13.09.2018

Hanna blogikuva

Pikaremppa ei riitä

Onko Suomi häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun suhteen kehitysmaa vai lainsuojaton villi länsi?

Ainakin olemme vasta aivan alussa ja korjausprosessi on pitkä, pikarempasta ei ole apua. Tuli mieleen Bertolt Brechtin näytelmä Galileo Galilein elämä: Wir wissen bei weitem nicht genug, Guiseppe. Wir stehen wirklich erst am Beginn. 

Alan rakenteissa ja työskentelykulttuureissa muhii häirinnän ja epäasiallisen kohtelun laaja kirjo, joten korjattavaa on paljon.

Selvityshenkilö Jaana Paanetojan liki 200-sivuinen selvitysraportti julkaistiin eilen (12.9.2018). Se on enemmän kuin selvitysraportti. Se on mainio oppikirja, käsikirja tai käyttöopas. Paanetoja toteaa: ”Raporttini rakentuu kerroksittain. Se on luettava kokonaisuudessaan, jotta saa oikean kuvan toimenpide-ehdotuksistani.” 

Raportti paljastaa laajan hiljaisuuden kulttuurin – #metoon jälkeen on toki tehty korjauksia, ohjeistuksia ja toimintamalleja – mutta vastuut ja velvoitteet ovat epäselviä tai hahmottumatta, eri lakien velvoitteita ei tunnisteta eikä niitä noudateta. Eikä laeista aina ole edes apua. Työlainsäädäntö on jäänyt osittain muun toiminnan varjoon, prosessit ovat puutteellisia eikä asioihin ole riittävästi varauduttu. Häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua ei kyetä riittävästi ehkäisemään ennakolta. Näin erityisesti elokuva-alalla.

Teatterialalla epäasiallinen kohtelu tunnistettiin laajaksi ilmiöksi eikä sitä rajattu vain seksuaaliseksi häirinnäksi. Mutta alan toimintakulttuuri saattaa ylläpitää hiljaisuutta ja puuttumattomuutta. Häirintää saattaa myös harjoittaa työyhteisön ulkopuolinen. Toimintamalleja kaivataan ongelmatilanteisiin.

Paanetojan selvitys ei jätä yhtään kiveä kääntämättä. Raporttinsa alussa Paanetoja käy lävitse oikeudellisen perustan ja teatteri- ja elokuva-alan koulutuksen. Sen jälkeen Paanetoja nostaa esiin selvitysprosessin aikana järjestetyn keskustelutilaisuuden antia, arvioi kenttiä sekä esiin tuo laajennettujen kuulemisten esiin nostamia seikkoja. Näitä Paanetoja täydentää vielä omilla muilla havainnoillaan. Sitten Paanetoja arvioi olemassa olevia malleja, tapoja ja sopimusehtoja ja suuntaa toimenpide-ehdotuksensa (15 sivua) laajasti OKM:lle, SESille, tuotantoyhtiöille ja teattereille, alalle kokonaisuutena, liitoille ja yhdistyksille, oppilaitoksille sekä Taikeen ja AVEKiin – meille kaikille toimijoille. Selvityksessä on vertailtu myös Ruotsin ja muiden maiden tilannetta.


Toimintakulttuuria ja rakenteita muutettava

Millaisia parannuksia tulevaisuus toivon mukaan tuo tullessaan? Millaisia ovat Jaana Paanetojan ehdotukset?

Toimintakulttuuria ja rakenteita tulee muuttaa, mikä on pitkällinen prosessi. Valtionavustusten saajilta tullaan edellyttämään selvitystä työnantajavelvoitteiden noudattamisesta ja asiallisen työympäristön luomisesta. Valvontaa tulee lisätä. Täsmennetään työturvallisuuslakia, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia, laaditaan alan eettinen normisto ja perustetaan eettinen toimielin, vahvistetaan alan toimijoiden osaamista koulutuksella ja alalle räätälöidyillä materiaaleilla, laaditaan omat toimintamallit ja hyvät käytännöt, vahvistetaan henkilökunnan edustusta tuotantovaiheessa, selvitetään mahdollisuutta sopia kollektiivisesti näyttelijöiden työsuhteen ehdoista elokuva-alalla. Lisäksi tulee luoda seurantamekanismi ja toteuttaa seurantaselvitys.  

Pikaisimpana toimenpiteenä, jo syksyllä on alalle luvassa 50 000 euroa räätälöidyn koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näin totesi ministeri Sampo Terho.

Keskeistä on, että häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua ryhdytään kitkemään kaikella mahdollisella asiantuntijan ja ministeriön arvovallalla ja yli sektorirajojen.

