25.01.2022

Osapäätöksiä teatteritieteen kohtalosta 

Teatteritieteen opintosuunnan ja muun taiteiden tutkimuksen tulevaisuus oli tänään Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kokouksessa käsiteltävänä. Osa asioista siirtyy ratkaistavaksi vasta tuonnempana. 
 
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa käsiteltiin tänään mm. taiteiden tutkimuksen aineiden tulevaisuutta. 
 
Kokoukseen osallistuneelta teatteritieteen professori Hanna Korsbergilta saimme kuulla päätöksestä, että Taiteiden tutkimuksen kandiohjelmassa teatteritiede jatkuisi kanditasolla. Sen sijaan kokous päätti jättää musiikkitiedettä ja elokuva- ja televisiotutkimusta (ja muita opintosuuntia, joissa ei ole vähintään yhtä professoria ja yhtä yliopistolehtoria) koskevan asian pöydälle. 
 
Tänään tehdyllä päätöksellä teatteritiede jatkuu kanditasolla, mutta taiteiden tutkimuksen maisteriohjelman ja sitä myötä myös teatteritieteen maisterinopintotasoisen opetuksen tulevaisuus jätettiin pöydälle, kunnes kirjallisuudentutkimuksen ja taiteiden tutkimuksen maisteriohjelmien osalta yleisen kirjallisuustieteen sijaintikysymys ja mahdollinen yhdistämiskeskustelu on ratkaistu. Tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään 15.2.2022. 
 
 
Teatterin tiedotuskeskus TINFO ja Suomen Teatterit ry keräsivät vuodenvaihteessa vetoomuksen teatteritieteen ja samalla muiden taiteiden tutkimuksen oppiaineiden tulevaisuuden puolesta. Vetoomus keräsi lyhyessä ajassa 3421 allekirjoitusta, ja se luovutettiin 17.1.2022 tiedekunnan dekaanille Pirjo Hiidenmaalle
 
Jatkamme TINFOssa aktiivisesti teatteritieteen tulevaisuuden seuraamista, mutta olemme huojentuneita siitä, että taiteiden tutkimuksen kandiohjelma sai jatkoa. 
 
 
TINFO / 25.1.2022 

Sinua voisi kiinnostaa

Tutkimus Kannanotot