28.04.2022
Artikuloinnilla uutettua aikaa
Uuden näytelmän toimisto UNTO on neljän perustajateatterinsa sisällä toimiva, pysyväksi tarkoitettu yksikkö, jossa dramaturgisen työparin muodostavat Antti Hietala ja Elina Snicker. UNTO syntyi tarpeesta tukea kantaesitysprosesseja teattereissa, ja kahden ensimmäisen käynnistämisvuoden aikana on tarkoitus tutkia, millaista dramaturgista työtä teattereissa tarvitaan. Hietalan ja Snickerin työpiste on Ryhmäteatterissa, ja siellä sijaitsee myös uusi kokeilunäyttämö, joka voi tarjota paineetonta tilaa tekstin testaamiseen teatteriympäristössä.
Sanoittaminen. Paljon tuntuu kiertyvän sen ympärille, kun Uuden näytelmän toimiston (UNTO) dramaturgityöparina aloittaneet Antti Hietala ja Elina Snicker kuvaavat tarpeita teattereissa, kun pyrkimyksenä on tuottaa laadukas kantaesitys näyttämölle. Olemme kokoontuneet keskustelemaan uudesta toimintamuodosta, joka on muotoutumassa näiden kahden kokeneen teatterintekijän ja neljän teatterin voimin. “Dramaturgiseen työhön täytyy olla tarve: ja nämä teatterit ovat sen tiedostaneet. Ja tuon tarpeen laadun täytyy olla artikuloitu teatterin suunnalta, mitä se voisi olla juuri heidän ympäristössään”, sanoo Snicker. Nelikko UNTOn taustalla on KOM-teatteri, Ryhmäteatteri, Q-teatteri ja Teatteri Viirus, kaikki helsinkiläisiä ryhmämuotoisia teattereita, jotka tekevät säännöllisesti kotimaisten näytelmien kantaesityksiä.
Minä koitan puolestani sanoittaa Hietalalta ja Snickeriltä haastattelussa kuulemaani: se, että dramaturgeja ei teattereissa juuri ole, sanoiksi pukeminen eri työprosessien aikana jää tekemättä. Kun jää viestimättä asioita, tilanne ilmenee sinä, mistä sanotaan, “ettei tieto kulje”.
Uudesta näytelmästä kun puhe on, kiinnitämme huomion ei mihin tahansa prosesseihin, vaan niihin, jossa näytelmäkirjailijalta vielä valmistumaton tai juuri valmistunut teksti olisi saamassa kolmiulotteisen muodon näyttämöllä. UNTO voisi Hietalan ja Snickerin mukaan olla luomassa teatterikentälle käytäntöjä, joissa tekstiä voisi porukalla katsoa, lukea, testata ilman, että kenenkään huomiot jäävät huomiotta, ilman, että toisen teokseen kajotaan huolimattomasti sanoittaen.
UNTO-työparia kuunnellessa dramaturgi olisi se olennainen synapsi työyhteisössä, jota ilman kommunikaatio jää vajaaksi ja takeltelee ja näytelmäkirjailija seuraa tekstinsä kantaesityksen syntymistä sivusta, vaikka kuuluisi tietenkin ytimeen mukaan. Kirjailija on suomalaisessa teatteriekosysteemissä usein se freelancer, joka tulee taiteensa kanssa teatteriin ulkopuolisena, ei tietoisena talon tavoista tehdä, jos hänelle ei niitä kukaan ole artikuloimassa.
Laatua tehdään ottamalla osaaminen parhaaseen käyttöön, mutta yhtä hyvin poistamalla esteitä laadun tieltä. Tämän “laadun” takaaminen on sitä, mistä Uuden näytelmän ohjelma, nyt exit-vaihettaan elävä UNO, on ytimiään myöten tehty. Kirjailijan työolojen parantaminen, jotta tämä pääsisi parhaimpaansa omassa osaamislajissaan näytelmätekstin luojana ja työstäjänä. Osaamisen kehittäminen teattereissa, jotta uuden näytelmän saama kohtelu tuottaisi parhaan mahdollisen – laadukkaan – näyttämöteoksen.
Antti Hietala ja Elina Snicker jatkavat tästä, jalkauttavat UNO-työvälineistöjä ja parhaimmiksi todettuja työtapoja nyt aluksi neljään UNTO-teatteriin, kasvattavat entisestään maaperää sille, että näytelmäkirjailijan ja tuottavan tahon matka kantaesitysprosessissa olisi molemmille tahoille mielekäs, ja sekä teksti että esitys saisivat mahdollisuuden päästä parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.
Nyt on meneillään kaksivuotinen suunnittelukausi, johon on rahoitus neljältä teatterilta ja Helsingin kaupungilta. Katsotaan, saadaanko tässä ajassa jo käytäntöjä aikaiseksi, sanoo Snicker.
Mitä UNTO antaa?
UNTO on kahden kokeneen dramaturgista työtä tehneen osaajan työpanosta ainakin kuluvan ja ensi vuoden ajan. Antti Hietala on näytelmäkirjailija ja johtanut helsinkiläistä Q-teatteria vuodesta 2007, se työ jää taakse vuoden 2023 lähtien. Hämeenlinnalainen Elina Snicker taas on näytelmäkirjailija ja dramaturgi, joka toimi KOM-tekstissä 2004-2006, oli perustamassa kirjailijoiden Teksti-yhteisöä 2007 ja työskenteli UNOssa suunnitteluryhmän jäsenenä ja hankedramaturgina 2016-2022.
Edustamme kumpaakin puolta: minä teatterissa pitkän uran tehneenä kuukausipalkkaisena ja teatterin johdossa, Elina taas on toiminut freelancerina. Tämä yhteistyö pyrkii tuomaan yhteen freekentän ja teatterirakenteen, sanoo Hietala.
Olemme miniatyyrikoossa suomalainen teatteriekosysteemi. Nyt yhdistyy yhtäältä freekenttä eli kirjailijat ja toisaalta teatterirakenne ja johtaminen, kuvaa lähtöasetelmaa puolestaan Snicker.
UNTO hyödyntää käytännön työssä näissä neljässä ryhmämuotoisessa teatterissa niitä havaintoja ja työvälineitä, joita UNO seitsemän vuoden aikana tuotti. Kuitenkin Hietala ja Snicker tietävät, että rajausta on tehtävä. Kaksi puolipäiväisenä työskentelevää ei voi haukata liian suurta palaa.
Työmme pohjautuu siihen tietoon, joka on kerätty UNO-hankkeen aikana. Toisaalta rajaamme työkenttäämme, kun olemme kaksistaan, sanoo Hietala.
Keskittymistä olennaiseen kuvaa Elina Snicker näin:
Tehtävämme UNTO-dramaturgeina on parantaa kotimaisten kantaesitysten ja prosessien laatua. Jalkautamme käytäntöön näissä neljässä teatterissa erilaisia työvälineitä, joita UNO tuotti ja testasi.
Voisimme jäsentää työprosesseja ja voisimme toimia myös lukevina dramaturgeina, mahdollisesti esitysdramaturgeina. Myös koulutustyötä: näytelmän lukemisen kouluttamista teattereissa. Keskustelukumppanina johtajalle, siltana freekentälle, tutustuttaminen. Kuuntelemme myös kunkin teatterin erityistarpeita, ja tarvittaessa etsimme henkilön, joka voi siinä auttaa.
Myös roolitus suhteessa teatterin henkilökuntaan vaikuttaa selvältä UNTO-työparille:
Me työskentelemme produktioissa eri asemassa kuin teatterin henkilökunta tai näytelmäkirjailija. Me tuomme kolmannen näkökulman tähän keskusteluun. Kirjaamme ylös kaiken, jotta voimme reflektoida. Pyrimme olemaan tarkkoja rajanvetotilanteissa: emme ole vastuussa siitä, tilaako jokin teatteri tekstin joltakulta kirjailijalta. Edelleen teatteri on se tilauksen tekijä. Me emme ryhdy toimimaan agentuurin alueella.
Voimme auttaa tarkkaan rajatuin valtuuksin käsikirjoituksen valmistumisessa, mutta emme tee tuotantopäätöksiä, Hietala painottaa - Toisaalta uskoisimme meidän mielipiteemme vaikuttavan asiaan, kun tuotantopäätöksiä tehdään.
Antti Hietala ja Elina Snicker tulevat työskentelemään kumpikin UNTO-dramaturgina palkattuina puolipäiväisesti. Pioneerityölle haettiin ja saatiin kahden vuoden 2022–2023 rahoitus Helsingin kaupungilta. Toimintaa rahoittavat neljä helsinkiläistä ryhmämuotoista teatteria eli KOM-teatteri, Ryhmäteatteri, Q-teatteri ja Viirus saavat panostustaan vastaan käyttöönsä UNTO-palveluja.
Minusta on hyvä tämä puolipäiväisyys, se velvoittaa ei enempään ei vähempään. Voimme kumpikin tehdä muutakin. Erinomainen malli, että meitä on kaksi, mahdollistaa joustavaa aikataulujen sopimista, sanoo Hietala.
Virallisesti nimetty työnantajamme on Ryhmäteatteri, jonka kautta myös kaupungin avustushakemus hoidettiin. Johtoryhmässä on jokaisesta neljästä UNTO-perustajateatterista jäsen. Hankkeen budjetti on reilut 100 000 euroa kahdelle vuodelle jaettuna.
Myös Snicker näkee järjestelyssä vain hyviä puolia:
Työparina työskentely on myös työhyvinvoinnillinen asia, kun voimme sparrata toisiamme. Vastuu jakautuu kahdelle, mutta toisaalta voimme saada toisiltamme keskustelu- ja ajatteluapua, vahvistusta ajatuksille ja yhtä hyvin myös kriittistä peiliä.
Dramaturgisen työn uusi tuleminen
Uuden näytelmän toimisto UNTO on syntynyt teatterikentälle siihen tilanteeseen, jossa harvassa teatterissa on palkattu dramaturgi. Dramaturgisena UNTO-työparina toimivat Antti Hietala ja Elina Snicker pohtivat tätä yhtä ammattikuntaa suhteessa teatterin työyhteisöön.
Dramaturgien arvostus on noussut Euroopassa – kun se aiemmin oli ohjaajavetoista – kaikkialla muualla kuin Suomessa. Tässä on jotain keskusteltavaa, jossa UNTO voisi olla mukana. Tällä hetkellä meillä teattereissa dramaturgi on se ensimmäinen säästökohde, sanoo Hietala.
Dramaturgi on ollut yleisenä ammattikuvana pois monesta teatterista niin kauan, että kaikkialla ei enää oikein hahmoteta, mitä työnkuvaan voisi ylipäänsä kuulua. Ensimmäinen tehtävä olisikin näin määritellä työn tarve, kuten mekin nyt näissä teattereissa, yhdessä heidän kanssaan, teemme, huomioi puolestaan Snicker, joka on kirjoittanut dramaturgin työstä juuri ilmestyneeseen UNO EXIT IV -julkaisuun (2022: 6) esimerkiksi kiteyttäen näin:
“Dramaturgin asiantuntijuus on jotain erityistä, joka usein liittyy sisältö-rakenne-suhteiden hahmottamiseen sekä välittäjän asemassa toimimiseen erilaisten rakenteiden sisällä ja välissä.”
