26.04.2018

Hanna blogikuva

Tulevaisuuden taiteilijapolitiikka Ruotsin malliin

OKM:n työryhmä luo tiukalla aikataululla parhaillaan suuntaviivoja ja tavoitteita taide- ja taiteilijapolitiikalle. Työryhmän toimikausi päättyy syyskuun lopussa runsaan 11 kuukauden työskentelyn jälkeen. Pohjana työlle ovat Kulttuuripolitiikan strategia 2025 ja Cuporen kokoama tieto taiteilijoiden toimeentulosta ja työllistymisestä, taiteen edistämisen rakenteista, katvealueista ja kehittämistarpeista.

Hanasaaren kulttuurikeskus ja OKM järjestivät sopivaan saumaan seminaarin, jossa esiteltiin Ruotsin vastaavaa uunituoretta taiteilijapoliittista selvitystä Konstnär – oavsett villkor. Selvitys lähtee liikkeelle taiteilijan roolista yhteiskunnassa, luo historiallista katsausta taiteen ja taiteilijan tehtävistä eri aikoina. Se kytkee taiteen yhtäaikaisesti sekä omaan sfääriinsä että myös yhteiskuntaan. Selvityksessä avataan professio- ja taiteilijakäsitteitä ja niiden käyttöä suhteessa eri politiikka-alueisiin (koulutus-, kulttuuri-, elinkeino-, työvoimapolitiikka) ja pohditaan myös taiteen saavutettavuuden esteitä. Selvitys nostaa esiin yhteiskunnassa vallitsevan ymmärrysvajeen siitä, mitä taide ja kulttuuri antavat yhteiskunnalle. Taide ja taiteilija ovat yhteiskuntapolitiikan periferiassa. Marginaalista keskemmäs on yksi selvityksen julkituomista tavoitteista. Selvitys näkee myös kulttuuri-instituutiot olennaisena osana taiteilijapolitiikkaa.

Selvitys käy lävitse digitalisaation, kansainvälisyyden (ja alueellisuuden), taiteilijoiden rekrytointipohjan, tulorakenteen ja toimeentulon sekä työmarkkinoiden taiteilijapoliittiset haasteet. Siinä kiinnitetään huomiota ”kermapersesyndroomaan” (käsite ei löydy selvityksestä), siihen tosiasiaan, että taiteilijoiden rekrypohja on keskiluokkainen, pääkaupunkikeskeinen, ja ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden tai alueilta tulevien/toimivien taiteilijoiden osuus on vähäinen. Huomiota saavat myös sukupuolittuneet rakenteet, palkkaepätasa-arvo. Taiteilijapolitiikka näyttäytyy selvityksessä entistä enemmän tekijänoikeuspolitiikkana. Ehkä sama ajatus kuin Paula Tuovisella, työryhmän puheenjohtajalla ja Taiken johtajalla.

Apuraha- ja avustus jo käsitteinä vievät ajatukset joron jäljille yhteiskunnan taiteilijoille pudottelemina armopaloina sen sijaan puhuttaisiin reilusta työstä, josta tulee saada korvaus. Tämä semanttinen muutos on äärimmäisen tärkeä.
 

Ruotsin lääkkeet ja lääkkeiden hinta

Mitä sitten lääkkeiksi? Ruotsissa ehdotetaan taiteilijakoulutuksen osittaista hajasijoittamista, etäkoulutusta, jatko- ja täydennyskoulutusta, tukea tuotantotaloille, joiden keskiössä ovat nuoret, ja näiden tuotantotalojen sijoittamista residenssiohjelmia, taiteilijoiden työnvälityspalveluja, osaamiskeskuksia. Teatteri- tanssi- ja musiikkiallianssin korvaisi taiteilija-allianssi. Selvityksessä ehdotetaan perustettavan rahasto kuvataiteilijoita varten. Selvityksessä peräänkuulutetaan valtion työnantajavastuuta, juuri taiteilijaresidenssit julkisilla työpaikoilla olisivat yksi mahdollisuus. TILLT on esimerkki tällaisesta hankkeesta.

Kiinnostava periaatteellinen ero Suomeen: siinä missä meillä korostetaan taiteenalojen erilaisuuden tunnistamista, niin Ruotsin mietintö lähtee taiteilijasta, jonka alaa tai genreä ei yksilöidä. Se lähtee avoimesta, muuttuvasta, ylirajaisesta taiteilijuudesta. Ruotsissa onkin käyty jo keskustelua siitä, miten mahdollisesti selvityksen esitykset muuttavat myös taiteilijoiden työmarkkinapolitiikkaa.

Ja sillä on paitsi ehdotuksensa, myös hintalappu ehdotuksille: 21 miljoonaa euroa.  
 

Hintalappueroja ja annoskateutta

Hanasaaressa Cuporen erikoistutkija Maria Hirvi-Ijäs teki yksityiskohtaista vertailua Ruotsin ja Suomen taiteilijapolitiikan tukisummista. En tiedä, karkeistanko, mutta ehkä lopputulema on se, että Suomessa taiteilijan/taiteen julkisen tuen euro on 50-70 senttiä, monilla osa-alueilla jopa vähemmän. Korjatkaa ja tarkentakaa.  ”Rahalla saa ja hevosella pääsee.” Annoskateudelle on katetta. Ruoho oikeasti on vihreämpää lahden toisella puolen tai ainakin sen kasvattamiseen satsataan enemmän.
 

Ei taiteenalapilttuita

Työikäisiä esittävän taiteen (teatteri, tanssi, sirkus) taiteilijoita (sisältäen myös tanssinopettajat ja teatteri-ilmaisun ohjaajat) on noin 2900 (ammattiliittoihin kuuluvat). Liittoihin kuulumattomiakin on melkoisesti, mutta siitä minulla ei ole faktaa.

Freelancereita tästä liki 3000:n taiteilijajoukosta on valtaosa noin 65-90…% alasta riippuen. Nykyinen valtionosuusrakenne (vos) työllisti vuonna 2017 vakinaisesti 1947 (joista taiteilijoita 627) ja vapaa kenttä (puheteatteri) noin 60 ihmistä.  Tästä miltei 2900 taiteilijasta rakenne siis työllisti vakinaisesti 21,6 %. Tanssin ja sirkuksen vapaasta kentästä työllistäjänä minulla ei valitettavasti ollut tietoa, enkä ehtinyt ryhtyä asiaa selvittämään (anteeksi). Huomaan, etten tunne tarvetta pysytellä taiteenalapilttuissa.  

Pohdin Hanasaaressa maanantaina pitämässäni esityksessä sukupolvikuilua, milleniaalien odotuksia ja haasteita, taiteilijoiden asiantuntijuuden vähäistä arvostusta, keskittymisen ongelmaa, ulkomaalaistaustaisen taiteilijoiden asemaa, sukupuolittuneita rakenteita, kansainvälistymisen haasteita ja etiikkaa.
 

Kulturfondenin aktiivista teatteripolitiikkaa

Svenska Kulturfonden on viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt teatteripolitiikkaa. Ensin se halusi tietää vapaasta kentästä, jotta rahaa ei vain kohdistettaisi mutulla sinne tänne. Ensin paikattiin tietovajetta: Linnea Staran selvitys Teaterfältets aktörer. De finlandssvenska teatrarnas förutsättningar ilmestyi vuonna 2013. Sen jälkeen vuorossa oli resurssikorjaus: rahasto loi strategisen ohjelmansa. Se satsasi kolme miljoonaa euroa strategisiin teatterihankkeisiin vuosina 2014-2016.

Seminaarissa Mellan dröm och verklighet – den finlandssvenska teaterns framtid esiteltiin näiden strategisten hankkeiden tuloksia, joista voi lukea julkaisusta Teater i transit. Ann-Louise Bertell ja Jussi Helminen puolestaan ovat pyrkineet luotaamaan tulevaisuutta. Teater 3.0 näyttää tietä.
 

Monikielisyyden ja moninaisuuden rikkaudesta

Seminaarit ja keskustelut herättivät minut – suomenkielisen – pohtimaan tämän kansallisen käpertyneisyyden ja kielellisen siiloutumisen ajan ongelmia. Olisiko mahdollista aidosti nähdä suomalainen esittävä taide yhteisenä asiana, hyppiä kieli-, ja identiteettisiilojen ohitse ja ylitse. Niin nuoret taiteilijat jo nyt tekevät. Malkaa meidän suomenkielisten silmässä on yritettävä poistaa, ja monessa mielessä. Kysymys on aina perusteista, kriteereistä, määrittelyistä, joihin valta viime kädessä naamioituu.

Hiljan ilmestyi selvitys yhdeksällä saamen kielellä luodun kirjallisuuden edellytyksistä neljässä eri maassa. Raportissa esitellään keinoja saamelaiskirjallisuuden aseman vahvistamiseksi. Raportin ja esittelyjen pohjalta laaditaan toimenpidesuosituksia pohjoismaisille organisaatioille saamenkielisen kirjallisuuden edistämiseksi.
 

Nuori näyttämö tulee – ole valmis!

TNL:n Nuori näyttämö -hanke on ilmeinen suksee. Se tiedettiin jo aiemminkin, mutta viimeistään tämä tapahtumien vuosi sen todentaa. Mikkelin, Tampereen ja Meri-Lapin paikallisfestivaaleilla on jo koettu hienoja tulkintoja Pipsa Longan. Veikko Nuutisen, Rasmus Lindbergin ja Gunilla Hemmingin teksteistä. Kaupunginteattereiden tuvat täynnä kannustavaa joukkoa, lämpiöissä muitakin kuin hopeahapsia. Ja istuu yleisössä paljon sellaisiakin, jotka ovat ensi kertaa elämässään teatterissa.

Ammattiteatterin ja harrastajien kohtaaminen myös näyttämöiden takana ammattiresursseja jakaen on ollut saumatonta. Teatterit antavat oman osaamisensa ja infransa näiden nuorten harrastajien käyttöön. Tämä yhteisöllinen ihme on takuulla koettavissa myös Suomen Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun paikallisfestivaali leiriytyy näiden teattereiden näyttämöille. Istu ja pala!
 

Politiikka polki nyt esitykset

Voiih. On ollut niin hitosti säätöä, että en ole ehtinyt kirjoittaa Teatterikorkeakoulun ja Nätyn esityksistä (Leipäkorin muotoinen tyttö, Helmikuun 13. ja Paras perhe). En halua vain hutaista, tämänhetkinen skribulointini on vielä ripuloinnin tilassa. Tämä jää ensi kertaan Merkinnöissä. Ja jo heti kysyn, koska se Wuolijoki vapautuu pannasta, koska siitä muodostuu käyttökamaa? Vapun jälkeen näkee Lavaklubilla monologeja. Valmiina hep, täällä on joukkoa, joka pystyy vaikka mihin. Ja tähän viikkoon osui myös Rakastajat-teatterin Viettelyksen asuntovaunu. Siitäkin pitää kirjoittaa.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät