17.05.2018

TINFO-tiedote 18 / 17.5.2018

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFO PALVELEE

UUTISIA

TAPAHTUMIA

FESTIVAALEJA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TYÖPAIKKOJA  

MUITA ILMOITUKSIA

twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Niin väkevä on viikko

Kiitos väkevyydestä kuuluu Tuire Tuomistolle, Sonya Lindforsille, Teemu Mäelle, Joensuun kaupunginteatterille. Valoa ja lämpöä tunkee esityksellisen ja muunlaisen ajattelun muodossa omaan kroppaan. Minussa versoo, kun taiteilijat synnyttävät ajatussilmuja. Onnen-Hanna, jolla työssä on tällainen luontaisetu ja nautintaoikeus. Esityksellisten ja teoskohtaamisten rinnalla ovat kulkeneet kohtaamiset Tampereen Teatterikesän Future is Present -kokonaisuuteen valittujen hienojen taiteilijoiden kanssa.

Ensi viikon UNOn Suuren näyttämön visio -seminaarin viritystä varten olen oleillut kymmenen yli 400-paikkaisen katsomon omaavien kaupunginteattereiden suurten näyttämöiden ohjelmistoissa ja tilastoissa. Se onkin sitten toisenlaista todellisuutta. Ja jossain sivuvirrassa kulkevat pohdiskelut taiteilijan vapaudesta ja vastuusta Unkarin todellisuudessa. Että sellaisiin pohdintoihin palaan kuun vaihtuessa.

Ja ah, Teatteritilastot 2017 valmistuvat pala palalta (kiitos tilastonlaatija Piia Volmarin ja kaikkien teidän, jotka aineistoa lähetätte). Juhannuksen korvilla on opus valmis. Vielä on matkaa.
 

Poliittisen fantasiautopian nautintoa

Mikä nautinto! Mikä teos, mikä koreografi, mitkä tanssijat, mitkä esiintyjät, mitkä valot, mitkä äänet ja musiikki, mitkä puvut! Sonya Lindforsin ja työryhmän Cosmic Latte on poliittista fantasiautopiaa, keveästi ja aistittavasti himmaillen, niin h....tin taiturimaisesti, älykkäästi ja hauskasti toteutettuna. Lindforsin trilogian kolmas osa liikkuu ihan uusille leveleille rodullistetun todellisuuden tarkastelussa. 

Cosmic Latte pitää sisällään taiturimaisia liikkeellis-musiikillis-valollis-tilallisia siirtymiä, moodista toiseen, kuin ruumiin free jazzia. Meillä on näyttämö, siellä totta hitossa representoidaan, ja mihin kaikkialle se sormi osoittaa meitä katsomaan. Cosmic Latte rakentaa erilaisia näyttämö- ja yleisösuhteita, liikutaan esityksen kehyksessä ja sen ulkopuolella.

Nämä ruskeat kehot ja (valkoinen keho) esityksellistävät ja ruumiillistavat vaihtoehtoisia olemisen tapoja. Meille esityksellistetään ja ruumiillistetaan utopiaa tulevaisuudessa. Nyt ollaan vuodessa 3018, synnytään ikään kuin uudelleen ja ollaan vapaita olemaan sitä, mitä ollaan.  

Sam Cooken A Change Is Gonna Come playbackattuna. Ja Sun Ra, tämä Saturnus-planeetalta kotoisin oleva kokeellinen jazzmuusikko avaa oven kosmokseen. Niin ja vielä Bachin musiikillinen uhrilahja kantaattien muodossa.

Esityksen innoittamana ryhdyin etsimään lisää tietoa afrofuturismista. Tässä hyvää taustoitusta afrofuturismille. Lisäksi voi tutustua kosmiseen vallankumoukseen ja radikaaliin unelmointiin.

Minulle Cosmic Latte on mielenräjähdys. En sitä muutoin voi kuvata. Illalla kuuntelin San Rata. Ei ole paluuta. Post Suomi 100 ja afrosuomalaisuus -jiihaa!

Hyvät ihmiset, menkää ja kokekaa Cosmic Latte. Ottakaa riski mennä vailla lippua. Helle ja kevätväsymys aiheuttavat no showta.
 

Kuka ja mikä meidät päästää pahasta?

Löydetty tila virittää jo heti alkuunsa tuntemattomuudellaan. Tuire Tuomiston Shawarma – Pahan koreografia tapahtuu Öljysäiliö 468:n punaisessa tilassa Laajasalossa. Sisältä punaisena hehkuvan tilan lävistää aukoista tunkeutuva valo. Me istumme punaisessa tilassa keskipakoisesti reunoilla sivustaseuraajina, pahuuden mahdollistajina aivan kuin muutoinkin. Ja meitä uhkaa kumu, joka tulee rautapalkeista, öljytynnyrirumpusetistä, huilusta, ovien avautumisesta.

Tuire Tuomistolla on käsittämätön kyky saattaa katsojan ajatus liikkeelle luomalla alitajuisesti vaikuttavia kuvia ja tilanteita tyrkyttämättä. Minua kauhistutti kahden esiintyjän konttorituolitaisto ja tapa, jolla he repivät kertakäyttösadetakkeja toistensa päältä kuin nahkaa. Yhtä lailla kauhistuttaa kohtaamisen uhka tai se, että yksi vain juoksee ympäri, ympäri näkemättä ympärilleen. Minua kiehtoi kehämäisen kiertyvän liikkeen variaatiot. Tankotanssia ja suuri ihmisvarras.  Ja täydellinen yllätys. Tuunattu Suvilaulu ”jo joutui armas aika” kaikuu kuin sakraalitilassa. Ovet aukeavat. Yllätysesiintyjät – kaksi karitsaa saapuvat. Ja äkkiä olemmekin pastoraali-ilottelussa. Esitys sai miltei uskonnollisia sävyjä viattomien karitsojen myötä.  

Kävimme jälkikäteen keskustelua, minulla oli suunnaton tarve yrittää sanallistaa näkemääni. Häiriköin Tuirea, joka muistutti minulle shawarma-sanan etymologiasta kääntymisenä: ”Ajatukseni oli, että jos pahaa kääntää, kääntelee, saattaa myös paljastua jotain siitä, mitä me pidämme ´hyvänä´. Syy, miksi halusin käsitellä pahaa, oli yhtäältä se provosoiva ennakkoluulo, että näyttämöllä nähty paha aiheuttaisi lisää pahaa (kenen pahasta me silloin muuten puhumme?) ja toisaalta erilaisten me-piirien syntymistä, jolloin kaikki paha on oman piirin ulkopuolella.”
 

Uurasta nautinnoissa!  

”Jos perimmäinen päämäärämme on voimakkaan ja elämänhaluisen olemassaolonkokemuksen luominen ja säätäminen, on järkevää käyttää siihen tarkoitukseen sellaista kokonaisvaltaista menetelmää kuin taide.” Tässä yksi Teemu Mäen Taiteen tehtävä -esseekokoelman kiteytyksistä.

Uskalsin tarttua tähän esseekokoelmaan vasta nyt. Korkea oli kynnys. Ajattelin, ettei oma pää riittäisi ja putoaisin kirjoittajan kelkasta ja uuvahtaisin jo ensisivuilla ja että minua odottaisi saarnoja kateederilta. Höpöhöpö. Ison osan muodostavat Mäen luennot Aalto-yliopiston professuurikaudelta, mutta luennoitsija/kirjoittaja on laskeutunut alas paljastuen hauskaksi, itseironiseksi ja suhteellisuudentajuiseksi. Hän kutsuu itseään Mäki Käkikelloksi toistaessaan asioita tai lörpötellessään. Esseiden äänensävy on kaikkea muuta kuin tuputtava ja ryppyotsainen. Mäki on kielen kuohkeuttaja, hän kirjoittaa mutkattomasti ja suorasti.

Matka alkaa käytännöllisestä utopiasta, taiteen tehtävistä, taiteen tekemisen ja katsomisen/kokemisen syistä, kriittisestä taiteesta ja taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä, jatkuu pohdintoihin taiteellisesta tutkimuksesta ja päättyy taiteen ja päättyy näkemyksiin siitä, miten taide voi reagoida ilmastonmuutoksiin (hyvin).

Teemu Mäki on iloinen valistusoptimisti. Hän rohkaisee miettimään ja näkemään, mitä hyötyä ja iloa minulle taviskatsojana on taiteesta ja miten, millaista iloa tunnen ”taiteellisista tekeleistä”. Minä en uuvahtanut Mäen ”maailmankatsomuksellisella kiertoajelulla”. Mäen seitsemän kohdan ohjelma, mitä valtion pitää tehdä ja mitä minun pitää tehdä, on hyvä. Erityisesti minuun vetosi huoneentaulu ”Uurasta nautinnoissa”. Jos keskittyy vain työhön, ei opi nautintoa eikä kiitos välttämättä seiso työlle uhrautumisen lopussa. Tavaravaurauden perässä ”kipittely” aiheuttaa Mäen mukaan ihmiskunnan vakavimmat ongelmat.

Mitkä siis ovat taiteen tehtävät? Mäelle niitä on neljä: nautinto, keskustelu, viisauden tavoittelu ja tunne-elämän kehittäminen. ”Keskustelunherättämistaide” ei Mäkeä vakuuta: se näyttäytyy ”kollektiivisena itsehoitona”, jossa taiteilija muistuttaa ”mainoskampanjan suunnittelijaa tai viestintäpäällikköä” tarjoillessaan osana spektaakkeliyhteiskuntaa ”elefantteja olohuoneessa” ja muita ”harmittomia ärsykkeitä”. Osallistavalta taiteelta Mäki ”hurmahenkisesti” odottaa, että se ”alkaisi vaatia osallistujilta yhä enemmän, kohtuuttomuuksiin asti”. Mäki ei lämpene taiteesta, joka ”ujuttaa tietoa sieluun” samalla kun ”kiskoo kyyneltä silmäkulmaan”. Mäki pohtii taidetta, jossa tietämisen on ”epäpuhdasta” yhteydessä tunteisiin ja moraaliseen pohdiskeluun. Pieni toive. Minä Richard Dyerin ”kasvattina” haluaisin, että Mäki tulevaisuudessa pohtisi myös populaarin poliittisuutta.

Taiteen kriittistä tehtävää ja avantgardea sekä taiteen vaikuttavuutta arvioidessaan Mäki käy lävitse taiteen perustutkimuksen kaltaista olemusta, pienenkin yleisön merkitystä, etujoukkoteoriaa. Kriittinen taide toimii myös ”siedätyshoitona” hyvässä ja pahassa. Taiteella on myös ”valumaefekti”, sen vaikutus tihkuu yhteiskuntaan. Taide on ”ruokavalio” hitaan muutoksen paikka enemmänkin kuin ”ihmelääke” tai ”vallankumous”. Ja taiteella on aikaa, sillä ei ole ´parasta ennen´ päiväystä ja se vaikuttaa utopian kautta. Mutta taideteoksen ääreen ei Mäen mukaan voi tulla kuin ”valmiiseen pöytään”: ”Taideteos on puolivalmiste, jonka sinä taiteen kuluttajana joudut tekemään valmiiksi.”

Teoksen ilmastonmuutosta käsittelevä kokonaisuus päättyy epilogiin, jota kehystää Teemu Mäen äidin kuolema. Kuolema ja ilmastonmuutos – molemmat pysäyttäjinä ja hyväntekijöinäkin. Tällaisesta kehyksestä käsin taide näyttäytyy entistä enemmän olemassaolonkokemusten säätäjänä ja mielekkääksi tekijänä. Se tarjoaa vaivaa ja nautintoa, luo vaihtoehtojen ja uusien arvottamistapoja.

Mäki päättää teoksen Pentti Saarikosken runoon ”Elämä on ihmiselle annettu, /jotta hän tarkoin harkitsisi, /missä asennossa tahtoo olla kuollut, /… /, ja omaan runoonsa ”Hän on kuollut” äidin kuolemasta: ---Äiti rakasti meitä.

Kiitos kirjasta, kiitos ajattelusta! (Tästä tulikin paljon pitempi merkintä kuin olin ajatellut. Kirjan sivuille ja pikku muistiinpanokirjaani oli kertynyt alleviivauksia ja huutomerkkejä. Annos oli niin tuhti ja ravitseva, että valui nyt tähänkin vähän kuin vahingossa.)
 

Private-festivaalilla Joensuussa    

Järjestin tee-se-ite -minifestivaalin Joensuun kaupunginteatteriin. Halusin nähdä Anna Kareninan, Pohjantähden ja Naisen 11. käskyn eli Shirley Valentinen. Olisin halunnut nähdä myös lapsille suunnatun Alas Taikavirtaa -klassikon, mutta se ei onnannut omiin aikatauluihini (höh).

Ainon Kiven ohjaaman ja sovittaman Anna Kareninan pohjana on Maaria Koskiluoman dramatisointi. Esitys näyttää aistivoimaisesti, minkälaisen uhkan naisen kaikkia normeja rikkova halu muodostaa yhteisölle ja minkä hinnan nainen joutuu halustaan maksamaan. Yhteisö ei jätä rankaisematta. Esitys käyttää itselleen esiintyvää sosieteettia kehystyksenään, samoin projisoituja kommentteja. Lavastuksen peilit ja viuhkaelementti toimivat osana tätä kehystystä. Teatteritila on kokonaisvaltaisesti käytössä seurapiirin näyttämönä.

Esitys fyysistää halun ja haluamattomuuden, se näyttää yhteisön ulossuljennan mekanismit, se näyttää normitetun pakkoliikkeisyyden ja vapaan liikkeen. Pakkoliikkeisyys korostuu, kun roolihenkilön puhe erotetaan hänestä. Ihmisen kuori esittää itseään. Joensuun Anna Karenina on paitsi fyysinen myös vahvasti auditiivis-visuaalinen. Musiikki, äänet, laulu kertoo sen, mitä sanat eivät kerro. Ja näyttämö kylpee tiheässä valossa, kylmässä sinisessä, kuolemanvioletissa, intohimon punaisessa tai luonnon maanläheisissä murretuissa sävyissä, kun se näyttää Levinin ja Kittyn rakkauden.

Sama näyttelijäensemble venyy tanssijoiden vahvistamana Pohjantähteen, jossa Janne Rosenvallin ja Iiristiina Varilon sovitus kattaa trilogian kaksi osaa päättyen 1920-luvulle. Esityksen kehystyksenä on nykytodellisuus.

Joensuun suuri näyttämö ei ole suurin suuri, se on haaste lavastajalleen, varsinkin kun tehdään fyysistä esitystä, jossa tanssijoiden/yhteisön liikkeet ovat keskiössä ja jossa kohtaukset seuraavat nopeassa tempossa toisiaan. Pienin elementein erotetaan muuttuvat interiöörit, tehdään ero sisä- ja ulkotilojen välillä, työväentaloa rakennetaan kekseliäästi lattialauta laudalta. Niin, ja liike. Liike on metafora, se on politiikkaa ja sen voi ruumiillistaa. Tämän Pohjantähden ydin on sen fyysisyydessä. Tähän kieleen johdatti jo suo, kuokka ja Jussi, joka nyt kantaa ihmistervaskantoja suosta. Miltei ollaan jo tulevassa.

Naisen 11. käsky on Joensuun kestohitti, jota näyttelijä Riitta Piironen on useaan eri otteeseen esittänyt Joensuussa tähän mennessä yli 10 000 katsojalle. Ei tätä tietoa edes tarvitse. Pienellä näyttämöllä pystyy aistimaan meidän 50+ ja 60+ -naisten yhteiset tunnot. Riitta on ilmiö. Täällä on täpösen täysi katsomo Riitan faneja voimaantumassa Shirleyn matkasta kohti omanarvontuntoa ja itsearvostusta. Koko katsomo nousee esityksen päätyttyä seisomaan ja osoittaa villisti kiitollisuuttaan. Ja vuodet ovat vain parantaneet ja syventäneet esitystä kuin hyvää viiniä. Näyttelijä rules!

Ei ole syytä purppasta näkemästään! Jatkopohdinnat ja tekijähaastattelut Joensuusta tulevat myöhemmin.

Joensuun tulevaa ohjelmistoa kannattaa katsoa jo sillä silmällä. Venäläis/neukkukausi jatkuu. Sofi Oksasen Stalinin lehmistä nähdään Aino Kiven kantaesitysdramatisointi ja ohjaus. Janne Saarakkalan Marin-tuomisina nähdään kansankomedia Rouva Stroganovna Saarakkalan ja Lija Fischerin Pohjois-Karjalaan uuspaikallistettuna sovituksena. Ja sitten vielä Bulgakovin Iivana Julma.
 

Ruotsin häirintää estävät toimenpide-ehdotukset suomeksi 

Hieno juttu, että Marianne Möller tulee suomentamaan tämän tärkeän ruotsalaisraportin seksuaalisesta häirinnästä ja sen sisältämistä toimenpide-ehdotuksista. Mitä siis tulee tehdä? Ruotsalaisraportin toimenpidelistaus on tässä: Tarvitaan lisää tietoa, ryhdytään muutoshankkeisiin, päivitetään toimenpide- ja menettelytapaohjeistukset, luodaan edellytykset hyvälle johtajuudelle, arvioidaan työehtosopimusten ja muiden sopimusten muutostarpeet, korjaustoimenpiteitä ja oikeusapuprosesseja hyödyntämällä suunnataan vaikeasta tilanteesta katse tulevaisuuteen ja luodaan näin edellytyksiä muutokselle ja ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin. Alan järjestöjen yhteinen neuvosto toimii muutostyön alustana.

Kyse on enemmästä kuin seksuaalisesta häirinnästä.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

TINFO PALVELEE

Uusi kirjoitus TINFO-blogissa: Pietarin sydämessä

Jukka Hyde Hytin Umpihangesta-sarja jatkuu. Nyt liikutaan Pietarin sydämessä.

TINFO-blogien sarjoissa ilmestyneitä muita tinfolaisten kirjoituksia


Teatterin tiedotuskeskuksen uusi hallitus 2018-2019 valittu

Teatterin tiedotuskeskuksen hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi siihen kuuluu enintään kahdeksan jäsentä. Heistä vähintään yhden tulee edustaa ruotsinkielistä teatterikenttää.

TINFO-hallitus 2018-2019

Puheenjohtaja Mikko Kanninen, teatteritaiteen tohtori, yliopistonlehtori

Jäsenet

Elias Edström, näyttelijä, ohjaaja
Markku Hoikkala, käsikirjoittaja, kirjailija
Elina Kuusikko, toiminnanjohtaja
Saana Lavaste, ohjaaja, professori
Samuli Nordberg, tanssitaiteilija, yliopistonlehtori
Kalle Ropponen, valosuunnittelija
Annukka Ruuskanen, toiminnanjohtaja
Hanna-Reetta Schreck, järjestöasiantuntija
Anna Veijalainen, teatterinjohtaja


TINFO-apuraha käännöstyöhön

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on saanut jaettavakseen 25 000 euroa näytelmien ja dramatisointien sekä esitysten tekstitysten kääntämiseen.

TINFO jakaa apurahoja suomalaisten näytelmien käännöstyöhön. Apurahaa on mahdollisuus saada myös esitysten tekstitysten kääntämiseen. TINFO-apurahasta päättävä asiantuntijaraati kokoontuu vuosittain neljä kertaa. Seuraavaan hakukierrokseen jätettävien hakemusten ja liitteiden määräpäivä on 23.5.2018.

Apurahojen tarkoitus on suomalaisten näytelmien tunnetuksi tekeminen maailmalla.  

TINFO-apurahan kriteerit ja hakulomake


TINFO kerää kesäteattereiden ensi-illat TINFO-verkkosivuille

Keräämme kesän teatteriensi-illat verkkosivuillemme. Suuri osa kesän ensi-illoista on jo täytettynä verkkotietokannassa, mutta jos omasi vielä puuttuu, voit ilmoittaa ne osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi
   
Tarvitsemme seuraavat tiedot:    
•    Kesäteatterin nimi    
•    Lyhyt esittelyteksti    
•    Yhteystiedot (osoite, kunta, maakunta, verkkosivut, sähköposti)    
•    Esityksen nimi ja ensi-illan päivämäärä    
•    Tekijät: käsikirjoittaja, dramaturgi, ohjaaja, muu työryhmä    
•    Muita tietoja: onko esitys kotimaisen tekstin kantaesitys, suunnattu lapsille ja/tai nuorille, musiikkiteatteria tms.?


Tulossa olevat kansainväliset uutiskirjeet

TINFO tuottaa uutisia ja välittää alan tapahtumatietoja kansainvälisille teatteriammattilaisille. Otamme vastaan tiedotteita ulkomaan vierailuista ja muista kansainvälisistä hankkeistanne tai tapahtumista.  

Uutiskirjeet ovat yksi kanava kansainvälisessä viestinnässämme. Tänä keväänä ilmestyvät vielä ruotsinkielinen TINFO e-Nytt 22.5.2018. Valmis ruotsinkielinen aineisto pyydetään lähettämään to 17.5.2018 mennessä osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi.

Otamme aineistojanne ehdolle ja juttuvinkkejä myös englannin- ja saksankielistä viestintäämme ajatellen ja tiedotteisiimme, jotka ilmestyvät toukokuun lopussa. Ole yhteydessä: tinfo(a)tinfo.fi

Liity uutiskirjeiden postituslistalle

UUTISIA

Oblivian uusi teos saa kantaesityksensä Hampurissa  

Esitystaideryhmä Oblivian uusi teos Children and Other Radicals saa kantaesityksensä 24.5.2018 Hampurissa, osana tuotantotalo Kampnagelin Dangerous Minds -festivaalia, jonka teemana on aikuisten ja lasten yhteistyö.  

Oblivian ydinjoukko on kutsunut teoksen työryhmään mukaan joukon helsinkiläisiä nuoria. Teini-ikäiset toimivat pitkän linjan taiteilijoiden kanssa tasa-arvoisesti, tutkien taiteen keinoin talouden rakenteita ja rahaa. Steiner-koulua Helsingissä käyvät nuoret olivat mukana jo ryhmän edellisessä No(s) Futurs -esityksessä Ranskassa, joten tutkiva työtapa ja näyttämöllä oleminen oli heille ennestään tuttua.  

Esityksessä eri sukupolvet pohtivat, miten valta jakautuu ja minkälainen rooli rahalla on siinä. Näyttämölle syntyy niin X-, Y- kuin Z-sukupolvienkin tulevaisuudennäkemysten myötä teos, joka on samaan aikaan humoristinen ja syvä.  

Esityksen lisäksi Oblivia järjestää Hampurissa työpajan paikallisille lapsille. Työpajan keskiössä on ryhmän luoma “do what you saw” -praktiikka.  
 
Vuonna 2000 Helsingissä perustettu esitystaideryhmä Oblivia on tullut tutuksi mahtipontisista ideoistaan ja minimalistista esityksistään. Oblivian katsojat osaavat odottaa ryhmältä kaavoihin kangistumattomia, mutta obliviamaiseksi tunnistettavia elämyksiä.

Ensi-ilta tuotantotalo Kampnagelin Dangerous Minds -festivaalilla Hampurissa 24.5.2018. Suomen ensi-ilta on Helsingin Juhlaviikoilla 29.8.2018.  

Osatuottajat: Kampnagel, Goethe-Institut Finnland, Hampuri; FFT Düsseldorf, PACT Zollverein, Essen ja Helsingin Juhlaviikot

Tukijat: Elbkulturfonds der Kulturbehörde Hamburg, Finnland-Institut, Helsingin kaupunki, Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, TINFO – Theatre Info Finland  

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Oblivia / tiedottaja Katja Tolonen, katja(a)oblivia.fi, 050 492 2017


Sisäistetyt teoriat rakkaudesta Chicagoon

Vera Kiiskisen näytelmä Sisäistetyt teoriat rakkaudesta on valittu kansainvälisiä tekstejä esittävälle IVO -festivaalille Chicagoon. Pohjoismaisiin näytelmiin erikoistunut Akvavit Theatre on tuottanut festivaalilla nähtävän lukuesityksen Kiiskisen tekstistä. Näytelmän ovat kääntäneet Merja Talvela ja Leslie Hyde, ja sen englanninkielinen nimi on Internalized Theory of Love.

IVO-festivaalin tarkoituksena on tuoda käännösdraamaa chicagolaisille näyttämöille. Vera Kiiskisen näytelmä on yksi seitsemästä teoksesta, jotka tällä kertaa saavat näyttöpaikan suurkaupungissa. Lukuesitykset ovat keino tutustuttaa teatteriohjaajat uusiin teksteihin. Akvavit Theatre sai näytelmän käsiinsä Yhdysvalloissa asuvan näyttelijän Nina Sallisen tekemän promootiotyön ansiosta.

(TINFO 17.5.2018)


Esittävien taiteiden TelepART-ohjelma laajenee

Suomen Benelux-instituutin käynnistämä TelepART-matkatukiohjelma laajenee Finnagoran, Suomen Saksan-instituutin ja Suomen Viron-instituutin liittyessä mukaan. Ohjelma tukee uransa alku- ja keskivaiheilla olevien esiintyvien taiteilijoiden kansainvälisiä esiintymismahdollisuuksia.

Uusien instituuttien mukaantulo laajentaa TelepART-ohjelman kattavuutta lukuisiin uusiin maihin: jatkossa matkatukea voi hakea Suomen, Belgian, Alankomaiden, Luxemburgin, Ison-Britannian ja Irlannin lisäksi Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Unkariin, Slovakiaan, Sloveniaan, Romaniaan, Kroatiaan, Viroon, Latviaan ja Liettuaan kohdistuviin esiintymismatkoihin.

TelepART-tukea myönnetään erityisesti uransa alku- ja keskivaiheilla olevien tekijöiden kansainvälisiin esiintymistilaisuuksiin musiikin, teatterin, tanssin, sirkuksen sekä esitystaiteen aloilla. Matalan kynnyksen nopeaa pienoistukea voivat hakea esiintyvät taiteilijat, taiteilijoita edustavat tahot ja tapahtumajärjestäjät TelepART-maissa ja Suomessa.

Verkkopohjainen haku on jatkuva, ja päätökset tehdään kussakin instituutissa kahden viikon sisällä taiteen ammattilaisorganisaatioiden Music Finlandin, Teatterin tiedotuskeskuksen, Sirkuksen tiedotuskeskuksen sekä Tanssin tiedotuskeskuksen tuella. Tavoitteena on reagoida nopeasti tekijöille tarjoutuviin esiintymismahdollisuuksiin. Edellytyksenä tuen myöntämiselle on järjestäjän ja esiintyjän molemminpuolinen sitoumus, taiteellinen laatu, vähintään kahden toimialueen maan mukanaolo, kohtuullinen esiintymispalkkio sekä riittävän suuri muu rahoitusosuus.

TelepART-hanke käynnistettiin keväällä 2016 edistämään Suomen ja Benelux-maiden välistä vuorovaikutusta esittävän taiteen saralla. Huhtikuussa 2017 Suomen Lontoon-instituutti liittyi ohjelmaan ja TelepART-tukea pääsivät hakemaan taiteilijat myös Ison-Britannian ja Irlannin alueilta.

Lisätietoja:
TelepART-verkkosivusto

Main Bergström
ohjelmakoordinaattori, Suomen Viron-instituutti
telepart(a)finst.ee


Tampereen Teatterikesä täyttää 50 vuotta  

Pohjoismaiden suurin ammattiteatterifestivaali Tampereen Teatterikesä täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Merkkivuotta juhlitaan festivaalin merkeissä 6.-12.8.2018. Pääohjelmistossa nähdään 20 omaäänistä esitystä, jotka on valinnut taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Miko Jaakkola ja Aleksis Meaney yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa.

Ulkomaisia vieraita saapuu juhlavuonna Unkarista, Ranskasta, Italiasta, Itävallasta ja Hollannista. Kotimaisia teattereita edustavat Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Hämeenlinnan Teatteri, Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, Teatteri Jurkka, KOM-teatteri sekä Aurinkoteatteri yhdessä Teatterikorkeakoulun kanssa. Kotimaisessa ohjelmistossa vierailee edellä mainittujen lisäksi useita vapaan kentän ryhmiä. Ohjelmistossa nähdään myös yksi ensi-ilta.

Teatterikesän ohjelmisto

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, 040 5944 600
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, 040 865 5852


Mikkelin Teatterin johtajaksi Aleksander Anria

Mikkelin Teatterin teatterinjohtajan tehtävä herätti runsasta kiinnostusta. Hakemuksia määräaikaan mennessä tuli 23. Hallitus haastatteli kolme alansa ammattilaista. Kokouksessaan 7.5.2018 kannatusyhdistyksen hallitus valitsi uudeksi teatterinjohtajaksi riihimäkeläisen Aleksander Anrian.  

Freelancer ohjaajana työskentelevä Anria on toiminut mm. Riihimäen Teatterin johtajana vuosina 2003-2012.  

Anria aloittaa tehtävässään Mikkelissä 1.10.2018 Katriina Honkasen työsuhteen päättyessä.  

Lisätietoja: 
Hallituksen puheenjohtaja Marjukka Tikka, 0500 653 998 


Seela Sella ja Ralf Långbacka Taideyliopiston kunniatohtoreiksi  

Taideyliopiston ensimmäinen yhteinen promootio eli yliopisto-opintojen juhlallinen päätös järjestetään Helsingissä 8.-10.6.2018 Tilaisuudessa promovoidaan Taideyliopiston akatemioista valmistuneita maistereita ja tohtoreita. Promootiossa vihitään myös 13 kunniatohtoria. Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää. Kunniatohtoreiksi vihitään mm. näyttelijä Seela Sella ja ohjaaja Ralf Långbacka.

Seela Sella on esiintynyt ammattinäyttelijänä 60 vuotta. Hän on näytellyt muun muassa Turun ja Hämeenlinnan kaupunginteattereissa, Suomen Kansallisteatterissa, Tampereen Työväenteatterissa ja Teatteri Jurkassa. Sella on saanut lukuisia tunnustuksia ja palkintoja, kuten Pro Finlandia -mitalin, Näyttämötaiteen valtionpalkinnon sekä Jussi- ja Venla-palkinnot.  

Ralf Långbacka on teatteri- ja elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, teatterinjohtaja ja akateemikko. Hän on ohjannut noin 140 teatteri- ja oopperaesitystä ja johtanut Turun ruotsalaista teatteria, Turun Kaupunginteatteria ja Helsingin Kaupunginteatteria.   

Uutinen kokonaan


Teatterin tiedotuskeskuksen uusi hallitus 2018-2019 valittu

Teatterin tiedotuskeskuksen hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi siihen kuuluu enintään kahdeksan jäsentä. Heistä vähintään yhden tulee edustaa ruotsinkielistä teatterikenttää.

TINFO-hallitus 2018-2019

Puheenjohtaja Mikko Kanninen, teatteritaiteen tohtori, yliopistonlehtori

Jäsenet

Elias Edström, näyttelijä, ohjaaja
Markku Hoikkala, käsikirjoittaja, kirjailija
Elina Kuusikko, toiminnanjohtaja
Saana Lavaste, ohjaaja, professori
Samuli Nordberg, tanssitaiteilija, yliopistonlehtori
Kalle Ropponen, valosuunnittelija
Annukka Ruuskanen, toiminnanjohtaja
Hanna-Reetta Schreck, järjestöasiantuntija
Anna Veijalainen, teatterinjohtaja


Esittävien taiteiden työturvallisuuteen etsitään parannuskeinoja

Esittävien taiteiden (mm. musiikki, teatteri, tanssi, sirkus) työpaikoilla esiintyy lukuisia tapaturma-, vaara-, haitta- ja kuormitustekijöitä. Työterveyslaitoksen toteuttama Floor is Yours! -tutkimushanke tukee alan turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin kehittämistä. Ainutlaatuisen laajaan hankkeeseen osallistuvat esittävien taiteiden merkittävimmät toimijatahot Suomessa.

Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Suomen Teatterit ry:n, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton, Näyttelijäliiton, Muusikkojen liiton, Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n, Suomen kansallisoopperan ja -baletin, Sirkuksen tiedotuskeskuksen, Taideyliopiston, Suomen konservatorioliiton, Esittävien taiteiden oppilaitosten liiton ja Tanssin aluekeskusten (Itä-Suomen tanssin aluekeskus, Keski-Suomen tanssin Keskus, Läntinen tanssin aluekeskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Pohjoinen tanssin aluekeskus/JoJo, Routa, Rimpparemmi, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus, Tanssinaluekeskus Helsinki/Zodiak) kanssa.

Lisätietoja

Vastaa kyselyyn

Lisätiedot:
Pia Houni, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, 043 824 4501, pia.houni(a)ttl.fi
Susanna Visuri, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos, 046 851 591, susanna.visuri(a)ttl.fi

Hankkeen www-sivu:
https://www.ttl.fi/floorisyours
Twitter: #stagelleturvallisesti
Instagram: @stagelleturvallisesti

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Flerspråkighet som konstnärlig praxis | 18 maj 2018, Helsingfors

Klockriketeatern ordnar seminarium Flerspråkighet som konstnärlig praxis den 18 maj 2018 på Finlands Nationalteater.

Vårt universum är flerspråkigt. Vår teater är det oftast inte. Hur och varför bör teaterfältet ta flerspråkighet i beaktande? Vilka är utmaningarna då man skapar teater i en flerspråkig kontext?

Undersökningar visar att relativt få finländska teatrar arbetar flerspråkigt eller textar sina föreställningar. Flerspråkighet ökar teaterns tillgänglighet, men hur inverkar flerspråkighet det konstnärliga arbetet? Hurdana utgångspunkter erbjuder flerspråkighet och hur påverkas själva föreställningen och den konstnärliga personalen.

Klockriketeatern är en Helsingforsbaserad fri teatergrupp grundad 1994, som de senaste sju åren aktivt arbetat två- och flerspråkigt. Trots en hel del erfarenhet av arbetet med flerspråkig teater, dyker frågan om själva flerspråkigheten upp i lite olika form varje gång.

Tid: 18.5.2018, kl. 14.30-17.30
Plats: Finlands Nationalteater, fjärde våningen (ingång via huvudentrén)
Talare: producent Irina Duskova, dramaturg Eva Buchwald, publikarbetare Noona Leppinen (Svenska Teatern), och Annika Pråhl, Kulturfonden. Jesper Karlsson fungerar som moderator.

Diskussionen är flerspråkig.

Seminariedeltagare har möjlighet att till nedsatt pris se Klockriketeaterns och Von Krahl Teaters (EST) samarbete Ice klo 19 på Nationalteaterns Lilla scen. Anmälningar till seminariet senast 11.5 2018 till julia.h.k.hovi(a)gmail.com  


Saaren kartanon avoimien ovien päivä | 26.5.2018, Mynämäki

Koneen Säätiön ylläpitämä Saaren kartanon residenssi Mynämäellä kutsuu sinut mukaan juhlistamaan

10-vuotista toimintaansa la 26.5.2018 klo 11-17.

Päivän aikana yleisö voi tutustua Saaren kartanoon ja sen residenssitoimintaan. Monipuolisessa ohjelmassa on jokaiselle jotakin eri puolilla kartanoa ja sen rakennuksia.  

Ohjelman alkupuolella on kurkistus Saaren kartanon historiaan FT Riitta Koskisen opastuksella, ja arkkitehti Antti Nyman johdattaa yleisöä kävelykierroksella kartanon rakennushistoriaan. Iltapäivällä Saaren kartanon ensimmäisenä yhteisötaiteilijana työskennellyt kuvataiteilija Nina Rantala ja esitystaiteilija ja tutkija Tuija Kokkonen keskustelevat päärakennuksessa Rantalan kartanon läheisen koulun oppilaiden kanssa toteutetusta Me olemme eläimiä -yhteisötaidehankkeesta, jossa samastuttiin eläimiin metsässä.  

Kartanon puistossa voi kuunnella ääni- ja esitystaiteilija Juha Valkeapään ja äänitaiteilija Juhani Liimataisen Linnut-konsertin ensiesitystä sekä kokea nykysirkusta parhaimmillaan, kun tarjolla on Saaren kartanossa viime syksynä työskennelleen sirkustaiteilija Rauli Dahlbergin sirkusta ja arkkitehtuuria yhdistelevä nykysirkusesitys O’DD.

Kartanon navetassa voi tutustua Martta Tuomaalan FinnCycling Soumi-Perkele! -installaatioon. FinnCycling Soumi-Perkele! on spinning-henkinen osallistava kuntopyöräilytunti, jossa pureudutaan työhön ja suomalaiseen leikkauspolitiikkaan. Mynämäen-Mietoisten luonnonsuojeluyhdistys pitää navetan edustalla linnunpönttötyöpajaa. 

Päivän tarkempaan ohjelmaan voit tutustua täällä.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

Lisätietoja:
Leena Kela, toiminnanjohtaja, leena.kela(a)koneensaatio.fi, +358 44 768 1172


Ihmisten johtaminen taiteellisissa prosesseissa -seminaari | 28.5.2018, Helsinki

Ihmisten johtaminen on olennainen osa joidenkin taiteilijoiden työnkuvaa. Esimerkiksi ohjaajat, koreografit, kapellimestarit ja lavastajat toimivat työryhmiensä johtajina ja esimiehinä.  

Johtamista ei ole kuitenkaan perinteisesti opetettu omana oppiaineenaan taidekouluissa, vaan on ajateltu, että tarvittavat taidot kertyvät kokemuksen kautta.

Seminaari 28.5.2018 Teatterikorkeakoululla klo 18.00-20.30 tilassa 527 (5 krs. C-hissi)

Millaista johtajuutta taiteelliset prosessit tarvitsevat tänään? 
Pitäisikö ihmisten johtamista opettaa omana oppiaineenaan taiteilijaopiskelijoille? 
Millaisia asioita tällöin pitäisi opettaa? Mikä on teorian ja käytännön suhde? 
Millaista johtamisteoriaa taiteellisten prosessien johtamiseen pitäisi soveltaa? 
Miten ihmisten johtaminen taiteellisissa prosesseissa eroaa muusta johtamisesta? 
Kohdistuuko taiteellisten prosessien johtajiin toisenlaisia odotuksia kuin muihin johtajiin? 
Miten voimme sanoittaa taiteellisten prosessien johtamisen erityispiirteitä?  

Taideyliopiston taidehallinnon ja ohjaajantaiteen koulutusohjelmat järjestävät seminaarin, jossa keskustellaan näistä kysymyksistä.  

Yhteisen keskustelun alustajina toimivat: 

    Aki-Mauri Huhtinen, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen professori
”Ihmisten johtamisen opetus Maanpuolustuskorkeakoulussa; käytännön ja teorian yhdistäminen taito-opetuksessa”

    Tuuja Jänicke, teatteriohjaaja, hahmoterapeutti, tohtoriopiskelija
”Auktoriteettiaseman tuomat haasteet taiteellisissa prosesseissa”

    Saana Lavaste, ohjaajantaiteen professori
”Johtaja, fasilitaattori vai moderaattori? Ohjaajan muuttuva rooli taiteellisissa prosesseissa”  

    Tiina Lymi, teatteriohjaaja, elokuvaohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja 
”Elokuvaohjaamisen erityispiirteet johtamisen näkökulmasta”  

    Dalia Stasevska, kapellimestari
”Kapellimestari taiteilijana ja johtajana”  

Seminaarin järjestäjinä toimivat Taideyliopiston Arts Management/Taidehallinnon ja Ohjaajantaiteen koulutusohjelmat.   

Ilmoittautumiset sähköpostitse ke 23.5.2018 mennessä laura.vehmasto(a)uniarts.fi  


Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä – näkymä vuoteen 2025 | 28.5.2018, Helsinki

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Taiteen edistämiskeskus järjestävät Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä – näkymä vuoteen 2025 -tilaisuuden.

Ajankohta: Maanantai 28.5.2018 klo 9.30-15, Taiteen edistämiskeskus, Hakaniemenranta 6, Helsinki

Tilaisuudessa esitellään Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä - näkymä vuoteen 2025-raportti ja käsitellään sen toimenpide-ehdotuksia. Iltapäivällä järjestetään Kulttuurin aluetietoperustaa koskeva työpaja. Tilaisuuden kohderyhmänä ovat kaikki taiteen ja kulttuurin sekä alue- ja paikallistason kehittämisestä kiinnostuneet.  

Tilaisuus myös striimataan,  linkki striimaukseen

Tilaisuuden ohjelma

Ilmoittautumiset 21.5.2018 mennessä: www.webropolsurveys.com/S/86A1C7EB5942A8D1.par

Julkaisu: Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Lisätietoja:
kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, opetus- ja kulttuuriministeriö, kirsi.kaunisharju(a)minedu.fi ja hankepäällikkö Arja Laitinen, Taiteen edistämiskeskus, arja.laitinen(a)taike.fi  

sekä Facebookissa


Digiteatterin #kaaosperhonen -hackathon | 31.5.2018, Riihimäki

Näemme digitaalisuuden mahdollisuuksina ja unelmien täyttymisen välineenä. #digiteatterin hackathon on paikka luoville kohtaamisille, uusien oivallusten tekemiselle ja erityisesti sinun ajatustesi esiintuomiseen. Tule mukaan etsimään, tutkimaan ja löytämään yhdessä!

Vaivaavatko nämä kysymykset sinua öisin:

  • Onko sosiaalinen media yhteisten asioiden päänäyttämö?
  • Millainen sosiaalinen media voisi olla tarinankerronnan paikkana?  
  • Mitä digitalisaatio tarkoittaa luovan toiminnan näkökulmasta?

Hackathonissa pääset työskentelemään digitaiteilijoiden Maria Oivan, Jyrki Pylvään ja Aku Meriläisen kanssa. Alustajina ovat mediataiteen tienraivaaja Minna Tarkka, tanssija-koreografi Pia Lindy ja pelisuunnittelija, perrformanssitaiteilija Pekko Koskinen.

Hackathoniin osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista.  

Ilmoittautumiset Hackathoniin 27.5.2018 mennessä.   

Katso hackathonin ohjelma Digiteatterin Facebookista

Hackathonissa osallistujat jaetaan alustusten jälkeen ennakolta määriteltyihin työryhmiin, joille annetaan erilaisia toimeksiantoja. Hackathonin aikana tuotettu materiaali on vapaasti kaikkien osallistujien käytössä ja Riihimäen Teatterilla on oikeus käyttää sitä osana #digiteatterin #kaaosperhonen -teosta.

Riihimäen Teatteri tarjoaa hackathoniin osallistuville ruokaa ja juomaa, langattoman nettiyhteyden ja tilat työskentelylle.

Lisätietoja: tuottaja Paula Susitaival, 044 709 0971, paula.susitaival(a)riihimaenteatteri.fi

#kaaosperhonen on ajalla 1.4.2018-31.3.2019 tapahtuva immersiivinen teoskokonaisuus.  

Lue lisää Kaaosperhosesta

FESTIVAALEJA

Hangö Teaterträff | 7.-10.6.2018, Hanko

Hangö teaterträff är en årlig festival där scenkonst uppförs, upplevs, diskuteras och utvecklas. Festivalen verkar i diagonalen mellan lokalt och internationellt, traditionellt och experimentellt. En samlingsplats i scenkonstens tecken i Hangös unika skärgårdsmiljö.
 
Hangö Teaterträff 2018 program
 
Biljetter kan ni köpa här


URB 18 -  urbaanin taiteen festivaali | 7.-14.6.2018

URB on Kiasma-teatterin tuottama vuosittainen urbaanin taiteen ja kulttuurin festivaali, joka esittelee jatkuvasti muuttuvan kaupunki- ja nuorisokulttuurin vaikutusta nykytaiteen eri muotoihin. Tänä vuonna puhaltavat uudet tuulet, kun festivaali siirtyy entiseltä paikaltaan kesän lopusta kesäkuun alkuun. Festivaalipäivät ovat 7.-14.6.2018.

URB tekee tilaa keskeneräisyydelle, mahdollistaa kokeiluja sekä yhdistää yhteisöjä, taiteilijoita ja toimijoita. Festivaalin tapahtumat levittäytyvät museosta ja teattereista erilaisiin kaupunkitiloihin, kysyen millä ehdoilla ja kenelle urbaani taide voi olla olemassa.

Tässä maistiaisia tulevan festivaalin tapahtumista - koko ohjelmisto julkistetaan toukokuun alkupuolella.

Lisätietoa osoitteessa www.urb.fi


Baltoscandal | 4-7 July 2018, Rakvere

The 15th edition of the Baltoscandal festival takes place from July 4 until 7.  

Since 1994 the international performing arts festival BALTOSCANDAL has taken over the small town Rakvere in Estonia. Performances, installations, meetings, concerts, party, football- all that in only 4 days. Baltoscandal 2018 is taking place on July 4-7 with 13 different productions. Book the tickets and accommodation on time.  

In the programme we have works by Forced Entertainment, Teatr Powszechny and Oliver Frljič, Jérôme Bel, Theatre NO99, Joris Lacoste, W A U H A U S, Deborah Pearson, Mart Kangro-Juhan Ulfsak-Eero Epner, Ivo Dimchev, Marie-Caroline Hominal and Markus Öhrn, Henri Hütt and Mihkel Ilus and Ensemble U:

Full programme

For tickets and accommodation please fill in the registration sheet - https://baltoscandal.ee/en/practical

For additional information, please contact Kätlin Hoop - katlin(a)rakvereteater.ee


Nuori Näyttämö -hankkeen päätösfestivaali | 4.-5.8.2018, Tampere

Valtakunnallinen Nuori Näyttämö -teatterihanke järjestää päätösfestivaalin Tampereen Työväen Teatterissa 4.–5. elokuuta 2018 Tampereen Teatterikesän lähtölaukauksena.

Päästösfestivaalin esiintyjäryhmät ovat:
Squad#1 Tampereelta esityksellä Ainon aito mä, 
Harrastajateatteri Henkireikä Haukivuorelta/Mikkelin alueelta ja
Kotkan Nuorisoteatteri molemmat esityksillään Tuntemattoman eläimen jäljet, 
Teatteri Koomaa Keminmaalta/Kemin alueelta esityksellä On isis sekä
pääkaupunkiseudulta Tapiolan musiikkilukio esityksellään Carmina.

Festivaalin aikana saa kantaesityksensä myös kansainvälinen teos Nevadaland.

Muuttoliikettä käsittelevä teksti on tilattu kolmelta nuorelta näytelmäkirjailijalta, jotka ovat Otto Sandqvist, Felicia Ohly ja Agate Øksendal Kaupang. Tuotanto tehdään yhteistyössä Ruotsin Riksteaternin LÄNK-hankkeen ja norjalaisen Den Unge Scenen -hankkeen kanssa. Ohjaajana toimii Topi Marin ja esiintyjinä on 15 nuorta kolmesta Pohjoismaasta.

Tapahtuman aikana järjestetään Murros-foorumi, johon kutsutut nuoret ideoivat, työstävät ja kokoavat teesinsä tulevaisuuden teatterista. Nämä julkistetaan ja annetaan tiedoksi kaikkien suomalaisten ammattiteattereiden johtajille sunnuntaina 5. elokuuta Tampereen Työväen Teatterissa.

Lisätiedot tuottaja Inke Rosilo, 040-560 8607, nn(a)tnl.fi

Lippuvaraukset paivi(a)tnl.fi


Tampereen teatterikesä |  6.–12.8.2018, Helsinki

Tampereen Teatterikesä on yksi Euroopan merkittävimmistä teatterifestivaaleista, joka toimii näyteikkunana sekä suomalaisen että kansainvälisen teatterin parhaimmistoon. Teatterikesän korkealaatuinen ohjelmisto sisältää muun muassa 2000-luvun draamaa, klassikkotulkintoja, tanssiteatteria, nykysirkusta ja katuteatteria.

Teatterikesä järjestetään elokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla, ja se kestää yhteensä seitsemän päivää ja kuusi yötä. Esityksiä on kaiken ikäisille. Festivaalin aikana järjestetään erilaisia työpajoja, seminaareja, keskusteluja ja kokouksia. Tapahtuma kerää perinteisesti eri alojen teatteriammattilaisia yhteen sekä Suomesta että ulkomailta.

Vuonna 2018 Tampereen Teatterikesä viettää 50-vuotisjuhlia

Katso ohjelmisto täältä


Harrastajateatterikesä 17.-19.8.2018, Jyväskylä

Jyväskylän kaupunginteatterilla 17.-19.8. järjestettävän 45. Harrastajateatterikesän raatilaisia tänä kesänä ovat Mika Terävä, Hanna Liinoja, Malla Malmivaara

Raadin tehtävänä on antaa palautetta ohjelmistoon valituille sekä jakaa tapahtuman päätteeksi kunniamainintoja sekä rahallisia kannustuspalkintoja yhteensä 1000¤.

Katso ohjelmisto täältä


Tanssin Aika –festivaali | 26.-29.9.2018, Jyväskylä, Äänekoski, Joutsa ja Jämsä  

Vuoden 2018 festivaalin ohjelmisto kietoutuu vuoden uutuusteosten ympärille tuoden tuoreimpia ensi-iltoja Jyväskylään. Lisäksi festivaali ammentaa keskisuomalaislähtöisistä taiteentekijöistä synnyttäen alueelle uusia kumppanuuksia ja avauksia taiteen sekä tapahtumien kentällä. Useita festivaalin teoksia yhdistää elävän musiikin ja tanssin vuoropuhelu.
 
Tänä vuonna Tanssin Aika esittelee yhteensä seitsemän tanssitaideteosta, luennon katutanssin ammattilaisuudesta ja työpajoja niin tanssin harrastajille kuin ammattilaisillekin. Lisäksi ohjelmistossa on kaikille avointa ilmaisohjelmaa ja ohjelmisto täydentyy syksyllä julkaistavilla, yllätyksellisillä tanssitempauksilla. Tapahtuman järjestää Keski-Suomen Tanssin Keskus.
 
Ohjelmistoon voi tutustua kokonaisuudessaan osoitteessa: www.tanssinaika.fi
 
Lisätietoja:
Riikka Polso
045-3445136
riikka.polso(a)tanssinkeskus.fi

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Ajankohtaiset apurahahaut löydät Apurahavahdista


TelepART-tukiohjelma laajeni Japaniin

Esiintyville taiteilijoille suunnattua TelepART-matkatukea voi nyt hakea myös Japaniin suuntautuviin esiintymismatkoihin.

Vuonna 2016 käynnistynyt ohjelma edistää uransa alku- ja keskivaiheilla olevien teatterin, sirkuksen, musiikin ja tanssin ammattilaisten kansainvälisiä esiintymis- ja yhteistyömahdollisuuksia.

TelepART-liikkuvuustuki pienimuotoisille esityksille Suomesta ja Suomeen toimii nyt siis

Benelux-instituutin (Belgia, Hollanti, Luxemburg), Suomen Lontoon-instituutin (Iso-Britannia, Irlanti), Suomen Viron-instituutin (Viro, Latvia, Liettua), Finnagoran (Unkari, Slovakia, Slovenia, Kroatia, Romania), Suomen Saksan-instituutin (Saksa, Itävalta, Sveitsi) ja Suomen Japanin instituutin toimesta.

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Open Call for Transnational Research Residencies | Deadline 8 June 2018

RESA (Residency for Exchange and Sustainability in the Arts) offers support to artists conducting research aiming at deepening insights, knowledge and collegial exchange in the field of choreography.

Dansehallerne has invited a network of European arts organisations, academic research platforms and artist-driven venues active in the field of choreography, to design a pilot programme dedicated to experienced, mid-career choreographers in order to support the transnational research trajectories of artists.

According to the needs discussed by the artists and the network, the transnational residency may include access to housing, offices, studios, universities or resource centres, venues, seminars for professionals or industry events, documentation and publications. The network is committed to facilitate access to key local curators, artists and experts in various fields, all reflecting the diversity of Dansehallerne’s partners. No tangible outputs are expected (e.g. production of performances) but selected artists are expected to regularly share their processes and progresses with the arts and academic communities, for example by participating in open conversations, seminars or conferences.

Transnational residencies for 2 to 12 months starting in October 2018

Deadline for application is June 8, 2018

More information


Kehä -festivaalin avoin teoshaku | Haku 17.6.2018 mennessä

Kutsumme sinut tuomaan teoksesi Kehään. Kehä on monitaiteellinen festivaali kahdelle, johon kaikkien taiteenalojen teokset ovat tervetulleita. Kehää vietetään seuraavan kerran 7.–10.11.2018 Oulussa. Mukaan haettavat teokset toteutetaan yhdelle kokijalle kerrallaan. Festivaalilla teokset antavat rajat, joiden suojaamina taiteilija ja hänen vieraansa voivat kohdata toisin kuin arjessa onnistuu. Kehä on järjestetty aiemmin 2015 ja 2016.  

Tämän vuoden Kehän teemana on sukupuoli. Toivomme niin vastakkaisten sukupuolten monenlaisten kohtaamisten tutkimista kuin naisen naiselle tai miehen miehelle tekemiä teoksia. Etsimme myös muita sukupuolisia kokemuksia, esimerkiksi transsukupuolisuutta tutkivaa teosta. Ohjelmakokonaisuuden kannalta on tärkeää, että osa teoksista kyseenalaistaa sukupuolen keskeisyyden tapahtumalla paljaasti ihmiseltä ihmiselle. Odotamme teosehdotuksia jännittyneinä ja innoissaan.  

Pyrimme valitsemaan ohjelmaan 
1 teoksia, joissa ovat paikalla ehdottoman luottamuksellisesti vain taiteilija ja hänen vieraansa 
2 teoksia, joissa kahdenkeskisistä kohtaamisista muodostuu performansseja, joita voi seurata myös sivusta sekä 
3 työpajateoksia, joissa kahdenkeskisestä työskentelystä rakentuu festivaalin kuluessa pieni taidenäyttely.

Kehä-festivaali on perustettu, koska moni taiteilija työskentelee kahdenkeskisen taiteen lähtökohdista, mutta tilaisuuksia kokemusten jakamiselle ja oppimiselle on liian vähän. Siksi tapahtuman aloittaa mukaan valittujen taiteilijoiden keskinäinen tapaamispäivä, jossa orientoidutaan tulevaan festivaaliin tekemällä yhdessä taidetta ja keskustelemalla, syömällä ja saunomalla.  

Kehän on myös tarkoitus toimia siltana hoitolaitoksissa tehtävän taiteen ja muun yhteisötaiteen välillä. Toisena tapahtumapäivänä ohjelmiston teokset jakaantuvat vierailuille sosiaalialan laitoksiin, esimerkiksi ikäihmisten palvelutaloon tai ensi- ja turvakotiin. Jokaisen taiteilijan kanssa sovitaan hänelle sopivasta paikasta.  

Festivaali huipentuu yleisölle avoimeen päivään Kulttuuritalo Valveella. Valveella on monenlaisia tapahtumatiloja pienestä teattterinäyttämöstä portaikkoihin ja kellariin, suositusta kahvilasta monipuoliseen käsityötilaan, pieneen elokuvastudioon ja toimistohuoneisiin. Teoksia on mahdollista toteuttaa myös ulkona kadulla tai kanavan rannassa heti Valveen takana.

Festivaalin aikataulu
Ke 7.11. ”Taidekohtaamisia hoitolaitoksissa” -seminaari ja verkostoitumistapahtuma. 
To 8.11. Taiteilijoiden keskinäinen orientaatiopäivä
Pe 9.11. Hoitolaitoskiertue & Kulttuuritalo Valveen afterwork. 
La 10.11. Avoin tapahtuma Kulttuuritalo Valveella

Festivaali vastaa ohjelman tuotannosta, markkinoista sekä yhteydenpidosta laitoksiin. Sinulle taiteilijana lupaamme kotimajoituksen, matkakulut, tukea teoksen mahdollisiin materiaalikuluihin sekä pienen 200 euron teospalkkion, jota kuitenkin korotetaan, jos saamme myönteisen apurahapäätöksen jostakin kolmesta vireillä olevasta hausta.

Kerro teoksestasi vapaamuotoisessa hakemuksessa

  • Teoksen nimi ja kuvaus
  • Haluaisitko toteuttaa teoksesi kiertuepäivänä jossain tietyssä sosiaalialan laitoksessa
  • Teoksen kesto
  • Tekninen tarve ja esitystilan toiveet (mm. suljettu tila, avoin tila kuten kahvila tai  paikkasidonnainen tila, kuten portaikko tai kellari)  
  • Kerro myös, onko sinulla mahdollisesti omaa rahoitusta. 
  • Liitä hakemukseen cv ja haluamasi näyte työstäsi sähköisessä muodossa.

Jätä teosehdotuksesi 17.6. mennessä osoitteeseen: kehafestivaali(a)gmail.com.  

Ilmoitamme valituksi tulleille viimeistään heinäkuun loppuun mennessä.

Lisätiedot (kysy ihmeessä rohkeasti):
Taiteelliset johtajat Timo Harju, timo.juhani.harju(a)gmail.com ja 
Henna-Maria Hanhineva, hennamaria.hanhineva(a)gmail.com

Lue lisää


Call for artists: Festival Internazionale di Teatro Arte e Nuove Tecnologie | Deadline 15 July 2018

Between November and December 2018, Kyber Teatro organises in Cagliari (Italy) the Fifth Edition of International Theatre, Art and New Technologies Festival “Le meraviglie del Possibile”.

LMDP Festival is the first of this kind in the whole Italy. It aim is to promote the interrelation between artistic and technological languages.

Kyber Teatro – spin off of L’Aquilone di Viviana theatre company, creator and manager of the Festival, addresses to Italian and International artists an Open Call to submit their projects about “Interaction between arts and technology”.

The participation is open to artists of every nationality, working individually or in a group.

Eligible projects

  • Theatrical plays, performances.
  • Installations that explore and realize the interaction between artwork, exhibition space and observers with the contribution of technology.

    Application (deadline the 15th of July 2018)
     
    The theme of the fifth edition of LMDP Festival is the interrelation between theatre, arts and  new technology.
     
    The application must contain:    
    • Artist's CV;    
    • Detailed description of the project (in PDF);    
    • Technical rider;    
    • Selection of max 5 photos;    
    • Link audio / video material (Vimeo or Youtube).
     
The result is going to be notified only to selected projects by the 15th Of August 2018.

Applying for the call, artists agree that the projects should be represented at the Festival. Selected artists must provide a short biography and an abstract of the project. They also agree that the material related to the project could be published on the Festival website and/or presented to the press for promotional purposes.
     
Artists authorise Kyber Teatro - L'aquilone di Viviana to present their work, to store the material and make it accessible through the Festival's website. All rights to the artwork and images will remain to the artist. The Organization is also entitled to document the event in all its phases through audio recordings, video or images.
     
Application materials must be sent to: info(a)kyberteatro.it

Read more

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja kursseja ja työpajoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Foreign Affairs Translates! Programme in London | Applications open until 24 May 2018 

Bring your translation off the page

[Foreign Affairs] Translates! is a practise-based programme designed to give theatre translators the opportunity to see and respond to their work performed whilst still in development. Bringing them closer to live performance by immersing them in theatre practice, it gives participants the tools to facilitate a more symbiotic relationship between performance and text.

This programme is designed to facilitate the process of plays being translated into the English language.

Applications close Thursday 24 May, 17:00.

Read more


Skriva för scenen, kurs för nya dramatiker | Ansök senast 27.5.2018

Kursen vänder sig till professionella skribenter/författare som inte i huvudsak arbetar med text för scen alternativt scenkonstnärer som inte huvudsakligen arbetar med text. Under träffarna går vi igenom grundläggande förutsättningar för text på teaterscenen, skriver och gör övningar, läser och diskuterar varandras och andras texter. Parallellt med träffarna förväntas de som deltar arbeta med en egen text med målet att ha en färdig pjäs vid kursens slut. Individuell handledning ingår. I mån av plats och intresse kan även mer erfarna dramatiker delta.

8 veckoslut + 3 ggr individuell handledning

kursträff 1: 7-9.9
kursträff 2: 28-30.9
kursträff 3: 26-28.10 
kursträff 4: 30.11-2.12 
kursträff 5: 1-3.2
kursträff 6: 1-3.3
kursträff 7: 3-5.5
kursträff 8: inte fastslaget

Tider för veckosluten: fre 16-19, lör 10-16, sön 10-13
Plats: Helsingfors. Plats meddelas senare. 
Kursledare: Christoffer Mellgren, gästlärare kan förekomma i specifika moment
Deltagare: max 5
Pris: 250 euro (se nedan för ytterligare information) 

Ansökan: Sänd din ansökan till info(a)labbet.fi. Ansökan ska innehålla namn och kontaktuppgifter, en CV och/eller kort resumé (max 400 ord) som ger en bild av utbildning och/eller erfarenhet av skrivande eller teater. Ett brev (max 400 ord) om varför du önskar delta i kursen och vad du hoppas få ut av den. Om du har ett skrivprojekt eller en idé som du vill arbeta med under kursens gång så bifoga en beskrivning (max 400 ord). Sista ansökningsdag 27.5.2018

Ang kursavgiften: För den som önskar kan kursavgiften betalas i två rater. Vi har också möjlighet att öppna en av kursens platser för deltagare som saknar möjlighet att betala full kursavgift. Ange i så fall detta och motivera kort i samband med ansökan. Den reducerade kursavgiften är 50 euro.

Läs mer


Skrivar-Cirkel för yrkesverksamma dramatiker | Ansök senast 27.5.2018

Labbets skrivar-cirklar riktar sig till yrkesverksamma dramatiker som arbetar med ett eller flera skrivprojekt under året. Deltagarna läser varandras texter, ger feedback, stöd och utmanar varandra i arbetsprocessen.

5 träffar: 24.9, 19.11, 21.1, 11.3, 13.5 kl 18-21

Plats: Helsingfors. Plats meddelas senare. Om du önskar att motsvarande verksamhet skall genomföras på annan ort i landet så vänligen kontakta oss.  

Kursledare: Christoffer Mellgren och/eller annan dramatiker

Pris: 50 euro

Deltagare: 3-8 personer i en eller två grupper

Ansökan: Sänd din ansökan till info(a)labbet.fi. Ansökan ska innehålla namn och kontaktuppgifter, en CV eller kort resumé (max 400 ord) som visar adekvat utbildning och/eller erfarenhet av att skriva dramatik samt en beskrivning av det skrivprojekt du önskar arbeta med under året (max 400 ord). Sista ansökningsdag: 27.5.2018

Läs mer


Fyysinen teatterityö -opintokokonaisuus | Haku 31.5.2018 mennessä

Fyysinen teatterityö -opintokokonaisuus 25 op, lv. 2018 – 2019

Mitä fyysisen teatterityön opinnot ovat?

Opinnoissa tutustutaan erilaisiin fyysisen teatterityön perusteisiin ja liiketekniikoihin (mm. Lecoq ja Decroux). Opetus keskittyy lähinnä kolmeen fyysisen teatterin osa-alueeseen; naamiotyöskentelyyn, miimiin ja klovneriaan. Tarkoituksena on antaa opiskelijalle työkaluja syventää ja kehittää omaa fyysistä ilmaisuaan, keinoja liikelähtöiseen näyttelijäntyöhön sekä ideoita fyysiseen teatterin tekemiseen. Läsnäoloa lähestytään useasta eri näkökulmasta. Opiskelija oppii kehon- ja tilanhallintaa ja saa kokemuksellista tietoa sekä omasta erityisestä tavastaan liikkua että ainutlaatuisesta tavastaan olla koominen. Fyysinen teatterityö -kurssi sopii aiheesta kiinnostuneille esiintymisen ammattilaisille, opiskelijoille sekä harrastajille. Koulutukseen otetaan maksimissaan 20 opiskelijaa.  

Opintokokonaisuuden rakenne:
Liikkeelle!, 3 op
Naamio, 6 op
Miimi, 6 op
Klovneria, 6 op
Lopputyöpaja, 4 op

Aika: 06.08.2018 - 14.06.2019
Paikka: Haapaniemenkatu 6 (Teatterikorkeakoulu)
Opettaja: Useita opettajia

Fyysinen teatterityö -perusopinnot 25 op järjestetään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opintovaatimusten mukaisesti. Opintojaksojen aikatauluihin saattaa tulla muutoksia.

sallistujat valitaan ennakkotehtävän ja valintatilaisuuden perusteella. Ennakkotehtävät toimitetaan kesäyliopistoon sähköpostitse info(a)kesayliopistohki.fi tai postitse toimistolle os. Kaisaniemenkatu 4 A, 00100 Helsinki 31.5. mennessä.

Valinta- ja kurssinesittelytilaisuus, johon kutsutaan ennakkotehtävän perusteella, järjestetään la 9.6.2018

Kokonaisuuden maksu on 1300 ¤ (sisältää Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun perimän maksun 50 ¤). Kokonaisuusmaksun voi maksaa neljässä erässä. Huom. käsittelymaksu 5 ¤ / laskutettava erä.

Lue lisää ja tutustu ennakkotehtäviin

TYÖPAIKKOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Legioonateatteri ry hakee toiminnanjohtajaa | Haku 20.5.2018 mennessä

Legioonateatteri  ry hakee monipuolista osaajaa vaativaan ja vastuulliseen toiminnanjohtajan tehtävään

Legioonateatteri on vuonna 1994 Tampereelle perustettu yleishyödyllinen yhdistys ja teatteri. Teatterin toiminta on vuosien varrella kasvanut ja muovautunut vastaamaan yhteiskunnan ja nuorten aikuisten muuttuviin tarpeisiin. Legioonateatterin perusajatus on kuitenkin säilynyt samana: kaiken toiminnan lähtökohtana on ehkäistä syrjäytymistä ja sosiaalista pahoinvointia sekä lisätä aktiivista kansalaisuutta ja osallisuutta teatteritoiminnan avulla.

Legioonateatteri on kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoaja. Teatterissa toimii päivisin nuorten ilmaisupainotteinen työpaja. Työpaja on suunnattu ensisijaisesti alle 29-vuotiaille pirkanmaalaisille työttömille/kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille. Työpajalla tehdään ryhmälähtöisesti kaksi täyspitkää näytelmää vuodessa. Iltaisin teatterissa järjestetään harrastustoimintaa. Sekä työpaja että harrastuspuoli valmistavat myös tilausesityksiä.

Legioonateatterin arvot:
-Aktiivinen osallisuus yhteiskunnassa
-Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia - yhteisöllisyys, osallistujalähtöisyys
-Rakkaus teatteriin - ilmaisullisten menetelmien eheyttävä voima
-Päihteettömyys

Legioonateatteri hakee nyt joukkoonsa asiantuntevaa, käytännönläheistä ja innovatiivista toiminnanjohtajaa. Toiminnanjohtajan tehtävänä on teatterin toiminnan koordinointi sisältäen muun muassa huolellisen rahoituksesta ja taloudenpidosta vastaamisen, verkostoyhteistyön kehittämisen, esitysten tuottamisen ja markkinoinnin sekä uusien hankkeiden ja projektien aktiivisen suunnittelun ja toteutuksen. Tehtävään kuuluu ajoittain myös ryhmänohjausta. Tehtävä vaatii laajaa kokonaisuuksien hallintaa sekä samalla hyvin käytännönläheistä ja ratkaisukeskeistä "sormet savessa" -asennetta. Tehtävä on monipuolinen ja vaativa sekä osana sitoutunutta työyhteisöä myös erittäin palkitseva. Toiminnanjohtaja sitoutuu rakentamaan vallatonta työkulttuuria Legioonateatterissa.

Tehtävä edellyttää hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, yhdistyksen taloushallinnon käytännön tuntemusta, monipuolista sosiaali- ja terveysalan (mielenterveys- ja päihdetyö) sekä kulttuurialan työkokemusta, kokemusta hanke- ja projektityöstä, kulttuuri- ja taidekentän verkostojen laaja-alaista tuntemusta, työpajatoiminnan ja kuntouttavan työtoiminnan tuntemusta sekä soveltavien, toiminnallisten menetelmien hallintaa ryhmänohjauksessa. 

Haku päättyy 20.5.2018. Haastattelut viikolla 21. 

Hakemukset palkkatoiveineen: satu.tuomi(a)legioonateatteri.fi

Lisätietoja: Kirsi Riihijärvi (ke 16.5. klo 11-13 ja pe 18.5. klo 12-15 ) p.050 3795137


Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto hakee toiminnanjohtajaa  | Haku 23.5.2018 mennessä

Haemme liitollemme monipuolisesti osaavaa toiminnanjohtajaa vakituiseen kokopäiväiseen työsuhteeseen liiton toimistolle Tampereelle. Etsimällämme henkilöllä on vankka lastenkulttuurialan tuntemus, näkemystä alan kehittämisestä, verkostojen johtamisen kokemusta, esimieskokemusta sekä kokemusta yhdistystoiminnasta ja taloushallinnosta. Henkilökohtaisista ominaisuuksista eduksi luetaan itsenäinen työote, idearikkaus, tiimityöskentelytaidot sekä positiivinen ja toisia kannustava asenne.

Toiminnanjohtajan tehtävään kuuluu liiton toiminnan suunnittelu ja toteutuksesta vastaaminen, esimiestehtävät, taloushallinto ja rahoitushaut, liiton edustaminen kotimaassa ja ulkomailla, monipuolinen viestintä sidosryhmien ja verkostojen kanssa ja lisäksi toiminnanjohtaja toimii liiton hallituksen sihteerinä ja esittelijänä. Työtehtäviin kuuluvat mm. valtakunnallisen Taidetestaajat-hankkeen ja muiden alan valtakunnallisten hankkeiden ohjaaminen ja lastenkulttuurialan kansainvälistymisen vetäminen.
 
Hakijalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, lastenkulttuurialan tuntemusta, kokemusta hanketyöstä sekä taloushallinnosta ja rahoitusten hakemisesta, erinomaiset taidot suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä suomeksi ja englanniksi, rautaiset yhteistyö-, neuvottelutaidot ja esiintymistaidot, kokemusta esimiestyöstä, kokemusta yhdistyksen hallinnoinnista ja osaamista verkostojohtamisesta ja valmiutta matkustamiseen. Eduksi katsotaan sujuva ruotsin taito. Työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä vaaditaan vähintään 5 vuotta.

Tarjoamme dynaamisen ja kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden päästä työskentelemään valtakunnallisen lastenkulttuuritoiminnan ytimeen. Tehtäväkohtainen palkka on 3400 e/kk.

Lähetä viimeistään 23.5. vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si sähköpostilla (liitteinä, ei linkkeinä) osoitteeseen info(a)lastenkulttuuri.fi.

Tiedustelut sähköpostilla tai puhelimitse 18.5. klo 13-15: toiminnanjohtaja Saara Vesikansa: saara.vesikansa(a)lastenkulttuuri.fi, 050 563 4366 tai liiton puheenjohtaja Mervi Eskelinen: lastu(a)lastu.fi, puh. 050 326 7243.

Lue lisää


As2wrists Dance Company etsii viestinnän ja markkinoinnin ammattilaista | Haku 25.5.2018 mennessä

As2wrists Dance Company etsii kokenutta viestinnän ja markkinoinnin ammattilaista vastaamaan syksyllä 2018 toteutettavan Improtango tanssifestivaalin tiedottamisesta. 

Työ alkaa elokuussa (tai sopimuksen mukaan) ja loppuu lokakuun 20. päivä. Työaika on n. 10h/viikko tai sopimuksen mukaan tiiviimpi ajanjakso. Palkkio sopimuksen mukaan tuntipalkkana tai urakkapalkkiona.

As2wrists Dance Company on koreografipari Minna Tuovisen ja Martin Heslopin vuonna 1999  perustama tanssiryhmä. Ryhmä yhdistää teoksissaan uniikilla tavalla nykytanssia ja tangoa. 

Lisätietoa 
Minna Tuovinen
Festivaalin taiteellinen johtaja
puh. 045 3219411
info(a)as2wrists.fi


Nordic Culture Point is looking for a network researcher | Deadline 25 May 2018

Nordic Culture Point is looking for a network researcher to do a qualitative study on the effects of Network funding during autumn 2018  

Network funding is a part of the Nordic-Baltic Mobility Programme for Culture, that strengthens artistic and cultural cooperation in the Nordic region and the Baltic states. The programme focuses on increasing the exchange of knowledge, contacts, presence and interest in Nordic and Baltic art and culture. The Nordic-Baltic Mobility Programme consists of three forms of funding: mobility, network and residence funding.

Network funding enables periods for cooperation, exchange of ideas and knowledge between professional artists and cultural workers in the Nordic region and/or the Baltic countries. Network funding supports short-term (up to one year) and long-term (up to three year) networks. All networks must have participants from at least three Nordic and/or Baltic countries. Read more about network funding here.

We wish to engage a researcher for a period of three months (September – December 2018) to conduct a qualitative study on a small selection of supported networks. The aim is to examine long-term effects in order to explore what kind of impact the funding has on the work of the individual partners as well as on their work field. We are also interested in how the funding corresponds to the current day terms for professional artists and culture workers in the Baltic and Nordic region.

The study will include interviewing project partners in different countries and will therefore require some travelling in the Nordic and Baltic region. The work place will for the rest of the time be our office at Suomenlinna island in Helsinki, Finland. If you do not live in Helsinki, we can offer you accommodation in our guest apartment for the duration of the stay. The language of the Nordic-Baltic Mobility Programme for Culture is English and therefore the study will be conducted in English.

If you would like to apply for the assignment please contact advisor Sofie Ilsøe Sjöblom sofie.sjoblom(a)nordiskkulturkontakt.org or +358 50 409 23 46, who will provide you additional information about the programme and the study. You will then be asked to submit a research proposal (maximum two pages) and a CV, no later than May 25th 2018.


Kritiikin Uutiset hakee päätoimittajaa | Haku 28.5.2018 mennessä

Suomen arvostelijain liiton julkaisema Kritiikin Uutiset Kritikernytt -verkkolehti (www.kritiikinuutiset.fi) hakee uutta päätoimittajaa 1.8.2018 alkaen. Päätoimittaja valitaan kahden vuoden kaudeksi kerrallaan, mutta työ voi mahdollisesti jatkua sen jälkeen.

Kritiikin Uutiset on kulttuurilehti, joka käsittelee kritiikkiä, mediaa, taidetta ja kulttuuria. Lehdessä ilmestyy uutta sisältöä viikoittain. Lehden tavoitteena on toimia kulttuuripoliittisen ja mediakriittisen keskustelun herättäjänä.

Päätoimittajan tehtävä on palkkiopohjaista freelance-työtä toimeksiantosopimuksella. Työ ei ole kokopäivätoimista ja se sopii hyvin tehtäväksi muiden töiden ohessa.

Lue tarkemmin päätoimittajan tehtävistä ja työn vaatimuksista.

Hakeminen:
Hakemus palkkiotoiveineen (max 1 liuska) ja lyhyt CV pyydetään toimittamaan PDF-tiedostoina ma 28.5.2018 mennessä osoitteeseen: info(a)sarv.fi

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Maria Säkö, 044 5065695, 0440 760917, puheenjohtaja(a)sarv.fi
Toiminnanjohtaja Riikka Laczak, 041 5065594, info(a)sarv.fi


Kotkan kaupunginteatteri hakee markkinointipäällikköä | Haku 31.5.2018 mennessä

Markkinointipäällikkö vakituiseen työsuhteeseen 1.9.2018 alkaen.  

Tehtävä edellyttää alalle  soveltuvaa koulutusta sekä Photoshop-, InDesign- sekä  Word Press -ohjelmien hallintaa. Toimenkuvaan kuuluvat markkinointi, tiedottaminen, julkaisutuotanto,  asiakassuhteet ja lipunmyynnin esimiestehtävät.

Alan työkokemus ja esimiestaidot  katsotaan eduksi. Koeaika on 6 kk.  

Hakemukset 31.5.2018 mennessä kirjallisesti miko.jaakkola(a)kotka.fi  

Lisätiedot: teatterinjohtaja Miko Jaakkola, 040 709 3469 

www.kotkanteatteri.fi


Teatteri Avoimet Ovet hakee tuottajaa | Haku 31.5.2018 mennessä

Teatteri Avoimet Ovet hakee tuottajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2018 alkaen

Tehtäviin kuuluu

  • talous-, palkka- ja henkilöstöhallinto
  • tiedotus ja markkinointi
  • produktiotuotanto
  • toimistoasiat

Edellytämme

  • soveltuvaa koulutusta ja teatterialan työkokemusta
  • vahvaa talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista
  • itsenäistä työotetta

Eduksi luetaan

  • kokemus digitaalisesta markkinoinnista
  • kulttuurialan rahoitusjärjestelmien tuntemus
  • Lippupisteen InHouse-järjestelmän tuntemus

Tarjoamme

  • vakiintuneen teatterin toimivan hallinnon ja tuotantorakenteen
  • itsenäisen ja laajan toimenkuvan
  •  pienen työyhteisön tuen ja sparrauksen
  • ulkoistetun kirjanpitäjän ja graafikon avun
  • teatterialan työehtosopimuksen mukaisen palkan, työsuhdepuhelimen ja -matkalipun

Teatteri Avoimien Ovien Kannatusyhdistys ry:n hallitukselle osoitetut hakemukset pyydetään toimittamaan 31.5.2018 mennessä osoitteeseen rekry(a)avoimetovet.fi. Hakemukseen tulee liittää CV. Tehtävässä on 4 kk koeaika.

Lisätietoja antavat:

Teatteri Avoimien Ovien taiteellinen johtaja Heini Tola, heini.tola(a)avoimetovet.fi
Teatteri Avoimien Ovien tuottaja Sinna Laaksonen, sinna.laaksonen(a)avoimetovet.fi


Joensuun Kaupunginteatteri etsii kuiskaaja-tarpeistonhoitajaa | Hakemukset 31.5.2018 mennessä
 

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry / Joensuun kaupunginteatteri etsii kuiskaaja-tarpeistonhoitajaa

Pääasiallisena työtehtävänä valituksi tulevalla hakijalla on kuiskaaminen ja tarpeiston hoitaminen, mutta työnkuvaan kuuluu myös muita teatteriteknisiä tehtäviä.

Työhaastatteluun kutsuttavien hakijoiden soveltuvuus työhön kartoitetaan haastattelun lisäksi soveltuvuustehtävillä.
Teatterialan tuntemus katsotaan eduksi.

Työaika muotoutuu valitun henkilön työnkuvan laajuuden mukaan.
Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot ovat Teatterialan työehtosopimuksen (TeaTES) mukaiset.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa 1.8.2018 tai sopimuksen mukaan.
Työsopimuksessa noudatettava koeaika on 6 kk.

Hakemukset ja tiedustelut 31.5.2018 mennessä: käyttöpäällikkö Marko Pölönen

marko.polonen(a)jns.fi, puh. 050 310 9451


Turun ylioppilasteatteri hakee juhlavuodelle 2019 ohjaajaa | Haku 10.6.2018 mennessä

Turun ylioppilasteatteri ry (TYT) hakee vuodelle 2019 kahta (2) produktiota, jotka sopivat teatterin taiteelliseen linjaan. Tarjoamme valituille esityksille käyttöön esitystilan ja tuotantoavun.

Haastattelemme ohjaajahakijoita maanantaina 25.6. klo 17 Turun ylioppilasteatterilla haastattelutilaisuudessa. Tilaisuus on yhdistyksen jäsenille avoin. Varaathan illan haastattelua varten.

Turun ylioppilasteatteri on vuonna 1959 perustettu harrastajateatteriyhdistys, joka tunnetaan omannäköisestä, rohkeasta, monipuolisesta ja ajassa kiinni olevasta ohjelmistosta. Teatterin tavoitteena on tehdä ammattimaisesti toteutettua ja taiteellisesti korkeatasoista teatteria, joka ei kumartele tai nöyristele vaan uskaltaa rohkeasti olla itsensä ja tekijöidensä näköistä.

Haemme

1) kesälle 2019 produktiota, joka esitetään Liedon Vanhalinnassa
2) syksylle 2019 teatterin 60-vuotisjuhlaproduktiota, joka esitetään Turun ylioppilasteatterissa.

Hakemuksessasi voit tarjota ohjaustasi kesälle tai syksylle 2019. Jos haluat tarjota ohjaustasi sekä kesälle että syksylle, teethän kaksi erillistä hakemusta.

Ohjaustarjoukset otetaan vastaan sähköisesti osoitteeseen info(a)turunylioppilasteatteri.fi tai kirjeitse osoitteeseen Turun ylioppilasteatteri, Linnankatu 24, 20100 Turku.

Kerrothan ohjaustarjouksessasi mahdollisimman tarkasti

– tarjoamastasi produktiosta
– aikataulusta: milloin voisi olla esityksen ensi-ilta ja milloin harjoitukset alkaisivat?
– ajatuksiasi työryhmästä: Kuinka monta näyttelijää produktiossa olisi? Millainen tuotannollinen työryhmä olisi?
– palkkatoiveesi
– tiedot mahdollisista tekijänoikeuskuluista (käsikirjoitus-, musiikki-, käännöskulut). Kerro myös, onko sinulla oikeuksia tarjoamaasi teokseen.

Syksylle haemme produktiota, joka soveltuu mittasuhteiltaan juhlavuoteemme.  

Jos tarjoat ohjaustasi esitettäväksi Liedon Vanhalinnassa, perustelethan, miksi produktiosi sopisi Vanhalinnaan. Tietoa Vanhalinnasta voi tiedustella museonjohtaja Hannele Lehtoselta (hannele.lehtonen(a)utu.fi tai 050 308 8167) tai lukea Vanhalinnan internetsivuilta vanhalinna.utu.fi.

Voit liittää hakemukseesi esimerkiksi havainnollistavaa visuaalista materiaalia. Lähetäthän ohjaustarjouksesi viimeistään sunnuntaina 10.6.2018. Kirjepostitse toimitettavissa tarjouksissa on oltava leima keskiviikon 6.6. päiväyksellä. Hakemusten perusteella kutsumme ohjaajia haastattelutilaisuuteen.

Sähköisesti toimitettavien ohjaustarjousten mahdollisine liitteineen tulee olla PDF-muodossa mielellään yhtenä tiedostona. Emme ota huomioon sähköpostikenttään kirjoitettuja viestejä. Nimeäthän tiedostosi selkeästi: sukunimi_ohjaustarjous ja sukunimi_cv.

Lue lisää

Lisätiedot:
Antti Ainola, puheenjohtaja
p. 050 512 5070
puheenjohtaja(a)turunylioppilasteatteri.fi
 


Joensuun Kaupunginteatteri hakee ohjaajaa | Haku 30.9.2018 mennessä

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry / Joensuun kaupunginteatteri etsii ohjaajaa

Edellytämme valittavalta henkilöltä Teatteritaiteen maisterin tutkintoa ohjauksen koulutusohjelmasta tai vankkaa Suomen ammattiteattereissa hankittua työkokemusta ohjaamisesta.

Työsuhde on voimassa toistaiseksi tai sopimuksen mukaan. Työsuhde alkaa aikaisintaan 1.12.2018 ja viimeistään 1.8.2019.

Hakemukset ja tiedustelut 30.9.2018 mennessä: teatterinjohtaja Iiristiina Varilo

iiristiina.varilo(a)jns.fi, puh. 050 464 8245


Pikku Huopalahden Yhteisöteatteri etsii ohjaajaa

Pikku Huopalahden Yhteisöteatteri (PHYT) on vuonna 2001 perustettu harrastajateatteri. Ryhmässämme on noin 15 henkilöä, eri-ikäisiä, -taitoisia ja -luonteisia paikallisia aktiiveja.  

PHYT etsii nyt ohjaajaa kaudelle 2018-2019.  

Arvostamme kokemusta yhteisöteatterin kanssa työskentelystä, devising-metodista ja käsikirjoittamisesta.  

Syksyn treeneissä teemme improvisaatioita, joiden pohjalta ohjaaja tai ryhmän jäsenet laativat käsikirjoituksen. Keväällä treenaamme näytelmää ja näytöskausi on ollut maalis-huhtikuussa.

Työ on osa-aikainen ja työtunnit jakautuvat seuraavasti:  

Syksyllä (elokuun puoliväli-joulukuun puoliväli) treenejä on keskiviikkoiltaisin kolme tuntia viikossa (harjoitusaika klo 18-21).

Keväällä (tammikuu-huhtikuu) tunteja on enemmän eli noin 10 tuntia/viikko. Harjoittelemme keskiviikkoisin (klo 18-21) sekä lauantaisin ja sunnuntaisin. Työstä maksetaan 20 euron tuntipalkkaa.  

Harjoittelemme ja esiinnymme Pikku Huopalahdessa. Viimeisin näytelmämme Vaaraksi itselleen esitettiin viisi kertaa Pikku Huopalahden Nuorisotalolla ja katsojia oli yhteensä 275.

Lähetä tietoja itsestäsi sähköpostilla marjaliisa_mustonen(a)hotmail.com

Tiedustelut:
Marja-Liisa Mustonen / Pikku Huopalahden Yhteisöteatteri ry
0405752953

MUITA ILMOITUKSIA

Raisa Vennamo ja Maija Karhunen: Ihminen liikkeessä – kirjoituksia Feldenkrais-menetelmän käytöstä

Tanssitaiteilijat Raisa Vennamo ja Maija Karhunen ovat toimittaneet teoksen Ihminen liikkeessä – kirjoituksia Feldenkrais-menetelmän käytöstä, joka tarttuu somaattisen oppimisen käytännön harjoittamiseen ja moninaisiin kehollisen oppimisen kokemuksiin. Teos on osa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun julkaisusarjaa.

Moshe Feldenkraisia (1904-1984) pidetään yhtenä somatiikan alan perustajista ja johtohahmoista. Hän kehitti menetelmäänsä 1940-luvulta lähtien kuolemaansa saakka. Menetelmä elää ja kehittyy harjoittajiensa kautta edelleen. 

– Feldenkrais-työskentely perustuu paljolti sanattomaan kommunikaatioon ja oppimiseen, eikä tekeminen useinkaan näyttäydy laajemmin maailmalle. Koin tärkeäksi saada dokumentoiduksi kirjalliseen muotoon jotain tästä sanattomasta tiedosta ja kokemuksesta, ja näin tuoda Feldenkrais-työskentely osaksi keskustelua kehollisuudesta ja kehollisesta oppimisesta, kertoo Feldenkrais-ohjaajaksi kouluttautunut Raisa Vennamo.

Teos dokumentoi somaattisen työskentelyn sisältöä, tapahtumia ja mielekkyyksiä harjoittajilleen. Feldenkrais-menetelmää käsitellään runsaan ja monipuolisen kirjoittajajoukon artikkeleissa niin tuntikokemuksina kuin myös Feldenkrais-ohjaajan, taiteilijan työn, terapian ja taideopetuksen näkökulmista.

Teos tarjoaa uusia ulottuvuuksia itsetuntemuksen, kehollisuuden ja uuden oppimisen merkityksiin, kun pyrimme inhimilliseen elämään ja yhteiskuntaan.

Ihminen liikkeessä – kirjoituksia Feldenkrais-menetelmän käytöstä on saatavilla Unigrafian verkkokaupasta
Ihminen liikkeessä – kirjoituksia Feldenkrais-menetelmän käytöstä open access -verkkojulkaisuna:

Lue lisää


Kirjoituspyyntö vammaisille ja viittomakielisille taiteilijoille: kerro tarinasi!

Kirjoituspyyntö luettuna videolla YouTubessa. Videolla on ymmärtämistä helpottavia kuvia ja tekstitys.

Kerään tällä kirjoituspyynnöllä aineistoa pro gradu -tutkielmaani varten. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa kulttuuripolitiikkaa. Kerään tutkimuksessani tietoa vammaisten ja viittomakielisten taiteilijoiden asemasta taide- ja kulttuurikentällä. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa taiteilijan uraan liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista vammaisen ihmisen näkökulmasta. Tarkoituksena on antaa kehitysehdotuksia taidekentälle ja parantaa vammaisten taiteilijoiden yhdenvertaisuutta.

Kerään tietoa Suomessa asuvista taiteilijoista. Kerään taiteilijoiden tarinoita kaikilta taiteen aloilta, esimerkiksi kuvataiteen, musiikin, kirjallisuuden, teatterin, sirkuksen, tanssin, performanssitaiteen, sarjakuvan ja elokuvan aloilta. Voit lähettää tarinasi myös siinä tapauksessa, jos olet taidealan opiskelija ja tavoitteenasi on työskennellä taiteilijana. Lisäksi voit lähettää tarinasi vaikka olisit jo lopettanut taiteilijana työskentelyn. Tärkeää on, että työskentelet, olet työskennellyt tai aiot työskennellä pääasiallisesti taiteilijana.

Pyydän kirjoittamaan vapaamuotoisen tarinan siitä, kuinka sinusta tuli taiteilija ja millaista taiteilijana työskenteleminen on ollut. Voit kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Mikäli et halua tai voi kirjoittaa, voit lähettää minulle myös äänitteen tai videon, jolla kerrot tarinasi. Voin myös mahdollisesti tulla äänittämään tarinasi tai kirjoittamaan sen ylös. Ota minuun yhteyttä mikäli haluaisit kertoa tarinasi muulla tavoin kuin kirjoittamalla.

Kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti ja nimettömästi.

Kirjoituksesi arkistoidaan myöhempää tutkimusta varten Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, jos annat siihen luvan. Lisätietoja Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta www.fsd.uta.fi. 

Lähetä tarinasi 1.7.2018 mennessä verkkolomakkeella

Lisätietoja:

Elämäntarinan lähetyslomake suomeksi  

Elämäntarinan lähetyslomake ruotsiksi  

Elämäntarinan lähetyslomake englanniksi 

Lisäksi haastattelen taiteilijoita syksyllä 2018. Jos sinua kiinnostaa osallistua haastatteluun, voit jättää yhteystietosi samalla kun lähetät tarinasi. Jos haluat osallistua vain haastatteluun, olethan minuun yhteydessä.

Annan mielelläni lisätietoja tutkimuksesta.

Ystävällisin terveisin
Outi Salonlahti
outi.m.salonlahti(a)student.jyu.fi
+358 40 584 2734
International Master’s Degree Programme in Cultural Policy
Jyväskylän yliopisto


twitter.com/tinfotweets

TINFO julkaisee ajankohtaisista teatterialan tapahtumista uutiskirjeen kerran viikossa.
Voit tilata TINFO-tiedotteet sähköpostiisi tästä.

Aiemmin ilmestyneet TINFO-tiedotteet.