06.08.2020

Tilastokirja 2019 pino

Teatterin, tanssin ja sirkuksen vuosi 2019 kansien välissä

 
Teatterin tiedotuskeskus TINFO tuottaa vuosittain alan tilastojulkaisun, joka on saatavana sekä sähköisenä tiedostona että painettuna kirjana. Esittävän taiteen tilastot – teatterin, tanssin ja sirkuksen vuosi 2019 on saapunut painosta, ja sitä voi tilata lähettämällä sähköpostia osoitteella tinfo (a) tinfo.fi.
 
Kirjan hinta on 40 euroa. Yli kymmenen kappaleen tilauksissa yhden kirjan hinnaksi tulee 30 euroa.
 

Julkaisun uusi nimi ja entistäkin havainnollisempi ilmiasu

Tilastokirja uudistettiin tälle vuodelle visuaalisesti, ja se sisältää entistäkin enemmän dataa havainnollistavia graafeja. Samalla julkaisun nimi vaihdettiin Teatteritilastoista Esittävän taiteen tilastoiksi. 
 
Nyt painettu tilastojulkaisu on järjestyksessään 35. Mittavaksi kasvanut kirjasarja alkaa tilastovuodesta 1985. Vuosien 1944-1984 tilastokatsaukset ilmestyivät Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton toimintakertomusten yhteydessä.
 
Nyt painettu tilastojulkaisu on järjestyksessään 35.
 
Esittävän taiteen tilastot 2019 sisältää yhteensä 259 toimijan dataa. Tilastoituna on 142 teatteria, 7 oopperaa, 67 tanssiryhmää ja yksittäisiä koreografeja, 43 sirkusryhmää, mikä kattaa alan kentän toiminnasta suuren osan. Tanssin tiedotuskeskus ja Sirkuksen tiedotuskeskus ovat keränneet omien kenttiensä toimijoiden tilastodatan kirjaa varten.
 

Esittävän taiteen tilastot sisältävät seuraavat osiot:


Tilastokatsaus

Vos-teatterit, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera
·      Taloustilastot
·      Henkilöstötilastot
·      Palkkatilastot (Vos-teatterit, Suomen Kansallisteatteri)
·      Esityskerta- ja katsojatilastot
·      Ohjelmistotilastot 2018/2019

Rahoituslain ulkopuoliset teatterit
·      Esityskerta- ja katsojatilastot
·      Taloustilastot
·      Ohjelmistotilastot 2018/2019

Tanssiryhmät ja tuotantokeskukset
·      Esityskerta- ja katsojatilastot
·      Taloustilastot
·      Kantaesityslistat

Sirkusryhmät
·      Esityskerta- ja katsojatilastot
·      Taloustilastot
·      Ohjelmistolistat
 
 
 
Valtavirta ja kirittäjänsä (tilastouutinen 11.6.2020)
 

Sinua voisi kiinnostaa

Tilastot Uutiset