Nyt epätervettä toimintakulttuuria ja rakenteita korjaamaan! Hus! Raportin kehotus ei saa jäädä – tuskin jääneekään – marginaaliin, kuolleiksi kirjaimiksi. Häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua eivät oikeuta alalla vallitsevat lyhyet työsuhteet. Vetoaminen alan erityisyyteen tai ajatukseen ”taide edellä” eivät voi olla tekosyitä. Esteenä ei myöskään saa olla vallan keskittyminen tai näyttelijöiden tai kenenkään muunkaan heikko neuvotteluasema, ei neromyytti tai taiteilijakulttuuri tai se, ettei työyhteisöstä välttämättä löydy tukea. Toivottomuuden ja avuttomuuden sijaan tarvitaan luottamuksellisessa ilmapiirissä ja rakentavassa hengessä tapahtuvaa kehittämistyötä.

Me olemme aivan alussa.

Selvityksestä järjestetään keskustelutilaisuus 17.9.2018.


Toisella kelalla – asioita jakoon!

Viikkoon on mahtunut TINFOn omia kehittämissessioita, tulevaisuusorientaatiota, innoittavaa dialogia alan taiteilijoiden ja hallituksen kanssa, satunnaisia kohtaamisia tekijöiden kanssa, lausuntojen kirjoittamista ja tietenkin esityksiä.

Meidän oma tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmamme on nyt valmis. Olemme päivittäneet myös meidän henkilöstöpoliittista ohjelmaamme ja reilun työpaikan pelisääntöjä. Nämä molemmat aiomme piakkoin laittaa verkkoon – kättä pidemmäksi, sovellettavaksi ja käytettäväksi myös muille. Ei kenenkään tarvitse tehdä kaikkea tarvitse tehdä yksin.
 

Sienirihmastoista ja solidaarisuudesta

Ohjaaja Boris Pavlovitsh ohjasi Vvedenskin Joitakin keskusteluja Nätyn 3.vuosikurssin opiskelijoiden vieraalla kielellä näyttelemisen jaksolla. Teatterimonttu alkaa näyttäytyä vankilalta tai miltä tahansa maailman tai mielen klaustrofobiselta tilalta. Pavlovitsh kutsuu Vvdenskia ”järjettömyyden auktoriteetiksi”.

Voisiko parempaa tekstimateriaalia olla? Opiskelijoiden tapa ilmaista, jokaisen oma materiaalisuutensa ja tapansa käsitellä vierasta kielimateriaalia kuin vierasta instrumenttia nostaa musiikillisuuden tai musikaalisuuden, soinnin ja tekstin kokonaiskomposition esiin. Katselen ja kuuntelen Vvedenskiä esiintyvien kehojen ja äänten soitinnuksena.  Aistit herkistyvät venäjän kielen ja näyttelijöiden kehojen materiaalisuudelle. Sanan ja ruumiin poetiikkaa!

Jälkikäteen juttelemme Boriksen kanssa tilanteesta Venäjällä, tavoista, joilla toimintatilaa voi venyttää. ”Siperia on paras vaihtoehto”, Boris vastaa ja hymyilee vinosti. Mitä kauempana Moskovasta, sen vapaampi voi olla. Eikä tarvitse välttämättä mennä Novosibirskiin. Riittää jo, jos menee 900 kilometriä Moskovasta itään. Boris työskenteli pitkään Spasski-teatterissa, Kirovin Teatterin nuorisoteatterissa. ”Jos ei omassa elämässä kaipaa rahaa tai muuten tulee vähällä toimeen, voi hyvin toimia Kirovissa tai jossain muualla marginaalissa ja näkymättömissä.

Boris Pavlovitsh ottaa esiin Freiren Sorrettujen pedagogiikan. Se on hänen työvälineensä. Teatterityö voi tarkoittaa ihmisen varustamista muuksi kuin yhteiskunnan ohjaaman ja valvoman koneiston osaseksi. 

Vvedenski johdattaa keskustelumme Venäjän politiikan mielettömyyteen ja ennakoimattomuuteen. Puhumme Dostojevskin Riivaajista, Karamazovin veljeksistä. Mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Sen kanssa on elettävä ja tultava tavalla tai toisella toimeen. Boris avaa puseronsa. Sieltä paljastuu t-paita, sienten kuvia täynnä. Sienet ovat selviytymisen mestareita. Maan päällä oleva sieni kätkee laajalle levittäytyneen maanalaisen yhdyskunnan. Sienirihma kasvaa ja haaroittuu loppumattomiin. Sienirihmasto ja useat eliöt muodostavat yhdessä vuorovaikutusverkoston. Ja jopa pieni sienirihmaston osanen voi jatkaa toimintaansa. Se voi koteloitua tai toimia alkuituna uusille sienille. ”Ilman sienirihmastoja ei pärjää”, Boris sanoo.
 

Nora – Ibsenin parasta ennen päivämäärää ei olekaan

Hedda Gablerin päällekirjoitus Kotkassa (E.L. Karhu ja Hilkka-Liisa Iivanainen, Emilia Kokko) teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Nyt Marie Kajavan, Alma Lehmuskallion, Viljami Lehtosen, Veera-Maija Murtolan, Saku Kaukiaisen – ja Rosanna Kempin sekä Kreeta Salmisen –  Nora Teatteri Jurkassa uhkaa irrottaa hiuskarvat päästä. Jurkassa ovat mestarit asialla.

Uppoan viktoriaaniseen maalaukseen tai valokuvaan, naisen eksistentiaaliseen valinnan hetkeen. Siitä esitys karkaa pidättelemättä esittämisen ja tunteiden leveleille, joiden jänneväli kattaa likipitäen kaiken; vapaudentunteen, leikin, vaimon ja äidin roolien esittävät elkeet, raivon, epäilyn, yksinäisyyden. Mitä tulikaan tehtyä.  

Nora kahdentaa protagonistinsa ja liikkuu suvereenin notkeasti näkökulmista ja todellisuus-, aika-, tapahtumatasoista ja esittämisen rekistereistä toiseen. Se on tutkimusmatka viktoriaanisen ajan naisen kiellettyyn ja kutistettuun elämään ja yhtä hyvin nykynaisen valintoihin ja tilaan. Siihen sisältyy kahden naisnäyttelijän maskuliinisen tilanoton parodiset sooloperformanssit, näyttelijöiden pudotettua keskinäistä sanatonta tai pienieleistä kommunikaatiota ja yhdessä oleilua nyt-hetkessä.

Nautin tarkasta rytmistä, rytminvaihdoksista, tavasta jolla koko teos ja esiintyvät veistävät aikaa ja jossa äänimaailma on kuin kolmas esiintyjä.  
 

Osattomien ooppera

Musiikkiteatteri on muutakin kuin tuontitavarana tänne Broadwaylta tai West Endiltä rantautunutta anglo-amerikkalaista kulinarismia. Brechtin poliittisen musiikkiteatterin traditio on toinen, ja myös Brecht rules! Tämän Tuurnan-Saision ja koko työryhmän Musta Saara osoittaa. Kovat konkarit, joilla useilla 1970-luku on osa kirjoittavaa ja esittävää DNAta, tekevät nyt poliittista osattomien oopperaa eurooppalaisesta populismista, rajat kiinni -politiikasta ja vahvan johtajan kaipuusta. Kulttuurisesta omimisesta tietoinen teos tekee whitefacingin kantasuomalaisille romaneita esittäville näyttelijöille. Muu ei ehkä olisi mahdollista.

Nautinnollista estradiesittämistä. Ladyt lavalla vallankumouksen sulottarina tai valkyrioina, näinä Odinia palvelevina naissotureina ja brehctiläisinä kertojina, juontajina – kuin kehollisina väliteksteinä. Kenellekään ei jää epäselväksi, missä ollaan ja mitä tulee tapahtumaan tässä Transilvaniassa, Euroopan taivailla, populistipuolueen sisäisissä valtakamppailussa ja Välimeren rannalla Camarguessa vikkelätahtisesti liikkuvassa teoksessa.

Mietin osattomien hiljaista vallankumousta. Teoksen dystooppista – vai eikö sittenkin utopistista toivon pilkahduksen tarjoavaa kehityskulkua. Mietin, miten Mustan Saaran orwellilainen poliittinen strategikkosika – uusi vahva johtaja – luo nahkansa ja poliittisen voimansa, mutta tuhoutuu tai valitsee kunniallisen tien poistua.

Valistunut, sukupuolentutkijaopiskelija katsojakumppanini muistutti René Girardin ajattelusta (Väkivalta ja pyhä). Olisiko tässä kyse myös eurooppalaisesta puhdistautumisrituaalista. Saisio tuo romanien Pyhän tai Mustan Saaran eläväksi todellisuudeksi. Kuulen paljon kaikuja kristillisestä teologiasta. Matteuksen evankeliumi, 13 luku. Saisio puhuu vertauksin. Viesti on suunnattu meille.

Pieni anteeksipyyntö. En pystynyt vielä lukemaan tekstiä. Siihen on palattava! Ja musiikkiin haluan palata myös. Tämän sykkivän kollektiivisen musiikkikehon musiikki menee suoraan suoneen. Voisiko tämän musiikin saada ostetuksi kokonaisuutena itselleen. Yhtä hyvin Musta Saara kuin Mahagonny!  

Musta Saara on fabulointia, fantasiaa, satiiria, parodiaa ja esityksellistä karnevalismia. Alussa on brechtiläinen puoliesirippu, muuri, meri. Missä silmämme ja myötätuntomme? Kenet tai ketkä me näemme?

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät