19.11.2020

Linnea Stara blogikuva syksy 2020

Taipuuko taide? 

Tilastomme vahvistavat keväällä tehdyt arviot: korona sai aikaan tuhoja teattereissa. Oulussa on suunnitelmia kurittaa teatteriaan rahoitusleikkauksilla. Johtajuus ei saa jäädä demokratian pinnan alle, vaan sen on oltava läpinäkyvää, sanoo Toinen ääni. Linnea Staran Huomioita tällä viikolla. 
 
 

TINFO tällä viikolla
Kevään luvut mustaa valkoisella 

Vos-teattereiden kevätkauden katsojatilastot ovat karua luettavaa. Kuten myös uutiset Oulusta, joista enemmän tässä alempana.  
 
Viime keväänä (20.3.2020) Stefi arvioi toimijoidensa omien lukujen pohjalta, että pääsylippumenetykset olisivat vähintään 17 miljoonaa euroa. Nyt TINFO pystyy tilastotietojen pohjalta arvioimaan vos-teattereiden menetykseksi 19,4 miljoonaa euroa. Luvut osoittavat, että alalla jo keväällä arvioituihin tietoihin voi luottaa. Railo pääsylipputuloissa on todella mittava.  
 
Myös TINFO laati tilannekuvan keväällä, jolloin Hanna Helavuori kirjoitti dominoefekteistä, jotka vaikuttaisivat teatterin toimintaedellytyksiin seuraavina vuosina. Suunnittelun epävarmuus, velvoittavat sopimukset (joista mm Oulussa nyt ollaan huolissaan), freelancertyövoiman oston lakkauttaminen... Siinä yhtälö, joka pandemian jatkuessa vain vaikeutuu.  
 
Teatterikeskus arvioi viime keväällä, että vapaan kentän ryhmien lipputulomenetys tulisi olemaan 1,6 miljoona euroa. Nyt odotamme näiden rahoituslain ulkopuolisten toimijoiden lukuja keväältä 2020. Piia Volmari tulee pyytämään tilastoja toimijoilta viimeistään 30.11.2020.  
 

Taidepolitiikkaa!
Taipuuko taas taide? 

Pohjois-Suomen suurimmalta teatterilta ollaan leikkaamassa huomattavia toimintaedellytyksiä perussuomalaisten ja keskustan jäsenten ehdotuksesta, kokoomuksen tuella. Oulun kaupunginhallitus ilmoitti viime viikolla esittävänsä 500 000 euron leikkausta Oulun teatterin toiminta-avustuksesta ensi vuodelle. Leikkaus vaikuttaisi myös teatterin valtionosuuteen, koska valtionapu laskee suhteessa kaupungin tukeen. Näin ollen teatteri menettäisi yhteensä yli 700 000 euroa. Samaan aikaan Oulu haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.   
 
Ministeriötasolla moiset ehdotukset on jo ehditty tuomita, ja adresseja on perustettu. Suomen Näyttelijäliitto ja Suomen arvostelijain liitto ovat kirjoittaneet perusteelliset kannanotot, ja Kalevan mielipideosasto alkaa täyttyä huolestuneista kirjoituksista – sekä niistä, jotka näkevät, että teatterin tulisi olla omarahoitteinen (löytyisipä laskelmia, jotka näyttäisivät sellaisen olevan kaupunginteattereille mahdollista!).   
 
Oulun kaupunginvaltuusto päättää muun muassa toiminta-avustuksen leikkaamisesta kokouksessaan 7. joulukuuta, jolloin käsitellään kaupungin talousarvio vuodelle 2021, ja siihen tehdyt muutos- ja ponsiehdotukset.  
 
Oulua sen paremmin tuntematta, ja Kalevaa vasta tällä viikolla enemmän lukeneena, toiminta kuitenkin ihmetyttää. Ilmeisesti perussuomalaiset, keskusta ja kokoomus ovat löytäneet toisistaan tukea, ja jyräävät kaupunginhallituksessa tämän voimalla. Kuntavaalit ovat vasta ensi keväänä, mutta politiikkaa – kulttuurivastaista ja populistista – käydään jo kovaa vauhtia.  
 
Viittasin EU:n elvytyspakettiin viime viikon blogissani. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä vastattiin odotetusti sähköpostikyselyyni elvytyspaketin jaosta taiteelle ja kulttuurille, että näiden sektoreiden toimijoilla ja sisällöillä voi olla yhteyksiä moniin ohjelman painopisteistä.  Taide taipuu, mutta paljonko?   
 
 

Observerat 

Egna arbeten i offentligheten 

Teaterhögskolans svenskspråkiga skådespelarstuderande framför egna arbeten på Viirus ett par veckor framöver. Jag har hittills bara sett en av föreställningarna – Antti Saarikallios Där inne – men är igen tagen av det mod, den iver, skörhet, kunskap och närvaro som framtidens skådespelare visar.  
 
