15.08.2019

Hanna blogikuva

Yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon – toimeen tartu!

Teme, Suomen teatterit (Stefi) ja Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) järjestivät Teatterikesässä seminaarin Mahdollisuuksien tasa-arvo – onko nykypäivän ammattiteatteri työ- ja uramahdollisuuksiltaan yhdenvertainen? Raportin puheenvuoroista ja keskustelusta voi lukea verkkosivuiltamme  ja kommentin T-efektin sivuilta. TINFO pyysi raportin kirjoittajiksi korkeakouluharjoittelija Sanni Martiskaisen. Sannin yhdessä muiden t-efektiläisten kanssa laatima kommentaari osaltaan lisäävät ääniä keskusteluun. Tässä pohtijoina ovat reilusti alle kolmikymppiset teatteritieteilijät.

Työehtosopimus voi olla yksi tasa-arvontyön tekemisen työkalu, esimerkiksi sukupuolittuneista ammattinimikkeistä halutaan eroon, kuten Anu Suoranta ehdotti. Hyvää konkretiaa! Noin ylipäätään: kaipaan tekoja!

Meillä on päällekkäisiä ja risteäviä sosiaalisia kategorioita, sellaisia kuten sukupuoli, ikä/sukupolvi, luokka, etnisyys, alueellisuus, jotka tuottavat marginalisaatiota ja etuasemia. Lukuisat näkymättömiin jäävät (hetero)normatiiviset käytännöt, hiljaisuudet, diskurssit ja politiikat ovat niitä, joita tulisi ravistella.  

Foucault´laisen vallan näkökulmasta tällä alalla apparaatti arvostaa kykenevää, kilpailukykyistä, toimivaa, tehokasta, kaunista, nuorta ruumista. Miten käy, onko tilaa ikääntyvälle, osittain toimintakykyiselle ruumiille? Valta, vastuu, vinoutumat -selvityksen avoimissa kommenteissa vastaajat kiinnittivät huomiota siihen, miten työyhteisössä yksi keskeinen syrjinnän syy on tavalla tai toisella ”viallinen” ruumis tai mieli, vähemmän tehokas suorittaja.

Lisää ratkaistavaa: Miten hoivavastuut ja työ-perhesuhteet hoituvat tällä alalla – ketkä hoitavat lapsia, sairaita, vanhuksia? Miten parannetaan sosiaalista ja inhimillistä kestävyyttä taidetyön organisaatioissa? Miten monimuotoisuutta työpaikoilla lisätään? Miten osatyökykyiset, vammaiset, ulkomaalaistaustaiset ja maahanmuuttajat pääsevät esittävien taiteiden työnsyrjään kiinni nykyistä enemmän? Feminismi tarjoaa näkökulmia ja välineitä kaikenlaisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden epäkohtien poiskitkemiseen ja parempien käytäntöjen luomiseen.
 

Yleisötyö ja työn tekijät näkyviin

”Mitä yleisötyö tarvitsee teatterilta? Tilan ja ajan antamista. Luottamista yleisötyöntekijään. Kun ihminen saa työskennellä oman kiinnostuksensa pohjalta ja hänellä on tarvittava eettinen ja esteettinen vakaumus, hän löytää kyllä varmasti oikeanlaiset toimintamuodot.” (Jaana Taskinen ja Helena Ryti)

Yleisötyön kilta kokoontui Tampereella ja julkisti teoksen Ystävänä yleisö – katsaus teatterin yleisötyön muotoihin (toim. Raija Airaksinen, Milla Minerva Mertanen ja Pirjo Virtanen). Se on mainio tietopaketti ja työkalupakkikin. Ja mikä parasta, se antaa yleisötyölle kasvot, tuo tekijät näkyviin. Kirjoittajina teosten toimittajien lisäksi mm. Outi Salonlahti (Kulttuuria kaikille), Jaana Taskinen (Q-teatterin yleisötyön hankkeet), Helena Ryti (freelancer), Antti Niskanen (Jyväskylän kaupunginteatteri), Anna-Riitta Partanen (luokanopettaja, erityisopettaja, Lahti), Hilkka Lamberg (äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori), Annu Luonuansuu (Oulun teatteri), Nina Dahl-Tallgren (Wasa Teater), Noona Leppinen  (Svenska Teatern), Ida Ridberg (Åbo Svenska Teater), Disa Kamula (teatteri-ilmaisun ohjaaja, FM) ja Hanna Vähäniemi (Kemin kaupunginteatteri, Kokkolan kaupunginteatteri).

Yhteinen tapaaminen synnytti uusia ideoita laajemman esittävän taiteen ja museokentän yleisötyön yhteiseksi esiintuloksi.

Vaikka yleisötyöntekijät melkoisia ihmeihmisiä ovatkin, niin kaikkeen hekään eivät pysty. Silmiin osui Birgit Regina Mandelin (Hildesheimin yliopisto) artikkeli Can Audience Development Promote Social Diversity in German Public Arts Institutions?

Mandel on tutkinut saksalaisia taideinstituutioita ja yleisötyön mahdollisuuksia vaikuttaa yleisöjen monimuotoistumiseen. Yleisöjen yhteiskunnallisen rakenteen muuttamiseen (korkeasti koulutettu, suhteellisen pieni väestönosa) ei pelkkä yleisötyö riitä. Tällaisiin muutoksiin tarvitaan uudenlaisia kulttuuripolitiikan toimia.
 

Yhteinen uhkamme – voi Veikkaus mitä menit tekemään

Auttavatko Veikkauksen eettinen neuvosto ja palkitsemisjärjestelmän vastuullisuusmittarit  tähän hätään, kun p*ska on jo valahtanut housuihin? Monopoliasemaakin ruvettiin jo pääministerin suulla huojuttamaan.  Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko onneksi ehti vielä esittää oman näkemyksensä:

”Nykyisenä nuorisoasioista, liikunnasta, tieteestä ja taiteesta vastaavana ministerinä olen niin ikään huolestunut laukalle lähteneestä keskustelusta. Veikkaus varmasti pärjäisi kansainvälisessäkin kilpailussa yhtenä lisenssin haltijana, mutta miten kävisi edunsaajien? On erittäin vaikea kuvitella tilannetta, jossa yli miljardi euroa saataisiin raavittua kasaan osittaisella monopolilla ja mobiilipuolen lisenssimaksuilla. Edunsaajien menetettyjen tuottojen korvaaminen valtion kassasta ei olisi pitkän päälle mahdollista. Valtion kassa ei ole pohjaton.

Pahinta olisi se, että ylisäätelisimme laillista toimijaa, Veikkausta. Samalla mahdollistaisimme kansainvälisten vedonlyöntifirmojen laajemman marssin Suomen areenoille. Rahojen karkaaminen ulkomaille ja haittojen jääminen Suomeen olisi karhunpalvelus kaikille.

Puolustan suomalaista edunsaajakenttää. Moni onneksi on valmis kääntämään kaikki kivet sen eteen, että upeisiin tarkoituksiin menee jatkossakin miljardi euroa joka vuosi.”

Veikkauksen omistajaohjauksesta vastaava ministeri ei pidä lisenssijärjestelmää toimivana Suomessa (HS 15.8.2019) Lisenssijärjestelmä ei meitä pelastaisi.

Jos kiinnostaa kansallisen rahapelijärjestelmän historia, niin täältä pesee. Miltei uunituore väitöskirja  perspektiiviä antamaan.

 

Taiteen uhattu tulevaisuus B. Johnsonin Brexitissä

Tässä luettavaa:
https://news.artnet.com/art-world/boris-johnson-uk-arts-1607332

https://www.isingmag.com/glass-ceilings-in-performing-arts-how-diversity-is-under-threat-from-brexit/

https://www.bbc.com/news/entertainment-arts-49239002
 

Teatterin ja draaman tutkimusta – kiinnostavia opinnäytteitä

Saara Turusen teokset Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta ja Kim, Lekki & Namwaan avautuvat Mika Vainion pro gradu -työssä suomalaisuuden ja etnisen toiseuden kohtaamisen ja vierauden näkökulmasta. Toiseudesta maksetaan kovaa hintaa ja sillä on seurauksensa. Vainio pureutuu Tavallisuuden aaveen lintusymboliikan kautta siihen, mikä meitä riivaa. Me kotimaan ihmiset olemme värittömänharmaita lintuja, joille värillä on väliä. Värisyyttään vieraat ja erilaiset koetaan uhkana ja johtaa konflikteihin. Eikä auta Kimin, Lekkin & Namwaanin kotoutumista luonto. Tasavertaisuus on kaukana.

