Uusi normaali teattereissa

 

 

Olemme tällä viikolla seuranneet Suomessa järjestettävien kansainvälisten festivaalien ahdinkoa. Tampereen Teatterikesä peruttiin jo aiemmin, ja Helsingin juhlaviikot siirtyivät sisäpihoille ja verkkoon. Nukketeatterifestivaali Sampo XX saatiin kokoon viime viikonlopuksi muuttamalla festivaali kansainvälisestä kotimaiseksi. Tapahtuma houkutteli jopa 2000 vierasta. Festivaali tarjosikin hienoja esityksiä – muun muassa vuonna 2017 perustetun Fillariteatterin Makkarapiruetti -ulkoilmaesityksen, TEHDAS Teatterin H.C. – Poeettinen kohtaaminen Englannissa, ja Nordic Puppet Ambassadors -ryhmän hätkähdyttävän hienon, pienimuotoisen immersiivisen esityksen Vain yksi laukku mukaan. Pienen pienistä ikkunoista tihrustaen pääsi melkoiselle mielensisäiselle matkalle.  

 

Sen sijaan Telakka Open Border -festivaali, jonka piti aloittaa lokakuussa esittelemällä kulloisestakin kohdemaastaan kiinnostavimmat ja ajankohtaisimmat indie-esitykset, on siirretty ensi vuoden puolelle. Näin kävi myös niinikään tamperelaiselle Mukamas -nukketeatterifestivaalille, joka jo kertaalleen siirrettiin tätä ennen.   

 

Marraskuuhun on vielä aikaa. Baltic Circle -festivaalin viestintäpäällikön Johanna Salmelan mukaan festivaalin valmistelut sujuvat hyvin. Puhutaan yhä kansainvälisestä festivaalista, vaikka kansainvälisiä vierailuesityksiä ei ole luvassa. Taiteilijoiden kanssa on neuvoteltu jo keväästä saakka, ja pyritty tekemään niin esitykset kuin tilatkin turvallisiksi. Päämääränä on tuoda ihmisiä yhteen turvallisesti ja tarjota erilaisia, uusia kokemuksia niin kuin vain Baltic Circle osaa.  

 

TINFOssa kuten varmaan muuallakin kaavaillaan nyt ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja toivotaan, että maailma tästä muuttuisi taas suunnitelmien arvoiseksi paikaksi.  

 

Torstaiaamun Kansalliset linjaukset – uusi toimintakulttuuri? -verkkoseminaarissa puitiin miten esittävän taiteen sektorin poikkeusajan työskentely- ja esittämisohjeet on sisäistetty esittävien taiteiden kentällä. Suomen Teattereiden (Stefi), Teatterikeskuksen, Suomen Sinfoniaorkestereiden ja Suomen Kansallisoopperan ja -baletin järjestämän verkkoseminaarin yhteydessä tehdyn pikakyselyn pohjalta ilmeni, että seminaariin osallistuneiden noin 200 osallistujan organisaatiosta jopa 94 %:ssa on tehty koronaan liittyvää riskienarviointia ja riskienhallintaa.  

 

Edelleen pikakyselyn satoa: organisaatioiden edustajista 64 % ilmoitti, että heillä on joku, jonka tehtävänä on seurata turvallisuusohjeiden noudattamista, ja 74 % ilmoitti myös, että mikäli ohjeita jätetään noudattamatta, niihin puututaan. Kentän työkulttuurin muutoksesta on havaittavissa myös sen myötä, että 88 % vastaajien mukaan töihin tullaan vain terveenä – vain 1 % mukaan töihin on pakko tulla sairaana, “muuten homma pysähtyy”. 59 % vastaajien organisaatioista suosittelee yleisöilleen vahvasti maskien käyttöä.  

 

Tässä erityisesti työnantajavastuussa oleville ja esimies- ja päällikkötyötä tekeville henkilöille tarkoitetussa seminaarissa ohjeistuksia käytiin läpi ohjeistuksia vielä yhdessä, mm. mahdollisen karanteeniajan palkanmaksuperiaatteita, käytäntöjä kansainvälisten vierailijoiden suhteen, yms. Kenttä on keskustelun pohjalta ottanut tilanteen erittäin vakavasti ja vastuullisesti, ja vakuuttaa tehneensä kaikkensa, jotta teattereissa käynti koetaan turvalliseksi ja teatterit voivat syksyllä avata ja pitää ovensa auki. Jo heinäkuusta lähtien useammassa esityksessä käyneenä, olen huomannut miten turvatoimet ovat tiukentuneet teattereissa syksyn edetessä, ja miten maskien käyttö on lisääntynyt yleisön keskuudessa.    

 

Tämän lisäksi olisi jatkettava keskustelua esittävän taiteen sektorin uudesta toimintakulttuurista laajemmassakin mielessä, esimerkiksi vakituisen työsuhteen tuomien turvan ja toimeentulon laajentamista taiteilijoille, jotka eivät ole perinteisen palkkatyön piirissä. Kentällä eriarvoisuus on kasvanut jo kauan, mutta Covid-19 osoitti viimein pätkätyöläisten mahdottoman ahdingon. 

 

 

 

Enligt Labbets kartläggning fick 50 svenskspråkiga teatertexter sin urpremiär i Finland under spelperioden 15.5.2019-14.5.2020. Kartläggningen omfattar förutom professionella teatrar och fria grupper, också urpremiärer på amatör- och sommarteatrar. Trots coronakrisen som ledde till att ett antal planerade urpremiärer ställdes in mellan mars och medlet av maj, är antalet något högre än under året dessförinnan.

Men som dramatikern Gunilla Hemming skrev i antologin I det stora landskapet: Pjäser av DuvTeatern, Malin Kivelä och Dag Thelander (Labbet, 2020), “Kan antalet finlandssvenska urpremiärer alls öka när antalet professionella scener förblir detsamma? Kan antalet scener öka ifall vi ser en allmän trend där åskådarsiffrorna för en del av våra teatrar minskar? Vilket i sin tur leder till färre premiärer per år. (…) I skrivande stund är coronakrisen fortfarande i sin så kallade första våg. Eventuellt stämmer ingenting som sägs idag om ett halvår eller kommande teatersäsonger.”  

 

Blickar man över höstens svenskspråkiga teaterutbud, lägger man märke till ett antal nya pjäser. Andreas Westerberg sätter upp sin katastrofkomedi Ayn igen, den här gången på Wasa Teaters stora scen. Dessutom får vi se Erik Kiviniemi göra sin egen pjäs Bladis pojkan. Unga Scenkompaniet och Teater Taimine fortsätter skriva och producera nyskrivet med turnéföreställningarna Hurra, min kropp! och Klassens drottning.

Viirus Guest-program öppnade med Kaisa Lundáns avskalade och suggestiva pjäs Lycka till och allt det där som påminde mig om Anni Kleins fina uppsättning av Pipsa Lonkas pjäs Den andra naturen. Guest-programmet presenterar fler urpremiärer senare under hösten. I övrigt fylls hösten av dramatiseringar, nypremiärer och klassiker. Labbets kartläggningar under de senaste åren har visat att de nyskrivna pjäserna dyker upp på repertoarerna särskilt under vårsäsongen. Ännu kan man inte sia om hur coronakrisen påverkar teatrarnas resurser och därigenom benägenhet att beställa pjäser och möjligheten för arbetsgrupper att producera egna arbeten. Först måste vi klara oss igenom hösten. 

 

 

 

Tässä blogissa tuon myös muita ääniä esittävän taiteen kentältä kuuluviin omien huomioideni ohella. Katsotaan, minkälainen läpileikkaus kentän tekijöiden työviikosta muodostuu vuoden mittaan! Heti ensi töikseni soitin Anu-Maarit Moilaselle, joka aloitti työnsä Oulun teatterin toimitusjohtajana tällä viikolla. Kysyin, miten hänen työviikkonsa on alkanut? 

 

Anu-Maarit Moilanen: Aloitus korona-aikana on kyllä haastavaa, ja loppuvuosi näyttää sumealta. Oulun teatterin suuren näyttämön katsomossa on 533 paikkaa, josta myymme 91 eli noin 17 % kaikista paikoista syksyn päälavan ensimmäiseen ensi-iltaan Kassakaappimurtoon. Vastuullisuus on kallista. Mutta korona on lyhyen aikavälin sprintti, ja katseeni on maratonissa.

Alma Lehmuskallio ehti aloittaa teatterin taiteellisena johtajana juuri ennen koronan tuloa. Koen, että talossa ollaan uuden ja innostavan vaiheen äärellä. Vaikka suuri osa teatterin henkilökunnasta on ollut talossa pitkään, minusta tuntuu, että kaikki ovat innoissaan yhteisen työn kehittämisestä. Odottava tunnelma näyttää olevan myös asiakkailla. Olen saanut paljon onnitteluja, ja yksi heistä sanoi osuvasti, että teatteri kuuluu oululaisten tärkeiden asioiden joukkoon, jonka merkitykseen havahdutaan viimeistään silloin, kun se jostain syystä on suljettu.  

 

---

Vahva hauras laji. Linnea Staran haastattelu (2.9.2020)