Teologian opinnoista suoraan teatterituottajaksi hypännyt Misan Nykvist paiskii parhaillaan töitä Kööpenhaminassa, jossa Glitcher ja Teater Får302 tuovat kantaesitykseen Cultin. Näyttämölle on rakentunut tiivistunnelmainen kappelikirkko, ja yleisö tulee kohtaamaan hurmoshenkisen uskonnollisen kultin, joka julistaa sanaa paksua Yhdysvaltain etelävaltioiden englantia käyttäen. Helsinkiläisryhmä Glitcher on aiemminkin esiintynyt ulkomailla, esimerkiksi The Porn Horror Musicalinsa kanssa, mutta tämä on ensimmäinen kansainvälinen yhteistuotanto. Miten kaikki on mennyt teatterituottajan näkökulmasta ja mikä kaikki on toisin, kun työmaa ei ole kotimaassa? Misan Nykvist, mitä kuuluu, näin ensi-iltaviikolla? 

 

Misan Nykvist: No hyvää kuuluu, kiitos. Olen täällä Får302 -teatterissa, Kööpenhaminan Nyhavnissa. Enskariviikko, eli lähinnä adrenaliinin voimalla juoksen paikasta toiseen. Tänään on koko päivä mennyt pressikuvauksissa, tehtiin samalla myös pientä videota. Glitcherin ja Får302:n yhteistuotantoesitys Cult tulee lauantaina ensi-iltaan. 

 

Mun tieni teatterituottajaksi itseasiassa kulki aika mielenkiintoista rataa. Opiskelin teologiaa Helsingin yliopistossa, ja just vuosi ennen kuin olin valmistumassa kandiksi mut kutsuttiin Hangö Teaterträffille tuottajaksi. Olin toki tehnyt sitä ennen festivaalilla töitä vapaaehtoisena, samoin toiminut tuottajan assistenttina Teater Mestolassa. Glitcherissä aloitin tuottajana vuoden 2024 kesällä. Cult on toinen tuotanto, jonka olen tekemässä alusta loppuun ja ensimmäinen tällainen kansainvälinen yhteistuotanto – mikä onkin mielenkiintoista. Sitä ennen ehdin kiertuetuottajaksi The Porn Horror Musicaliin, jonka kanssa olimme esimerkiksi Latviassa, Liepajassa.   

 

Oli jännää mennä ns. itään vierailemaan, koska meillä ei ole siellä päin kontakteja samalla tavalla kuin vaikka Ruotsissa ja Tanskassa. Eikä tietenkään voitu olla varmoja, miten The Porn Horror Musical otettaisiin vastaan Baltiassa. Mutta Liepajas Teatrisin esitys oli loppuunmyyty, joten kiinnostusta todella löytyi! Ja yleisö eli mukana, nauroi ja oli fiiliksellä messissä. Jälkikäteenkin katsojat tulivat kysymään esityksestä, ja seuraavan päivän taiteilijakeskusteluun tuli yllättävän paljon väkeä, paljon kysyttiin kaikkea. Oltiin selvästi iloisia, että tällainen esitys oli tuotu. Haluamme ehdottomasti kyllä tulevaisuudessakin keikoille itään. Jäi hyvät muistot. 

Kun aloiteltiin yhteistuotannon suunnittelua Teater Får302:n kanssa ja katsottiin budjetteja, niin ensimmäiseksi kysymykseksi nousi valuutta. Tanskassa on tietenkin kaikki laskelmat kruunuissa, pyysin, saisinko kääntää budjetin euroiksi, jotta tiedän paremmin mikä maksaa mitäkin. Tanskalaisten kanssa on kyllä ollut helppo tehdä yhteistyötä, ne auttaa mielellään. Vaikka mulla olikin stressiä etukäteen, niin se häipyi heti kun pääsi näkemään näitä ihmisiä, aluksi Zoomissa kokouksissa. Kulttuurieron huomaa, tanskalaisten asenne on meitä rennompi.  

 

Teater Får302 on myös toiminut jo pitkään, ihmiset ovat kokeneita työssään. Se auttaa kun pitää vaikka sopia, kuka hakee mitäkin rahoitusta. Osa rahoituksesta tulee Suomesta ja osa Tanskasta, mutta sitten on näitä, joita molemmat osapuolet voi hakea, vaikka Nordisk Kulturkontakt tai Gustav Packalens minnesfond. Pitää keskustella, kuka hakee ja mihin tarkoitukseen – tässä on ehkä ollut vähän vaikea löytää struktuuria, mutta nämäkin asiat saatiin ratkottua. Aloitin Glitcherissä just kun tämän teoksen rahoitusrumba oli meneillään. Aluksi mun piti selvittää, mitä oli jo haettu ja mitä piti vielä hakea. Myös eri kokoisiin palkkoihin Tanskassa kuin Suomessa piti varautua. 

