23.11.2017

Hanna blogikuva

Rahoitusuudistus ilman lisärahoitusta olisi pelkkää kosmetiikkaa

#Kulttuurivosin rahoitusmalleja ja periaatteita esiteltiin viimeisen kerran ennen ehdotuksen lopullista ulostuloa. Lakiesitys luovutetaan kulttuuriministerille tammikuun puolivälissä. Aikaisimmillaan uusi laki voisi siirtymäkausineen astua voimaan vuonna 2020.

Yksi yhteinen viesti kentältä oli ylitse muiden. Momentum on nyt!  Nyt jos koskaan! Jotta aidosti saadaan aikaan uudistus, on lisärahoitus must. Piste ja huutomerkki! Taideneuvosto puhuukin jo konkreettisista summista. Mikä se summa sitten on? Taideneuvoston mukaan vuosina 2019-21 tarvitaan noin 20 miljoonan euron lisäpotti uudistuksen toteuttamiseksi.

Suhteellisuuksia. Vuonna 2016 valtio maksoi elinkeinoelämälle tukia 4,136 miljardia. Opetus- ja kulttuuriministeriön koko budjetti taiteelle ja kulttuurille 500 miljoonaa euroa, ja siitäkin puolet rahoitetaan rahapelitoiminnan tuotoilla. Pitäisi löytyä siis sen lisärahan.

Kun käsittelimme sidosryhmätilaisuudessa uudistusmalleja ja perusteita, ei summan summaa ollut esillä: Ei liioin jakoesityksiä tai koelaskentoja siitä, mitä 6-vuotinen tai 3-vuotinen laskennallinen vos tai 1-3 -vuotisen harkinnanvarainen toiminta-avustus tai harkinnanvarainen hankeavustus pitäisivät könttinä sisällään. Eikä sitä, missä kukin toimija tässä nelikentässä sijaitsisi ja minkälaisilla htv:eillä.

Ei tietenkään myöskään ole käsitystä siitä, millaista harkinnanvaraista toiminta-avustussummaa olisi jaossa. Eikä tietenkään tiedetä, mitä painotetut yksikköhinnat tosiasiassa olisivat suurusluokaltaan. Skenaarioita ja koelaskelmia tarvitaan ehdottomasti. Kukaan ei osta kulttuurivos-sikaa säkissä. Epävarmuustekijöitä on monia. Perustavaa laatua olevan rahoitusuudistuksen seuraukset ja vaikutukset, myös riskit on kyettävä punnitsemaan ja arvioimaan.

Mutta myönteisessä yleisvireessä oltiin. Uusi malli korostaa taiteellista ja toiminnallista laadukkuutta. Se toivon mukaan myös mahdollistaa liikehdinnän eri rahoituskategorioiden välillä. Kolmivuotista rahoitusmallia pidettiin edistysaskeleena. Toteutuessaan laki ottaisi monimuotoisuuden paremmin huomioon. Laskennallinen henkilötyövuoden kriteeri koskisi vain yli 5 htv:n yhteisöjä.   

Epäselvää on toistaiseksi, kuka/mikä taho laatua arvioisi ja miten. Järjestelmä pyrkii olemaan tasa-arvoinen ja mahdollistamaan liikkuvuuden eri rahoitusmallien välillä.  Tämän periaatteen myötä herää kysymys, eikö tällöin arvioijatahonkin pitäisi olla yksi ja yhteinen, jotta aidosti toimitaan yhteisillä kriteereillä. Onko tulevaisuudessa kahden jakoluukun periaatteessa minkäänlaista järkeä?

Tässä ovat nyt aidosti mukana myös tanssi- ja sirkustaide – vai ovatko ihan kunnolla. Esiin nostettiin puutteet yksikköhintojen painotuskriteereissä. Nykymuodossaan yksikköhintoja voitaisiin painottaa valtakunnallisella alueellisella tai merkittävällä kansainvälisellä kiertuetoiminnalla, lapsille tai kielelliselle vähemmistölle (huom. tässä todellakin yksikössä) suunnatulla esitystoiminnalla tai sillä, että työtä tehdään harvaan asutulla alueella. Tässä esityksessä painotusta ei toisi tanssitaide. Liikutaan siis aika lailla vanhassa. Mukaan rahoitukseen vaikuttaviin painotuksiin kaivattiin myös uusiin avauksiin ja kehittämiseen painottuva toiminta. Kiinnostava jokeri: OKM voisi lisäksi ”taide- ja kulttuuripoliittisin” perustein päättää muusta harkinnanvaraisesta painotuksesta.

Kulttuurin osallisuutta jaossa

OKM:n kehittämisrahat, 750 000 euroa, jolla haluttiin tukea kulttuurin osallisuutta tukevia hankkeita, on jaettu. Tukea saivat mm. Esitystaiteen keskus ja Rollo sekä Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry (Kulttuuria kaikille). TINFO ei hankkeelleen saanut tukea, mutta se ei jäänyt kalvamaan. Kokonaisuutena hankehakuprosessi jätti ainakin meille hakijana hyvän mielen. Kysymys on avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, kriteerien selkeydestä, mikä lisää tunnetta oikeudenmukaisuudesta. Tällaista lisää. Suunnattoman iloinen olen Eskuksen ja Rollon saamasta hanketuesta ja siitä, että Kaikukortti laajenee. Ollaan osallisuuden ytimessä.

