07.06.2018

TINFO-tiedote 21 / 7.6.2018

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFO PALVELEE

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

KURSSEJA, TYÖPAJOJA JA KOULUTUSTA

TYÖPAIKKOJA

MUITA ILMOITUKSIA

twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Mitä teatterilla voidaan tehdä? 

Terveellistä ja suhteellistuttavaa näkökulman kääntöä taidesiiloista ulos. Lisääntyvää tietoisuutta ympäröivien todellisuusolosuhteiden erilaisuudesta. Sellaista oli tarjolla Budapestissä. Pro Progressione ja Unkarissa toimivat kulttuuri-instituutit järjestivät keskustelu- ja työpajakokonaisuudet teatterin mahdollisuuksista aikaansaada muutoksia, saattaa kuuluviin ääniä ja kokemuksia valtavirran ulkopuolelta, ryhmiltä vailla yhteiskunnallista osallisuutta.

Meitä oli mukana unkarilainen Kristóf Horvath, itseoppinut slam-runoilija, rap-taiteilija, joka on toiminut yhteistyössä Roma Education Fundin kanssa, Liverpoolin 20 Stories High teatterin taiteellinen johtaja, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Julia Simons sekä palestiinalais-jordanialais-tsekkiläiset taiteilijat Husam Abed ja Réka Deák Dafa-nukketeatterista.

Romaninuorten rap- ja poetry slam -työpajoissa tullaan ulos köyhyyden kehistä ja köyhyysbisneksen kohteena olemisesta. 20 Stories High tekee työtä liverpoolaisnuorten kanssa. Rékan ja Husamin esineteatterin työpajoissa käsitellään osallistujien tarinoita ja muistoja. Esineillä kerrotaan, esineet kertovat.  

Me työstimme utopiaa osallistavasta teatterista, arjen asiantuntijoista ja osallistavan, yhteisöllisen teatterin manifestia. Meitä hallitaan toisaalta pelolla, toisaalta syyllisyydellä. Palasimme Augusto Boalin jalanjälkiin. Teatteri voi rakentaa yhteiskunnallis-poliittista kansalaisuutta ja itseohjautuvaa toimijuutta. Kukaan ei puhu suurilla sanoilla, nyt tehdään esityksellisiä tekoja ruohonjuuressa.

Painitaanko Suomessa ylellisyys- ja etuoikeusongelmien kanssa? Kysymys nousee palana kurkkuun.
 

Budapestin indieskenet

Itsenäisillä vapailla ryhmillä on tiukkaa Unkarin nykyilmanalassa. Kriittisen, itsenäisen ajattelun paikat taistelevat markkinavetoisuuden ja itsesensuurin paineissa. Toisaalta hyvin verkostoituneina yhteistuotannollisina yksikköinä ne pystyvät toimimaan. On hämmentävää huomata, kuinka paljon Budapest kuhisee.

Maineikkaan nykytaiteen keskuksen Trafón asemaa ei politiikka ole pystynyt horjuttamaan. Se tarjoaa kansainvälisen ylirajaisen tilan sekä kotimaisille että ulkomaisille esityksille. Sen yhteiskunnallis-kriittiseen linjaan kuuluu esimerkiksi yhteistuotantona tehty dokumenttiteatteriesitys Long Live Regina!. Siinä arjen asiantuntijoina ovat pikkuruisen Szomolyan kylän romaninaiset: kahdeksan naisen voimalla ollaan keittiössä ja tehdään ruokaa. Tässä kehyksessä avautuvat unkarilaisen yhteiskunnan, terveydenhoidon ja sosiaalisektorin asenteet. Nyt kuuluu näiden naisten ääni. Esityksen jälkeinen yhteinen keskustelu ja prosessia kuvaava dokumentti kertovat, mikä merkitys tällaisella teatterityöllä on.

Trafó tekee yhteistyötä myös residenssi- ja tuotantokeskus AQB:n (Art Quarter Budapestin) kanssa. Vanhasta oluttehtaasta on tullut mainio paikka taiteilijoille työstää teoksiaan ja saattaa demot vuoropuheluun yleisön kanssa. Sattumoisin AQB:ssä osallistuin Jani-Matti Salon ja Mark Niskasen esitysinstallaatioon when I´m gone, please delete my voice memos. Miten koukuttava ja inhimillinen onkaan elävä valoa sykkivä mikrofoni, kuinka lähellä onkaan Brooklynissä asuva keskustelukumppanini. Pieni ihme. Intiimi keskustelutila muotoutuu keskelle ei mitään – katolle, josta aukeaa näkymä etäällä olevaan Budapestin keskustaan ja Tonavaan.  Asettauduin toisten äärelle. Poissaolevat ovat läsnä.

Esittävien taiteiden hautomosta Juranyi-talosta on tullut tärkeä paikka tilattomille yhteisöille, koko esittävän taiteen ja kuvataiteen maastossa liikkuville. Juranyi ehkä eniten on kallellaan luovan talouden suuntaan, tai ainakin se osaa taitavasti käyttää kieltä, jota niissä piireissä ymmärretään.
 

Tilastosorvissa ja esitystietokantaduunissa 

 
Teatteritilastot 2017 ovat valmistumassa. Teatteritilastot tarkoittavat massiivista määrää työtä, jota täällä tehdään ja suurenmoisen tärkeätä työtä, jota kaikki erilaiset teatteriyhteisöt vos-teatterit ja rahoituslain ulkopuolisen kentän toimijat tekevät tuottaessaan näytäntövuoden kierrossa eri osa-alueita koskevan perusaineiston. Tilastonlaatijamme Piia Volmarin työssä tämä raakadata sitten koostuu useiksi, useiksi toisiinsa nähden riippuvuussuhteessa oleviksi tilastoiksi. Jos yksi tiedonpalanen puuttuu tai sen sisältö muuttuu, tuo pieni muutos tarkoittaa muutosta useassa muussa tilastossa. Juuri siksi tietojen keruulla on deadlineja ja juuri siksi armonaika vain jossain vaiheessa päättyy. Tiedon odottelupeli on pakko viheltää poikki. Emme voi odottaa ikuisuuksiin.

Teatteritilastojen sisältämä tieto on kerättyä, seulottua, tiivistettyä, tarkistettua, järjestettyä ja jalostettua informaatiota. Siinä perusdata on tiivistetty taulukoiksi, tunnusluvuiksi ja kuvioiksi, joissa eri osatekijöiden suhteet käyvät esiin. Tilastot vastaavat vain tiettyihin kysymyksiin, mutta niitä on mahdollisuus tulkita, niiden kanssa voi mennä pidemmälle ja yhdistää tähän tietoon esimerkiksi Ilona-esitystietokannan sisältämää tietoa, ohjelmistoanalyysiä.  

Esittävän taiteen kenttä muuttuu ja monimuotoistuu, tiedontarpeet muuttuvat. Pohdimme tilastoitavien asioiden relevanssia ja tiedon katveita aktiivisesti. On esimerkiksi ryhdytty tilastoimaan teatterin sukupuolittuneisuutta tai yleisötyötä. Tällä hetkellä mietimme myös tulevaisuutta: esimerkiksi tarvetta tilastoida freelancereiden palkkoja, instituutioissa toimivien taiteilijoiden koulutusta tai ulkomaalaistaustaisen henkilökunnan osuutta. Samaan aikaan on luovuttu osasta, jota on ennen tilastoitu.

Ja mikä tärkeintä? Yhtenäiset kriteerit ja periaatteet, joilla tilastotietoa kerätään, on kirjattu näkyviin.

Ylpeä olen siitä, että TINFO on tällainen tietopankki. Teatteritilastot ja Ilona-esitystietokanta ovat kansainvälisestikin katsoen melkoisen poikkeuksellista tiedontuotantoa.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

TINFO PALVELEE

Kesän TINFO-tiedotteiden aikataulut

Viikoittainen TINFO-tiedotteemme ilmestyy vielä normaaliin tapaan ensi viikolla 14.6.2018 ja juhannusviikolla poikkeuksellisesti keskiviikkona 20.6.2018. TINFO-tiedote palaa kesälaitumilta Tampereen Teatterikesän kunniaksi jo tiistaina 7.8.2018.

TINFO-tiedotteeseen voit lähettää ilmoituksia ehdolle osoitteeseen tinfo(at)tinfo.fi.


Toimiston aukioloajat

Toimistomme on avoinna maanantaista torstaihin klo 10-15.

Juhannusviikolla toimisto on kiinni myös torstaina 21.6.2018.

TINFOn toimiston väki kirmailee kesälaitumilla 2.7.-3.8.2018. Normaalit aukioloajat jatkuvat kesän jälkeen 6.8. alkaen.

UUTISIA

Reetta Honkakoski Company kiertueelle Brasiliaan

Reetta Honkakoski Company on kutsuttu esityskiertueelle Brasiliaan sooloteoksella Duetto yhdelle / Duet for One.

Heinäkuussa 2018 toteutuvan kiertueen on järjestänyt FIT festivaali sekä Sao Paolon Sesc-teatteriverkosto. Yhteistyökumppanina toimii paikallinen Ophelia Arts Productions. Matkalle lähtee nelihenkinen työryhmä.
 
Reetta Honkakoski Company esiintyy Festival International de Teatro -festivaalilla Sao Jose do Rio Preto’n kaupungissa, sekä Sorocaba ja Jundiai kaupunkien Sesc-teattereissa. Honkakoski opettaa matkalla myös kaksi Corporeal Mime -miimin työpajaa.

Festival International de Teatro on Brasilian suurin ja merkittävin teatterifestivaali. Esitysvierailu on uusi suomalainen aluevaltaus brasilialaisella teatterikentällä.

Esiintymispäivät: 
9.7. Festival International de Teatro
10.7. Festival International de Teatro
14.7. Sesc Sorocaba
18.7. Sesc Jundiai

Duetto yhdelle / Duet for One on fyysisen teatterin sooloteos, joka yhdistää nukketeatteria ja Corporeal Mime -miimiä. Teos käsittelee vallankäyttöä symbioottisessa ihmissuhteessa. Lavalla nähdään nainen ja naisen kokoinen jänis-nukke. Duetto yhdelle sai ensi-illan Helsingissä 2015 (Teatteri Avoimet Ovet). Suosittu esitys on vieraillut mm. OuDance festivaalilla, Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalilla, MIME FEST -festareilla Tsekeissä sekä Mime in Motion festivaalilla Ranskassa. Teos esitetään nyt ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella.

Reetta Honkakoski on Corporeal Mime -miimiin profiloitunut näyttämötaiteilija. Corporeal Mime on marginaalinen fyysisen teatterin suuntaus ja liiketekniikka, johon Honkakoski on ainoana suomalaisena erikoistunut. Reetta Honkakoski Company toimii kansainvälisesti Helsingistä käsin.


