06.10.2017
Sofian maailma: Ruumiinavaus
Toinen viikko on kulunut ja olen vielä täällä, mutta kaikki ympärilläni on alkanut muuttua. Ennen kaikkea, sää alkaa olla vähemmän suopea; päivä päivältä valoisaa tulee myöhemmin ja pimenee ennemmin, on se aika, kun lehdet puissa tulevat keltaiseksi ja punaiseksi, lähes valmiiksi putoamaan.
Mutta tietysti pahin on vielä tulossa; kuuluisa suomalainen talvi näyttää seikkailulta, jota harvoin ulkomaalaisilla on rohkeutta kohdata. En tarkoita kutsua itseäni rohkeaksi tytöksi, mutta varmasti tykkään itseni haastamisesta.
Kylmyys, jota tunnetaan mielessä ennemmin kuin kehossa ja se on aina työntänyt minut päällystämään itseni vaatteiden kerroksilla. Se ei kuitenkaan toimi, joten päätin lopettaa pelon ja alkaa käsitellä sitä, käyttäen lähtökohtana tietoisuutta, etten kuole hiukan kylmän takia.
Ei ole parempaa paikkaa kuin Suomi testaamaan oman kestävyytesi. Suurin osa ihmisistä, joita tiedän, oli hämmästynyt siitä, että halusin tulla Suomeen ja he väittivät, että olisin varmasti halunnut paeta muutaman päivän kuluttua. Tähän mennessä, minun on sanottava, että he olivat väärässä.
TINFOn ikkunasta näkyy meri ja joka iltapäivä, yhtäkkiä, aurinko alkaa paistaa ja maisema loistaa erityisellä valolla. Työ sujuu nopeasti ja tällä kertaa minun tehtäväni oli digitalisoida suomalaisen teatterin tilastot 1970-luvulta nykypäivään. Perimmältään, minun tehtäväni oli toteuttaa todellinen kirjojen ruumiinavaus ja sitten skannata ne ja koota ne uusiin muotoihin.
Oli ensimmäinen kerta, kun joudun purkamaan kirjan; rehellisesti, minun on sanottava, että se antoi minulle outoa tyydytystä. Tämä tunne sen jälkeen, kun olet käyttänyt niin monta vuotta yrittämään oppia teorioita ja käsitteitä vakavista koulukirjoista.
Teatteritilastojen sivuja selatessa ja repiessä huomasin onnellisena, että vuosien varrella Suomessa on tehty paljon italialaisia näytelmiä. Italialaisten klassikkojen rinnalla, kaikkein halutuin oli varmasti Dario Fo, joka valitettavasti kuoli viime vuonna, vain pari vuotta rakkaan vaimonsa Franca Ramen jälkeen. Luultavasti, heitä pidetään kuuluisimpina näyttelijöiden pariskunta Italiassa ja heidän tarinansa ovat lumoineet yleisöä vuosikausia.
1970-80 -luvuilla, Suomen eniten suosittut komediat ovat varmasti sellaisia, joilla on poliittinen skenaario. Kuten esimerkiksi Ei makseta, ei makseta! (italiaksi: Non si paga, non si paga! 1974), missä hän kutsuu katsojaa ottamaan kriittinen ja varovainen katse yhteiskuntaan ja yleensä asioihin.
Uskon että, sillä hetkellä, jolloin talouskriisi, joka myöhemmin osui 1990-luvulle, teki sen ensimmäinen sisäänkäynnin näyttämölle, teatteri, jälleen kerran, oli paras väline levittämään ihanteita, joita tarvitaan tällaisen ratkaisevan hetken kohtaamaan.
Voin sanoa innostuneesti, että italialainen kulttuuri on osallistunut tähän vaikeaan tehtävään. Loputtoman intohimoisena ”kaurismäkeläisenä” laitan pienen otten Dario Fon artikkelista ilmestynyt italialaiselle sanomalehdelle la Repubblica kesäkuun 13. päivänä 2004:
“Fermare la diffusione del sapere è uno strumento di controllo per il potere perché conoscere è saper leggere, interpretare, verificare di persona e non fidarsi di quello che ti dicono. La conoscenza ti fa dubitare. Soprattutto del potere. Di ogni potere.”
”Tiedon leviämisen pysäyttäminen on vallan hallintalaite, koska tietaminen tarkoittaa, että osetaan lukea, tulkita, testata henkilökohtaisesti eikä luottaa siihen, mitä he sanovat. Tieto tekee sinusta epäilyksen. Ennen kaikkea, valtasta. Kaikesta valtasta.”
Sofia d’Alessandro
Kirjoittaja on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) Erasmus-harjoittelija syksyn 2017 ajan.
Sofian maailma: