Tarpeeksi myyvä? 

 

 

Mutta Samee Haapa esiintyykin vain kolmelle katsojalle kerrallaan. Kaiken keskuksen tuottama lim on uuden planeetan esinäytös. Tai ainakin esitys, joka yhdistää pelisuunnittelua esitystaiteeseen. Näin pitkän tauon jälkeen oli viritettävä aistit ja keho uudestaan vastaanottamaan jotain vierasta, outoa ja haurasta. Oli hämmentävää olla samassa tilassa esiintyjän kanssa – jo pelkästään tämä viritti kankean kehon leikille esityksen luomaan välitilaan. Oli huikeaa kokea ja seurata läheltä toisen ihmisen muodonmuutosta. 

 

Immersiivisessä esityksessä, jossa sai koskettaa esineitä, kohdata ihmisiä ja yhdessä ratkoa pulmia, joutui myös kohtaamaan oman toimijuutensa merkitykset pitkästä aikaa. Väkivaltaa on mahdollista seurata omalta sohvaltaan panematta itseään likoon, mutta kun sitä seuraa yhden metrin etäisyydeltä, mitä merkityksiä henkilökohtainen toimimattomuus aiheuttaa? Tässä taas haaste suoratoistolle.   

 

TINFOssa valmistaudutaan juhlistamaan Maailman teatteripäivää. Jos viime vuonna päivää juhlittiin poikkeustilassa, nyt Maailman teatteripäivää juhlitaan tietoisina siitä, mitä on menetetty ja mitä vielä saatetaan menettää.  
 

 

 

“Luova talous edistää innovaatioita. Kulttuuri- ja luovat alat sekä luovan osaamisen käyttö̈ muilla toimialoilla muodostavat luovan talouden kentän. Luova talous on keskeinen osa yritysten uuden arvonluonnin mekanismeja sekä talouden uudistumista. Luovan talouden ytimessä ovat uudistuva yrittäjyys ja uudet yritystoiminnan organisoitumisen tavat.  

 

Luovuudesta ja kyvystä houkutella luovia ihmisiä eri toimialoille on muodostunut yhteiskuntakehityksen, innovaatiotoiminnan ja alueiden välisen kilpailun tärkeä tekijä. Kulttuuri- ja luovat alat perustuvat luovaan osaamiseen ja ne luovat ja kaupallistavat henkistä omaisuutta. Näin ne edistävät innovaatioita, talouden uudistumista ja synnyttävät lisäarvoa myös muille toimialoille.“ 

 

Seuraavaksi alkaa keskustelu siitä, mihin varoja tarkemmin kohdennetaan.  

 

 

 

Mika Myllyaho tog bland annat upp följderna av fleråriga sparåtgärder. Under de tio år han varit teaterchef för Kansallisteatteri, har bland annat antalet fast anställda gått ner från 41 till 25. Situationen är den samma på många andra teatrar. Den strukturella förändringen blir nu synlig.  

 

Tommi Saarikivi, verksamhetsledare för Finlands Teatrar nämnde, att vos-teatrarnas finansiering måste vara på fötter innan strukturerna kan byggas om.  

 

Verksamhetsledare från dans- och cirkusfältet önskade en större gästverksamhet på institutionsteatrarna.  

 

Elina Knihtilä från Teaterhögskolan förbereder sig för vårens urvalsprov till en av landets mest populära utbildningar. Arbetslivsfärdigheter kommer att betonas i en högre utsträckning i framtiden.  

 

Tillställningen lär ha haft cirka 1 300 åskådare, och hashtaggen #kultturikantaa #kulturenbär lär ha varit den andra mest använda hashtaggen i Finland igår. Tillställningen kan ses på nätet i två veckor framåt. 

 

 

 

Keskiviikkona Nurmelin kirjoitti omalle Facebook-sivulleen kirjoituksen, jossa hän etsintäkuulutti dokumentaatiota freelancetoimijoiden hädästä ja työllistymismahdollisuuksista. Samalla hän myös muistutti kollegoitaan, jotka näinä aikoina saavat kielteisiä vastauksia ehdotuksillensa, ettei heidän tulisi ottaa tätä henkilökohtaisesti. Puheenvuoro on luettavissa myös TINFOn Facebook-sivulta.   

 

Minna Nurmelin: Olen käynyt työhuoneellani Hernesaaressa kirjoittamassa uutta näytelmää. Tämän viikon aikana olen erityisesti katsonut seinälläni Tove Idströmin sitaattia “Kirjoitan joka päivä vähän, ilman toivoa ja epätoivoa.” Se on hyvä lause, joka liittyy kirjoittamiseen laajemmin. Kirjoittaminen on juuri sellaista, että se heittelehtii toivon ja epätoivon välillä.  

 

Osallistun Uuden näytelmän ohjelmaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan ilman tilausta. Halusin kerran elämässä maistaa maksimaalista taiteellista vapautta, ja katsoa mihin se johtaa. Pandemian sävyttämässä vuodessa se, mikä aikaisemmin tuntui luksusvalinnalta, tuntuu nyt pakonsanelemalta.  

 

Olin myös ajatellut eriyttää jatkossa ohjaajuuttani ja kirjailijuuttani. Olisi hyvä nähdä omia tekstejä toisen ohjaajan tulkitsemana. Mutta tämäkin ajatus näyttäytyy tällä hetkellä luksussuunnitelmalta, toisen aikakauden ajatukselta.  

 

Eilisen somessa esittämäni puheenvuoron taustalla on käytyjä keskusteluita kollegojen kanssa, ajatuksia ja tunteita, joita pandemian aikana on tullut mietittyä. Halusin nähdä mitä tapahtuu, jos kirjoitan näitä niin sanotusti ulos koneistosta. Minua on jo ennen tätä kriisiä mietityttänyt, miten paljon alallamme pidetään meteliä vakinaisten työsuhteiden vähenemisestä. Tämä on aina pahoiteltava asia, en halua sitä väheksyä, mutta 1990-luvun lopulta freelancereiden – eli ei-kiinnitettyjen taiteilijoiden määrä on dramaattisesti kasvanut. Ja tämä tapahtuu hämärässä. Tämä tieto ei päädy otsikkoihin. Nyt tilanne kärjistyy entisestään.  

 

Olen henkilökohtaisesti saanut kuulla, ettei uusia työtilaisuuksia tule koronan takia, koska aiempia sopimuksia siirretään eteenpäin. Kollegani on saanut kuulla ihan suoraan, että hänen ohjaus- tai ohjelmistoideansa eivät ole tarpeeksi myyviä tai että hänen nimensä ei ole tarpeeksi tunnettu. Ja koronan jälkeisessä ajassa on kuulemma varmistettava, että esitys myy tarpeeksi. 

 

Näytelmäkirjailijoiden tilanne on aivan katastrofaalinen. Olemme riippuvaisia lipputuloista. Ihan tavallisissakin olosuhteissa: mikäli markkinoinnin suhteen tapahtuu jotain ennakoimatonta, mikäli esitys ei löydä kohdeyleisöään, mikäli esitykselle annetaan huonot esitysajat... tämä vaikuttaa tuloihimme suoraan.  

 

Halusin kaiken tämän kirjoittaa ulos, ja ajattelin, että on tärkeää ilmaista se, että vika ei ole sinussa tai minussa. Niin usein saa tuntea, ettei omaa ideaa tai panosta haluta kentällä. Ja kuitenkin kentällä on paljon piilorakenteita, joista olisi puhuttava. Se mitä freelancereille nyt tapahtuu, saattaa jäädä pimentoon. Tätä olisi tärkeä seurata, ja dokumentoida. 

 

Monella muullakin alalla on freelancereita, väliinputoajia. Alamme erikoisuus on se, että työtä tehdään omalla persoonalla. Tyrmäävät vastaukset teattereilta ovat kaikkea muuta kuin mekaanisia. Vaikka #meetoon jälkeen on tapahtunut paljon hyvää kehitystä – valtarakenteita on putsattu ja ääneen puhutaan asioista, joista on puhuttava – edelleen löytyy myös paljon mielivaltaa ja kuppikuntia.  

 

Leimautuminen hankalaksi tyypiksi, tai jopa “lahjattomaksi”, on monelle suuri huolenaihe. Meillä taiteilijoilla on paljon pelissä joka tapauksessa, työn voin menettää ottamalla vaikeita asioita puheeksi, ja jos taas ei ota puheeksi, voi olla vaarana kaikessa hiljaisuudessa hiipuminen muille aloille. Alan vaihto on verrattavissa suureen tragediaan. Henkilökohtaisesti alan vaihto olisi verrattavissa jonkun läheisen kuoleman kaltaiseen kokemukseen. Jo Teatterikorkeakouluun hyväksytyksi tuleminen on taidonnäyte. Sen yhteydessä on todettu erityislahjakkuus. Ei kukaan mene sinne kokeilemaan kepeästi, josko tämä olisi hänen juttunsa. Ala sinänsä on niin rankka, että se jo itsessään karsii toimijoita kentältä.  

 

Tätä hiljaista tietoa olisi saatava ulos. Olisi järjestettävä koe-esiintymisiä, ei pelkästään näyttelijöille, mutta myös ohjaajille olisi annettava mahdollisuus antaa ohjausnäytteiltä ja näytelmäkirjailijoille mahdollisuus luovuttaa teattereille tekstinäytteitä.  

 

Jos karkeasti ajatellaan, freelancerit ja vapaat kirjailijat maksavat aina teattereiden säästötoimenpiteistä laskut. Olisiko solidaarisuuteen nyt aito mahdollisuus, olisiko jo sen aika?  

 

Haluaisin rohkaista kirjoituksellani taiteen tekijöitä puhumaan ja uudistumaan. Olisiko meillä tämän kriisin myötä mahdollisuus aidolle uudistumiselle? Myös henkilökohtaisesti. Ruvetaan puhumaan rohkeammin. Luovutaan miellyttämisen halusta ja kaikesta julkisivun ylläpitämisestä.