Vuoden esityksen Thalia-palkinnon seitsemän finalistia ovat nyt selvillä. Teatterin tiedotuskeskus TINFO kutsui omilla alueillaan esittävää taidetta seuraavia toimittajia ja kriitikoita valitsemaan ehdokkaansa. Yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan Thalia-finalisteista. Eniten ääniä 26.2.2023 mennessä saanut voittaa Vuoden esityksen Thalia-palkinnon 2023. 

 

Thalia-palkinnon tarkoituksena on palkita yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisöryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt tai muuten erityisen ansioitunut esitys, ja siten synnyttää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä.  

 

Eeva Kauppinen, Ann-Christine Snickars, Matti Tuomela, Anne Välinoro ja Petteri Värtö ovat valinneet ehdokkaansa ja kirjoittaneet omat perustelunsa. Nyt on yleisön vuoro päättää ja antaa äänensä jollekin seitsemästä finalistiesityksestä.  

 

Voittaja julkistetaan teatteri-, tanssi- ja sirkusväen yhteisessä Thalia-juhlassa Maailman teatteripäivänä 27.3.2023. 

 

 

 

 

 

Ykkösluokan lennolla menneisyyteen. Jos olisit ensi kertaa teatterissa, tämä kokonaisuus avaisi sinulle lähtöportin esitystaiteeseen. Tämän lennon jälkeen et pitkään aikaan muuta kaipaisikaan. Tampereen Teatterin Anastasia-musikaali on sadan prosentin ammattitaidolla ja hätkähdyttävän kekseliäillä näyttämökuvilla koostettua musiikkiteatteria, jossa teatteri ei jää muun toteutuksen jalkoihin. 

 

Lavastaja Marjatta Kuivaston leijuvat maisemat, Toni Haarasen silmänkääntäjän salkusta loihtimat projisoinnit ja Pirjo Liiri-Majavan epookin runsautta hehkuvat puvut ovat toteutuneet ohjaaja-kapteeni Samuel Harjanteen luovassa tiimissä. Lopputulos on silkkaa nautintoa katsojalle. 

 

Musikaalin sanoma kasvaa tsaariperhesadusta kohti tämän päivän Venäjän tulevaisuutta. Kun vallankumous tuomitsi menneisyyden, nyt Venäjä tuomitsee hyökkäyssodallaan kokonaisen sukupolven henkiseen elinkautiseen. Anastasia-musikaali ei jää vain Pia Piltzin herkin sävyin toteuttaman pakolaisprinsessan ja tämän ystävien leikiksi. 

 

 

 

 

 

Blaue Fraun osallistavassa teoksessa ollaan eräänlaisen tukiryhmän kokouksessa, jonka tavoitteena on vierottaa osallistujat romanttisesta rakkaudesta. Vähän ehkä naiivinkin kuuloinen idea, mutta toteutus oli jotain ihan muuta. Teos leikitteli erilaisten esoteeristen kulttien, kuten skientologian, diskursseilla. Vaikka esitys oli osallistujalle täysin turvallinen, oli lopputulos jotain niin ahdistavaa, että poistuin paikalta juosten. Teoksen obskuuri ja vähän uhkaavakin tunnelma jäi hyvällä tavalla vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Harvinaista osallistavassa teatterissa. 

 

 

https://www.blauefrau.com/en/crimes-of-passion/  

 

 

 

 

Extra-neitsyt evankeliumi förenar monolog och dock- och föremålsteater, är en personlig och politisk pjäs, mot våld och krig.  Spelplats är Palestinas första affär för sexleksaker, men innan affärerna är igång bryter den andra intifadan ut. Ishmael Falke är virtuos inom sin genre och en frontfigur i det aboensiska dockteaterundret. Föreställningen är bryskt konfronterande och avväpnande lekfull, satirisk, utmanande, djupt förtvivlad och en aning hoppfull, oavbrutet kommunicerande med publiken.   

 

 

 

 

 

 

 

Kemi – muistio puista sitoi yhteen metsät, paperin, tehtaat ja teatterin yli sadan vuoden aikajänteellä. Tuija Kokkosen käsikirjoittama ja ohjaama kantaesitys otti punaisella minuutilla kantaa kulttuurin jyrkkään alasajoon Kemissä. Piti muistella uittoja, savupiipputeollisuutta ja puupuuroa, mutta etusijalle nousivat kulttuurin avohakkuut.  

 

Muistio oli karhea ja kaunis, nostalginen ja traaginen. Ammattiteatteri Kemissä teki kuolemaa. Työryhmä ehti varoittaa päättäjiä kohtalokkaasta virheestä. Teatteri sai jatkua. 

 

 

 

 

 

Saamelaisten oikeuksia ja elämäntavan turvaamista käsittelevä Matriarkaatti limittyi Suomen ensi-iltansa aikoihin osaksi saamelaiskäräjistä käytyä julkista keskustelua. Paitsi ajankohtainen myös taiteellisesti kunnianhimoinen teos muodosti kiehtovan aktivismia, dokumenttiteatteria ja esitystaidetta yhdistelevän rihmaston. Loistava esimerkki siitä, miten monin tavoin esitys voi laajeta näyttämön ulkopuolelle konkreettisen toiminnan ja tekojen muodossa. 

 

 

 

 

 

Juho Mantereen tulkinta August Strindbergin klassikosta oli yksi vuoden 2022 kohokohdista. Näytelmä kertoo köyhtyvästä perheestä, jossa anoppi liehittelee vävyään ja suunnilleen kaikki vihaavat toisiaan. Koomisuuteen asti synkän ja kalmanhajuisen esityksen näkökulma kiisteltyyn kirjailijaan oli kriittinen, mutta samalla ilmava ja moralisoimaton. Esitys tavoitti Strindbergin teoksen hengen kirjaimellisesti sopivan välimatkan päästä. Raikas ja näkemyksellinen näyttämöllepano ei kosiskellut katsojaa vetoamalla ajankohtaisuuteen tai uudelleentulkintaan, mutta tarjosi silti relevanttia ja ajassa kiinni olevaa teatteria. 

 

 

 

 

 

 

Viimeinen Atlantis esittelee ihmisen ja maapallon välisen juoksukilpailun, jossa luonnonmullistukset, maanjäristykset, taudit ja tsunamit näyttävät ihmiselle tämän paikan. 

 

Se kuvaa koskettavasti ihmisen itselleen tekemää vahinkoa, jossa hän liian myöhään hahmottaa tekojensa seuraukset, ilmaston lämpenemisen, jäteongelman ja luontokadon. 

 

Näytelmä ei saarnaa, vaan näyttää ironisesti, lempeästi ja ymmärtäen, kuinka jokaisen yksilölliset (kulutus)päätökset vaivihkaa tuhoavat ihmisen oman elintilan maailmassa. 

 

Se on ehyt musiikin ja muiden äänien, näyttelemisen sekä valon kokonaisuus, joka viestii sanomaansa esimerkillisesti: albumista tuli romaani, josta kierrättyi vielä näytelmä. 

 

 

 

---

 

---

 

https://link.webropolsurveys.com/S/375B1A801A356ADA  

 

 

Tiedustelut:  

TINFO / johtaja Linnea Stara, 050 3012723, linnea.stara (a) tinfo.fi 

 

Lisätietoja esittävän taiteen alalla jaettavista palkinnoista: 

 

 

 

 

Muuta aiheeseen liittyvää: