Tasaantuvaa nousua
Teatterin, tanssin, sirkuksen ja oopperan katsojatilastot vuodelta 2024 ovat valmistuneet. Esityksiin tuli yleisöä melkein 3,5 miljoonaa. Katsojamäärien nousu koronakuopasta on tasaantunut, ja pandemiaa edeltäneen vuoden 2019 yli neljän miljoonan katsojan raja vielä antaa odottaa itseään. Sopii tietysti kysyä, onko paluuta ollenkaan entisiin tilastolukuihin, onko maailma ja yhteiskuntamme tyystin toinen kuin viisi vuotta sitten? Rahoituksen kitistyminen entisestään lienee ainakin osasyy siihen, että esityskertoja on aiempaa vähemmän, mikä suoraan vaikuttaa kausittaiseen tarjolla olevien katsomopaikkojen määrään.
Teatterin, tanssin, sirkuksen ja oopperan esitystoimijoiden katsojatilastot vuodelta 2024 ovat valmistuneet. On kiinnostava katsoa, miten pandemian jälkeinen elämä on palannut uomiinsa, miten paljon esittävällä taiteella on katsojia vuoteen 2019 verrattuna, aikaan ennen koronaa.
Verrokkivuodeksi viiden vuoden takainen on mielekäs, toki maailma ja suomalainen yhteiskuntakin on monella tavalla erilainen kuin tuolloin. Vertailua tehdään tässä uutisessa perinteisesti myös edelliseen vastaavaan tilastokauteen eli tässä kohden vuoteen 2023.
Tilastotiedon on tuottanut Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Lisäksi omien kenttiensä tilastotiedot on koonnut Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus.
Teatteri-, tanssi-, sirkus- ja oopperatoimijat keräsivät vuonna 2024 esityksiinsä yhteensä 3 495 262 katsojaa* (2023: 3 477 520; 2019: 4 010 281). Nyt katsojia oli siis nyt 87 % korona-aikaa edeltävästä ajasta, mutta kasvua kuitenkin tuli verrattuna edelliseen tilastovuoteen 0,5 %. Esityskertojakin on edelleen vähemmän, 19 594 (2023: 20 145; 2019: 21 639), joten palautumismatkalla koronasta ollaan 91 %:n kohdalla. Näytäntöjen määrä on vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna.
Tilastoituja toimijoita oli nyt 259 (2023: 268; 2019: 241), jopa yhdeksän vähemmän kuin edellisenä vertailuvuonna. Toimijoiden määrä on samalla tasolla kuin vuonna 2022, jolloin teatteria, tanssia, sirkusta ja oopperaa tilastoitiin 258 ammattitoimijalta. Toimijajoukon koko, jolta tilastoja saadaan, voi vaihdella useammasta syystä, yksi niistä on toiminnan loppuminen tai taukoaminen.
Katsaus katsojamääriin toimijaryhmittäin
Katsotaan nyt tarkemmin, mistä “takamatka” vuoden 2019 katsojamääriin* tulee. Tutkimme kenttää toimijaryhmittäin.
Kuten usein tässä yhteydessä todetaan, esittävän taiteen kenttä on moninainen. Jaottelua tehdään tilastoissa sen mukaan, saako toimija rahoituksekseen valtionosuutta (vos) vai kuuluuko toimija tämän rahoituslain ulkopuoliseen ryhmään, toimintarahat tässä jälkimmäisessä perustuvat monesti Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) toiminta-avustukseen tai kuntien tukiin.
On myös olemassa perinteinen genren mukainen jaottelu puheteatteriin, oopperaan, tanssiin ja sirkukseen. Termin puheteatteri (2024: 144 toimijaa; 2023: 140) sisään kuuluvat vos-puheteatterit, Suomen Kansallisteatteri, ammattiteatterien kesäteatteritoiminta ja rahoituslain ulkopuoliset teatteritoimijat.
Vos-rahoitusjärjestelmään kuuluvien puheteatterien ja Suomen Kansallisteatterin muodostaman toimijanipun esityksiin myytiin vuonna 2024 enemmän lippuja kuin edellisvuonna. Teatterilippuja ostettiin nyt 86 655 kappaletta (+ 4,4 %) enemmän, katsojamäärä kipusi yli kahden miljoonan ensi kertaa sitten vuoden 2019 ollen 2 050 371 (2023: 1 963 716). Nyt kertynyt yleisömäärä on 91 % siitä, mitä se oli ennen Covid-19 -epidemiaa. Esityskertoja oli edellisvuotta vähemmän (-3,2 %), ja näytäntömäärin mitaten verrattuna aikaan ennen koronaa ollaan 93 %:ssa.
Rahoituslain ulkopuolisten, 75 teatteritoimijan (2023: 71) katsojamäärät ovat kauempana “palautumisesta” koronavuosia edeltävälle tasolle. Yleisöä vuonna 2024 oli 78 % siitä, mitä vuonna 2019. Kuitenkin katsojia oli nyt peräti viidennes (+ 20,9 %) enemmän kuin edellisvuonna, 362 060 (2023: 299 364). Kiinnostuneille oli myös tarjolla aiempaa useammin (+ 8,8 %) mahdollisuus tulla teatterin ääreen, esityskertoja kertyi 4 449 (2023: 4 090), mikä tekee 87 % vuoden 2019 lukemista.
Ammattiteatterien kesäteatteritoiminta sai edellisvuotta vähemmän katsojia (-9,3 %), toisaalta myös esittäneitä toimijoita oli kahdeksan vähemmän, 31 toimijaa (2023: 39). Kesäesityksiin myytiin 350 768 lippua (2023: 386 048), viidenneksellä aiemmista esityskerroista (-22,2 %). Nyt näiden 31 teatterin kesänäyttämöt kutsuivat 986 kertaa (2023: 1 268).
Tämä vos-puheteatterien ryhmä yhteensä sai 2 570 136 katsojaa (2023: 2 499 519) eli teatteri veti 70 617 ihmistä ja 2,8 % enemmän kuin sitä edellisenä vuonna. Palautumismatkalla aikaan ennen koronaa ollaan 88 %:ssa. Esityskertoja oli 90 % vuoteen 2019 nähden, 15 035 kappaletta, mikä on kuitenkin vähemmän kuin vuonna 2023: 15 341, -2,0 %.
Katsojatilastoissa on myös 12 toimijan (2023: 14) oopperoiden ryhmä eli Suomen kansallisooppera sekä erilaiset oopperan yhdistysmuotoiset toimijat. Oopperalla katsojia oli nyt käsittelyssä olevana tilastovuonna 160 256 (2023: 135 271), mikä tekee + 18,5 % aiempaan verrattuna. Esityskertoja oli suunnilleen entiseen malliin, vain hienoinen lisäys, + 3,7 % eli tätä esittävän taiteen lajia saattoi kokea 283 näytännössä (2023: 273). Oopperoista tilastoihin kulloinkin saatavat toimijat vaihtelevat sen verran, että vertailua vuoden 2019 lukuihin ei kannata tehdä.
Tanssiryhmät ja -tuotantokeskukset on oma toimijoiden ryppäänsä tilastoissa, käsittäen Kansallisbaletin ja Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmien lisäksi tanssin vos-toimijat ja vapaat tanssitoimijat (2024: 69; 2023: 70). Kansallisbaletti ja HKT:n tanssiryhmä saivat vähemmän (- 14 %) katsojia kuin edellisvuonna, 98 047 (2023: 11 954), mutta vuoden 2019 tasoon verraten ollaan likimain tasoissa (99 %). Näytäntöjä on suorastaan neljännes enemmän kuin ennen pandemiaa, 128 (2019: 103; 2023: 100).
Vos-järjestelmästä rahoituksensa saavat tanssiryhmät ja -tuotantokeskukset sen sijaan keräsivät katsojia esityksiinsä reippaasti edellisvuotta enemmän eli 169 484 (2023: 150 916; + 12,3 %), mutta vuoden 2019 lukuihin verrattuna ollaan nyt 87 %:ssa. Näillä toimijoilla on puolestaan neljännes vähemmän esityskertoja (75 %) kuin ennen koronaa, myös näytäntöjen tarjonta väheni niinikään edelliseen vuoteen verrattuna (-3,3 %). Esityskertoja oli nyt 1 174 (2023: 1 214; 2019: 1 560).
Rahoituslain ulkopuolisten tanssiryhmien esityksiin tuli katsojia vähemmän (-12,3 %) kuin edellisenä tilastovuonna, 121 279 (2023: 138 249) kappaletta. Kuitenkin vuoteen 2019 verrattuna ollaan plussalla, 105 %. Samoin on laita esityskerroissa, niitä on 114 %:n määrä suhteessa koronaa edeltävään aikaan, 1 398 (2019: 1 231), mutta edellisvuoteen (2023: 1 465) verrattuna esitettiin vähemmän.
Tanssi yhteensä keräsi 363 501 katsojaa, eli 5,5 % vähemmän kuin edellisvuonna (2023: 384 456). Näytöksiä katsojille oli kuitenkin tarjolla enemmän kuin vuotta aiemmin, 2 662 (2023: 2 578). Suhteessa koronaa edeltävän vuoden, 2019 lukuihin tanssin toimijoiden katsojia on 89 % ja esityskertoja 94 %.
Sirkus puolestaan on tässä katsojatilastossa jaoteltu vos-sirkusryhmiin, muihin nykysirkusryhmiin ja perinteisen sirkuksen toimijoihin (2024: 37; 2023: 47). Kaksi vos-sirkusryhmää saivat esityksiinsä 42 346 katsojaa, mikä on rutkasti edellisvuotta vähemmän (2023: 66 640; -36,5 %). Vuoden 2019 lukuja ei ole tälle tilastoryhmälle, koska sirkuksia tule vos-järjestelmään vasta vuoden 2022 alusta.
Muiden nykysirkusryhmien esityksiin tuli 275 124 katsojaa, vähemmän kuin edeltävänä tilastovuonna (2023: 314 517; -12,5 %). Myös näytäntöjä järjestettiin aiempaa harvemmin, 1 420 kertaa (2023: 1 824; -22,1 %). Katsojamäärät ovat kaukana vuoden 2019 tasosta, 65 % (2019: 198 360), sen sijaan esityksiä pyörii lähelle samaa tahtia (94 %) kuin koronaa ennen.
Sirkustoimijoiden, mukaan lukien ns. perinteinen sirkus, katsojia oli vuonna 2024 yhteensä 442 760 (2023: 501 066) eli 11,6 % vähemmän. Esityskertojakin tarjottiin paljon vähemmän, 1 853 (2023: 2 189; -15,3 %) kuin vuotta aiemmin.
TINFO / Sari Havukainen, 17.6.2025
*Katsojamäärässä on laskettuna kokonaiskatsojamäärä eli mukana lipun ostaneiden lisäksi esimerkiksi ilmaisesitysten katsojat.
Esittävän taiteen eli teatterin, tanssin, sirkuksen ja oopperan katsojamäärät ja esityskerrat vuodelta 2024 esitettynä tilastograafeina löytyy TINFO-verkkosivuilta.
Lue myös tilastoartikkelimme Kunnat teattereidensa tukena
Tilaa Esittävän taiteen tilastokirja 2024 (ilmestyy syyskuussa) 20.6.2025 mennessä, säästät postikulut.
Tilastoja koskevat tiedustelut:
TINFO / tilastonlaatija Piia Volmari, piia.volmari a tinfo.fi