07.10.2021

Samuli Holm

Samuli Holm, mitä kuuluu?  

Tänään Kristian Smedsin ohjaama Karpolla on asiaa -esitys saa vihdoin monien vaiheiden jälkeen ensi-iltansa Kotkan Kaupunginteatterissa. Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistuotantona tehdyn esityksen ensi-ilta siirtyi pandemian johdosta lähes vuodella. Kysyimme kotikaupungissaan työskentelevältä teatterin näyttämömestari Samuli Holmilta, miltä esitys television legendaarisesta ajankohtaisohjelmasta näyttää näyttämön takaa ja onko myös näyttämömestari kaivannut yleisöä.  
 
Samuli Holm: Hyvää kuuluu. Tällä viikolla maanantaina aloitimme vuoden tauon jälkeen Karpolla on asiaa -esityksen harjoitukset. Se harjoiteltiin kyllä jo viime syksynä valmiiksi ja silloin oli myös teatterin sisäinen ensi-ilta, koska näyttelijäopiskelijoiden työt oli arvioitava. Nyt päästämme vihdoin yleisön saliin katsomaan esitystä.  
 
Lyhyt harjoitusaika ei ole tänä aikana poikkeuksellista. Kotkassa meillä on kaksi muutakin tuotantoa Karpon ohella – Eila, Rampe ja Likka sekä Anna-Liisa – jotka eivät nähneet viime syksynä ensi-iltaansa, vaikka valmiita olivat. Nyt syyskuussa nämä edellä mainitut ovat saaneet ensi-iltansa yleisön edessä. Näiden lisäksi elvytettiin Masennuskomedia, joka jäi vähäisille esityskerroille viime syksynä. Tälle syksylle on siis aika tiivis paketti tarjolla.  
 
Itse päädyin teatterialalle puolivahingossa. Olen puuseppä ja muotoilija koulutukseltani, mutta teatteriala on kiinnostanut. Pääsin vuonna 2015 tekemään lavastuksen Haminan Teatterin esitykseen, jonka ohjasi Piia Lunkka Kotkan Kaupunginteatterista. Piia tykästyi työhöni ja pyysi minua tekemään Pertsa ja Kilu -lastennäytelmän lavastuksen Kotkaan, ja siitä lähtien olen ollut oman kotikaupunkini Kotkan kaupunginteatterissa töissä. Matka jatkui lavastamosta apulaisnäyttämömestariksi ja kuukausi sitten minusta tehtiin näyttämömestari. 
 
Pidän työstäni todella paljon. Pidin lavastamossa työskentelystä myös, mutta kun on tehnyt paljon lavastustöitä, haluaa saada myös laajemman näkökulman omaan työhönsä. Kotkassa olen silti saanut tehdä myös lavastuksia. Näyttämömestarin työssä on parasta, että siihen kuuluu vähän kaikkea: saa olla suunnittelijoiden kanssa tekemässä uusia tuotantoja ja saa oppia uusia asioita. Tässä työssä on juuri niin paljon opeteltavaa kuin itse haluaa.  
 
Näyttämömestari on vastuussa esityksen kulusta. Näyttämömestari vastaa myös näyttämön turvallisuudesta. Meillä on turvallisuustarkistus ennen jokaista ensi-iltaa, jossa paloitellaan esitys pieniin osiin ja katsotaan tarkkaan mitkä kohdat voivat olla vaarallisia. Karpolla on asiaa -esityksessä ei ole erityisen vaarallisia kohtia, mutta kaikissa esityksissä kaikki näyttämöllä olevat liikkuvat hämärässä. Joka paikassa on pimeätä, ja vaihdot ovat kiireisiä. Näyttelijöillä on oltava turvallisia reittejä, joita pitkin he voivat liikkua näyttämön sivussa. Siellä kiirehditään, ja ajatukset saattavat olla yhä näyttämöllä. Näyttämöllä taas saatetaan nousta pöytien päälle tai pyöritellään vaikka isoja kiviä, kaikissa tilanteissa on varmistettava turvallisuus. 
 
Näyttämömestari harvemmin pääsee katsomaan valmista esitystä katsomosta käsin. Kun seuraa esitystä ainoastaan näyttöjen kautta, väkisenkin jää joitain aukkoja, minkä vuoksi ei aina saa käsitystä esityksen ajatuksesta. Tosin joskus valmistelevissa harjoituksissa on tuuraaja paikalla, jolloin pääsee itse katsomaan esityksen. Tällä kertaa olen päässyt käymään salin puolella katsomassa Karpon tarinoita, koska työtehtäväni tässä on lähinnä ajaa esirippua.   
Osalle talon henkilökunnalle työryhmä jäi mysteeriporukaksi. “Tuolla treenaa ne karpolaiset”, sanottiin.
Tämän esityksen prosessiin tulin mukaan, kun työryhmä saapui Kotkaan lähes vuosi sitten. He harjoittelivat esitystä Teatterikorkeakoulussa, ja tulivat sitten Kotkaan pystyttämään esitystä viikko tai kaksi ennen silloin aiottua ensi-iltaa. Tuolloin meidät – talon väki ja heidät – eristettiin täysin toisistaan. Käytimme eri reittejä talon sisällä, ja heidän pukuhuoneensa oli talon toisella puolella. He tulivat pääkaupunkiseudulta, eikä haluttu kontaminaatiota.

Minä ja valosuunnittelijamme Ada Halonen olemme olleet ainoat, jotka ovat olleet talon puolesta tuotannossa mukana. Talon sisällä ei tapahtunut bondaamista, ja osalle talon henkilökunnalle työryhmä jäi mysteeriporukaksi. “Tuolla treenaa ne karpolaiset”, sanottiin. Eikä polut risteytyneet. Sitten kävi niin huonosti kuin vain voi, ensi-iltaa ei pystytty järjestämään, kun teatteri joutui sulkemaan ovensa pandemian johdosta. 
 
Pidän lopputuloksesta. Kaikki Karpolla on asiaa -esityksen tarinat ovat tuttuja samannimisestä tv-ohjelmasta, jota itse junnuna olen katsonut kotona – kuten kaikki muutkin. Nostalgian vuoksi on nytkin tullut katseltua YouTubesta niitä uudestaan. On kiva nähdä, kun ne heräävät henkiin näyttämöllä. Opiskelijat tekevät hienoa duunia, ovat hienosti löytäneet tarinoiden merkitykset ja henkilöiden maneerit. Vaikka tarinat ovat uudelleen sovitettuja, ne ovat tunnistettavissa.  
 
Suosikkitarinani esityksessä on tarina postinjakaja Pekka Pippurista, joka oli vuosikymmeniä jakanut postia. Mittavan uran aikana hän oli tehnyt polkupyörällä pitkiä lenkkejä lukuisia kertoja. Mutta eläkkeelle jäätyään Posti ei noteerannut hänen eläkkeellensä jäämistään millään tavalla. Joten Hannu Karpo vie hänelle poropaistia. Tuo tarina niin hienosti kiteyttää koko ohjelman ja sen konseptin. Esitetään sorrettu suomalainen, jolle Hannu vie poropaistia. Jos ei kukaan muu muista, Hannu muistaa. 
 
Kristian Smedsin kanssa on ollut hyvä tehdä työtä. Hän on todella suorasanainen, kuten pitääkin olla, ja hän tietää mitä haluaa. Ei jää mikään arvailun varaan. Hän on pitkän linjan tekijä, joka tietää mikä on mahdollista ja mikä ei, ja osaa vaatia just sitä mitä esitykseen tarvitaan.  
Kun siirryttiin viisipäiväiseen viikkoon ja vain päivätyöhön, tuli ihmeteltyä mitä ihmiset tekevät vapaa-ajallaan.
Nyt on vihdoin ensi-illan aika. Kyllä näyttämömestarikin kaipaa yleisöä näyttämön toisella puolella. Sen tähden tätä hommaa tehdään. Viime keväänä harjoiteltiin uusia tuotantoja, tehtiin normaalia työpäivää mutta ensi-illat jäivät esittämättä. Kyllä se vaikutti minuunkin, oli se todella raskasta aikaa. Kun siirryttiin viisipäiväiseen viikkoon ja vain päivätyöhön, tuli ihmeteltyä mitä ihmiset tekevät vapaa-ajallaan. Oli kummallista, kun yhtäkkiä oli vapaa-aikaa.  
 
Yleensä kun minulta kysytään, pidänkö näyttämömiehenä itse näyttämöllä olemisesta, sanon etten hirveästi välitä. Mutta eihän se ole totta. Kyllä siitä pitää tykätä. Me olemme usein näyttämöllä roolivaatteissa tilanteessa mukana, niin onhan se parhaimpia juttuja, joita saa tehdä – olla stagella. Olla osa jotain suurempaa, teatteriesitystä.  
 
Olen tehnyt aikamoisen matkan näyttämölle, mutta pidän siitä, että pääsen elämässäni tekemään juttuja, jotka eivät ensisilmäykseltä tunnu olevan minua varten, mutta siitä huolimatta lähden katsomaan, olisiko kuitenkin?  
 
Samuli Holm on näyttämömestari ja lavastaja Kotkan Kaupunginteatterissa. Hän on aikaisemmin toiminut Haminan teatterissa lavastajana. Karpolla on asiaa – tosikertomuksia havumetsän maasta  saa ensi-iltansa tänään Kotkan kaupunginteatterissa. Tuotanto on Kotkan kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto. Esitys vierailee Rovaniemen Teatterissa 28.10.2021. 
 
 

Sinua voisi kiinnostaa

Haastattelu Korona