30.09.2021
Entistä ehommaksi
Kulttuurikentän työolosuhteiden jälleenrakentamisessa pitää tehdä kaikki, jotta tekijät saavat työrauhan ja pääsevät käyttämään osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tänään kiinnitämme huomion eritoten näytelmäkirjailijoihin, kääntäjiin ja uuteen näytelmäkirjallisuuteen. Linnea Staran Huomioita tällä viikolla.
TINFOssa olemme viime viikkoina alkaneet siirtää katsetta yhä pidemmälle tulevaisuuteen. On toimintasuunnitelmien laatimisen aika, joten nyt on hyvä keskittyä ei pelkästään tätä seuraavaan vuoteen vaan myös sitä seuraavaan.
Olemme keskustelleet muun muassa siitä, että nyt jälleenrakentamisen aikana on syytä käydä itsekriittisesti ja avoimin mielin läpi omaa toimintaa. Olemme pohtineet sitä, miltä pandemian jälkeinen elpyminen näyttää omalla alallamme ja miten voimme edesauttaa oman toimialamme jälleenrakennusta. Mikäli toiveita ja ehdotuksia löytyy kentältä meidän suuntaamme, viestejä voi laittaa osoitteeseen tinfo@tinfo.fi Toimintamme keskiössä tulevat edelleen kuitenkin olemaan teatterialan taitelijat ja heidän työnsä edellytykset. TINFO on asiantuntijaorganisaatio, jonka ydinosaamista ovat tilastointi, viestintä ja kansainvälisen liikkuvuuden neuvonta ja mentorointi. Tavoitteenamme on parantaa teatterintekijöiden toimintaedellytyksiä.
Eilen kulttuurikentän jälleenrakentamistyöstä keskusteltiin vihdoin laajemminkin Kulta ry:n ja Taideyliopiston järjestämässä tulevaisuusseminaarissa. Seminaari oli osa OKM:n toimeksiantamaa alan tulevaisuustyötä, jota seminaarin järjestäjät toteuttavat. Kulta ry:n tulevaisuustyön keskeinen kysymys on, miten taiteen ja kulttuurin rakenteita voidaan vahvistaa, jotta toimiala kehittyisi ja kukoistaisi.
Taideyliopisto on puolestaan käynnistänyt oman taidealan jälleenrakennusohjelmansa, jonka tavoitteena on tukea alan uudistumista sekä työllisyyden ja vaikuttavuuden kasvua kehittämällä osaamista, tutkimuksella ja kokeilutoiminnalla.
Keskeisiä syitä jälleenrakentamiselle Taideyliopiston mukaan ovat:
- Usko tulevaisuuteen sekä mahdollisuudet ja halu käynnistää toiminta katkon jälkeen ovat oleellisesti heikentyneet
- Pandemialla on pitkäaikaisia ja mahdollisesti jopa pysyviä vaikutuksia yleisötilaisuuksien järjestämiseen
- Digitaalinen toimintaympäristö vaatii uusia toimintamalleja ja osaamista
- Taiteen kentän osaamiseen ja infraan liittyvät resurssit ovat hajallaan ja epätasaisesti jakautuneet
- Sosiaaliturva ja rahoitusmallit ovat monella tapaa puutteellisia
Taideyliopiston selvityksen on määrä valmistua alkuvuodesta 2022. Tärkeintä jälleenrakentamisessa on kuitenkin turvata taiteen ja kulttuurin perustoimintaedellytykset. Ilman tasokasta taidetta ei ole luovaa taloutta, eikä esimerkiksi digitaalisella siirtymällä ole merkitystä, jos ei ole olosuhteita ja resursseja sisällön tuottamiseen. Ministeri Kurvinen lähti seminaarista puolustamaan kulttuuribudjettia – me seminaariin jääneet ryhdyimme hahmottelemaan taidealan kenttää vuonna 2045. Uskosta ja utopioista ei olla luovuttu.
Jälleenrakentamistyössä peräänkuulutetaan kulttuurialalle samalla yhä enemmän yrittäjyyttä, liikemaailman kytköksiä ja tulosten mittaamista. Kaksi viikkoa sitten Kansallisteatterissa sai vihdoin kantaesityksensä Juha Jokelan Dosentit. Jokela kuvaa tarkkanäköisesti kuinka yliopisto on muuttunut liikelaitokseksi, jota johdetaan ylhäältä päin. Vaaditaan tulosta ja mediahuomiota, tai ainakin twiittejä. Huippututkijat, dosentit ja professorit uupuvat ja hakeutuvat ulkomaille.
