28.04.2022
Thalia- ja Silmänkääntäjä-palkinnot jaettu
Trans- ja queertaiteilijoiden Punch up! Resistance and Glitter on valittu Vuoden esityksen Thalia 2022 -palkinnon saajaksi. Perinteisen Silmänkääntäjän pokkaavat Rauman teatterin lipunmyyntiä ja asiakaspalvelua tekevät Petteri Kangas, Henna Junnila, Niina Nordvall, Kirsi Aro-Heinilä ja Riia Salonen ansioistaan pandemia-ajan muuttuvissa tilanteissa toimimisesta.
Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) myöntää tänä vuonna kaksi palkintoa. Vuoden esityksen Thalia-palkinnon 2022 on saanut Punch up! Resistance and Glitter -varietee, joka yhdistää burleskia, dragia, stand up -komiikkaa lukuisiin muihin esitystaiteen genreihin. Mira Eskelisen, Jamie MacDonaldin, Juuso Kekkosen, Maaret Louhelaisen ja työryhmän ainutkertainen teos esitettiin Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 3.10.2021. Vuoden esityksen Thalia-palkinnon äänesti viiden finalistin joukosta teatteriyleisö. Yhteensä ääniä annettiin melkein 700, ja Punch up! sai puolelleen 33 % äänestäjistä.
Thalialla on tarkoituksena palkita yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisöryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt tai muuten erityisen ansioitunut esitys, joka siten synnyttää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä. Viisi finalistia valinnut esiraati sanoi Punch upista seuraavaa:
Punch Up! oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä trans- ja queertaiteilijoiden näyttävä tapahtuma. Esitys osoitti miten uusia yleisöryhmiä voi houkutella antamalla tilaa vähemmistöille sekä miten keskeisessä asemassa kansalliset taidelaitokset ovat yhteiskunnallisen muutoksen mittareina.
Suosikkiaan avoimessa yleisöäänestyksessä puoltaneet perustelivat valintaansa mm. näin:
“Queer- ja transkehojen ja -kulttuurin esiintyminen kansallisella päänäyttämöllä oli yhteiskunnallisesti merkittävintä, mitä suomalaisessa teatterissa on tapahtunut viime vuonna.”
”Tietä raivaava esitys, joka loi Kansallisteatterin suureenkin saliin kerta kaikkiaan ennen kokemattoman yhteisöllisyyden tunteen – yleisössä tunsi olevansa kuin perheen joukossa.”
”Esitys on kiinni ajan diskurssissa sekä pyrkii viemään taiteen kokemusta ilon ja juhlimisen avulla eteenpäin!”
”Ekaa kertaa järjetön queer SHOW Kansiksessa. Koko ilta oli mahtavia esityksiä, isoja tunteita, itkua, naurua ja oloa, että saa olla vapaa!”
***
Muut neljä finalistia Vuoden esityksen Thalia-palkinnon 2022 saajaksi olivat:
Dosentit (Suomen Kansallisteatteri)
Fyra dagar av närhet (Teater Viirus)
Huoneiden kirja (TEHDAS Teatteri, Aurinkobaletti, Aura of Puppets)
Toksinen kabaree (Q-teatteri)
Esiraadissa toimivat: Helena Autio-Meloni, Eeva Bergroth ja Mikaela Hasán. Huomioon otettiin kaikki ajalla 1.11.2020-30.10.2021 ensi-iltansa saaneet teatteri-, esitystaide-, tanssi- ja sirkusesitykset (lähteenä: TINFO / ohjelmistotilastot 2020–2021 ja Ensi-iltatietokanta).
Silmänkääntäjä-palkinto
Perinteisellä teatterialan Silmänkääntäjä-palkinnolla TINFO haluaa nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti sitä työtä, jota teattereissa tehdään maan teatteritaiteen hyväksi. Silmänkääntäjä-palkinnon nimi muistuttaa ensimmäisestä suomenkielisestä näytelmästä, Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjästä, mutta samalla se viittaa teatteritaiteen ominaispiirteisiin toden ja fiktion, katsojan ja esiintyjän väliseen vuorovaikutussuhteeseen, teatterin taikaan ja vetovoimaan.
Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. He ovat henkilöitä, jotka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan ovat vaikuttaneet ilahduttavasti teatterin esitystoimintaan, työn laatuun tai imagoon.
Vuoden 2022 Silmänkääntäjän esiraati, Kaisa Paavolainen ja Saara Rautavuoma, halusi osoittaa palkinnon jollekin suuren tai keskisuuren teatterin lipunmyyntihenkilöstölle. Pandemian aikana teattereiden lipunmyyjät ovat toistamiseen joutuneet paitsi siirtämään, perumaan ja uudelleen myymään lippuja, toimineet teatteriyleisön suorana kontaktina ja informoineet katsojia.
Koska mikä tahansa lipunmyyntiä ja asiakaspalvelua hoitava tiimi ansaitsisi tämän tunnustuksen, Silmänkääntäjä-palkinnon saaja arvottiin torstaina 28.4.2022 suorassa lähetyksessä.
Silmänkääntäjän 2022 pokkaavat Rauman teatterin lipunmyyntiä ja asiakaspalvelua tekevät Petteri Kangas, Henna Junnila, Niina Nordvall, Kirsi Aro-Heinilä ja Riia Salonen ansioistaan pandemia-ajan muuttuvissa tilanteissa toimimisesta.
Lue lisää teatterialan palkinnoista: https://www.tinfo.fi/fi/Teatterialan_palkintoja
Palkintoja koskevat tiedustelut:
TINFO / johtaja Linnea Stara, linnea.stara (a) tinfo.fi, 050 301 2723