Peter Sellars

Maailman teatteripäivä 2022

Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty 27.3. vuodesta 1962 lähtien. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on Suomen ITI-keskus.

Aloitteen Maailman teatteripäivästä teki professori Arvi Kivimaa Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) kongressissa Suomessa 1959. Kansainväliseksi juhlapäiväksi valittiin maaliskuun 27. päivä, koska se oli Pariisiin perustetun Kansojen teatteri -näyttämön avajaispäivä.

Juhlinnan perinteisiin kuuluu Maailman teatteripäivän julistus, jonka kirjoittajaksi ITI valitsee vuosittain maineikkaan teatterintekijän jostakin jäsenmaastaan. Julistus luetaan teatteripäivänä teattereissa ennen illan esitystä. Useissa maissa teatteripäivän viettoon liittyy gaalailtoja, teatteripalkintojen jakoja, juhlaliputuksia ym tapahtumia.

Mitä tulossa tänä vuonna?

Viime vuosina hyväksi vaihtoehtoksi pitää esillä Maailman teatteripäivän henkeä on tuottaa julistustekstin pohjalta video tai striimattu luenta.

TINFO on haastanut Vuoden teatteriksi 2021 valitun Suomen Kansallisoopperan ja -baletin tekemään Maailman teatteripäivän julistuksen pohjalta videon. Julkaisemme videon tällä sivulla ja sosiaalisen median kanavissamme.

Maailman teatteripäivän julistus 2022 – World Theatre Day Message 2022 -video (Youtube).

Maailman teatteripäivän juhlintaa Suomessa 2022

Maailman teatteripäivän julistus 2022

Tämän vuoden julistustekstin on kirjoittanut yhdysvaltalainen ooppera- ja teatteriohjaaja ja festivaalijohtaja Peter Sellars. Julistuksen on suomentanut Tomi Snellman, ruotsinnos on Marianne Möllerin.

Maailman teatteripäivän julistus käyttöön juhlinnassa 27.3.2022:
 

Maailman teatteripäivän julistus suomeksi

Maailman teatteripäivän julistus ruotsiksi

Maailman teatteripäivän julistus ranskaksi ja englanniksi

Lisää kieliversioita löydät ITI:n sivuilta

Peter Sellarsin elämäkertatietoja

Pyydämme, että

  • Teattereissa juhlaliputetaan Maailman teatteripäivänä 27.3.,
  • Maailman teatteripäiväjulistus pannaan esille yleisön nähtäville – sen voi panna esille ilmoitustauluille lippumyymälään tai muualle jo ennen varsinaista päivää. Pandemia-aikana hyvä vaihtoehto on julkaista julistusteksti teatterin verkkosivuilla,
  • Maailman teatteripäiväjulistus luetaan teattereissa ennen esityksen alkua näyttämöltä 27.3, tai mikäli tuolloin ei ole esitystä, Maailman teatteripäivän lähelle sijoittuvan muun esityksen yhteydessä. Vaihtoehtoisesti julistuksen voi lukea esimerkiksi videolle tai suorana digitaalisten alustojen kautta.

Lisäksi omat Maailman teatteripäivään suunnitellut tapahtumat, joilla teatteritaiteen merkitystä nostetaan esille ovat tervetulleita. Ilmoita tapahtumistasi osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi

Maailman teatteripäivän juhlintaa Suomessa

#maailmanteatteripäivä
#worldtheatreday
#världsteaterdagen

Lue lisää Maailman teatteripäivästä Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) verkkosivuilta


Aikaisempien vuosien julistuksia ja tapahtumia

2021 » 2020 » 2019 » 2018 » 2017 » 2016 » 2015 » 2014 » 2013 » 2012 » 2011