Uuden näytelmän kuukautena syytä juhlaan – koti-nyky sykkii!

Olemme TINFOssa tutkailleet vos-teattereissa viimeisenä kymmenvuotiskautena esitettyjä kotimaisia puhenäytelmiä. Halusimme tietää, kuinka paljon teattereiden ohjelmistossa on ollut 2000-luvulla kantaesityksensä saaneita uusia näytelmiä, kuinka paljon klassikkoja, kuinka paljon dramatisointeja. Tulokset ovat nyt tässä.

Näytäntökaudella 2016-2017 vos-teattereissa nähtiin kymmenvuotiskautena eniten kotimaisia uusia näytelmäteoksia. Kotimaisilla klassikoilla menee heikonlaisesti. Klassikkoja esitetään yhä vähemmän. Tulevaisuudessa teemme myös ulkomaisen ohjelmiston syvätarkastelun. Klassikoiden vielä ankarampaa kuihtumista luvassa. 

Kahdella miljoonalla tulevaisuutta nuorille taiteilijoille

Erinomainen veto Taideneuvostolta. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna se toivoo eduskunnalta investointia nuorten taiteilijoiden tulevaisuuteen. 50 vuotta sitten päätettiin nykyisestä taiteilijatukijärjestelmästä. Nyt Taideneuvosto toivoo kahden miljoonan panostusta suoraan taiteilijatukeen: ”Vain kahden miljoonan euron suuruinen panostus suoraan taiteilijatukeen edistää merkittävästi suomalaisten nuorten taitelijoiden mahdollisuuksia kehittyä, kansainvälistyä ja menestyä”. Jes!

Liisa Hyssälästä stand up -koomikko

Entinen keskustapuolueen ministeri, Kelan ex-johtaja, nykyinen senior advisor on helmi, jonka teatteri menetti. Tekisi mieli perustaa Liisa Hyssälä Fan Club. Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistyön sidosryhmätilaisuuden jälkeisessä tilaisuudessa Hyssälä yhdessä Jouni Backmanin kanssa opasti kenttää vaikuttajaviestintään. Superesitys. Me tarvitsemme Liisa Hyssälöitä.

Harrastajateatteritaustalla onnistuu

Aika suvereenia ministeriltä. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta on myös harrastajateatterilainen. Se näkyy. Videoklipeillä maa- ja metsätalousministeriö viestii ruuasta. You tubesta löytyy lisää.   

Nyt olen huono esityksissä kävijä

Reissut ja EU-hankeprosessi verottavat, ja sitten flunssanpoikanen, jonka kukistin lauantain pyjamapäivällä. Kokonainen esityssuma odottaa. Nyt olen koko ajan jälkijunassa. Anteeksi. Olen sentään onnistunut näkemään Baltic Circlessä Motuksen MDLSX:n, jonka missasin Dublinissa. Monologiesitys tai paremminkin esittäjä Silvia Calderoni ei jätä rauhaan.

Tämä sähköisenä sykkivä lintu on voima- tai pommikone täynnä ennakoimattomuutta. Niin kuin koko esitystapahtuma. DJ ja VD Calderoni pyörittää hienoa musiikki- ja videosettiä ja sekoittaa siihen sukupuoli-identiteettihistoriaansa. Liukumaa, määrittelemättömyyttä, transgressiota, kaikenlaisten luokittelujen ulkopuolella olemista. Vapauden valtakunnan voimaa ja kipeyttä.

Neljän naisen Rimini Protokoll

Teatteri Jurkassa Kim, Lekki ja Namwaan kertovat elämistään, avioliitoistaan suomalaismiesten kanssa, rakkaudesta, juurtumisesta Saara Turusen ohjaamassa esityksessä.  Hiljaisenhumoristinen peili suomalaisuuteen. Dokumenttiteatteri ei tarvitse suurta koneistoa. Se tarvitsee prosessissa syntyvää luottamusta. Se tarvitsee sellaisia löydettyjä ihmisiä kuin Kim, Lekki ja Namwaan.   

Uusi suomalainen taideprojekti kaipaa toista

Keskustelun piti katsoa rohkeasti eteenpäin. Vaan ihan liian kaukaa ja kauan otettiin vauhtia menneisyyden kansallisesta taideprojektista. Vasta aika lailla viime hetkillä päästiin tulevaisuuteen. Eikä syy ollut viisaiden taidelaitosten johtajien.

Uusi suomalainen taideprojekti kaipaa enemmän tilaa toisille äänille, toisille kertomuksille, toisille ihmisille. Kansallista projektiamme haastavat uussuomalaiset. Uusi suomalainen taideprojekti edellyttää myös menneisyyden yhtenäisen kansallisen kertomuksen purkamista ja moniäänistämistä. Muistin ja unohduksen politiikkaa.