Toimistoihminen herkistyy 

 

 

 

Omasta puolestamme olemme iloisia siitä, että Suomen Kulttuurirahasto lähtee näin näyttävästi – 1,2 miljoonalla – rahoittamaan, ei pelkästään teatteritaiteen sisältöjä, vaan laajemminkin meidän kulttuurista kehitystämme juuri nyt. Vastuuta tästä jälleenrakentamista ei kuitenkaan tyystin voida siirtää yksityisille säätiöille, koska kysymyksessä on suuri yhteiskunnallinen linjanveto siitä, minkälaisessa ilmapiirissä haluamme ja minkälaisessa meidän on hyvä elää.  

 

Vaikka TINFO lähtökohtaisesti toimii edesauttaakseen suomalaisten taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta (ja tätä työtä jatkamme perustehtävämme mukaisesti!), näemme, että edellytyksiä on syytä myös parantaa toisen suuntaiseen liikkuvuuteen. Toivomme, että hankkeen myötä syntyisi kohtaamisia ja keskusteluja suomalaisten ja ulkomaalaisten teatterintekijöiden ja näytelmäkirjailijoiden välille. Ajatustenvaihtoa. Henkilökohtaisia siteitä. Vierailuja puolin ja toisin. Nyt on entistä tärkeämpää olla avoimina uusille impulsseille, oppia toisiltamme ja kokoontua yhteen esityksen äärelle.  

 

Joulukuussa järjestämme infotilaisuuden, jossa kerromme hankkeen tulevista vaiheista enemmän ja jonka yhteydessä keskustelemme myös laajemmin käännös(näytelmä)kirjallisuuden merkityksestä kentän kanssa. 

 

 

 

Kävin viime tiistaina katsomassa DuvTeaternin oivallisen Estradmuseum -näyttelyesityksen, joka ilmiömäisesti herätti eloon teatterin menneet tuotannot.  

 

Torstaina näin Q-teatterin hulvattoman ja koskettavan Minä, Askartelija -esityksen, jossa lopulta naurettuani kippurassa liikutuin itse kerronnasta, näyttelijöiden läsnäolosta ja niin yleisön kuin näyttelijöiden yhteisestä tilanteen tunnistamisesta, joka aiheutti vain lisää riemukasta improvisaatiota. Se oli Teatteria, sitä iankaikkista tarinoiden kertomista ja yhteisen hetken jakamista. Tätä toki tapahtuu lähtökohtaisesti jokaisessa esityksessä, mutta ehkä mielentilastani johtuen tuntui kuin tilanne olisi ollut erityisen käsin kosketeltava juuri siinä hetkessä, kun Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka örveltävät näyttämön reunalla roolihahmoissaan ja Eero Ritala katselee sivusta naurua pidellen. Oli kuin olisi saanut yhteyden menneen aikojen kansanteattereiden yleisöihin, jotka aivan kuten mekin annoimme naurun vyöryä katsomosta näyttämölle.  

 

Perjantaina koitti juhlapäivä – katsomoissa saatiin taas istua vierekkäin. Kävin katsomassa Susanna Leinonen Companyn Toxic-tanssiesityksen, joka heitti parvella takana istuvat teinitkin hiljaiseksi. Liikekielen voimakkuus ja omaperäisyys, aiheiden kehollinen käsitteleminen ja mielettömän upean puvustuksen yhdistelmä – aivan huikea esittävän taiteen kokonaiskokemus.  

 

Viikon päätteeksi kävin vielä sunnuntaina katsomassa Punch Up! Resistance and Glitter -show’n Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Yleisö oli ihan hurmioissaan, sellaisia suosionosoituksia en ole kuullut missään suomalaisessa teatterissa aikaisemmin. Tuntui, että oltiin taas jonkin uuden murroksen äärellä, rakenteet horjahtelivat ja marginaali teki tuloaan suuremman yleisön eteen. Tässä on muutoksen mahdollisuus, mutta pysyvä muutos edellyttää, että siitä otetaan instituutioissa koppia. Tuossa esityksessä oli kuitenkin sunnuntai-iltana sellaista voimaa, että tunsin olevani todistamassa sitä, miten esitys muuttaa ja muovaa kokonaista yhteiskuntaa.  

 

Tuonkaltainen viikko vetää toimistoihmisenkin herkäksi. Tällä kentällä on voimaa, vaikka mihin.  

 

Tänä iltana on vuorossa vuodella siirtyneen Karpolla on asiaa -esityksen odotettu ensi-ilta Kotkassa. Kysyin Kotkan Kaupunginteatterin näyttämömestari Samuli Holmilta, mitä kuuluu? 

 

 

 

… etenkin nyt kun kulttuuribudjettiin on tulossa huomattavia leikkauksia. Taiteen edistämiskeskuksen mukaan useimpien heidän tukemillensa taiteenaloille tarkoitettuja määrärahoja leikataan noin 15 prosenttia.   

 

Näin aiheeseen liittyen, toinen suositus: Tänään Yle Areenassa on nähtävillä virolainen Vuosi täyttä teatteria -dokumenttielokuva (Viro, 2019), jossa 21-vuotias Alissija katsoo vuodessa 224 esitystä. Hän ei ole aikaisemmin nähnyt yhtäkään teatteriesitystä, joten kamerat seuraavat hänen vuodenmittaista kokemustaan. Vahva suositus. Teatteri muuttaa maailmaa, ja ihmistä.