07.06.2018
Mitä teatterilla voidaan tehdä?
Terveellistä ja suhteellistuttavaa näkökulman kääntöä taidesiiloista ulos. Lisääntyvää tietoisuutta ympäröivien todellisuusolosuhteiden erilaisuudesta. Sellaista oli tarjolla Budapestissä. Pro Progressione ja Unkarissa toimivat kulttuuri-instituutit järjestivät keskustelu- ja työpajakokonaisuudet teatterin mahdollisuuksista aikaansaada muutoksia, saattaa kuuluviin ääniä ja kokemuksia valtavirran ulkopuolelta, ryhmiltä vailla yhteiskunnallista osallisuutta.
Meitä oli mukana unkarilainen Kristóf Horvath, itseoppinut slam-runoilija, rap-taiteilija, joka on toiminut yhteistyössä Roma Education Fundin kanssa, Liverpoolin 20 Stories High teatterin taiteellinen johtaja, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Julia Simons sekä palestiinalais-jordanialais-tsekkiläiset taiteilijat Husam Abed ja Réka Deák Dafa-nukketeatterista.
Romaninuorten rap- ja poetry slam -työpajoissa tullaan ulos köyhyyden kehistä ja köyhyysbisneksen kohteena olemisesta. 20 Stories High tekee työtä liverpoolaisnuorten kanssa. Rékan ja Husamin esineteatterin työpajoissa käsitellään osallistujien tarinoita ja muistoja. Esineillä kerrotaan, esineet kertovat.
Me työstimme utopiaa osallistavasta teatterista, arjen asiantuntijoista ja osallistavan, yhteisöllisen teatterin manifestia. Meitä hallitaan toisaalta pelolla, toisaalta syyllisyydellä. Palasimme Augusto Boalin jalanjälkiin. Teatteri voi rakentaa yhteiskunnallis-poliittista kansalaisuutta ja itseohjautuvaa toimijuutta. Kukaan ei puhu suurilla sanoilla, nyt tehdään esityksellisiä tekoja ruohonjuuressa.
Painitaanko Suomessa ylellisyys- ja etuoikeusongelmien kanssa? Kysymys nousee palana kurkkuun.
Budapestin indieskenet
Itsenäisillä vapailla ryhmillä on tiukkaa Unkarin nykyilmanalassa. Kriittisen, itsenäisen ajattelun paikat taistelevat markkinavetoisuuden ja itsesensuurin paineissa. Toisaalta hyvin verkostoituneina yhteistuotannollisina yksikköinä ne pystyvät toimimaan. On hämmentävää huomata, kuinka paljon Budapest kuhisee.
Maineikkaan nykytaiteen keskuksen Trafón asemaa ei politiikka ole pystynyt horjuttamaan. Se tarjoaa kansainvälisen ylirajaisen tilan sekä kotimaisille että ulkomaisille esityksille. Sen yhteiskunnallis-kriittiseen linjaan kuuluu esimerkiksi yhteistuotantona tehty dokumenttiteatteriesitys Long Live Regina!. Siinä arjen asiantuntijoina ovat pikkuruisen Szomolyan kylän romaninaiset: kahdeksan naisen voimalla ollaan keittiössä ja tehdään ruokaa. Tässä kehyksessä avautuvat unkarilaisen yhteiskunnan, terveydenhoidon ja sosiaalisektorin asenteet. Nyt kuuluu näiden naisten ääni. Esityksen jälkeinen yhteinen keskustelu ja prosessia kuvaava dokumentti kertovat, mikä merkitys tällaisella teatterityöllä on.
Trafó tekee yhteistyötä myös residenssi- ja tuotantokeskus AQB:n (Art Quarter Budapestin) kanssa. Vanhasta oluttehtaasta on tullut mainio paikka taiteilijoille työstää teoksiaan ja saattaa demot vuoropuheluun yleisön kanssa. Sattumoisin AQB:ssä osallistuin Jani-Matti Salon ja Mark Niskasen esitysinstallaatioon when I´m gone, please delete my voice memos. Miten koukuttava ja inhimillinen onkaan elävä valoa sykkivä mikrofoni, kuinka lähellä onkaan Brooklynissä asuva keskustelukumppanini. Pieni ihme. Intiimi keskustelutila muotoutuu keskelle ei mitään – katolle, josta aukeaa näkymä etäällä olevaan Budapestin keskustaan ja Tonavaan. Asettauduin toisten äärelle. Poissaolevat ovat läsnä.
Esittävien taiteiden hautomosta Juranyi-talosta on tullut tärkeä paikka tilattomille yhteisöille, koko esittävän taiteen ja kuvataiteen maastossa liikkuville. Juranyi ehkä eniten on kallellaan luovan talouden suuntaan, tai ainakin se osaa taitavasti käyttää kieltä, jota niissä piireissä ymmärretään.
Tilastosorvissa ja esitystietokantaduunissa
Teatteritilastot 2017 ovat valmistumassa. Teatteritilastot tarkoittavat massiivista määrää työtä, jota täällä tehdään ja suurenmoisen tärkeätä työtä, jota kaikki erilaiset teatteriyhteisöt vos-teatterit ja rahoituslain ulkopuolisen kentän toimijat tekevät tuottaessaan näytäntövuoden kierrossa eri osa-alueita koskevan perusaineiston. Tilastonlaatijamme Piia Volmarin työssä tämä raakadata sitten koostuu useiksi, useiksi toisiinsa nähden riippuvuussuhteessa oleviksi tilastoiksi. Jos yksi tiedonpalanen puuttuu tai sen sisältö muuttuu, tuo pieni muutos tarkoittaa muutosta useassa muussa tilastossa. Juuri siksi tietojen keruulla on deadlineja ja juuri siksi armonaika vain jossain vaiheessa päättyy. Tiedon odottelupeli on pakko viheltää poikki. Emme voi odottaa ikuisuuksiin.
Teatteritilastojen sisältämä tieto on kerättyä, seulottua, tiivistettyä, tarkistettua, järjestettyä ja jalostettua informaatiota. Siinä perusdata on tiivistetty taulukoiksi, tunnusluvuiksi ja kuvioiksi, joissa eri osatekijöiden suhteet käyvät esiin. Tilastot vastaavat vain tiettyihin kysymyksiin, mutta niitä on mahdollisuus tulkita, niiden kanssa voi mennä pidemmälle ja yhdistää tähän tietoon esimerkiksi Ilona-esitystietokannan sisältämää tietoa, ohjelmistoanalyysiä.
Esittävän taiteen kenttä muuttuu ja monimuotoistuu, tiedontarpeet muuttuvat. Pohdimme tilastoitavien asioiden relevanssia ja tiedon katveita aktiivisesti. On esimerkiksi ryhdytty tilastoimaan teatterin sukupuolittuneisuutta tai yleisötyötä. Tällä hetkellä mietimme myös tulevaisuutta: esimerkiksi tarvetta tilastoida freelancereiden palkkoja, instituutioissa toimivien taiteilijoiden koulutusta tai ulkomaalaistaustaisen henkilökunnan osuutta. Samaan aikaan on luovuttu osasta, jota on ennen tilastoitu.
Ja mikä tärkeintä? Yhtenäiset kriteerit ja periaatteet, joilla tilastotietoa kerätään, on kirjattu näkyviin.
Ylpeä olen siitä, että TINFO on tällainen tietopankki. Teatteritilastot ja Ilona-esitystietokanta ovat kansainvälisestikin katsoen melkoisen poikkeuksellista tiedontuotantoa.