100 kertaa – Miehen kylkiluu Berliinin kautta Suomen teattereihin  

Mikko Roiha ohjaa uuden tulkinnan Maria Jotunin vuonna 1914 kirjoittamasta kansankomediasta Miehen kylkiluu kahdeksan teatterin yhteistyönä. Mukana kolmivuotisessa hankkeessa ovat Kouvolan Teatteri, Kotkan kaupunginteatteri, Riihimäen Teatteri, Tanssiteatteri Minimi, Jyväskylän kaupunginteatteri, Teatteri Eurooppa Neljä, Turun Kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri. Miehen kylkiluu on hankkeen toinen produktio. Ensimmäinen yhteistuotanto oli Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuva Pesärikko.  

Miehen kylkiluu harjoitellaan Berliinissä, jossa se saa myös ensi-iltansa Heimathafen Neukölln-teatterissa 7.9. 2018. Tämän jälkeen esitys siirtyy Suomeen. Yhteistuotantoesityksen ensi-iltojen sarja alkaa Kouvolan Teatterista 14.9.2018, minkä jälkeen seuraavat esitysjaksot Kotkan kaupunginteatterissa, Riihimäen Teatterissa, Kuopion Sotku-teatterissa,  
Jyväskylän kaupunginteatterissa ja Turun kaupunginteatterissa.   

Teatterit antavat produktioon yhden näyttelijänsä vuoden ajaksi. Esityksiä on kussakin kaupungissa 6-20, yhteensä niitä kertyy yhteistyöproduktiolle 100.

Produktiossa mukana ovat näyttelijät Paavo Honkimäki (Teatteri Eurooppa Neljä/Jyväskylän kaupunginteatteri), Hannele Laaksonen (Kouvolan Teatteri), Anne Niilola (Kotkan kaupunginteatteri), Ulla Reinikainen (Turun Kaupunginteatteri) ja Maija Siljander (Riihimäen Teatteri/Tanssiteatteri Minimi).

Miehen kylkiluun sovituksesta, lavastamisesta ja ohjaamisesta vastaa Mikko Roiha, pukusuunnittelusta Taina Sivonen, äänisuunnittelusta ja graafisesta suunnittelusta Moe Mustafa.


Koneälypuolue esillä festivaalilla Norjassa  

Kaiken keskus esittelee Koneälypuoluetta tämän vuoden Festpillene i Nord-Norge -festivaalilla 26. 6. 2018. Koneälypuolue sai Suomen ensi-iltansa Mad House Helsingin ohjelmistossa alkuvuodesta.

Koneälypuolueen tavoitteena on uuden, koneälyn johtaman poliittisen puolueen luominen. Teos tuo yhteen taiteilijoita ja koneälyä tutkivia tutkijoita ja keskittyy laillisen ja oikean poliittisen puolueen perustamiseen. Teokseen kuuluu valikoima julkisia esityksiä, jotka tapahtuvat online- ja reaalimaailmassa. Koneälypuolue on samanaikaisesti laajamittainen esitys sekä uuden poliittisen liikkeen alku.


Ari Tenhula valittiin Zodiakin toiminnanjohtajaksi

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu varadekaani, nykytanssin professori Ari Tenhula. Tenhula aloittaa uudessa tehtävässään 3.9.2018. Tehtävää haki kahdeksan henkilöä.

- Hakijoista Ari Tenhula täytti parhaiten Zodiakin toiminnanjohtajalle asetetut vaatimukset. Hänellä on monipuolinen kokemus tanssijana, koreografina, taiteellisena johtajana, professorina ja varadekaanina, toteaa Zodiak Presents ry:n hallituksen puheenjohtaja Kirsi Munck.

Zodiakia yli 20 vuotta luotsannut toiminnanjohtaja Raija Ojala jää eläkkeelle lokakuun alussa.

Palkitun taiteilijanuransa lisäksi Ari Tenhula on toiminut Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalin taiteellisena johtajana sekä taideyliopistossa tanssitaiteen professorina ja Teatterikorkeakoulun opetuksesta vastaavana varadekaanina. Zodiakin toiminnanjohtajan tehtävä on vakituinen.

Lue lisää


Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valintakokeiden tulokset on julkistettu. Opiskelijavalinnat (valintaehdotus) lukuvuonna 2018-2019 alkavaan koulutukseen: www.uniarts.fi/uutishuone/teatterikorkeakoulun-valintaehdotus-2018


Uusi pohjoismainen verkostoitumisalusta luovien alojen ammattilaisille  

Pohjoismainen kulttuuripiste ja Måndag toteuttavat uuden verkostoitumisalustan luovien alojen tekijöille Pohjoismaissa, nimeltään Nordic Match. Konseptin ytimessä ovat matalan kynnyksen ammatilliset kohtaamiset sekä osaamisenvaihto. Nordic Match on vahvasti arvoperustainen toimintamalli, jonka fokuksessa ovat yhteiskunnallinen osallistuminen ja osallistaminen.

Nordic Match tarjoaa mahdollisuuden pohjoismaisille tai Pohjoismaissa asuville luovien alojen ammattilaisille vierailla Helsingissä, asua paikallisten kollegoidensa kotona ja tutustua suomalaiseen kulttuurikenttään heille räätälöidyn vierailuohjelman puitteissa. Vastineeksi vieraat tuovat mukanaan omaa osaamistaan ja alakohtaista asiantuntemustaan, jota päästään kuulemaan ja näkemään esimerkiksi osana Pohjoismaisen kulttuuripisteen ohjelmatoimintaa.

Pohjoismainen kulttuuripiste ja Måndag kutsuvat syksyllä 2018 kustakin Pohjoismaasta yhden luovien alojen osaajan kehittämään konseptia kanssaan, ja se julkistetaan Helsinki Design Weekillä 12.9. Vuosien 2019-2021 aikana Pohjoismainen kulttuuripiste ottaa alustan käyttöön ja selvittää myös mahdollisuuksia sen laajentamiseksi muihin Pohjoismaihin.

Tervetuloa kuulemaan Nordic Matchin mahdollisuuksista lisää Helsinki Design Weekille, ja tutustu meihin Facebookissa.

Lue lisää

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Kurkista kartanoon -tapahtuma Lauttasaaren kartanossa |  8.6.2018, Helsinki

Tervetuloa kurkistamaan Koneen Säätiön juuri kunnostettuun uuteen kotiin Lauttasaaren kartanoon (Otavantie 10, Helsinki) pe 8. kesäkuuta 2018 kello 15-21.

Katso ohjelma

Perusteellinen remontti Lauttasaaren kartanossa on saatu päätökseen, ja on aika päästä kurkistamaan, miltä kartanossa näyttää. Kartanosta tulee Koneen Säätiön uusi toimitila, josta säätiö haluaa luoda uuden tieteen ja taiteen sydämen Helsinkiin: paikan, jossa keskustellaan, kyseenalaistetaan ja kohdataan, herätellään ja haastetaan uutta ajattelua ja ammennetaan hengenravintoa. Ennen kaikkea kartanosta tulee paikka, jossa voimme kertoa apurahansaajiemme – tutkijoiden, taiteilijoiden ja muiden rohkeiden tekijöiden – työstä ja osaamisesta.

Tapahtuma on avoin kaikille, ja siihen on vapaa pääsy. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kunnioitathan kartanon puutarhaa liikkumalla vain merkityillä reiteillä. Kartanossa liikutaan ilman kenkiä.

Lisätietoja:
viestintä- ja tapahtumakoordinaattori Annaliina Niitamo, Koneen Säätiö, annaliina.niitamo(a)koneensaatio.fi, 050 361 6659
viestintäpäällikkö Heljä Franssila, Koneen Säätiö, helja.franssila(a)koneensaatio.fi, 044 728 9908


Teatterimuseossa Helsinki-päivänä avoimet ovet | 12.6.2018, Helsinki

Tervetuloa juhlimaan Helsingin syntymäpäivää Teatterimuseoon tiistaina 12.6.2018 klo 11−18. Juhlapäivän kunniaksi museoon on ilmainen sisäänpääsy!

Teatterimuseossa nähtävillä ovat pysyvät näyttelyt Backstage, Arkadia-teatteri ja Teatterin ullakko sekä erikoisnäyttely Rakkauden tiloja − Näytelty rakkaus. Kokeilupisteet ja -näyttämöt odottavat innokkaita käyttäjiä!

Lapsiperheet voivat lähteä myös teatterisuunnistuskierrokselle. Saat näyttelyvalvojalta kartan, johon rastit on merkitty. Rasteilta löytyy erilaisia tehtäviä, jotka liittyvät teatteriin ja näyttelyihin. Reitillä tarvitaan tarkkoja silmiä, hoksottimia ja hiukan heittäytymistäkin!

Arkadia-teatterissa kokoontuu klo 14 saakka Hyppy 2 -teatterikurssi, joten alkupäivän ajan näyttelemistä pääsee kokeilemaan vain Backstagen lavalla ja Ullakon nukketeatterissa. Kahdesta eteenpäin on Arkadiakin sitten kaikkien käytössä!

Avoinna ovat myös naapurimme Kaapelitehtaalla: Hotelli- ja ravintolamuseo ja Suomen valokuvataiteen museo järjestävät myös ohjelmaa Helsinki-päivänä.

Lue lisää


Yleistä vai erityistä? Avoin yleisöseminaari seksuaalisesta häirinnästä | 9.8.2018, Tampere

Teatterikesän seminaarin teemana seksuaalinen häirintä teatterialalla  

Teatterikeskus, Suomen Teatterit, Näyttelijäliitto ja TeMe järjestävät Tampereen Teatterikesässä kaikille avoimen yleisöseminaarin seksuaalisesta häirinnästä. Yleistä vai erityistä? -seminaarissa pohditaan häirintää ja tasa-arvoa teatterialalla.

Mitä seksuaalinen häirintä on? Mitkä ovat teatterialan erityispiirteet, kun puhutaan häirinnästä? Näkyvätkö #metoon vaikutukset teattereissa?  

Seminaari pidetään torstaina 9.8.2018 klo 12-16 Teatteri Telakalla. Tutustu seminaarin ohjelmaan!


Puheenjohtajaseminaari | 11.8.2018, Tampere

Suomen Teatterit ry:n puheenjohtajaseminaarin aiheina ovat uudenlaiset yleisötyön ja -tutkimuksen tavat sekä teatterialan ajankohtaiset aiheet.

Päivän pääpuhuja on teatteriantropologi Filippo Lange Teatro del Lidosta (IT), joka soveltaa kenttätutkimusta yleisötyön ja -tutkimuksen välineenä ja suunnittelee ohjelmistonsa yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Lange esittelee Lidon yhteisöllistä ohjelmistosuunnittelua ja yleisötyömetodeita ja pitää osallistujille aiheesta tiiviin workshopin. Lisätietoa Lidosta ja teatteriantropologiasta blogissamme.

Päivä on suunnattu teattereiden hallitusten puheenjohtajille, johdolle sekä hallintohenkilökunnalle. Seminaari on kaksikielinen, aamupäivä pidetään suomeksi ja iltapäivä englanniksi.

Seminaarin ohjelma (PDF)

Aika: Lauantai 11.8.2018 klo 9.30-14.00

Paikka: Tampereen Työväen Teatteri, TTT-Klubi, Hallituskatu 19, Tampere

Ilmoittautuminen maanantaihin 6.8.2018 mennessä tästä linkistä

Osallistumismaksu: 70 euroa/hlö sisältää ohjelman ja lounaan. Osallistumismaksu laskutetaan teatterilta.

Peruutussääntö: ennen 6.8. 2018 kuluitta, sen jälkeen 50 %.

Lisätietoja: Tiedottaja Iida Turpeinen, iida.turpeinen(a)suomenteatterit.fi

Lue lisää


Helsingin juhlaviikot | 17.8.–2.9.2018, Helsinki

Helsingin juhlaviikot on Suomen suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen tehtävänä on tarjota laajalle kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia taide-elämyksiä. Vuonna 2018 Helsingin juhlaviikot järjestetään 17.8.–2.9 ja Taiteiden yötä vietetään torstaina 23.8.2018.

Tutustu ohjelmaan täältä


Pohjola näyttämönä – Teatterialan ammattilaisten tapaaminen | 12.9.2018, Espoo

Tervetuloa tapaamaan muita teatterialan ammattilaisia ja keskustelemaan kiertuetoiminnasta, yhteistuotannoista, vapaiden teatteriryhmien ja institutionaalisten teattereiden yhteistyöstä sekä rahoituksesta.   

Hanasaari järjestää yhteistyössä Svenska Teaternin kanssa teatterialan ammattilaisten tapaamisen Hanasaaressa 12.9. klo 13.30-15.30.  

Keskustelun aluksi ruotsalainen Jupither Josephsson Theatre Company esittelee oman yhteistyömallinsa Lars Norénin Episod-tuotannon ympäriltä. Episodin Suomen ensi-ilta on Helsingissä samana päivänä.  

Tapaamisen kielet: ruotsi, suomi, englanti

Ilmoittaudu tapaamisen tästä linkistä.

Lämpimästi tervetuloa jatkamaan päivää Hanasaaressa: tapaamisen jälkeen Hanasaaren isossa auditoriossa järjestetään lavakeskustelu Lars Norénin työstä klo 16.00–17.30. Lue lisää tästä.

Lisätiedot: projektipäällikkö Jaana Tamminen, jaana.tamminen(a)hanaholmen.fi

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Ajankohtaiset apurahahaut löydät Apurahavahdista


Kansan sivistysrahasto | Haku 1.-31.8.2018

Kansan Sivistysrahasto tukee vuosittain satojen suomalaisten kulttuuriharrastuksia ja opiskelua apurahoin. Vuoden 2019 apurahat ovat haettavissa elokuussa 2018.

Apurahoja myönnetään kulttuuriin, tieteeseen, taiteeseen, opiskeluun sekä yhteiskunnallisesti painottuneeseen tutkimukseen. Rahasto tukee myös työväen ja työväenliikkeen sivistyksellisiä pyrkimyksiä sekä kansainvälistä solidaarisuutta edistävää tiedotus- ja valistustyötä. Apurahan hakijana voi toimia yksityinen henkilö, työryhmä tai yhteisö.

Lue lisää

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Hae esiintymään Mamuska-klubille 1.9.2018 | Haku 30.7.2018 mennessä

Mamuska Helsinki Goes Wild – tule esiintymään luonnon äärelle

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen tunnelmallinen ja monitaiteellinen esitystaideklubi MAMUSKA HELSINKI jalkautuu tänä syksynä Kannelmäkeen ja luonnon äärelle! Suuren suosion saavuttanut Mamuska taideklubi järjestetään nyt Antinniityn yhteisöpuutarhalla (Antinniitynpolku, 00420 Hki) 1.9.2018 klo 18 alkaen.

Hae nyt mukaan esiintymään Mamuska-klubille max. 10 minuutin pituisella esityksellä.

Mamuska Helsinki on rento, viihtyisä ja yllätyksellinen esitystaideklubi, joka antaa tilan villeille ideoille, lyhyille mestariteoksille ja taiteellisille tutkimusretkille. Esityksiä voi seurata vapaan seurustelun lomassa.  

Mukaan valittavat live-esitykset voi olla miltä vain taiteen alalta: tanssia, performanssia, musiikkia, runoutta, kuvataidetta, luento jne. Teoksen teknisen toteutuksen tulee olla hyvin kevyt ja toteutettavissa puutarhassa (niityllä sähköt ja äänentoisto). Tilaisuuteen on vapaa pääsy kaiken ikäisille.

Haku Mamuskaan on auki 5.6.–30.7. Mukaan valituille ilmoitetaan 13.8. mennessä.

Hae Mamuska Helsinki Goes Wild-iltaan esiintymään täyttämällä hakulomake

Lämpimästi tervetuloa viettämään rentoa iltaa esitystaiteen ja puutarhan sadonkorjuun parissa!

Tapahtuma on maksuton

Lisätietoja:
Katja Kirsi, katja.kirsi(a)zodiak.fi

Lue lisää ja täytä hakulomake


HIAP Residency | Deadline 9 Aug 2018

HIAP - Helsinki International Artist Programme is looking for applications from Finnish artists and other art professionals (curators, writers, etc) for three 11-month residencies in 2019. The HIAP Residency Programme offers a possibility to work in a stimulating milieu in close contact with the international artist community at HIAP. The programme focuses on visual art but is open for art professionals from other disciplines as well. The programme offers time and space for open-ended research and experimentation, without the requirement to produce finalized pieces of work.

HIAP provides the selected residents a space for living and working at the Cable Factory or on the island of Suomenlinna between February - December 2019 free of charge. Via this open call we offer one studio located in Suomenlinna, one studio at the Cable Factory and one guest room in Suomenlinna.

The deadline for the applications is Thursday, August 9, 2018 (11:59 pm, GMT +2).

Read more

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja kursseja ja työpajoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Abraham in Motion - tanssityöpaja | 24.8.-26.8.2018, Helsinki

Kovassa nosteessa oleva yhdysvaltalainen tanssiryhmä Abraham In Motion saapuu elokuussa Suomeen! Ryhmä esiintyy Helsingin juhlaviikoilla Alminsalissa 24.8.-25.8.2018.

Esitysten lisäksi ryhmä pitää taiteellisen johtajansa Kyle Abrahamin johdolla kaksi työpajaa edistyneille tanssin harrastajille sekä ammattilaisille Helsingin Kaapelitehtaalla 25.-26.8.2018.

Työpajojen sisällöt:

A) Tanssitekniikka-työpaja:
Edistyneille tanssin harrastajille ja ammattilaisille suunnattu tanssikurssi.

Kurssin opettajana toimivat yhdysvaltalaisen tanssikentän kärkinimiin kuuluvan Abraham In Motion -tanssiryhmän jäsenet. Kurssin liikekieli punoo yhteen nykytanssin, hip hopin ja jazzin tanssitekniikoita.Osallistuminen edellyttää hyvää tanssitekniikkaa, mutta ei kokemusta kaikista kyseisistä tanssin tyylilajeista.

B) Koreografia-työpaja:
Koreografisiin sisältöihin ja ilmaisuun keskittyvä kurssi edistyneille tanssin harrastajille, tanssin ammattilaisille ja koreografeille.

Kurssin ohjaajana toimii koreografi ja Abraham In Motion -ryhmän taiteellinen johtaja Kyle Abraham. Kurssilla käsitellään teosten sisältöjen rakentamista. Lisäksi syvennytään henkilökohtaisten asioiden äärelle kuten identiteetti, muistot ja henkilöhistoria sekä siihen, miten teemojen avulla voidaan luoda liikettä ja kehittää teoskokonaisuuksia.

Kurssille voi ilmoittautua tästä!
 
Ryhmän kotisivut löydät tästä!

Helsingissä nähtävän esityksen tiedot sekä lipunmyyntilinkin löydät Helsingin juhlaviikkojen sivuilta!

Yhteistyössä Tanssin talo ja Helsingin juhlaviikot


MetaWORKSHOPS Syksyllä 2018

Teatteri Metamorfoosi järjestää työpajoja esittävän taiteen laajalla kentällä; mm. teatterin, sirkuksen ja nukketeatterin tekijöille.

Soile Mäkelä:  NAAMIOTYÖSKENTELYN VIIKKOTREENIT   6.–27.9.

Soile Mäkelä:  MAAILMAN PIENIN NAAMIO -PUNAINEN NENÄ  15.–19.10.

Yuko Takeda:  1) EXPRESSIVE BODY -Introduction to Suzuki Method of Actor Training  16.–18.11.

Yuko Takeda:  2) EXTRAORDINARY TIME & SPACE -Introduction to Viewpoints   23.–25.11

Lue lisää


Draamakasvatuksen aineopinnot Mikkelissä | Hakuaika 6.-31.8.2018

Paljon toivotut aineopinnot tulossa nyt ensimmäistä kertaa Mikkelin kesäyliopistoon, hakuaika 6.-31.8.2018!

Jos taustaltasi löytyvät edeltävinä opintoina vaaditut Draamakasvatuksen perusopinnot 25 op vähintään hyvin tiedoin suoritettuina, hae aineopintoihin Mikkelin kesäyliopistoon!

Draamakasvatuksen aineopinnot on mitoitettu neljälle lukukaudelle (opinto-oikeusaika 1.11.2018–31.10.2020). Opiskelu muodostuu 15 tunnin mittaisista toiminnallisista lähijaksoista (perjantai-ilta ja lauantai päivä), jolloin perehdyt käytännön harjoituksin ja keskusteluin opiskeltavaan asiaan. Oppimistehtävin ja/tai verkkokurssein syvennät lähijaksojen asioita.

Aineopinnoissa (35 op) tavoitteena on draamaopettajalta (ilmaisutaidon opettajalta) vaadittavien opetettavan aineen opintojen suorittaminen (lukioasetus A 719/1984). Draamakasvatuksen aineopinnoissa syvennetään draaman ohjaamisen taitoja ja tietoja esittävän, osallistavan ja soveltavan draaman genreissä sekä opiskellaan draamaa eri oppiaineita integroivana tutkimusmetodina.

HAKUAIKA 6.-31.8.2018, hakulomakkeen ja ohjeet päivitetään tänne heti haun auettua.
Lue huolellisesti ohjeet hakulomakkeen täyttämiseen, lomake tulee täyttää kerralla liitteineen.

Lisätiedot opinnoista löydät täältä

TYÖPAIKKOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Suomen kansallisooppera ja -baletti sr hakee lavastemaalaria | Haku 18.6.2018 mennessä

Suomen kansallisooppera ja -baletti sr hakee Lavastemaalaria määräaikaiseen työsuhteeseen 27.8.2018-31.8.2019

Lavastemaalarin tehtäviin kuuluvat mm. ooppera- ja balettiteosten lavasteiden ja fondien maalaus, pintakäsittely sekä muotoilutöiden toteutus teoksen lavastussuunnitelmien pohjalta. Lavastemaalarin tehtäviin kuuluvat myös työnjohdolliset tehtävät liittyen teosvastaavuuteen ensi-iltateoksissa. Tehtävä edellyttää alan soveltuvaa koulutusta, työkokemusta teatterialalta, materiaalien tuntemusta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Suomen kielen lisäksi tehtävä edellyttää englannin kielen hallintaa.

 Lavastamon päällikkö Tapio Säkkinen antaa tehtävästä lisätietoja 8.6. klo 14.00-15.00 sekä 11.6. klo 12.00-13.00 välisinä aikoina, gsm 040-766 7573

 Hakemukset pyydetään jättämään 18.6.2018 mennessä Kansallisoopperan ja -baletin internet-sivuilla (www.oopperabaletti.fi) olevaan sähköiseen rekrytointijärjestelmään.


Tanssin talo hakee ohjelmapäällikköä | Haku 18.6.2018 mennessä

Helsinkiin, Kaapelitehtaan yhteyteen vuonna 2020 avautuva Tanssin talo on monipuolinen ja ainutkertainen tanssia kokoava kulttuurikeskus. Se on Suomen ensimmäinen tanssille omistettu tilakokonaisuus, jonka 700- ja 250 –paikkaisissa saleissa monipuolinen tanssitaide – ja kulttuuri kohtaavat uusia yleisöjä.

Muuntuvat tilamme odottavat innovatiivisia sisältöjä ja uudenlaisia näkökulmia. Talon arvoja ovat yhdessä tekeminen, monimuotoisen tanssitaiteen vaaliminen ja sen tulevaisuuteen vieminen sekä uuden oppiminen ja löytäminen.

Tanssin talo etsii nyt sinua näkemyksellinen ja verkostoitumiskykyinen

OHJELMAPÄÄLLIKKÖ

Työskentelet Tanssin talon johtajan työparina vastaten monipuolisen ja korkeatasoisen ohjelmiston suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä tiimisi kanssa.Tanssin talon johtoryhmään kuuluvana osallistut toiminnan strategiseen ja operatiiviseen suunnitteluun.

Työsi linkittyy oleellisesti myös myynnin, viestinnän ja markkinoinnin toteuttamiseen.Tehtävässä menestyminen vaatii erinomaisia vuorovaikutustaitoja, kansainvälisiä verkostoja sekä näkemystä ja kykyä johtaa laajoja kokonaisuuksia.

Talon toiminnan käynnistyessä vuosibudjetti on 3,2 miljoonaa euroa ja vakituista henkilöstöä on 15. Rekrytoinnit jatkuvat syksyllä 2018 markkinointipäällikön osalta.

Työtehtävässäsi edistät Tanssin talon tavoitteita, joita ovat:

* laadukkaan tanssitaiteen edistäminen pääkaupunkiseudulla, Suomessa ja kansainvälisesti
* alan näkyvyyden ja vetovoimaisuuden sekä taiteilijoiden aseman edistäminen
* korkealaatuisten tuotantokumppanuuksien mahdollistaminen tanssitaiteilijoille, ryhmille ja festivaaleille yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi
* monipuolisen tanssikulttuurin ja erilaisten yleisöjen kohtaamispaikkana toimiminen
* tanssin yleisöpohjan kehittäminen Suomessa

Tehtävä on määräaikainen ja kesto on neuvoteltavissa, kuitenkin vähintään 4–6 vuotta. Vahva koti- ja kansainvälinen tanssikentän tuntemus on edellytys tehtävässä onnistumiseen.

Yhteistyö- ja ohjelmiston suunnittelukyky tanssin eri lajeja monipuolisesti osallistaen on välttämätöntä. Työtehtävä edellyttää matkustamista.

Kiinnostuitko? Tee hakemus 18.6.2018 mennessä Mercuri Urvalin sivuilla (ref. FI-11850) . Liitä hakemukseen mukaan CV ja palkkatoivomus.

Lisätietoja Mercuri Urvalin konsulteilta Pasi Lepistöltä (+358 490 3670) tai Niklas Sutelalta (+358 772 8270)

Lue koko ilmoitus täältä


Stella Polaris etsii koulutusmyyjää | Haku 30.6.2018 mennessä

Oletko sinä etsimämme myyntitykki?

Olemme Suomen maineikkain ja pitkäikäisin improvisaatioteatteri vuodesta 1990 alkaen. Jäsenistöömme kuuluu Suomen eturivin näyttelijöitä ja muusikoita. Meillä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus improvisaatioteatterista sekä yritysten ja yhteisöjen kouluttamisesta. Osaamisemme ja koulutuksemme skaala on laaja. Koulutusten aihepiirejä ovat muun muassa vuorovaikutustaidot, tunneilmaisu, kehonkieli, palautteenanto ja tiimityöskentely, unohtamatta improvisaatiota ja esiintymistaitoa.  

Nyt haemme tiimiimme timantinkovaa koulutusmyyjää. Tarvitsemme lisäkäsiä taiteellisista tuotannoista vastaavan tuottajamme rinnalle.  
 
Tehtäviisi kuuluu:  
- koulutustuotteiden myynti  
- tarjouspyyntöihin vastaaminen sähköpostitse ja puhelimitse  
- koulutusten koordinointi yhdessä kouluttajan kanssa  
- koulutusten markkinoinnin suunnittelu yhdessä tuottajan kanssa  
 
Toivomme sinulta:  
- oma-aloitteisuutta  
- itsenäistä työskentelyotetta  
- kokemusta B2B myyntityöstä  
- omaa tietokonetta ja puhelinta  

Tarjoamme sinulle:  
- erinomaiset koulutustuotteet  
- täyden perehdytyksen koulutustuotteisiin  
- innovatiivisen ja karismaattisen työyhteisön  
- provisiopohjaisen palkkauksen ilman ylärajaa  

Työ on osa-aikaista ja soveltuu myös opiskelijalle. Työsopimus on vuoden määräaikainen 1.9.2018 alkaen. Työ suoritetaan lähtökohtaisesti etänä, mutta on mahdollista myös työskennellä toimistollamme Kaapelitehtaalla.  
 
