27.02.2020

Hanna uusi blogikuva

Koskaan et muuttua saa?

Kulttuurin rahoitusuudistusprosessin kakkosvaihe on päättynyt. Viime syksynä asetetun työryhmän ehdotus julkistettiin eilen lausuntokierrokselle. Lausuntoja voivat antaa kaikki oheisen linkin kautta. Lausuntokierros kestää 3.4.2020 saakka.

Järjestelmätasolla systeemi olisi sama kuin aikaisemmin. Laskennallinen henkilötyövuoden yksikköhinta, vahvistettavat henkilötyövuosien määrät sekä kaksi eri valtionosuusprosenttia säilyvät: nykyinen 37 % ja korotettu 60 %:n valtionosuus. Svenska Teatern ja Tampereen Työväen Teatteri säilyttävät erityisasemansa.  

Mikä muuttui? No ainakin, se, että nyt järjestelmään on luvassa 10 miljoonaa lisää rahaa.

Tavoitteena on edistää ”taiteen monimuotoisuutta ja kulttuurin moninaisuutta” ja ”kulttuuripalvelujen valtakunnallista ja alueellista saatavuutta ja saavutettavuutta” sekä lisätä järjestelmän joustavuutta ja läpinäkyvyyttä. Viisaasti pitäydytään määrittelemästä mitään genrejä tai esitysmuotoja. Aiemman harkinnanvaraisen erillisen tuen sijaan vos-toimijat voisivat uuden järjestelmän mukaisesti saada korotettua 60 %:n valtionosuutta silloin, kun h u o m a t t a v a  osuus toiminnasta on kiertue- tai vierailutoimintaa (myös kansainvälistä), lapsille, kielellisille vähemmistöille tai erityisryhmille suunnattua toimintaa. Tällaista korotettua valtionosuutta on mahdollista saada myös kulttuuripoliittisella perusteella – sitä voisivat saada vähemmän institutionalisoituneet taiteenalat. 

Järjestelmä ei mahdollista korotetuilla valtionosuuksilla shoppailua. Millaiseksi muodostuu korotettu valtionosuus, joka voi harkinnanvaraisesti kohdistua tiettyyn osaan henkilötyövuosista, sitä ei kukaan tiedä. Millaiseksi yksittäisen toimijan kokonaisuus muodostuu perus-%:n ja osittain harkinnanvaraisesti korotetun 60-prosenttisen htv:n yhdistelmällä? Miten tulkitaan ”huomattavaa osuutta”, ja mihin kaikkeen harkinnanvaraisesti kohdennetaan nuo korotusprosentit? Tällaisia kuvitteellisia laskuharjoituksia varmasti tekee tällä hetkellä usea toimija.

Miten taataan joustavuus?

Miten järjestelmä takaa joustavuuden? Miten joustavuus tosiasiallisesti olisi mahdollista? Vos-järjestelmään teatteri hyväksytään joko toistaiseksi tai kolmeksi vuodeksi. Järjestelmän piiriin on mahdollista hakea kolmen vuoden välein. Toimijalta edellytetään suurin piirtein samaa kuin aiemminkin järjestelmän piiriin pääsemiseksi.

Uutena edellytyksenä taiteellista toimintaa johtavalta vaaditaan ”koulutusta, perehtyneisyyttä tehtäväalaan ja johtamistaitoa”, muuta ammattitaitoista henkilöstöä tulee olla riittävästi  ja toiminnalta edellytetään ”suunnitelmallisuutta” .  Vähintään yksi henkilötyövuosi pitää olla, mutta ehdotettu järjestelmä tuskin sopii pienille toimijoille. Tärkeätä onkin, että Taiteen edistämiskeskuksen kautta myönnettävää harkinnanvaraisen tuen järjestelmää ja rahoitusta kehitetään edelleen.

Kun henkilötyövuosia vahvistetaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, tarkastellaan kolmen viimeisen vuoden toteutuneita henkilötyövuosia, jolloin vuosittainen satunnaisvaihtelu ei enää vaikuta.

Vos-teattereiden kuuden vuoden välein suoritettavasta arvioinnista ei ole tietoa. Arvioinnin suorittaa Taiteen edistämiskeskus virastona ja antaa lausunnon. Mitä se tarkoittaa ja mitä se edellyttää – ei pelkästään toimijoilta vaan myös Taiteen edistämiskeskukselta? Millä perustein tuo arviointi tehdään? Kun vallan saa virasto, niin kuka sen vallan saa?

Suomalainen järjestelmähän on poikennut merkittävästi useiden muiden maiden järjestelmistä, joissa useissa ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat toiminnan laatua. Meillä pohditaan toimintaedellytysten vakiintuneisuutta, säännöllisyyttä, toiminnan vakautta, ei taiteellista ja toiminnan laatua. Korotettua taiteilijatyövuotta ei järjestelmään sisälly. Htv on htv, järjestelmä ei tunne hienosäätöä. Lakiin ei ole kirjattu kunnan rahoitusosuuden suuruutta, mikä hyvää sinänsä, mutta kun arvioidaan toiminnan vakautta, niin kuinka paljon arvioinnissa tosiasiallisesti tulee vaikuttamaan tuo kunnan rahoitusosuuden suuruus?

On vaikea nähdä, tuleeko tosiallista liikettä järjestelmän piiriin ja sieltä pois – siis molempiin suuntiin – tapahtumaan. Alkuvaiheessa toki 10 miljoonan lisäpotti luo liikettä, mutta entä sitten?

On epäoikeudenmukaista ja putkinäköistä arvioida vain tätä rahoituslainsäädäntöuudistusta. Rinnan vos-rahoitusuudistuksen kanssa kulkee Taiteen edistämiskeskuksen kautta jaettava, vertaisarviointiin ja johtajan päätökseen perustuva harkinnanvarainen rahoitus. Vos-järjestelmä ei tee kaikkia autuaaksi. Ensisijaisen tärkeätä onkin sitkeästi jatkaa rahoituslain ulkopuolisen kentän harkinnanvaraisen rahoituksen kehittämistä. 4,5 miljoonaa tälle kentälle on vasta alku.

”Vaihtuvat päivät, pois leikit nuo jäivät
Mut koskaan et muuttua saa
Vuodet niin kulkee, ne paljon pois sulkee
Mut koskaan et muuttua saa

Ole sellainen vain jonka nähdä mä sain
Ole muisto mun nuoruudestain”

Tällainen Pasi Kauniston iskelmä tuli mieleen vos-uudistusesitystä lukiessa.
 

Epäilynpoikanen – eettinen toimielin tuskin ratkaisee

Mietin kysymyksiä kulttuurialalle mahdollisesti perustettavasta eettisestä toimielimestä. Mietin sitä, millä ihan oikeasti kaikenlaiset eri lakeja rikkovat toimet saadaan kitketyksi pois. Taidetyökin on työtä ja meillä on lainsäädäntö, jossa on määritelty erilaiset työnantajavelvoitteet ja myös seuraamukset siitä, jos velvoitteita ei noudateta. Luurankoja löytyy useista erilaisista työpaikkakaapeista. Tuskinpa eettinen toimielin voi yhtään mitään sille, että lakeja ei noudateta ja prosessit eivät ole kunnossa.  

Kaunis asia sinänsä, jos toimielin edistää eettisyyttä, mutta todennäköisesti siitä muodostuisi vähän samankaltainen koordinaatio- ja yhteistyöelin kuin urheilun puolella. Toimialan vääristynyttä itsesuojelua työpaikkojen arjessa tapahtuvia väärinkäytöksiä, rikkomuksia ja laiminlyöntejä tuskin saa korjatuksi sillä, että jokin toimielin esittää huolestuneisuutensa, kehottaa siihen tai tähän, ottaa kantaa tai ilmoittaa, että asia on saatava kuriin.

Meille tarvitaan lisää resursseja ja asiantuntijahartioita aluehallintovirastoon (AVI), liittoihin, ihmisiä, jotka voivat oikeasti ryhtyä reagoimaan, selvittämään, puuttumaan, seuraamaan. AVIt toimivat alueellisina työsuojeluviranomaisina, ne antavat ohjeita ja neuvovat, tarvittaessa myös valvovat, mutta se ei sovittele konflikteja eikä auta työpaikalla, ei ratkaise riitoja. Ja entä ne lukuisat työt, joita tehdään työryhmissä ja vapaalla… harmaita alueita riittää, ei ole työsuojeluvaltuutettuja ja luottamushenkilöitä ole. Työsuojeluhallinnon verkkosivulta löytyy ilmoitusmalli esimerkiksi koetusta häirinnästä. Jos esimies ei tee mitään tilanteen ratkaisemiseksi, voi kiusattu tehdä ilmoituksen aluehallintovirastoon. Mutta entä sitten kun esimiesvastuut eivät ole selvillä.
 

Kyvykkään ruumiin paradoksi

Julistimme Inkluusiopäivän teatterialalle ja päivä lähestyy. Tasan kuukauden kuluttua Maailman teatteripäivänä, 27.3.2020 saamme perinteisen julistuksen rinnalle myös viittomakielisen ja suomeksi tekstitetyn inkluusiojulistuksen, jonka Ursa Minorin taiteellinen johtaja, näyttelijä Noora Karjalainen tekee. Julkaisemme inkluusioon liittyviä kirjoituksia ja kannanottoja, aiheina mm. kuvailutulkkaus, DuvTeatern ja käsitteistö. Aiemmin on ilmestynyt haastattelujuttu Tätini ja minä.

Näyttelijä  Riikka Papunen tekee taiteellista väitöstutkimustaan aiheenaan näytteleminen kehitysvammaisen näyttelijän kanssa. Uunituoreessa kirjoituksessaan Kyvykkään näyttelijän paradoksi  Papunen pohtii länsimaisen näyttelijäkoulutuksen neutraalin näyttelijän ihannetta ja ns. kyvykkyyttä: ”yksilön kyvykkyys (ability) on sosiaalisesti rakentuneessa yhteiskunnassa näkymätöntä ja pakotettua samoin tavoin kuin heteroseksuaalisuus on queer-teorian mukaan.” Papunen kysyy itseltään: ”Voiko kyvykkään näyttelijän ruumiini toistuva esittäminen lukita tai rajoittaa minua näyttelijänä?”

Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä! Papunen kertoo vähitellen tunnistaneensa näyttelijyyteensä liittyviä kahlitsevia rajoitteita tai pakotteita ja kysyy, onko kykenevän ruumiin koskaan mahdollista irtautua tällaisista pakotteista ja miten rakentaa kanssanäyttelijyyttä kaikenlaisten ruumiiden kanssa.

Todella, todella arvokasta pohdiskelua. Kiitos Riikka!
 

Animaatiot ja alkukehot

Kyvykkääseen ruumiiseen kohdistuvaa väkivaltaa, sen näkyväksi tekemistä ja purkamista käsittelee Emmi Vennan ja työryhmän Fabulous Muscles Mad Housessa. Se on merkittävä omaelämäkerrallinen ja tunnustuksellinen esitys, joka vastustaa kaikenlaista body horroria.

Teos alkaa vapauttavalla, ehtymättömällä elämänvirtaa tulvehtivalla liikkeellä, jolla Venna ottaa meidät vastaan ja merkkaa tilan. Miten kuvata tätä pulppuavaa liikettä? Se on kuin tulvehtiva, virtaava joenuoma, jolla ei ole rajoja ja jota virranpyörteet vievät ennakoimattomasti sinne tänne. Venna liikkuu pidäkkeettömästi, tekee yllättäviä rytminvaihdoksia. Olisin voinut katsoa liikkeitä loputtomiin. Tätä kokemusta vasten asettautuu sitten Vennan ruumiillistama itsekuritus, oman ruumiin lyöminen, kaikki se tanssin tradition väkivalta ja vapautus – buton ja Feldenkreisin avulla kohti animaation parantavaa rajatonta, ikuisesti muuntuvaa ruumista. Tällainen ruumis ei rajoja tunne eikä sitä mikään kurivalta kosketa.

Pieni helmi – leikin, surumielisyyden ja viisauden yhdistelmä. 45 minuuttia. Kokonaistaideteos, jonka puvuilla, musiikilla, animaatioilla – kaikella on merkitystä. Katselin fasinoituneena puvun kerrostumia, katsoin vihreään trikoon ”arpikudosta”, kuin viillettyjen haavojen päälle kasvanutta, kroppa liikkuu musiikin tahdissa. Katselen sisuskaluja ja muskeleita.  Katselen Vennan liikkeen pohjalta toteutetun animaation erilaista käden- ja liikkeenjälkeä.

Kotona tunnustelen kasvojeni mikroliikkeitä ja sivelen niveliäni.
 

Kahteen viikkoon mahtuu paljon

Tuo vos meni nyt ylitse muun.

Elävät esitykset ja elävät elämykset eri puolilla vaativat pohdiskelua. Palaan vielä esityksiin. Hienovireistä, pienten eleiden ja mikroliikkeiden näyttelijäntyötä, pelkistystä, jolla luotetaan tekstin voimaan. Pelottavaa kairautumista ilmiöön, jonka olemassaoloa emme halua tunnistaa. Välimatkaa ja yksinäisyyksiä, pakotonta näyttelijäntyötä. Eläviä, hengittäviä moniulotteisia ihmisiä ja näyttelijöitä. Murteen gestistä voimaa. Esitys on ihmeellinen.

Poika, Pääomani, Alkutuotanto, Syyllinen, Ilmasilta, Tehdään se yhdessä.

Vielä ehtii runolauluun

Ääniteatteri Iki-Tursoon:

”Kaiken takana on vanhan ajan estetiikka.

Yhden laulajan laulamien pitkien laulukertomusten lumo.

Kahden laulajan kilpalaulu.

Yhdessä ja erikseen, yksin, kaksin, kolmin,

miesten kesken ja naisten kesken,

vuorotellen ja kuorossa laulaminen.

Vanhojen, uusien ja esityshetkellä

syntyvien runolaulujen laulaminen.

Kaikki tämä runolaulun ikiomalla mitalla,

ilman säestystä, tuhatvuotisella tyylillä.”

 

Hyvää Kalevalan päivää!

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät