05.09.2019

Hanna Kuusimukassa 2019

Kestävyydestä, kestosta ja pohjoisesta

Me tinfolaiset olemme matkanneet junalla ensin Rovaniemelle, käyneet jututtamassa taiteellista johtajaa Miika Murasta, tehneet talokierrosta, seuranneet Korjaamon valmistavia harjoituksia. Murasen kiertämistä ja ekologista kestävyyttä pohdiskeleva blogin voi lukea tästä.

Matka on jatkunut Kuusimukkaan, Ivaloon. Tapasimme saamelaiskulttuurin läänintaiteilijan, inarinsaamelaisen Auri Aholan , joka asuu Muddusjärven saaressa. Auri ehtii valottaa meille etelän variksille, junantuomille olosuhteita, todellisuuksia ja moninaisuutta, joista meillä ei ole aavistustakaan. Ollaan kulttuurikurssilla.  

Helsingistä Rovaniemelle on linnuntietä 706 kilometriä. Junalla matka kestää 8-9 tunnin kieppeillä.  Rovaniemeltä Ivaloon välimatkaa on 287 kilometriä, nelisen tuntia bussissa. Maisema ehtii muuttua moneen kertaan.

Olemme testanneet etäläsnäoloa, työskentelyä junassa ja bussissa. Halusimme tietää, miltä maailma näyttää näillä leveysasteilla. Perstuntuma kestoon ja välimatkoihin on terveellistä. Pitäisi olla pakollinen jokaiselle.

Johtajuus ja kestävyys taideinstituutiossa

Hämeenlinnan Teatteri on valinnut muutosjohtajan. Kaksivuotista toimitusjohtajan pestiä tulee hoitamaan KTM Pasi Ruohonen Turusta. Hämeen Sanomissa – miltei huutavan äänenä korvessa – pohtii Kulttuurivieras kolumnin kirjoittaja, miksi tilanteesta on oltu niin hiljaa ja meneekö teatterilla todellakin niin huonosti, että muutosjohtajaa tarvitaan.

Pasi Ruohonen on viimeksi toiminut perheyrityksessään ABC. Taitoviestintä Oy, joka yritys- ja yhteisötietojärjestelmän mukaisesti näyttäisi olevan asetettu konkurssiin 17.4.2019.

Millaisia ovat ne kompetenssit, joita johtajan työnsisällöt ja työ vaativat, kun kyse on valtionosuusteatterista? Talous- ja henkilöstöjohtaminen, yhteistyö, verkostoituminen, muutosjohtajuus, resurssien turvaaminen, uusien toimintamallien kehittäminen, verkostoyhteistyö – mitä tuo tarkoittaa silloin, kun kyse on taideorganisaatiosta. Onnistuminen tällaisessa tehtävässä on sidoksissa henkilökunnan johtamiseen, sen voimavarojen tukemiseen ja taitojen ylläpitämiseen.

Ekologinen kestävyys Teatterikorkeakoulussa

Opiskelijoiden taiteelliset ja kirjalliset opinnäytteet (mm. Ilja Lehtinen, Klaus Maunuksela, Ronja Louhivuori, Pietu Wikström) kertovat akuutista huolesta ja tahtotilasta. Valosuunnittelun professori Tomi Humalisto puhuu siitä, miten opiskelijat ovat nostaneet esiin kestävämmät valinnat. PQ-näyttelyyn Prahaan lähti viime kesänä toistakymmentä vässiläistä pyöräillen ja TeaK tuki tätä matkaa apurahalla. Opiskelijat laativat viime keväänä vetoomuksen ”jälkifossiilisesta ajattelusta uudessa opetussuunnitelmassa” ja toivoivat, että kysymykset otettaisiin nykyistä paremmin huomioon opetuksessa.

Humaliston mukaan yliopisto on hitaampi laiva, mutta konkretiaa löytyy. Uuden Sörnäisten-kampuksen muutostöiden yhteydessä vanha pitkä Teatterisali puolitetaan ja esitystoimintaan jäävästä osasta kaavaillaan ”vihreää teatteria”, jossa kiinnitettäisiin enemmän huomiota esitystoiminnan ekologiseen kestävyyteen. Tämä idea on lähtenyt liikkeelle viime tammikuussa käydyistä Erätauko-keskusteluista. Tässä opetusteatteri, erityisesti valosuunnittelija Hanna Käyhkö ja vässiläiset ovat olleet aktiivisia.