Mitä olisi queer-näkökulmainen yleisötyö Teatterimuseossa? Sitä pohtii Laura Tulehmo pro gradussaan. Tulehmo näkee museon tehtävän myös queeriin opastajana. Queer avaa uusia näkökulmia tarkastella ja tulkita esityksiä.

Missä menee nykynäyttelijä? Luettavaa.

Jos haluaa tietää, missä menee nykynäyttelijä, kannattaa lukea maisteriksi Nätyltä valmistuneiden kirjallisia opinnäytteitä

Tampereen Teatterikesässä kohdattuja esityksiä

Tampereen Teatterikesän ulkomaiset esitykset Keisha Thompsonin Man on the Moon, Nassim Soleimanpourin Nassim , Briefs Factoryn  Hot Brown Honey (tämänhän voi nähdä vielä Espoossa tänään!) ja NTG:n Milo Raun La Reprise muodostivat hienon identiteettien etsinnän, toiseuksien, vierauden, ulkopuolisuuden rodullistettujen kokemusten ja representaatioiden kirjon.

Tuskinpa koskaan Teatterikesällä on ollut tällaista taiteellis-poliittista täyskättä tarjolla. Pienistä, näennäisen keveistä kertomuksista konsumeristisen viihteen ja sen esineellistettyjen, rodullistettujen naisruumiiden kautta esitykseen, joka pohtii sitä, miten nykyaikana voi tehdä esityksiä, esittää ja kenen todellisuuksia. NTGentin manifestia käytännössä. 

Keisha Thomson vie meidät numerologian, numeroiden ja kirjainten ja kirjojen kautta mustan britin –tyttären ja isän todellisuuksiin. Harvoin näkee teosta, jossa runous, unenomaisuus ja arki ovat yhtä aikaa läsnä. Voin seurata bussimatkaa Manchesterin lähiöön tai lentää kuuhun unohtamatta hetkeksikään rakkauden ja epätoivonkin täyttämää huolta oudosta isästä, joka äkisti lopettaa yhteydenpidon. Näennäisen keveästä jutustelusta ja musisoinnista avautuvat kipeät identiteettien ristiriidat.

Nassimissa kohtaan näkymättömissä olevan näytelmäkirjailija/ohjaajan, näyttelijän – ja kielen! Millainen farsin kielen ja myötätuntoisen keskinäisen ymmärryksen – ihmisyyden – oppitunti! Näyttelijä antaa kielensä (nyt tosin harmillisesti englannin) avuksi, jotta kirjailija saa tarinansa kerrotuksi. Kielellä me toisiamme tapailemme, tavoittelemme. 

La Reprisestä käyn Tampereen rautatieasemalla pitkän keskustelun belgialaisen KVS:n kaupunkidramaturgin, monimuotoisuuden puolestapuhujan ja kriittisen diversiteettikatseen omaavan Tunde Adefioyen kanssa. Toivon, että Tunden ajattelua tästä asiasta olisi joskus luettavissa.
 

Klassikon raadon sisuksissa mädättäjän matkassa

Treplevin hajottajassa Tarleena Laakko, Maija Hartikainen, Markus Tapio ja Virpi Nieminen tekevät klassikosta selvää Vapaan taiteen tilassa, jonka kostea ilma haisee jo valmiiksi.

Viekää Irina Arkadina pois täältä, hänen poikansa Konstantin Gavrilovitš on ampunut itsensä.” Tästä repliikistä alkaa klassikon mädättäminen. Katkelmallinen, toisteinen, tietoisen vaikeasti miellettävissä oleva teksti ensimmäisistä epäonnistuneista esityksistä, ja tippuvat, kilkattavat, litisevät, kaikuvat äänet tulevat milloin mistäkin kaiuttimesta. Hartikainen turkkiloituu vikkeläliikkeiseksi raatokuoriaiseksi. Kuin olisin klassikkoruumiin sisuksissa turkkilon seurana.

Tämän intensiivisen kokemuksen jälkeen tuskin pystyn neutraalina katsomaan ainuttakaan uutta Tsehovin Lokkia. Yhdenlaista dekonstruktiota, mekaanisen tai konsumeristisen toiston vastustamista. 

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät