26.09.2024
Milo Rau peräänkuuluttaa maailmanlaajuista vastarintaa
Miten taiteilijat voivat vastustaa yhä laajemalle levittäytyvää kansallismielisyyttä? Viime viikolla Milo Rau, yksi Euroopan arvostetuimmista teatterintekijöistä puhui rahasta, politiikasta, sukupolvien muutoksesta, ja historiasta eri puolilta maailmaa Belgiaan saapuneille delegaateille kansainvälisen teatteri-instituutin 37. maailmankongressissa. Rau sanoi puheensa olevan osa “Resistance Now!” keskustelukiertuetta, sillä hän peräänkuuluttaa maailmanlaajuisia liittoumia kulttuurin leikkauksia, uusliberalismia, ja sosiaalidemokraattista realismia vastaan. Meidän on kysyttävä miten haluamme elää yhdessä, ja mitä me kerromme maailmasta.
Milo Rau on sveitsiläissyntyinen teatteriohjaaja, kirjoittaja, elokuvantekijä ja Wiener Festwochenin taiteellinen johtaja. Hänen teoksensa Antigone in the Amazon esitettiin maaliskuussa 2024 Espoon Teatterissa. Raun teoksia on nähty kansainvälisesti merkittävimmillä teatterifestivaaleilla, ja ne ovat kiertäneet kolmessakymmenessä maassa. Rau saapui Antwerpeniin esittämään keynote-puheensa noin 200 kansainväliselle vieraalle Unescon alla olevan International Theatre Institute (ITI) -verkoston maailman kongressissa 19.9.2024. TINFO on Suomen ITI-keskus.
“In order to fight nationalism, we need to connect globally, we need global alliances.”
Rau viittasi puheessaan Itävallan naapurimaihin Slovakiaan ja Unkariin, joissa molemmissa on autoritaariset hallitukset. Slovakian kulttuuriministeri erotti Slovakian kansallisteatterin johtaja Matej Drlickan, koska teatterin ohjelmisto oli hänen mielestään liian aktivistinen eikä tarpeeksi kansallismielinen. Unkarissa taas teattereita ei olla suoranaisesti kielletty esittämästä kriittisiä teoksia, mutta vapaan kentän rahoitus on evätty, ja näin esimerkiksi tunnetuimpiin unkarilaisiin teatteritekijöihin kuuluvan Kornel Mundruzcon Proton-teatteri joutuu toimimaan ulkomailla. Itävallassa taas äärioikeistolaispuolueen FPÖ:n odotetaan voittavan vaalit 29.9., ja vetävän rahoituksen “woke-tapahtumilta” kuten Euroviisuilta ja Raun johtamalta Wiener Festwochenilta. Rau viittasi myös Tukholman Konträr-vierailunäyttämöön, jonka rahoitus juuri evättiin. Samoja oikeistotuulia löytyy Belgiasta, Hollannista ja Saksasta, joissa kulttuurista leikataan pandemiavuosien perään. Raun mukaan elämme aikakautena, jolloin tietyt liberaalit illuusiot ovat päättymässä – tai kuten vapaa esittävän taiteen kenttä ympäri Eurooppaa – ne katoavat. Itäeuroopassa tämä kehitys on jo pitkälle viety, mutta lännessä liikumme kohti samaa kohtaloa. Raun sanoin kyse ei ole muusta kuin sensuurista.
“As in Flanders a few years ago or currently in the Netherlands, nobody wasted a single thought that this could have something to do with saving money – or some other rational economic reason.”
Rau sanoi ymmärtäneensä noin 10 vuotta sitten, että olemme itseasiassa menossa ajassa taaksepäin. Kuten Jukka-Pekka Pajunen uutiskirjeemme Mitä kuuluu -palstalla, Rau myös näkee että 1990-luku oli dialektista aikaa. Demokratia ja osallistuminen oli kukoistuksessaan, taide käsitteli traumaattisia aiheita kuten kolonialismia ja Holokaustia vakavamielisesti. Ajatus kaanonin pyhyydestä hylättiin, kuten myös ajatus taiteellisista neroista, tai taiteen mahdollisuudesta parantaa maailmaa. Kaikki dekonstruoitiin. 2000-luvulta eteenpäin luotiin kansainvälisiä kiertueverkostoja, eläviä vapaita kenttiä, ja kokeellista, postdramaattista teateria.
Mutta jossain vaiheessa postdramaattisesta tuli jälleen draamaa, globaalinen kulttuuri muuttui jälleen kansalliseksi kulttuuriksi, jossa saattoi olla eksotiikkaa. Vaikka kulttuurisektori tuottaa esimerkiksi Hollannissa 8 euroa jokaista 1 euron investointia vastaan.
“I understood that this time it wasn't about money, but about politics. It was about the transformation of society, about the breaking of relationships – between the independent scene and the big houses, between the genres, the continents, the different artistic backgrounds.”
Siinä missä politiikka epäonnistuu, taide pystyy Raun mukaan tarjoamaan paikan, jossa tunnetaan empatiaa muita, että omia sokeita pisteitämme kohtaan. Missä kansainvälinen yhteistyö ja vaihto on mahdollista. Missä neoliberaalinen uhrin ja syyllisen vastakkainasettelu muuttuu globaaliksi solidaarisuuden tarinaksi.
Milo Raulle teatterin ei tarvitse olla poliittista, se on lähtökohtaisesti poliittista. Taiteen on oltava vapaata, monimuotoista, epämiellyttävää, hämmentävää – kuten elämä itsessään. Teatteri on aina epäluotettavaa, sillä ei ole suoranaista viestiä. Mutta meidän on kysyttävä miten voimme elää toistemme kanssa, ja mitä kerromme maailmasta teatterin kautta?
TINFO 26.9.2024
Lue Milo Raun puhe kokonaisuudessaan ITI-kongressin verkkosivuilta (PDF).