14.10.2021
Nuorten särkyneet äänet
Johanna Freundlich ohjaa Rikoksen ja rangaistuksen F.M. Dostojevskin mukaan nimetylle draamateatterille Veliki Novgorodissa. Ensi-ilta koittaa marraskuussa, ja samalla kaksi vuotta valmisteltu teos kohtaa yleisönsä.
Teatteriohjaaja Johanna Freundlich on juuri saanut valmiiksi ensi-illan Helsingin kaupunginteatterissa. Lapset on brittiläisen näytelmäkirjallisuuden kärkinimiin lukeutuvan Lucy Kirkwoodin nykydraama ja Freundlichin ohjaus sen Suomen kantaesitys. Seuraavaksi hänen ohjaajan katseensa kääntyy Venäjän suuntaan.
Venäläinen Dostojevskin mukaan nimetty draamateatteri on tilannut Freundlichilta dramatisoinnin ja ohjauksen Rikoksesta ja rangaistuksesta kirjailija F.M. Dostojevskin 200-vuotisjuhlafestivaalin kunniaksi. Freundlich on dramatisoinut esityksen kolmelle hengelle. Hän vastaa myös tuotannon visualisoinnista yhdessä venäläisteatterin henkilökunnan kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Veliki Novgorodin Dostojevski Draamateatteri tekee Rikoksen ja rangaistuksen.
Näyttelijöiden, Sonjan, Raskolnikovin ja Porfiri Petrovitshin roolitukset aloitettiin toukokuussa ja harjoitukset käynnistyivät etänä elokuussa. Lokakuun alussa pidettiin ensimmäiset yhteiset lukuharjoitukset internetin välityksellä. Bogdan Muzyka tekee Raskolnikovin roolin, Margarita Sagovich on Sonja Marmeladova ja Anatoli Ustinov Porfiri Petrovish. Muut näyttelijät kuullaan ääninä, joita näyttelevät sekä teatterin omat ammattilaiset että nuoriso- ja koulukodeissa asuvat nuoret. Varsinaiset näyttämöharjoitukset käynnistyivät 14. lokakuuta ja ensi-ilta on Dostojevski-festivaalilla 4. marraskuuta klo 16.00.
Rikos ja rangaistus on kiertävä teatteriesitys, joka on suunnattu aikuisten lisäksi nuorille ja varsinkin sellaisille, jotka eivät yleensä käy teatterissa tai ei edes pääse teatteriin eli huostaan otetuille nuorille ja nuorisovangeille. Ohjaaja Freundlichin lisäksi Suomesta on tuotannossa mukana kääntäjä ja tulkki Armen Igitian ja äänisuunnittelun tehnyt Petteri Mård. Koko muu tuotantoryhmä tulee Venäjältä.
Johanna Freundlichin työpöydällä Rikos ja rangaistus on ollut vuodesta 2015, jolloin alkoi hahmottua näyttämöteos Suomen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämölle. Teos kiersi Kansallisteatterissa nähdyn esitysjakson lisäksi Suomea ja vieraili koulukodeissa sekä vankiloissa.
”Romaanin Raskolnikov ja Sonja ovat nuoresta iästään huolimatta ehtineet joutua totaaliseen kujanjuoksuun. Teoksen kirkkaus ja monimutkaisuus kiehtovat, ihmismieli avautuu niin moneen suuntaan”, kuvaa Freundlich itselleen läheisintä Dostojevskin teosta.
Vierailukutsu vuoden 2019 Dostojevski-festivaalille syntyi, kun Novgorodin alueen Teatteriagentuurin taiteellinen johtaja Daniil Dontshenko ja Dostojevski Draamateatterin pääasiantuntija Alexander Kofanov näkivät teoksen Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) vieraina Helsingissä. Esitys sai myös Venäjällä hyvän vastaanoton ja siitä syntyi idea dramatisoinnin tekemiseksi venäjäksi. Teatteriagentuuri ja Dostojevski Draamateatteri ovat suomalais-venäläisen yhteistyön päätuottajia.
TINFO vastaa ohjaajan palkkauksesta, Suomessa tehdyistä käännöstöistä, äänisuunnittelun tekijänoikeuskorvauksista ja suomalaisten teatterintekijöiden matkakustannuksista Suomen ja Venäjän välillä.
Rikos ja rangaistus on osa Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa TAKO-liikkuvuushanketta, jota TINFOn palkkalistoilla oleva teatterituottaja Hyde Hytti koordinoi. Rahoitusyhteistyössä ovat mukana myös Suomen Pietarin Pääkonsulaatti ja Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi, jonka puitteissa tuotantosuunnittelua on tehty kahden vuoden ajan.
***
Tuotanto:
Novgorodin alueen Teatteriagentuuri & Dostojevski Draamateatteri (Veliki Novgorod, Venäjä) & Johanna Freundlich (Helsinki, Suomi): RIKOS JA RANGAISTUS
Lisätietoja:
TINFO / Hyde Hytti, jukka.hyde.hytti (a) tinfo.fi; 050 359 0861
Aiheesta myös: