövuosien rahoituskierteessä. Tanssinkin pettymykset nousivat esiin. Kohtuutonta.

Syksyn sidosryhmätilaisuuden jälkeen henkilötyövuoden painokertoimet (Valtakunnallinen kiertuetoiminta 1,25; Alueellinen kiertuetoiminta 1,25; Merkittävä kansainvälinen kiertue- ja vierailutoiminta 1,30; Lapsille kohdistuva esitystoiminta 1,38; Kielelliselle vähemmistölle kohdistuva esitystoiminta 1,13; Toimintayksikkö sijaitsee harvaan asutulla alueella 1,10) ovat tarkentuneet. Yhteinen Ilo ja tyytyväisyys tuntuu vallitsevan harkinnanvaraisesta 3-vuotisesta rahoituksesta sekä erillisrahoituksesta uusille, lupaaville tulokkaille.

Paljon epävarmuustekijöitä. Kohtuullisuuden nimissä, koelaskelmia ja vaikuttavuusanalyysejä olisi kaivattu ja sellaisia toivon mukaan pian tehdään. Millä tavalla painotetut htv:t oikeasti vaikuttavat lopputulokseen ja mitä suuruusluokkaa painokertoimet ovat? Millä tavoin harkinnanvarainen rahoitus, johon ehdotetaan lisäystä esittäville taiteille kolme miljoonaa euroa, tosiasiassa eri kategorioiden välillä toteutuisi? Miten tosiasiassa taiteellista ja toiminnan laatua arvioidaan?

Eriäviä mielipiteitä on viisi. Määrällisesti se ei ehkä jonkun mielestä ole paljon, mutta sisällöt ja kirjoittajien taustat painavat ja ennakoivat tulevan lausuntokerroksen saldoa. Miten siis tästä eteenpäin? Voi vain toivoa, että jatkoprosessissa esityksen esittäviä taiteita koskevat epäkohdat saadaan korjatuksi. Korjausliikkeitä siis jatkotoimenpiteinä.

Svenska Kulturfondenilta tekoja teatterin kehittämiseksi 

Hieman ennen rahoitusuudistusesitystä julkaisi Svenska Kulturfonden Ann-Luise Bertellin ja Jussi Helmisen selvityksen Teater 3.0.  Se sisältää periaatteita ja ehdotuksia siitä, miten rahaston tulisi tukea ruotsinkielistä teatterikenttää tulevaisuudessa.

Svenska Kulturfonden on tehnyt jo pitkään aktiivista työtä ruotsinkielisen teatterikentän/kenttien strategiseksi kehittämiseksi. Iso strateginen rahoituspotti on ollut jaossa erityyppisille hankkeille.

Teater 3.0 on nyt täydennystä ja jatkoa Linnea Staran vapaan kentän selvitykselle. Se sisältää selkeän tahdonilmauksen siitä, millaista kehitystä halutaan tukea. Missä olisi suunta?

Teater 3.0 uskoo ruotsinkieliseen, mutta kansainvälisyyteen tähtäävään ylirajaisuuteen, uutta etsivään teatterin ja tutkimukseen, myös teatteriin, jota tehdään lapsille ja nuorille. Se uskoo yhteistyöhön, yhteistyöhön eri kenttien välillä ja yhteistyöhön myös uussuomalaisten taiteilijoiden kanssa. Ehdotuksissa näkyy myös ymmärrys esityksen tuotantoprosessista.

Tukea tulisi saada taiteellis-tuotannollisen prosessin eri vaiheissa myös esisuunnitteluun ja teosten levitykseen. Tuen tulisi olla pitkäjänteistä: 3- tai 5-vuotista. Selvittäjät uskovat vos-teattereiden ja ryhmien väliseen yhteistyöhön, ylirajaiseen, taiteenrajat ja valtion rajat ylittävään vaihtoon, kantaesityksiin, yleisötyöhön ja lapsille ja nuorille suunnattuun teatteriin. Mielenkiintoinen ja varmasti kriittisiä kommenttejakin herättävä esitys on ehdotus teatterikuraattorista, joka 3-vuotiskautena valitsisi kiertue-, festivaali- ja vierailuesitystukea saavia esityksiä.

Vaikuttajaviestintää – kuulolla Kulta-hankkeesta

Suomen Museoliitto, Suomen Teatterit, Suomen Sinfoniaorkesterit ja Finland Fesitvals ovat Sitran tuella, eräänlaisena rahoitusuudistuksen sivutuotteena selvitelleet mahdollisen yhteisen vaikuttamistyön tarvetta ja uuden yhteisen valtakunnallisen vaikuttajajärjestön perustamista Suomen Olympiakomitean ja Suomen Allianssin mallin mukaan.

Muutama päivä sitten tulleeseen Taiken ennakkokyselyyn asiasta voi vastata 28.1.2018 saakka.

Kriittisen avoimella mielellä. Kulttuurin ja taiteen moninaiset kentät tarvitsevat myös monia ääniä. Urheilun ja nuorison kentillä yhden luukun vaikuttajaviestinnän/lobbauksen periaate on lähtökohtaisesti helpompi toteuttaa. Olen yrittänyt tutustua vaikuttajaviestinnän etuihin, mutta myös sudenkuoppiin. Tähän palaan myöhemmin.

Muutoin mietin, mistä yhteydestä tämä Kulta kuulosti tutulta. Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolla oli Kulttuuria ja taidetta ikäihmisille (Kulta) -hanke. Turun yliopiston, Mikkelin seurakunnan ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Kulta-tutkimushankkeessa taas tutkitaan yksilön tärkeiksi kokemia sidoksia ja yritetään tunnistaa sidoslähtöisiä tunnistamattomia tarpeita ja kehittää palveluita erityisesti yksilön elämän taitekohdissa.

Mad House on voimalla ja huokoisesti taiteilijan ja taiteen puolella

Mad Housen kollektiivinen taiteellis-tuotannollinen konsepti elää ja hengittää erinomaisen huokoisesti. Vaihtuvat kuraattorikombot suunnittelevat oman ohjelmakautensa ohjelmiston, tekevät sen henkilökohtaisista taiteellisista intohimoistaan ja eetoksestaan käsin. Ohjelmassa on näkyvissä kuraattoreiden henkilökohtainen kädenjälki, jonka takaa samalla väikkyy madhouselaisuus eri muodoissaan. Uudet tuotanto- ja esityskäytännöt, tekemisen ja yhdessäolon etiikat, erilaiset artivismin muodot kohtaa Mad Housessa. Avoimesti ja kutsuvasti.

Avajaisissa tein Juli Apposen luentoesityksessä Life is hard and then you die matkan kivun ja kärsimyksen anatomiaan. Viileän etäännytetty, lempeällä äänellä puhuttu teksti johdatti vailla minkäänlaista paatosta tai shokeerauksen halua henkilökohtaiseen historiaan: yhdeksän sukupuolenkorjausleikkauksen epikriiseistä, komplikaation kierteeseen, josta ehkä vihdoin näkyisi ulospääsyn valoa. Seassa on psykiatrien ja psykologien lausuntoa, seksuaalisia unia, arjen havaintoja. En ollut koskaan tiennyt tätä, en myöskään sitä, mikä kaikki voi mennä vikaan.

Jälkikäteen mietin sukupuolen moninaisuutta ja muunsukupuolisuutta, joustavaa sukupuolisuutta, joka ei mahdu krouviin kaksijakoon. Kuinka paljon vähemmän meillä olisi kärsimystä ylipäätään, jos kaksinapaista sukupuolitodellisuutta alettaisiin yleisesti pitää old schoolina. Josko viimein meillä olisi rikkaampi sukupuolijako? Voisivatko ihmiset olla mitä ovat, määritellä sukupuolensa itse. Enemmän sukupuolisensitiivisyyttä – sanon itselleni.

Lauantaina Mad Housessa Feministinen salaseura. Olen treffeille menossa, salaseuran deittishowspektaakkelin uuden versioon. 

 

Aiemmin ilmestyneet Hanna Helavuoren Merkinnät työpäiväkirjasta