29.05.2018

Erimielisyydestä on kasvava teos

Taideteoksen synnyttäminen voi olla leikin asia, jossa sattumanvaraisuudelle on jätettävä tilaa. Koreografi-esitystaiteilija Maija Hirvanen ja ääni- ja esitystaiteilija Juha Valkeapää antavat ensimmäisen yhteisen teoksensa kehittyä rauhassa.

Työnimeä Life as we know it kantava teos näkee päivänvalon vuonna 2020, ja sen on tarkoitus syntyä kansainväliseksi kätilöitynä. Hirvanen ja Valkeapää valittiin Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) MOTI-ohjelmaan, joka auttaa suomalaisen teatteri- ja esitystaiteen tekijöitä löytämään uusia yleisöjä teoksilleen kansainvälisiltä markkinoilta.

TINFO jututti tekijöitä, ja siitä tuli hyppy kuin rannattomaan virtaan.

Hirvasella ja Valkeapäällä oli molemmilla sattumoisin luettavanaan Hannah Arendtin Vita Activa, ja sen päätyminen tässä vaiheessa taiteellista prosessia myös yhteiselle lukulistalle kuvastaa niitä tiedostamattomia parviyhteyksiä, joiden tutkimisesta Life as we know it saa aineksiaan. Empatia, pelko, rakkaus, anteeksianto, rihmastot, bakteerit, pallo objektina ja vesi ovat kummankin taiteilijan aloituspöytään tuomia pelimerkkejä. Taiteellinen konsensus ei ole päämäärä, päinvastoin, aiheiden mikroalusta tarvitsee erimielisyyden kuohkeuttajakseen.

Valtavan elämänjanon vallassa
 

Maija Hirvanen ja Juha Valkeapää ovat molemmat tahoillaan tehneet jo pitkät taiteilijaurat, joiden varrelle mahtuu yhteistuotantokumppaneita niin Suomesta kuin muualtakin. He tuntevat toistensa tuotantoa, ja juuri nyt on sopiva hetki tehdä yhdessä esitys:

Tässä keski-iässä tai sen kynnyksellä elämänjano on meillä kummallakin taas uudella tavalla valtava. Aloitamme siis ei sen vähempää kuin koko elämän käsittämättömyyden äärellä. Ikään kuin katsoa elämää itseään kasvoihin, tarkasti.

Tarkasti katsominen voi tarkoittaa sitä, että yhdestä pisteestä, hippusesta, solusta, ehkä liikkeestä ja äänestä, löytää koko maailman, kun tutkii sitä riittävän pitkään. Nyt ei pidetä kiirettä. Kiireettömyyteen kannustaa myös Dublin Fringe -festivaalin johtaja Ruth McGowan, joka luki MOTI-ohjelmaan hakeneiden teatteriryhmien hakemuksia:  Work passionately and with rigour on the ideas that compel you as an artist. Don’t rush. Hold a steadfast commitment to your impulses.

Työparilla on hyvä syy tähän elämän atomeiksi purkamiseen:

Life as we know it osoittaa kohti ajatusta, että tietämyksemme ja kokemuksemme elämästä, siitä mitä se on tai voi olla, on aina vaillinaista. Pyrimme eräänlaiseen ei-tietämisen tilaan, tilaan, jossa emme olisi fiksanneet asioita liikaa ajattelussamme, olemisessamme ja teoksen tekemisessä.
 

Hitaus ja kiireettömyys teoksen ainesosina
 

Aika on liian arvokasta tuhlattavaksi kiirehtimiseen. Tällainen aforistinen päätelmä kytee Maija Hirvasen ja Juha Valkeapään taideteosta koskevien suunnitelmien äärellä. He sanovat sen ääneen: esitystä tehdään hitaasti ja kiireettä. Alan epäillä, että nyt puhutaan oleellisesta teoksen aineksesta:

Kyllä. Kiireettömyys ja hitaus ovat teoksen tekemisen tapa ja asenne, ja ne määrittävät, millainen siitä tulee. Aika on arvokasta, arvokkaille asioille antaa ja ottaa aikaa. Pysähtyminen on eteenpäin selviämisen keino. Hitaus rauhoittaa – usein. Kun on hidas, yksi asia riittää pitkälle. Mutta hitaus ja kiireettömyys eivät ole sama asia. Teemme työtä kiireettömästi, mutta olemme kumpikin dynaamisia luonteita, joilla on monta puolta.

Ruuhkavuosien keskellä ja tehokkuuteen perustuvassa, suorituskeskeisessä työkulttuurissa Hirvanen ja Valkeapää kokevat kiinnostavaksi luoda paikkoja ja tiloja, joissa ei olisi kiire. Helppoa se ei ole, mutta taiteilijoiden mielestä ensiarvoisen tärkeää:

Kiireettömyydessä erilaiset puolet asioista, olennoista ja ihmisistä voivat päästä esiin, koska niille on tilaa. Joskus kiireettömyys luo tilan mielettömälle intensiteetille ja dynamiikan vaihteluille. Tila ja aika luovat näin toisiaan. Myös hitauden voi käsittää laatuna, joka avaa ajan mahdollisuudet.

Ymmärrän taiteilijoiden ajattelun myös siltä kannalta, että moninaisuudesta ei väkisin puristeta kasaan jotakin yhtenäistä. Yhdessä tehty ei ole yksi eikä kaksi. Se on monta, joista voi sukeutua monta.
 

Sari Havukainen, TINFO, 23.5.2018