30.01.2018

Jenni ja Sari blogikuva 2018

Viestien vallassa: Kasvokkain ja käsikynkkää

Kyllähän ne kasvot kiinnostavat. Mekin työparin kanssa mietimme parhaillamme uuden teatterilaisten kansainvälisen ohjeman aineistoja, tekee mieli tuoda naamat esiin. On hauska vilkaista verkkosivuilta tekijöiden kuvia, kun hakee tietoja teatterien ajankohtaisista kuulumisista. Oman henkilökuntamme kuvapolitiikka perustuu ryhmäkuviin, jollei sitten jonain vuonna ole innostuttu ottamaan omakuvia.

Mikä tämän kasvoisuuden suhde on muuhun julkaisujen sisältöön nähden? Koetaanko kasvoton palvelu jotenkin kehnommaksi kuin sellainen, jonka tekijän kuvallinen olemus on nostettu esiin?

Visuaalisuudesta on tehty viestintätekojen perusedellytys, mikä perustuu tietenkin siihen, että tällä tavoitellaan laajinta mahdollista näkyvyyttä ja suurta määrää lukijoita omalle sisällölle. Lukemista autetaan kuvin. Viestinnän tarkoituksiin tehtyä infografiikkaa luonnehtii voiman hakeminen valokuvasta ja kuvamaisesti käytetystä tekstistä. Kun haluaa oikein tehoja viestinnästään, otetaan kasvokuva käyttöön.

Olemme taipuvaisia näkemään kasvonpiirteitä kaikkialla. Pilvistä muodostuu hymyilevä isonenäinen naama. Auto on sitä viehättävämpi, mitä enemmän se näyttää virnuilevan meille. Baristan tekemästä kahvikupista katsoo takaisin joku tyyppi. Visuaalisten taiteiden lainalaisuuksien siirtyminen kaikille aloille tekee viestintäihmisen tehtävästä entistäkin vivahteikkaampaa.

Ikiaikainen viestimisen ohjenuora pätee aina vain: pitää olla sanottavaa. Oli kyse kuvasta, tekstistä tai hybrideistä, esittämisen muodolla voi tukea viestiä ja hakea sanottavalleen huomiota. Huomiohakuisuus ei ole merkki keskenkasvuisuudesta, vaan elossapysymisen strategiasta.

Viestimme pysyy hengissä vain yhteydessä toisiin. Tässä pelkät kasvot eivät riitä, tarvitaan käsikynkkää. Digimaailmassa tämän hellän otteen nimi on hyperlinkki.

Sari Havukainen

Kirjoittaja on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) tiedottaja, joka pyrkii olemaan aktiviinen tekijä viestinnän vauhkoissa virroissa. Viestien vallassa -sarjassaan hän purkaa sanoiksi mahdottomiakin.


Viestien vallassa: Kasvokkain ja käsikynkkää
Viestien vallassa: Kielestä kiinni
Viestien vallassa: Konekaveri

 

Kuvassa: Tiimi. Viestintäassistentti Jenni Ylinentalo ja tiedottaja Sari Havukainen. Kuva: Jenni Ylinentalo