 

Toinen ääni 
Janne Saarakkala, taiteellinen johtaja  

Janne Saarakkala on ohjaaja, käsikirjoittaja ja esitystaiteilija, Todellisuuden tutkimuskeskuksen perustajajäsen ja taiteellinen johtaja, sekä Esitystaiteen keskuksen puheenjohtaja. Saarakkalan esikoisromaani Sen pituinen se (Like, 2020) on ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon saajaksi – palkinto jaetaan tänään torstaina. Torstaina Saarakkala osallistuu myös Cut the Cord -teatterin Sustainable Leadership in the Arts -paneeliin, jossa keskustellaan taiteilijakehityksestä ja taiteellisen johtajuuden tulevaisuudesta. Saarakkala on puhunut kollektiivin johtamisesta viimeksi Annika Tudeerin kanssa, Oblivian podcast-sarjassa.  Kysyin Saarakkalalta, millainen viikko hänellä on ollut, ja miten hän taiteellisena johtajana näkee ammattikuntansa tulevaisuuden esitystaiteen kentällä?   
 
Janne Saarakkala: Tässä on ollut ihan tämmöistä perussäksätystä. Olen istunut työhuoneella koko viikon ja valmistautunut torstain Nordic Talks -paneeliin, hoitanut Esitystaiteen keskuksen hallituksen puheenjohtajan velvollisuuksiani ja Todellisuuden tutkimuskeskuksen taiteellisen johtajan töitä, sekä tuottanut omaa tulevaisuuttani. Paljon työstäni koostuu siitä, että on sovittava palavereita ja muistettava tehdä tämä ja tuo. Samalla jännitän Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon julkaisutilaisuutta, joten torstai on melkoinen päivä.   
 
Cut the Cordin paneelissa tullaan kysymään, mitä yksittäinen taiteilija voi tehdä tasa-arvoisemman ja avoimemman työkulttuurin kehittämiseksi. Aion kannustaa kaikkia liittymään kollektiiveihin, järjestöihin, ammattiliittoihin, tai jos ei sopivaa löydy: perusta oma! Älä jää yksin. Mahdollisuuksia ja kanavia löytyy. Jotta kehitystä tapahtuisi, ja esimerkiksi johtamista kehitettäisiin, on tartuttava toimeen.   
 
Kilpailuun perustuva kulttuuri keskittyy yksilöihin, ja tahtomattaan se ajaa taiteilijaa kohti yksin tekemistä. Työ on yksinäisempää kuin mitä taidemuoto sinänsä on. Samalla freelancerin tai yrittäjän työkenttä on sirpaleinen, leivän saanti voi olla työlästä. Ei se tosin instituutioissa ole juuri sen rennompaa, kaikki me olemme työn määrässä samalla viivalla – toisille siitä vaan maksetaan kunnolla, ja toisille ei.  
 
Olipa oma leiviskä millainen tahansa, on raskasta, että työn lisäksi pitäisi vielä ajaa ammattikunnan etuja. Mutta politiikan hinta on se, että siihen on osallistuttava, muuten jää sen ulkopuolelle eikä mikään muutu. Esimerkiksi ammattiliitoissa tai vaikkapa Esitystaiteen keskuksessa tekemistä riittää. Minusta kuuluu asiaan, että jokainen vuorollaan osallistuu yhteisten asioiden hoitamiseen, kunhan vastuu jakautuu. 
 
Myös taiteellisessa johtamisessa – jos ajattelen omasta esitystaidekollektiivin johtamisen näkökulmasta – vaihtelevuus on todella tärkeää. Johtajaa vaihdetaan sisäisistä hygieenisistä syistä ja jotta johtaja ei pala loppuun. Työhyvinvoinnista on pidettävä huolta, se ei ole klisee. Todellisuuden tutkimuskeskuksessa taiteellinen johtaja ei pestinsä aikana tee omaa taiteellista työtä ryhmässä vaan keskittyy johtamiseen. Oman taiteensa hän tekee muualla ja näin vältytään siltä, että johtaja pelaisi päätöksissään omaan pussiin. Tämä on helpottava tekijä, se rajaa johtajan työtä. Johtajuudessa on kyse ryhmän taiteen edistämisestä ja taiteilijoiden hyvinvoinnin huolehtimisesta.  
 
Toisaalta etenkin kaupunginteattereiden taiteellisessa johtamisessa on tärkeää, että johtaja myös esittäytyy taiteellisesti. Esityksissään hän tulee paljastaneeksi oman taiteellisen näkemyksensä ja mahdollisesti myös taiteellisensa linjansa. 
 
Viimeiseksi haluaisin puhua vallasta, niistä konkreettisista eleistä ja teoista, joiden kautta sitä harjoitetaan. Kun johtaja on valittu, on selkeää kenelle valta kuuluu. Kollektiivisen johtamistavan vaara on, että valta ja vastuu eivät henkilöidy, vaan vallankäyttö kätkeytyy yhteiseen päätöksentekoon. Aina siellä joku tai jotkut kuitenkin käyttävät valtaa enemmän kuin muut mutta se jää demokratian pinnan alle. Nämä henkilöt voivat olla jopa täysin tietämättömiä omasta vallankäytöstään. Eli johtajuus on mielestäni läpinäkyvyyttä. Johtajia tarvitaan. Tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat kantaa vastuuta avoimesti, ja pystyvät siitä myös luopumaan. 

Sinua voisi kiinnostaa

Tilastot Korona Blogit