Maria Salomaa, mitä kuuluu?  

 

Maria Salomaa: Ihan hyvää kuuluu. Sain eilen koiranpennun, joten viime yö oli pikkaisen sen mukainen. Minulla ei ole aiemmin ollut koiraa, kun olen ajatellut, ettei näyttelijän työtä voi yhdistää koiran omistamiseen. Mutta eiköhän kaikki järjesty. Ajelen tänään täältä Tukholmasta Göteborgiin, jossa olen kaupunginteatterissa pidemmällä sopimuksella. Harjoittelemme näytelmää Kissa kuumalla katolla, ensi-ilta on syyskuussa.  

 

Aikanaan, kun vielä opiskelin Teatterikorkeakoulussa Helsingissä tein Göteborgin kaupunginteatterissa työharjoittelun vuonna 2001. Olin kaksikielisestä perheestä, joten silloin jo oli ajatus, kun osaan näitä kahta kieltä, niin miksi ei lähteä. Valmistuttuani Tukholman kaupunginteatterin johtaja Benny Fredriksson tarjosi töitä, ensin eräässä toteutumattomassa projektissa, sitten vuoden sopimusta teatterissa. Nuorena näyttelijänä se oli minusta hieno asia, ja niinpä lähdin Ruotsiin töihin. Ja näin on kulunut nyt yli 20 vuotta.  

Ajattelin pitkään, että okei, katsotaan, jään vielä yhdeksi vuodeksi, seuraavaksi näytäntökaudeksi Suomeen. Mutta sitten tulee taas seuraava vuosi ja uudet työt Ruotsissa. Ja olen viihtynyt. Vasta viime vuosina olen lakannut pitämästä tätä välivaiheena ennen Suomeen paluuta. Olen freelancer, jolla tällä hetkellä on pidempi sopimus Göteborgin kaupunginteatterin kanssa.   

 

Olen iloinen siitä, että minulle on tarjottu vaativia ja vaikeita rooleja. Kun koulun jälkeen läksin Ruotsiin töihin mun professori Erik Söderblom varoitteli, että minulle tarjottaisiin vain piian rooleja. Onneksi näin ei käynyt. Teinkin pitkään paljon nuoren tytön rooleja, vielä nelikymppisenäkin. Nyt onneksi on tullut eteen monimutkaisempiakin tehtäviä. Monenlaista olen ilokseni tehnyt, Strindbergistä ja Molièresta Noréniin ja Claudeliin. Hiljattain tein Dramatenissa isosisko-Violainen roolin Paul Claudelin (1868–1955) näytelmässä Budskapet till Maria (L'annonce faite à Marie). Valtava teksti, nelituntinen esitys. 

 

Aiempi mulle näyttamötaiteilijana merkittävä tehtävä oli myös Claudelin kirjoittama När dagen vänder (Partage de midi) Tukholman kaupunginteatterissa.  Erityisesti haluan nostaa esiin libanonilais-kanadalaisen Wajdi Mouawadin näytelmän Bränder (alkuteos Incendies), jossa aiheena ovat sodat ja niiden seuraukset. Tein Göteborgin kaupunginteatterissa siinä pääroolin Nawalina. Olen myös vähän väliä ilokseni saanut työtarjouksia Suomesta, mutta sitten on kuitenkin käynyt niin, että Ruotsissa saan vaativamman roolityön. Pyrin aina saamaan mahdollisimman haastavan tehtävän, vaikka totta kai teen myös pienempiä rooleja. Onhan vuokra maksettavana joka kuukausi. Syksyllä pääsen kuitenkin viikoksi töihin Suomeen, kun opetan näyttelijäntyötä Pietarsaaren Noviassa. Ja saan oikeata ruisleipää!  

 

Ruotsalaiset ovat yhtäältä kiinnostuneita suomalaisista, toisaalta ei. Ei Suomesta ja suomalaisuudesta täällä paljoa puhuta. Välillä ihmiset eivät kunnolla kuuntele, mitä minulla on sanottavaa, kun ruotsalainen kuulee puheeni “ihanana vanhanaikaisena Muumi-kielenä”. Omaa työkieltäni ruotsia olen muokannut vuosien mittaan, harjoitutan esimerkiksi intonaatiotani suomalaisperäisestä laskevasta ruotsalaiseksi nousevaksi. Riksvenskaa minun ei tarvitse puhua eikä kannata, koska siinä on ainakin ne kolme äännettä, -sje, -ske ja -u-, jotka paljastavat että tuo vaan yrittää...  

 

Joka tapauksessa olen päättänyt tuoda suomalaisia nykynäytelmiä esiin täällä. Tästä yksi esimerkki on Pipsa Longan teos Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen, jonka esitän lukuteatterina kaupunginteatterin lämpiössä Göteborgin kirjamessujen aikaan. Tilaisuudessa Pipsaa myös haastatellaan. Messuilla on draamateema, joten sinne tulee paljon teatterinjohtajia, näytelmäkirjailijoita, ohjaajia ja näyttelijöitä, jotka valitsevat ohjelmistoja. Tämä on nyt ensiaskel, aion jatkossakin ehdottaa teattereille suomalaisia näytelmiä, kun löydän hienon tekstin. 

Tilastojen mukaan Ruotsissa on nähty viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vain muutama suomalainen nykynäytelmä teatterissa, mikä on vähän. Puolustan kuitenkin ruotsalaisia – ei niitä täkäläisiä nähdä Suomessakaan paljon. Jotenkin nämä kaksi maata Suomi ja Ruotsi ovat yhteiskunnallisesti ja arvomaailmaltaan kuitenkin hyvin erilaiset. Mä ajattelin aikoinaan, kun muutin tänne, että eroa ei olisi, mutta täällä ajatellaan ihan eri lailla kuin Suomessa. Tuntuu, että me Suomessa eletään edelleen sodanjälkeistä aikaa. Siksi esimerkiksi sota Ukrainassa, Venäjän aggressio huolettaa ihan eri lailla kuin täällä – Suomessa ollaan muutenkin enemmän vakavia. NATO-jäsenyyteenkin ruotsalaiset suhtautuivat, että onkohan se nyt tarpeen. Ihmeellistä kyllä, NATO liittymisprosessi on tehnyt Suomesta ruotsalaisten silmissä kiinnostavamman kuin ennen. Yleinen ruotsalaisten “kevyt” suhtautuminen näkyy muuten myös näyttelijäntyössä täällä tiettynä kepeytenä verrattuna suomalaisen usein hyvin syvältä kumpuavaan. Ruotsalaiset näyttelijät on koulutettu verbaalisti taitaviksi, vähän kuin britit. Meillä suomalaisilla vahvuus on fyysinen näytteleminen.  

 

Sain Pipsa Longan näytelmän käsiini, luin sen heti, kun se julkaistiin viime vuonna kirjana (Teatterin Uusi Alkukirjasto, 2024). Minua on kiinnostanut pidemmän aikaa ihmisen ja luonnon suhde, ja olen etsinyt näytelmää, joka puhuisi aiheesta moralisoimatta ihmisen tekoja. Longan näytelmä pakottaa ajattelemaan, jättää lukijalle, tai mahdolliselle teatteriyleisölle vastuun. Näytelmä on väkivaltainen, se itseasiassa kuvaa sen, mitä ihmiskunta tekee ympäristölle. Siinä näytelmässä on tutkijoita, joiden uteliaisuus lopulta johtaa siihen, että Peter (ihmisten delfiinille antama nimi, toim.huom.) tekee itsemurhan. Näytelmä todella näyttää sen, että uteliaisuus voi olla vahvuutemme, mutta kamalin seurauksin muille. En välitä näytelmistä, jotka opettavat tai saarnaavat, tämä näytelmä ei ole sellainen.  

Haluan, että suomalaiset näytelmät tulisivat täällä suuriin teattereihin, jotta ne huomattaisiin kunnolla. Haluaisin tehdä Longan näytelmän pohjalta ihan täyden teatterituotannon jossain. Lisää entisestään ruotsalaisten kiinnostusta se tieto, että näytelmä on tulossa Espooseen &-teatteriin, voidaan tulla täältä porukalla sitä katsomaan (naurahtaen).  

 

Ruotsissa tapahtuu nykynäytelmän saralla ihan kiinnostavia, nimistä mainitsisin Paula Stenström-Öhmanin, joka yleensä myös ohjaa kirjoittamansa näytelmät ja Sara Stridsbergin. Göteborgin kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Linda Zachrisson on lisäksi hyvin kiinnostunut löytämään uusia näytelmiä teatteriinsa.  

 

Muista suomalaisista kirjailijoista kuin Lonka olen käynyt keskusteluja ohjaajan kanssa, joka haluaa tehdä jonkin Laura Ruohosen näytelmän. Erään suomalaisen romaanin – josta en saa vielä puhua – pohjalta on myös suunnitteilla jotain teatteriin Ruotsissa. Tulen myös lähitulevaisuudessa tekemään Kenneth Kvarnströmin kanssa esityksen. Eli tällaisia suomalaisprojektejakin tulossa.  

  

 

 

 

 

 

---

 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.