 

Mun kontakti Köpiksessä oli aluksi teatterinjohtaja Katrina Schelin, hänen kanssaan pidettiin kaikki budjettikokoukset. Sitten lähempänä ensi-iltaa olen toiminut teatterin tuottajan kanssa, joka on hoitanut esityksen markkinointia, hänellä on kontaktit paikalliseen pressiin, mitä minulla ei olisi ollut. Tästä on iso apu. Ja tietenkin teatterilla on muutenkin valmista yleisöpohjaa. Glitcherillä on omia kutsulistoja esimerkiksi kansainvälisistä kuraattoreista, joita haluaisimme katsomaan esitystä. Myös niihin tuttuihin paikkoihin, joissa ollaan aiemmin esiinnytty, on mennyt kutsut tietysti. Haluaisimme eurooppalaisille näyttämöille tulevaisuudessa laajemminkin, saa nähdä päättävätkö vierailutalojen ihmiset tulla paikalle. Esityskausi Kööpenhaminassa on kolmisen viikkoa, siinä on 14 esitystä.  

 

Kantaesityksen jälkeen siirryn niinsanotusti toimistotöihin, ja alan ottaa yhteyttä seuraaviin paikkoihin Suomessa ja muualla. Alustavia keskusteluja on käyty, muttei mitään julkistettavaa vielä. Kiertämiseen ollaan saatu rahoitusta, mutta milloin se tapahtuisi, on aikataulukysymys. Kansainvälisen yhteistuottamisen kysymyksiä on myös se, että Tanskassa teatterinäyttelijällä on toisenlaiset liiton määrittelemät työajat kuin mihin me olemme tottuneet, tämä on vaikuttanut harjoitusaikatauluun. Ja tuleviin kiertueisiin vaikuttavat tietysti näyttelijöiden muut meneillään olevat työt ja niiden aikataulut. 

Merkittävä ero siihen, että työskentelen täällä tai että tuottaisin Suomessa, ovat verkostot. Kun tarvitsee vaikka pukuja tai muita materiaaleja, niin on tosi paljon vaikeampaa löytää budjettiin sopivia, mahdollisimman laadukkaita, kun ei tiedä, mistä kysyy ja etsii. Suomessa kuitenkin tunnetaan vaikka teattereita, jotka ehkä voivat lainata meille jotain, täällä taas ollaan siinä mielessä yksin. Tietenkin tämä meidän kumppaniteatteri täällä, Får302 on avuksi, esimerkiksi meidän rakentaja Karl tai lavastajamme Siggi ovat vinkanneet mahdollisia ostopaikkoja. Ilman näitä vinkkejä mun työpäivät täällä olisivat kyllä vielä paljon pidempiä. 

 

Kaikkiaan tällainen kansainvälinen yhteistuotanto on antoisa. Kun ei toimita itsekseen, vain glitcheriläisten kesken, on opittava olemaan läpinäkyvä eli kertoa joka käänteessä kumppanille, mitä on ajateltu. Kun ryhdytään sopimaan vaikka tulevia keikkoja, aikatauluissa riittää synkattavaa. Mutta ihmiset Teater Får302:issa ovat ratkaisuhakuisia. Se on suuri positiivinen asia. 

Ensimmäinen koeyleisö näkee Cultin keskiviikkona, teatterisalissa alkaa näyttää – miten sen sanoisi – kirkolta. Se lavastus on ihan kuin olisi pienessä kappelikirkossa, katsomo on tiivis, noin 50-hengen, siinä kaikki tulee tosi lähelle. Se hurmos Yhdysvaltain “etelän”, Louisianan, englannilla... (Tässä vaiheessa haastattelija kysyy, miltä kaikki näyttää teologin silmin. Toim.huom.) Huh! En kyllä pappiskollegoilleni suosittelisi suoralta päältä tätä (naurahtaen), toisaalta esitys kyllä on vedetty niin överiksi, etäännytetty, inspiraatiota on saatu paitsi 1970-luvun uskonnollisista kulteista, myös ajan popkulttuurista. 

 

Kaikki alkaa olla viimeisiä säätöjä vaille valmista – tietenkin juoksen vielä monta kertaa asioilla, tietämättä tarkkaan minne. Ensi-illan jälkeen maanantaina lennän Suomeen, jossa ryhdyn hoitamaan toimistohommia, paitsi Glitcherin myös Hangö Teaterträffin asioissa. Vähän haikeata jättää nämä muut tänne Köpikseen, mutta eiköhän ne pärjää. 

 

 

 

 

 

 

 

 

---

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut. 

 

Lue myös Rakel Similän kirjoittama artikkeli Glitcher blottar publikens begär, jossa hän haastattele Glitcherin taiteilijoita.