Taideyliopistoon on kiinnitetty asiantuntijaksi Taru Elfving. Hänen tehtävänään on selvittää, miten ekologisuus näkyy eri korkeakoulujen arjessa.

Kestävyysesimerkkejä

Arts Council julkaisee seuraavan kestävyysraporttinsa vuoden loppupuolella. Se tekee yhteistyötä hyväntekeväisyysorganisaatio Julie´s Bicyclen kanssa  ja sillä on tarjolla erilaisia tukimuotoja teattereiden ekologisen kestävyyden parantamiseksi.  

Pimeässä

Klaus Maunuksela kirjoitti Ekologisen surun poetiikassaan siitä, miten kaikkea kirjoittamista ja tekemistä kehystää ekologinen suru.  Ekokriisi on tekemisen ja ajattelun kriisi, joka pakottaa kyseenalaistamaan kirjoittamisen, katsomisen ja ajattelun tottumuksia ja kieltäytymään välineellistymisestä. Tekstin tulee puolustaa kokemusten yhteismitatonta arvoa ja ajattelun monimielisyyttä.  

Äänitaideteoksen, nykymusiikin, esitystaiteen, rituaalin sekoittuma UXO (dramaturgia ja libretto Klaus Maunuksela ja sävellys ja äänisuunnittelu), jonka koimme Suvilahden Kattilahallin täydellisessä pimeydessä, sai palaamaan Maunukselan ajatteluun.

Mietin kuuloaistimuksiani. Jokin alkaa liki äänettömyydestä ja silti ääntä ja jatkaa kapitalistisen koneen tavoin kulkuaan. Sen tekstit olivat kapitalismin kiihdyttämöstä mm. Ayn Randia, Margaret Thatcheriä ja sitten Marxia ja Engelsiä, Walter Benjaminia. Minua ympäröivät eri puolilta tulevat ihmisäänet, perkussiot, kumu, jyly, iskentä, ja kuin hymni. Kuin Hararin ajattelu olisi laitettu äänten tehosekoittimeen. Jälkikäteen minulle kerrottiin, että teos käyttää ns. Shepardin asteikkoa. Sillä on mahdollista synnyttää harhaa ja illuusiota.

UXO lähestyi sitä, mikä on vaikeasti hahmotettavissa, mitä ei voi kuvitella. Se viritti kokemuksen toisin, poistaessaan mahdollisuuden aistia silmillä ja tarjotessaan pimeyden. Ei ole eroa sillä, pidänkö silmiäni auki vai kiinni. Olen muiden aistimusten ja herkkyyksien varassa selittämättömän äärellä.

Mikä olisi se pointti, että tavallinen kansa menisi katsomaan teatteria?

Lapsuudessa teatterissakäynti oli ihan normijuttu. Nykyajan lapset tuupataan täyteen ärsykkeitä. Mitä tälle älypuhelinsukupolvelle käy? Ei se voi mihinkään metsään mennä, kun naama ja peukalot on kiinni kännykässä. Itse mieluummin meen kämpille ja kasvatan tomaatteja ja liikun mettässä. Kaksi viikkoa sitten ostin ensimmäisen älykännykän, ja nyt jo kaduttaa.” Jutellaan Ivalon Kultahipun ravintolassa kahden huopakattoja keikkaduuneina tekevän kanssa. Aikovat mennä katsomaan Korjaamoa Rovaniemen Teatteriin.

Tuo otsikon kysymys oli se, johon huopakatontekijä penäsi meiltä vastauksia. Itse hän oli hiljattain kokenut onnistuneet teatteri-illat, yhden lastensa, toisen puolisonsa kanssa Oulussa ja Rovaniemellä.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät 

Kuvassa: Hanna Helavuori Inarin Jäniskosken maisemissa


 

Muuta samasta aihepiiristä:

Eettisen kartaston avulla uutta kohti. Mikko Kannisen haastattelu

Ekologisesti kestävä TINFO -toimintaperiaatteet