Tätä “rakenneasiaa” Snicker avaa julkaisussa ilmestyneessä kirjoituksessaan tarkemmin, mutta rajusti tiivistäen, kirjailijan kanssa työskennellessä tämä rakenne on työstettävänä oleva teksti, kun taas esitysdramaturgin työn rakenteena on näyttämö:
“Dramaturgintyötä ei ole olemassa ilman jotain materiaalia, johon dramaturgi on suhteessa. Usein hänen työnsä on suhteessa myös jonkun toisen työhön. Työlle täytyy myös olla olemassa artikuloitu tarve, jotta dramaturgi voi sen tehdä.” (2022: 6)
“Eräs tärkeä osa dramaturgin työtä on sanallistaminen ja nimeäminen”, sanotaan taas Dramaturgiakirjassa (Kilpi et al, 2019: 201). Dramaturgi, ammatti-ihminen, jolla on erityisosaamista tekstien lukemisessa ja kirjoittamisessa, näyttämömateriaalin ajattelemisessa, muotoilussa ja kommunikoimisessa, ei olekaan ollut niin keskeinen tekijä jokaisessa teatterissa kuin voisi kuvitella.
Kuten aktiivinen UNO-verkostolainen, Rakastajat-teatterin Angelika Meusel toteaa "Dramaturgiahan voi, ja kannattaa, käyttää vaikka mihin!" Dramaturgista on moneksi, toimimaan myös kehollisesti, “pään alueelta kohti ruumista”, luonnehtivat puolestaan vastavalmistuneet dramaturgit lehtihaastattelussa (Teatteri&Tanssi+Sirkus 8/2021).
Hietala ja Snicker puhuvat eritoten dramaturgisesta työstä sinä jonakin “välittäjäaineena” työyhteisössä. Fokus on myös näytelmäkirjailijan integroimisessa tähän yhteisöön. Elina Snicker:
Kirjailijan saaminen kantaesitysprosessiin on tärkeätä. Dramaturgi on näkymätöntä välittäjäainesta. Me voimme vaikuttaa siihen, miten tieto kulkee – joku tekee dramaturgin työtä kuitenkin, vaikkei sitä roolia ole. Pyrimme tuottamaan aikaa.
Teatterin työyhteisön kannalta dramaturgi näyttäytyykin kaikkena muuna kuin rahanreikänä ja ensimmäisenä säästökohteena. Kun on sanallistamisen ja kommunikoinnin osaaja hoitamassa oman leiviskänsä, myös toisten ammattilaisten työ helpottuu. Selkeys hävittää aikasyöppöjä, ja aikaa päinvastoin syntyy, kuten Elina Snicker sanoo. Hän jatkaa:
Työyhteisössä toimiessaan dramaturgin on syytä tuntea hyvin kaikkien niiden työnkuva, joiden työ liittyy näytelmän matkaan kirjailijan työpöydältä näyttämölle ja vielä produktion jälkireflektointiin asti. Ryhmämuotoisessa kantaesityksiin keskittyvässä teatterissa tämä tarkoittaa aivan kaikkia. Esimerkiksi viestinnällä on aivan erityinen tehtävä, kun kantaesitysteksti esitellään ensimmäistä kertaa maailmalle. Sen vuoksi viestinnän olisi tärkeätä saada olla mukana alusta tilanteissa, joissa tekstiä käsitellään yhdessä ja tutustumassa kirjailijan ajatteluun. Dramaturgi voi olla sanoittamassa tällaisten asioiden olennaisuutta ja näin vaikuttaa työskentelytapojen valintaan. Kirjailijan näkökulmasta taas voi olla hahmotonta, ketkä kaikki hänen teoksensa kanssa teatterissa ovat tekemisissä. Dramaturgi voi toimia siltana kirjailijan suuntaan artikuloidakseen teatterin toimintatapoja ja prosesseja.
Antti Hietala kertoo esimerkin elävästä elämästä, hyvin tuntemastaan työyhteisöstä:
Se miten kantaesityksestä viestitään ulos, vaihtelee produktiosta toiseen, prosessit eivät ole kovin suunniteltuja, ainakaan Q-teatterissa. Kirjailijalta tulee materiaalia, ohjaaja yleensä tuottaa jotain, samoin kuin viestintä ja joskus myös teatterinjohtaja. Tämä on melko suoraviivainen prosessi, silloin kun ohjaaja tekee oman tekstinsä. Kommunikoinnin ja viestintämateriaalin tuottamisen tulee olla erilaista silloin kun tehdään kantaesitys, jossa kirjailija ei ole ohjaaja, kuten esimerkiksi kun teimme E.L. Karhun Eriopiksen. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että kirjailijalla on teatterin puolesta yhteyshenkilö, joka pitää hänet ajan tasalla produktion eri vaiheista. Muutoin käy helposti niin, että kirjailija unohtuu, eikä hänen osaamistaan tai näkemyksiään osata käyttää.
Mallinnus, joka nyt UNTO-voimin synnytetään, tulee aikanaan olemaan kaikkien, ei pelkästään pioneerivaiheen toimintaan sitoutuneiden teatterien käytössä. Kerrannaisvaikutukset tulevat olemaan tätä uudisraivaajavaihetta laajemmat, lähtien jokaisesta organisaatiosta itsestään, laadukkaan näytelmäkirjallisuuden hyväksi. Hietala:
Dramaturgeja ei teattereissa juuri ole. Jospa me saataisiin tässä luotua toimiva malli, jossa työpanoksemme on useamman teatterin käytössä. Joku saattaisi kysyä, tarkoittaako se sitä, että meidän näkemyksenne tulisivat olemaan vallitsevia monessa erilaisessa teatterissa. Sanoisin kuitenkin, että me tulemme olemaan se hiomakivi, jota vasten kussakin teatterissa työskentelevät hiovat omia ajatuksiaan, erikoislaatuaan. Meidän agendamme on vain se, että näytelmäkirjallisuus menestyisi. Se on aatteellinen agenda, joka ei tuota meille hyötyä ja eläkettä.
Näytelmäkirjailijan työn tunnettuuden kanssa käsi kädessä kulkisi dramaturgin työn näkyväksi tekeminen, lisää Snicker.
Kokeilunäyttämö luo paineettomuutta
Vuoden 2022 aikana on tarkoitus kehittää näytelmäkirjallisuuden UNTO-malli kokeiltavaksi näissä neljässä teatterissa. Neljän rahoittajateatterin, KOM-teatterin, Ryhmäteatterin, Q-teatterin ja Viiruksen kanssa yhteistyö onkin jo käynnistynyt. Käy ilmi, että paljon oleellista on jo tapahtunut.
Olemme tavanneet jo kaikkien neljän teatterin taiteelliset jaokset. On kartoitettu käytännön kysymyksiä, alkaen siitä, miten olisimme yhteyksissä. Joiltain teattereilta on tullut konkreettisia toimeksiantoja, esimerkiksi uuden tekstin ääneen läpiluvun järjestäminen. Teemme suunnitelmia mahdollisista työpajoista, joissa asiantuntijat perehdyttäisivät tekstin lukemisen tapoihin. Tulemme tuottamaan myös tapahtumia, jossa freelancereina työskentelevät kirjailijat tulisivat tutustumaan teatterin henkilökuntaan, kertoo Elina Snicker UNTO-toiminnan ensimmäisistä kuukausista. Hietala jatkaa:
Olemme tavanneet agentuurien kanssa ja käyneet esittelemässä toimintaamme myös Sunklossa. Käytännössä meillä on työpiste Ryhmäteatterin toimistokerroksessa. Ryhmis on rakentanut hiljattain erillisen uuden pienen black boxin, jota mekin voimme käyttää koenäyttämönä. Se on uusi tila, jossa ei ole ohjelmistoa. Olemme haaveilleet sinne paineettomia näyttämöllisiä kokeiluja, jossa pääsisi kokeilemaan muullakin tavalla tekstiä kuin johdetulla äänenluvulla. Voisi tehdä osia, tiettyjä kohtauksia, jaksoja näyttämölle, näin syntyisi tekstistä jo varhaisessa vaiheessa kolmiulotteisempi käsitys.
