Att döda ett tivoli
Dennis Magnussonin sovitus Rikos ja rangaistus -romaanin pohjalta nuorille yleisöille (10+) puhuttelee välittömyytensä ja avarakatseisen ihmiskuvansa ansiosta. Ruotsissa näytelmästä on monien teatterisovitusten myötä jo klassikko. Nuori Dunja päättää kirveellä tuhota pienen hiljaisen kaupungin tivolin. Elämä on valhetta, aikuiset epäluotettavia. Vai onko elämä loppuen lopuksi näin mustavalkoista?
Linnea Stara
Synopsis
Mikä ihmeen “Sommartiden hej hej”? Kesäloma on juuri alkanut, ja kaveruksilla Dunjalla ja Sonjalla ei ole mitään tekemistä. Kaikki lässytys muka mahtavasta kesästä on vain yhtä suurta huijausta. Dunja vihaa isäänsä, joka on rakastunut yhteen oppilaistaan. Sonjan äiti työskentelee tarjoilijana ja laulaa kantria venäläisin äänenpainoin eikä perheellä ole koskaan rahaa. Kesä on lyhyt, enimmäkseen sateinen. Kesäkaupunki uinuu.
Vasta kun Mikael isänsä kanssa perustaa lähistölle tivolin, alkaa tapahtua. Tivoli osoittautuu kesän suosituimmaksi paikaksi, mutta hengailu siellä tulee kalliiksi. Pian Dunja ja Sonja tempautuvat sekamelskaan, jonka aineksina rikosten ja valheiden lisäksi ovat häpeän ja turhautumisen tunteet sekä lievästi sanottuna hankalat perhesuhteet. He tarttuvat kirveeseen ja päättävät näyttää, mitä mieltä ovat tästä kesäidyllistä: kaikki on pelkkää valhetta! Mutta heillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä uneliaan kesäkaupungin pimeimmältä puolelta tulee paljastumaan...
“Att döda ett tivoli” on tiheätunnelmainen trilleri tragikoomisin maustein, joka on saanut innoitustaan Dostojevskin “Rikoksesta ja rangaistuksesta”. Näytelmä pitää lukijansa raudanlujassa otteessaan ja pakottaa tarkastelemaan lähietäisyydeltä pahuutta ja rikosta sekä sen jälkeistä tunnustusta ja rangaistusta. Magnussonin palkitussa teoksessa kaikki saadaan sovittua ihmisten kesken, ilman, että oikeudenvartijoiden tarvitsee sotkeutua asiaan, eikä aina edes tiedetä, missä kohtaa rikos tapahtui.
Vuosi | 2007 |
---|---|
Alkukieli | Ruotsi |
Käännökset | Englanti |
Tuotannot |
|
Oikeudet | Agency North, Colombine Teaterförlag |
Genre | Lasten- ja nuortennäytelmä |
Roolien määrä | 6 (3 naista, 3miestä) |
Arvostelut
”en mycket välspelad uppsättning och jag kan inte minnas när det senast rykte så mycket i tårkanalerna” /Dagens Nyheter
”Det är en oerhört stark föreställning och den kan gälla för alla, från 11 år och uppåt, alla kan se den.” /Sveriges Radio
”en driven och gripande historia om brott och försoning och om det som inte kan göras ogjort.” /Sydsvenskan
”griper tag i publiken och tar med oss på en känslomässig berg- och dalbana.” /Skånska Dagbladet
Dennis Magnusson: En plats för människans dåliga sidor Kirjailijahaastattelu ruosiksi / TINFO 15.9.2022
Dennis Magnusson
Dennis Magnusson (s. 1968) on pikkupaikkakunnalla, Bollebygdissä kasvanut näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja ja toimii myös elokuvissa dramatisoijana. Hän sanoo kasvuympäristönsä vaikuttaneen kirjoittamiseensa: “Tulen sellaisesta ympäristöstä ja kaveriporukoista, joissa kirjallisuutta korkeammalle arvostettiin sellaisia asioitu kuin motocross ja jalkapallo. Toki isäni oli poliitikko ja luki paljon, katsoi elokuvia, joten siten sekin puoli tuli minulle tutuksi. Sieltä ei tullut ehkä ihan Dostojevskia, mutta kaikkiaan vanhempieni työläistaustassa on koulutusta aina arvostettu.”