Hakuaika päättyy 30.6. Haastattelut pidetään viikolla 29. Toimitathan CV:n ja työhakemuksen osoitteeseen toimisto(a)stella-polaris.fi otsikolla ”koulutusmyyjä”. Lisätiedustelut arkisin Sari-Anne Nahkuri klo 10-15 puh. 050 5737 004.  

Lue koko ilmoitus täältä

MUITA ILMOITUKSIA

Theatre, Dance and Performance Training -essee

Näyttelijä FIA, tanssija, tohtorikandidaatti ja taiteellinen johtaja Sami Henrik Haapala on julkaissut monimediaisen esseen kansainvälisessä ja vertaisarvioidussa julkaisussa ‘Theatre, Dance and Performance Training’. Tämä ‘Theatre, Dance and Performance Training’ on erikoisnumero, joka keskittyy harjoitteluun osallistavissa, interaktiivisissa ja immersiivisissä esityksissä. Essee koostuu kahdesta osasta, joista toinen on jo julkaistu osoitteessa  http://theatredanceperformancetraining.org/2018/05/forest-of-impulses/

Toinen osa ilmestyy julkaisun paperiversiossa heinäkuussa 2018. Essee käsittelee kokonaisuudessaan näyttelijäntyötä osallistavissa ja immersiivisissä esityksissä. Esseen audiovisuaalisissa taltioissa on mukana myös näyttelijä ja esitystaiteilija Emilia Kokko. Essee on osa Haapalan taiteellista tohtorinväitöstä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.  


Muistitietokeruu Kiven tekstien esityksistä 1.6.-31.10.2018

Aleksis Kivi (1834-72) loi näytelmäkirjallisuutemme perustan aikana, jolloin suomenkielinen ammattiteatteri oli aivan matkansa alussa. Kiven teoksista tuli maamme teattereiden vakio-ohjelmistoa. Kolmen eniten esitetyn kotimaisen puhenäytelmän joukossa ovat edelleen Nummisuutarit ja Seitsemän veljeksen näyttämösovitukset.

Millaisia muistoja sinulla on Aleksis Kiven teksteihin perustuvista esityksistä? Muistot voivat liittyä esittävän taiteen eri lajeihin ja yhtä hyvin ammattilaisten kuin harrastajien esityksiin. Voit kertoa yhdestä tai vaikka kaikista näkemistäsi Kivi-esityksistä.

Lue lisää ja katso inspiraatiokysymyksiä kirjoituksellesi  

Keruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Teatterimuseo yhteistyössä Aleksis Kiven Seuran kanssa. Tiedotamme keruun tuloksista keväällä 2019. Vastaajien kesken arvomme vapaalippuja ja kirjapalkintoja.

Keruu liittyy Teatterimuseossa 10.10.2018 avattavaan Aleksis Kivi -näyttelyyn. Otteita vastauksista saatetaan hyödyntää näyttelyssä.

Lisätietoja:
SKS:n arkisto, puh. 0201 131 240, keruu(a)finlit.fi

Vastausohjeet

Kirjoita omalla kielelläsi ja tyylilläsi. Kirjoita vastaukseesi suostumuksesi siihen, että lähettämäsi aineisto arkistoidaan nimellä tai nimimerkillä SKS:n arkistoon.

Otamme vastaan myös valokuvia. Lähettämällä kuvat annat suostumuksesi kuvien arkistointiin SKS:n arkistoon sekä niiden tutkimiseen ja julkaisemiseen arkiston sääntöjä noudattaen. Muista kuvaluovutuksista ota yhteyttä
arkistokuvat(a)finlit.fi.

Tutustu SKS:n arkiston keruuohjeisiin.

Lähetä kirjoituksesi 31.10.2018 mennessä

  • alla olevalla lomakkeella tai
  • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Kivi parrasvaloissa” tai
  • sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen keruu(a)finlit.fi, merkitse aihekenttään tunnus ”Kivi parrasvaloissa”.

Lue lisää


Vastaa Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden Kesäteatterikyselyyn: tuskaa vai nautinto?

Suomalaisilla kesäteattereilla on joka vuosi miljoonayleisö. Teatterin tiedotuskeskuksen tietojen mukaan kesän ensi-iltojen määrä on 2010-luvulla ollut vuosittain noin 400.

Kesäteatterin kävijöitä eivät karsi kärpäset tai edes sade. TINFOn tekemän kyselyn mukaan joskus on jopa päinvastoin: huono sää saa yleisön hakeutumaan katsomoihin hammastakin purren.

Mikä sinut saa kesällä teatteriin – vai saako mikään? Vastaa nyt Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden Kesäteatterikyselyyn!

Vastanneiden kesken arvotaan lehden vuosikerta. Valittuja paloja julkaistaan syksyn ensimmäisessä numerossa.

Lue lisää


twitter.com/tinfotweets

TINFO julkaisee ajankohtaisista teatterialan tapahtumista uutiskirjeen kerran viikossa.
Voit tilata TINFO-tiedotteet sähköpostiisi tästä.

Aiemmin ilmestyneet TINFO-tiedotteet.