Kaikki neljä UNTO-teatteria tekevät kotimaisiin näytelmiin perustuvia kantaesityksiä, ohjelmoimaton näyttämötila on fasiliteetti, josta on apua, kun kantaesitysprosessissa tähdätään parhaaseen mahdolliseen laatuun. Snicker:
Kokeilunäyttämöstä voisi olla apua esimerkiksi kirjailijalle testin solmukohtien ratkaisemisessa: voisi kokeilla miten jokin toimii, ja sitten jatkaa kirjoittamista.
Ja tätä toimintaa voidaan tehdä muissakin teattereissa, kun on tiloja tyhjäkäytöllä esimerkiksi kesäaikaan. Erilaisia tapaamisia, draamatyöpajoja, toimintaympäristönä ovat nämä neljä teatteria, mutta kirjailijat tulevat kentältä.
Lisäksi toivomme pystyvämme avaamaan paineetta tätä koko teatterikentälle, kohtaamisia, ehkä pienimuotoista klubitoimintaakin?
Hietala ja Snicker toivottavat tervetulleiksi ideat ja ajatukset kaikilta uudesta näytelmästä kiinnostuneilta teattereilta: Avoimuus ja kuppikuntaistumisen välttäminen on juuri se idea.
UNO-perintönä turvallinen keskustelukulttuuri
Halusin lopuksi kuulla Hietalalta ja Snickeriltä heidän arvioitaan UNOsta, kun se on tulossa tänä keväänä päätökseensä. Tiedän heidän puhuvan sisältä käsin, ohjelmassa toimineena, mutta juuri siksi heillä on tietoa siitä, millaisen konkreettisen jäljen teatterikentälle UNO tulee jättämään, mitä parannuksia hanke sai aikaan?
Hietala: Konkreettista ohjelman aikana oli työympäristön varmistaminen kirjailijoille. Mutta keskustelukulttuuri on lisäksi alkanut juurtua kentälle, UNO on näyttänyt, miten keskustelua voidaan käydä, miten näytelmistä voidaan puhua keskeneräisinä, esimerkkinä Amsterdam University of the Arts koulusta lainattu DasArts -metodi. Ohjattuja koordinoituja keskusteluja ei ollut aiemmin juuri ollenkaan.
Näytelmäkirjoille on merkitystä sille, että keskeneräistä tekstiä voi käsitellä isossa porukassa. Ja kirjailijalla on samalla turvallinen olo. Kun aiemmin saattoi kuka tahansa sanoa mitä tahansa, mikä saattoi jättää kirjailijaan sellaisen jäljen, ettei näytelmä enää päässyt valmistumaan.
Tämä on iso muutos suomalaisessa teatterikentässä. Toivottavasti tämä voi jatkua.
Snicker: Verkoston teattereiden kanssa tehty työ näkynee näissä taloissa hyvin eri tavalla riippuen siitä, mihin ohjelman tarjoamiin toimintatapoihin he halusivat osallistua, mihin heillä oli tarvetta ja aikaa. Varmasti ainakin tietoisuus siitä, miten kirjailija työskentelee ja millaiset työolosuhteet voisivat tätä työtä auttaa, on lisääntynyt.
Olemassa olevan ja kootun tiedon sanoittaminen on ohjelman ansio. On synnytetty konkreettisia työvälineitä, esimerkiksi miten ja mistä asioista on sovittava kirjailijan kanssa kantaesitysprosessissa. Uskon, että dramaturgin työn tarpeen hahmottuminen on sekin iso asia.
TINFO / Sari Havukainen 28.4.2022
Uuden näytelmän ohjelma UNTO, yhteyssähköposti: unto.toimisto (a) gmail.com