Tulevan jälleenrakentamisen aikana on syytä katsoa yliopistojen kehitystä varoittavana esimerkkinä. Taiteilijoille (kuten myös tutkijoille) on mahdollistettava oman työnsä tekeminen, toimialojen asiantuntijaorganisaatiot ja välittäjäportaat ovat ne, joiden tehtävä on kehittää tukitoimia.
Jälleenrakentamiseen liittyy myös laajempi kysymys työkulttuurista. Viime viikkoina olen kysynyt teatterintekijöiltä kuten Elina Snickeriltä, Kid Kokolta ja viimeksi viime viikolla Rosa-Maria Perältä mitä kuuluu ja kuullut sitä kautta heidän työprosesseistaan. Toistuvasti teatterintekijät ovat puhuneet, että pandemia, tai ainakin tämä aika on saanut heidät miettimään omaa työskentelyään ja ajankäyttöään. Ollaan tietoisempia ajan merkityksellisyydestä. Luova talous syntyy ihmisten osaamisesta, ja jaksamisesta.
Onnea teatterialan konkareille!
Tänä syksynä Teatteri Telakka on viettänyt 25-, Riihimäen Teatteri 75- ja Tampereen Työväen Teatteri 120-vuotispäiviään. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ovat lisäksi juhlineet järjestönsä 100-vuotispäviään – jo vähän pidemmänkin aikaa. Me tinfolaiset onnittelemme juhlivia teatterialan toimijoita ja toivotamme kaikille valoisaa tulevaisuutta!
Hyvää kansainvälistä kääntäjien päivää myös kaikille näytelmäkääntäjille! Haastattelin tällä viikolla näytelmäkirjailijaa ja kääntäjää Elli Saloa päivän johdosta Mitä kuuluu? -sarjaamme.
Platser där dramatiken kan gro sökes
Labbets nya antologi Bladis pojkan: Pjäser av Erik Kiviniemi och Pipsa Lonka (Labbet 2021) anlände häromdagen med posten. Uppvuxen i Jeppis, tänkt ja noo läsa Bladis pojkan liti seinari, tå ja har naliiti mejr tid ti fondeer på va ha sejr (på oravaisdialekt), och Lonkas pjäs känner jag sen tidigare – men har med stort intresse läst Tomas Janssons summering över ”Spelåret som (nästan) inhiberades”.
Antalet svenskspråkiga uruppföranden var 27 under spelåret 2019-2020. På grund av Covid-19 -pandemin minskade antalet med nästan hälften i jämförelse med tidigare år. Också i Svenskfinland finns det pjäser som på grund av pandemin inte kommer till premiär. Jansson befarar att ”det är som om vi igen var tillbaka där vi stod i början av 2010-talet”, det vill säga innan fondssatsningen och de extra medel som ställdes till teatrarnas förfogande för att våga producera nyskrivet.
Jansson undrar ifall teatrarna inte kunde ha ”utnyttjat lockdownens repertoarkravlöshet till att söka och arbeta med nya pjästexter, arrangera läsningar och ge feedback på distans.” Han är ingalunda den enda som ställt samma fråga. Teatrarna befann sig visserligen i ett omöjligt läge under en lång period, där myndigheternas direktiv kom med kort framförhållning och repertoarerna lades upp otaliga gånger. Men vad erbjöd man publiken i digital form under en tid då dramatiker och frilansare stod på bar backe? Hur kan man nu som en del av kulturlivets återuppbyggnadsarbete engagera dramatikerna och med lång framförhållning arbeta för att utveckla nya texter inom Svenskfinland? Ansvaret för textutveckling faller på teaterna, eller som Royal Court -teaterns tidigare litterära chef Graham Whybrow sagt och som Jansson citerar: Det är inte dramatikernas ansvar att få fram nya texter, det är teatrarnas ansvar, det är de som måste skapa förutsättningar och bygga upp ett klimat där dramatiken kan gro.”