07.11.2019

TINFO-tiedote 35 / 7.11.2019

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

"Mihin kaikkeen nykynukketeatteri pystyykään. Se on ekokriisin ajan ja ekologisen jälleenrakennuksen taidetta, se on traumanjälkeistä taidetta, se on valtaa horjuttavaa taidetta."

TINFO PALVELEE

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

TYÖPAIKKOJA

twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Tulevaisuus on nukketeatterin

Ihmisen on aika astua syrjään. Mihin kaikkeen nykynukketeatteri pystyykään. Se on ekokriisin ajan ja ekologisen jälleenrakennuksen taidetta, se on traumanjälkeistä taidetta, se on valtaa horjuttavaa taidetta. Meillä on kuvittelukykymme ja nuken tarjoama etäännytys antaa meille lisää rohkeutta. 

Ajattelen erilaisia tietämisen tapoja, ajattelen aistimuksellisuutta, tunteiden kokemista, ilmaisemista ja käsitteellistämistä. Ajattelen taide- ja taitokasvatusta ja nuken materiaalisuutta. Tätä kaikkea yritän pukea sanoiksi. Katsoin fasinoituneena, miten Sheffieldissä synnytettiin Piin elämän bengalintiikeriä nukketeatteriksi. Miten tuo tiikeri liikehti usean ihmisen liikuttamana. Tämä laji kysyy nöyryyttä ja egon asettamista syrjään. Materiaalisen ja immateriaalisen myötätunto muoto.

TIP-Festiin Turkuun. Kaivan uudelleen esiin Heinrich von Kleistin ajatukset nukketeatterista.
 

Taidetestaajille ja kulttuurikasvatuksen tasa-arvolle tulevaisuutta

Suomen Kulttuurirahasto kantaa syystä huolta Taidetestaajien jatkosta. Kulttuurirahaston, Svenskan Kulturfondenin ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton syksyllä 2017 käynnistynyt hanke on saattanut kahdeksasluokkalaisia taiteen ja kulttuurin pariin. 20 miljoonalla on huolehdittu taidekasvatuksen tasa-arvosta. Taidetestaajat on ollut menestystarina, joka nyt uhkaa loppua, kun valtio on laittanut rahoitusnyörinsä tiukoille. 3,3 miljoonalla eurolla hanke voisi jatkua.
 

Kun osaa katsoa lähelle, voi nähdä kauas

Kouvolan Teatterin johtajalla Tiina Luhtaniemellä oli näkökykyä tarinaan, jota ei ollut kerrottu teatteriksi. Kuusankosken paperitehtaalaisperheen tyttö halusi muuta kuin mitä tehdasyhteisö tarjosi, matka vei Posiolle ja maailmaan yrittäjäksi.

Eppu Nuotion kirjoittama Anu Pentik – nainen joka loi savesta maailman on koko ensemblen teos. Se on onnellisten tähtien alla syntynyt yhteisön voimaannuttamistarina. Tällaista kertomusta Kouvola ja kouvolalaiset (ja sen sisällä rakennemuutoksen kokeneet paperitehdasyhteisöt Kuusaa, Voikkaa ja Kymintehdas) tarvitsevat juuri nyt.

Esitys hengittää maagista realismia, käsiä, jotka tietävät ja ymmärtävät jo ennen kuin pää tietää. Se kertoo ihmisen kuvittelukyvyn, sitkeyden ja uskalluksen voimasta, hillittömästä toteutumisen tarpeesta. Teatterilla on laittaa peliin hienot näyttelijät Nina Petelius-Lehto ja Satu Lemola eri-ikäisiksi Anuiksi.

Kalle Ropponen luo maagisen visuaalis-tilallisen vastineen Anu Pentikin taiteelle ja elämäntarinalle. Siellä ovat taivas, kivet ja paratiisi, siellä kukkivat Pentikin jättiläiskukat. Siellä ovat paperikone 1 ja 2 ja paperi kuin kanvaasi tai äidin kankaat ja pieni tyttö tanssimassa paperikoneiden keskellä. Saven kesyttäminen toteutuu kankaan kanssa toteutettuna liikkeenä luoden mielikuvan saven sitkeydestä taiteilijan käsissä. Ja voi, miten epookki elää Sari Suomisen puvuissa, kankaiden kuoseissa.

Esitys ei jää junnaamaan sanoilla puhkiselittämiseen vaan luottaa mielen, muistin, kaipauksen, mielikuvittelun liikkeeseen. Muisti ei noudata kronologiaa, menneisyys 1940-luvun lapsuudesta nykyhetkeen piirtyy katkelmallisina muistikuvina. Kehyksessä on Anu Pentik, taiteilijana, joka on juuri saattanut näyttelynsä valmiiksi. Wäinö Aaltosen museossa avautuu Pentikin näyttely ensi vuonna.

Teatterilla on helmi!

Esitys laittoi liikkeelle keloja naisyrittäjyydestä, parisuhteista, riskinotosta, irtiotoista, kestävyydestä, elämänvoimasta ja ilosta! Naisen ei tarvitse olla kuollut päästäkseen näyttämölle. Aila Meriluoto, Katri Helena, Anna-Kaisa Saarinen, ja nyt Anu Pentik. (Kenet unohdan?) Näyttämöllä kerrottujen miesten tarinoiden rinnalla naisten lista on kuitenkin pelottavan lyhyt. 
 

Väliinputoajan häpeä ja voimattomuus

Lilla Teaternin Gunilla Hemmingin Äktenskapsgrejen (ohjaus Chris af Enehielm) on sukupolvitutkielma kolmesta naisesta. Komedian kaavussa tehdään raadollisia ja poliittisesti epäkorrekteja huomioita tässä liki bergmanilaisessa idyllissä. Kuvaavaa on, että tämän kesäkodin seiniä koristavat akvarellit – eikö juuri akvarelleissa ole keveätä läpikuultavuutta.

Tätä näennäisen valoisaa idylliä vasten otetaan kolmen sukupolven naisten elämät ja arvot suurennuslasin alle. Hintaa maksaa itseään toteuttaneen 1960-luvun tasa-arvofeministiäidin sivuun jäänyt tytär. Hän on se, joka kantaa häpeän: oman elämänsä sivustakatsoja on elänyt perheelleen ja tullut jätetyksi kolmikymmenvuotisen avioliiton päätteeksi.


Häpeän ja egon alasajamisen kautta valoon

Teatteri Avoimissa ovissa Eira Mollbergin Villahousuhäpeä (ohjaus Hanna Kirjavainen) menee autofiktiona naisen päihderiippuvuuden häpeällisiin pohjamutiin ja sieltä pois. Tässä selviytymistarinassa ei säästellä, mutta ei liioin mässäillä. Häpeä on niin paljon syvemmällä kuin lapsuuden villahousuissa. Se on taiteilijaisän iskostamaa mitättömyyttä, äidin lipumista masennukseen, veljen sairastumista, ylisukupolvista kuormaa, johon viimeisiä niittejä iskee Brita Kekkonen, jonka elämäkerran kirjoittajana Mollbergin on tarkoitus toimia. Hanke karahtaa julmasti kiville.

Kaksi näyttelijää ja naisten ortodoksikuoro, kuuliaisuustehtäviä porkkanankuorintaa ja liturgista valontäyteistä laulua. Minua tämä pohjamudan ja pyhän yhdistelmä puhutteli. Niin se tuntui puhuttelevan muitakin. Istun yleisössä, jossa osa on päihdekuntoutujia. Nyt miehiä. En varmasti ole ainoa, joka tietää, mitä tarkoittaa naisen alkoholismi ja miten maksakirroosi tappaa alle neli- ja viisikymppisen. Niin ne sanat. Ei niistä kaikkeen ole. Esitys menee sanojen taakse pyhään ja vertaisiin, krouvia huumoria unohtamatta. Rohkeata esitykseltä.    

Marraskuun lopussa Avoimissa ovissa on Häpeäfestivaali. Samoin teatteri kutsuu esimerkillään myös kansainvälistä Fair Saturday -festivaalia tekemään. Avoimet Ovet tarjoaa Villahousuhäpeän yhden esityksen päihdekuntoutujille joukkorahoituskampanjan turvin. 

Keskustelua taiteesta ja sivistyksestä

Runsaan viikon kuluttua tarjoutuu mahdollisuus keskusteluun.
 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

TINFO PALVELEE

Paljon tapahtuu, paljon juttuja: TINFO e-News ilmestynyt

Tiistaina lähetimme englanninkielisen uutiskirjeemme TINFO e-Newsin. Paljon kansainvälistä tapahtuu, paljon oli jutun juurta. Katso esimerkiksi:

  • What the arts can do 
    Satu Herrala talks art and activism, and how a single work of art can have the power to do away with fear. 

  • Feeling for facts 
    Performance art is tearing open the wounds of climate change and colonialism, says festival director Leena Kela. 

  • Towards sustainable networking 
    Three quick questions for Katja Sonnemann, freelance producer, mentor and lecturer. 

  • Helsinki as a centre? 
    Barbara van Lindt, General and Artistic Coordinator of Kaaitheater in Brussels has followed the Finnish performance scene for 15 years.


TINFO-apuraha näytelmien käännöstyöhön | Haku 10.11.2019 mennessä

TINFO jakaa apurahoja suomalaisten näytelmien käännöstyöhön. Apurahaa on mahdollisuus saada myös esitysten tekstitysten kääntämiseen. TINFO-apurahasta päättävä asiantuntijaraati kokoontuu vuosittain neljä kertaa.

Hakemusten ja liitteiden määräpäivä vuoden viimeiseen hakukierrokseen on 10.11.2019.

Hakuohjeet


Muistutus: Kesäteatteriesitysten 2019 katsojamäärien kysely

TINFO kysyy jälleen kesäteatteriesitysten katsojamääristä kesältä 2019. Kyselyyn vastaaminen on helppoa ja nopeaa.

Tietojen pohjalta voimme vastata yhä kasvavaan tiedontarpeeseen, joka koskee kesäteatteritoimintaa Suomessa.

Vastaa ja olet mukana tekemässä kesäteatteria näkyväksi!

Iso kiitos jo etukäteen, kun olet mukana!

Tästä pääset kyselylomakkeeseen.   

Yhteydenotot: tinfo(a)tinfo.fi


TINFO e-Nytt ilmestyy ti 12.11.2019, TINFO-tiedotteella vapaaviikko

Ruotsinkielinen TINFO e-Nytt ilmestyy 12.11.2019. Samalla viikolla ei TINFO-tiedotetta.

TINFO-tiedote ilmestyy vielä 5 kertaa syksyn aikana:

to 21.11.2019
ti 26.11.2019
ti 3.12.2019
to 12.12.2019
ti 17.12.2019

Aineistoa voi lähettää ehdolle osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi

Tilaa uutiskirjeet sähköpostiisi tästä

UUTISIA

Antakaa ääneni takaisin!

E.L. Karhulta Leipzigiin tilatun teoksen päähenkilö on puhekykynsä menettänyt Eriopis. Lapsensa murhanneen Medeian kynsistä selvinnyt tytär kertoo tarinansa. Vai kertooko?

Ei ihan jokapäiväistä, että ulkomainen teatteri tilaa kantaesitystekstin suomalaiselta kirjailijalta. Harvoin tapahtuu niin, että näytelmäkirjailija saa tekstin syntyprosessiin on mukaan kommentoivan ammattilukijan agentuuristaan. Harvoin uusi teksti myöskään valmistuu kirjailijan ja kääntäjän saumattomassa yhteistyössä.

Näin nyt kuitenkin kävi: Schauspiel Leipzig tilasi E.L. Karhulta teoksen, jonka nimi on hiljattain täsmentynyt muotoon Eriopis – Medeas überlebende Tochter erzählt alles (Eriopis – Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken). Kirjailijan sanojen mukaan nykyaikaan sijoittuva teos “kertoo antiikin Medeian henkiinjääneestä tyttärestä, aiheena on empatia ja eksploitaatio rikosviihteessä keltaisessa lehdistössä ja true crimessa”.

Karhu kirjoitti kantaesitykseen 6.3.2020 tulevasta näytelmästä osia ja versioita, joista kolme Stefan Moster käänsi saksaksi luetuttamista ja jatkotyöstämistä varten. Rowohlt Theaterverlagista paitsi valvotaan E.L. Karhun teoksen saksankielisiä esitysoikeuksia, myös osallistui sen kommentoimiseen:

Erityispiirteenä prosessissa minulle oli se, että agenttini, dramaturgi Henrieke Beuthner Rowohltilta myös kommentoi kahta tekstiversiota kustannustoimittajan omaisesti,” kuvailee yhteistyötä kirjailija E.L. Karhu.

Näytelmän dramaturgeina ovat toimineet saksalainen Katja Herlemann ja Karhun kirjailijakollega Pipsa Lonka. Keskeneräisiä luonnoksia näytelmästä käännettiin, jotta saatiin aikaan normaali tekstin tilausprosessi, vaikka kyseessä ei ollut saksaksi kirjoittava kirjailija. Kääntäjän työn maksoi tilaava teatteri.

Nyt valmis näytelmä on luovutettu Schauspiel Leipzigille, jossa sen kantaesityksestä vastaa dramaturgi Georg Mellert:

Tulkintani mukaan kirjailija kokeilee näytelmäkielen rajoja tekemällä päähenkilöstään Eriopiksesta liki puhumattoman. Puheen voiman ja sitä myötä omanarvontunnon takaisin saaminen on yksi tekstin keskeisiä teemoja.

Näytelmän tekstimassasta suurin osa on kirjoitettu nimettömälle kertojalle, joka puhuu Eriopikselle toisesssa persoonassa ja tulee näin kertoneeksi tämän tarinan. Jännite ja klassinen tilanne konflikteineen syntyy tästä: on toinen joka puhuu toisen äänellä ja välittää tämän toisen kokemuksia.

Eriopiksen harjoitukset alkavat vasta tammikuussa, mutta jo nyt teatterin dramaturgi pystyy kertomaan jotain tulevasta:

Esityksessä tullaan käyttämään paljon musiikkia. Lavalla nähdään mm. oopperalaulaja ja säveltäjä, joka soittaa elävää musiikkia. Tällä välitämme idean toisesta kielestä, musiikin kielestä, josta tulee ikään kuin ilmaisun alue muuten vaikenevalle Eriopikselle.

E.L.Karhu menee keväällä Schauspiel Leipzigin AutorIn an der Bar -tilaisuuteen (Kirjailija tiskin takana) yleisökeskusteluun joko avoimen harjoituksen tai esityksen yhteydessä.

Eriopiksen ohjaa Anna-Sophie Mahler samalle Diskothek-näyttämölle, jonka avasi aikanaan E.L. Karhun saksankielinen kantaesitys Prinsessa Hamletista. Prinzessin Hamletin käänsi niin ikään Stefan Moster, ja tekstin tie Leipzigiin vei teatterin silloisen dramaturgin, Katja Herlemannin kautta. Lucia Bihlerin ohjaama näyttämöteos valmistui Saksaan teatteriin joulukuussa 2017, alle vuoden päästä siitä, kun sen kantaesitys oli nähty Helsingissä Q-teatterissa.

Aiemmin nimellä Emilia Pöyhönen kirjoittaneen Karhun näytelmä Leipäjonoballadi (2008) on nähty mm. ranskalaisen teatteriryhmä La Métonymien kiertueohjelmistossa kaudella 2015-2016 (kääntäjä ja ohjaaja Tiina Kaartama) ja Münchenissa Blaue Maus -teatterissa 2018 (kääntäjä Katja von der Ropp).

TINFO / Sari Havukainen 4.11.2019


Pieni poliittinen Münchenissa

Okko Leon vuonna 2006 valmistunut näytelmä Kenttä tulee 12.12.2019 ensi-iltaan Münchenissa. Dasvinzenz-teatteri esittää Taina Sivosen saksaksi kääntämän tekstin Das Feld. Dasvinzenz on nimeään vaihtanut teatteriensemble, joka vielä Blaue Maus -nimisenä esitti E.L. Karhun Leipäjonoballadin (saksantaja Katja von de Ropp) alkuvuodesta 2018.

Molemmat suomalaiset tekstit on ottanut näyttämölle tulkittavakseen teatterin taiteellinen johtaja Robert Spitz ja teokset valinnut dramaturgi Barbara Kastner. Dramaturgi Kastner sanoi aiemmin TINFOn haastattelussa etsineensä poliittista näytelmää, joka olisi kekseliäs niin kieleltään kuin rakenteeltaankin. Tämä terävä poliittinen ajattelu näyttää nyt löytyneen Karhun ja Leon viitoittamana Suomesta.

Süddeutche Zeitungin kriitikko Egbert Tholl hehkutti (13.2.2018) Leipäjonoballadia ja piti sitä pienen teatterin eloonjäämisen kannalta tärkeänä ohjelmistovalintana. Joulukuussa Münchenissä näyttämösovituksen saava Okko Leon näytelmä kasvaa kahden kentänhoitajan, Anteron ja Esan kautta yksilöä laajemmaksi, eksistentiaaliseksi, sorron kuvaukseksi. Leon dialogi luo ikäänkuin rinnakkaiset, teoksen henkilöiden ja ulkopuolisen, todellisuudet.

Das Feld nähtiin jo aiemmin Saksassa, kun Nelly Eichhorn ohjasi siitä lukuesityksen Theater am Olgaeckiin Stuttgartissa vuonna 2014. Jo sitä ennen esitettiin Vapaateatterin Mikko Roihan ohjaus Kentän pohjalta Berliinin Ballhaus Ostissa 2012, silloin saksaksi tekstitettynä.

Saksankielisen käännöksen syntymistä tuettiin aikanaan TINFO-apurahalla, Sivosen käännöksen kielen tarkisti Martina Marti. Okko Leon näytelmien esitysoikeuksia valvoo Agency North.

Suomessa Kentästä tuotannon on tehnyt Linnateatteri 2011, ja lisäksi Vapaateatterin yhteistuotanto kiersi useita kaupunginteatterien näyttämöitä ja Helsingissä silloisessa Korjaamo-teatterissa.

TINFO / Sari Havukainen, 1.11.2019


Helsinkiläinen Teatr ZA palkittiin jälleen Venäjällä

Teatr ZA:n voittoisa vuosi venäläisillä teatterifestivaaleille huipentui 20.10.2019 Tjumenissa, kun Elena Spirina palkittiin Lively faces- festivaalien parhaana näyttelijänä roolistaan monologinäytelmässä Hän joka astuu rajan taa.

ZA:n neljän festivaalipalkinnon putki alkoi lokakuussa 2018, kun ZA voitti Jekaterinburgissa Svoi-festivaalin pääpalkinnon esityksellä Hän, joka astuu rajan taa. Samainen esitys palkittiin huhtikuussa 2019 Permissä Monofest-festivaaleilla tuomariston erityispalkinnolla "teatterimuodon hienovaraisuudesta".

ZA kutsuttiin jälleen vuonna 2019 Jekaterinburgiin Svoi-festivaaleille, missä se syyskuussa esitti Samuel Beckettin näytelmän Onnelliset päivät. Esitys on näyttelijä Valtteri Simosen depyyttiohjaus ja se palkittiin kolmannen luokan diplomilla kyseisillä festivaaleilla.

Onnelliset päivät on yhteistyö pietarilaisen Teatro Di Capuan kanssa. Kyseinen teatteri on voittanut mm. Kultainen naamio-palkinnon (Venäjän arvostetuin teatteripalkinto).

Teatr ZA on Elena Spirinan ja Valtteri Simosen vuonna 2014 perustama teatteri. ZA on Venäjällä palkittu ja kehuja saanut mutta Suomessa toistaiseksi suht tuntematon venäjänkielinen ammattiteatteri.

Lisätietoja tarvittaessa antaa:
Valtteri Simonen, Teatr ZA, 041-5461354


Mikaela Hasán och Christel Pettersson gjorde skillnad

- i år fick två personer det nya priset Skillnaden.
Svenska Teaterns Skillnaden-pris delas ut på Svenska dagen-festen.  

Priset tilldelas personer, som gjort en skillnad på det svenska scenkonstfältet i Finland. Att göra skillnad kan vara att gå mot strömmen, utforska olika dimensioner av scenkonst, att
blottlägga strukturer eller att arbeta hårt för en sak. Prissumman är 10.000 euro. I år tilldelas priset åt två personer.  
 
Stipendie- och fördelningsnämnden tilldelar Mikaela Hasán och Christel Pettersson priset Skillnaden 2019 med följande motiveringar:
 
Mikaela Hasán tilldelas priset Skillnaden för sitt såväl unikt personliga som mångsidiga arbete för scenkonsten på svenska och andra språk i Finland. Genom att själv inte göra skillnad på vare sig människor eller förutsättningar, har Hasán gjort stor skillnad i produktioner och projekt i allt från de minsta till de största rummen. I Hasáns teater är lyssnande, inkludering och gränsöverskridande arbete genuina förutsättningar för det konstnärliga skapandet.
 
Christel Pettersson tilldelas priset Skillnaden för sitt mångåriga arbete som teaterkritiker på Svenska Yle. Pettersson har under sin karriär haft en imponerande förmåga att i recension efter recension närma sig varje verk utifrån dess egenart, att kärnfullt verbalisera det som ofta verkat omöjligt att fånga i ord och att aldrig ge avkall på ett etiskt förhållningssätt till sitt yrke.

Denna förmåga har gjort henne till en djupt respekterad kritiker på det finländska teaterfältet.
 
I expertgruppen/juryn: Cefisto, Konstuniversitetets teaterhögskola, Lust r.f., Labbet r.f., Finlands Svenska Skådespelarförbund r.f samt Artistföreningen vid Svenska Teatern

Tillfrågningar: Svenska Teatern, informatör David Lindström, d.lindstrom(a)svenskateatern.fi

Läs mer


Nukketeatteritaiteilija Heini Maaranen sai Varsinais-Suomen taidepalkinnon

Varsinais-Suomen taidepalkinto jaettiin nukketeatterifestivaali TIP-festin avajaisissa Manillan kulttuurikeskuksessa. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Varsinais-Suomen taidepalkinto on myönnetty nukketeatteritaiteilija Heini Maaraselle, joka on erikoistunut nukenrakentamiseen. Tuoreimpana esimerkkinä Maarasen taidoista on Åbo Svenska Teaterin kiitelty Kalevala-esitys.

Viimeisen viiden vuoden aikana Heini Maaranen on rakentanut lähes sata nukkea. Tänä aikana esityksiin toteutettujen nukkien määrät ja variaatio ovat kasvaneet. Esitykset ovat edustaneet useita eri tyylilajeja ja niiden suhde nukketeatteritaiteeseen on poikennut toisistaan. Teoksia ovat yhdistäneet lavalle keskiöön tuodut nuket, joiden takana on ollut satoja työtunteja taitavaa nukenrakentamista. Maarasen työ on ollut jatkuvaa oppimista siitä, mikä kaikkea teatterinukke voi olla ja mitä uutta se voi ilmaisullisesti tuoda näyttämötaiteeseen.

Maarasen keskeiset teokset ovat aikuisille suunnattuja nukketeatteriesityksiä: Shakespeare-trilogia (Myrsky, Romeo ja Julia, Prinsessa Hamlet), Missing Amelia Earhart, Räähkän luku, Einsteinin unet, Lady Macbeth, Assholes ja Iso haha susi.

Maaranen on työskennellyt viime vuosien aikana muun muassa Kansallisteatterissa, Turun kaupunginteatterissa, Åbo Svenska Teaterissa ja Tehdas Teatterissa. Hänen työstään välittyy vahva intohimo teatteritaiteeseen, ja hänen visuaalinen taustansa ja koulutuksensa ovat monipuolisia. Koko uransa ajan Maaranen on toiminut eri taiteenlajien välissä ja välittäjänä.

Varsinais-Suomen taidetoimikunta haluaa taidepalkinnolla nostaa esille vähemmän tunnetun taiteenlajin ja siitä erityisesti alaa kokoavan tärkeän taustavaikuttajan. Nukketeatterin ytimessä on ymmärrys nukketekniikoista ja nukenrakennus ja siinä Heini Maarasesta on tullut valtakunnallisesti merkittävä visionääri.

Varsinais-Suomen taidepalkinto on 5 000 euroa ja se maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnosta. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Henri Terho, p. 0295 330 901, henri.terho(a)taike.fi

Uutinen Taiken verkkosivuilla


Hangö Teaterträff får ny konstnärlig ledning

På Hangö Teaterträffs höstmöte den 23.10.2019 avgick den sittande styrelsen (bestående av Anni Klein, Tom Rejström, Jonas Welander, Sinna Virtanen, Rasmus Slätis, Annina Blom och Kira-Emmi Pohtokari) efter en treårig mandatperiod. Detta till förmån för en ny organisationsstruktur där styrelsearbetet och festivalens programplanering skiljs åt. Från och med nu kommer en konstnärlig ledning bestående av tre personer att leda festivalens utformning, tillsammans med verksamhetsledaren Jonatan Fogelholm. Den nyvalda styrelsen arbetar i sin tur med festivalens långsiktiga planering.  Den konstnärliga ledningen 2020-2022 består av regissören Anni Klein, skådespelaren Tom Rejström och producenten Jonas Welander.  

Hangö Teaterträff genomgick år 2016 en gedigen reform då festivalens grundare och mångåriga eldsjälar Antonia Ringbom och Erik Pöysti meddelade att ge över den snart 30-åriga festivalen till en yngre generations festivalledning. Hangö Teaterträff har åren 2017-2019 letts av en programmerande styrelse som utvecklat festivalen med fokus på samtida finlandssvensk teater som inte har ett naturligt utrymme i de mer etablerade sammanhangen. Samtidigt har det gjorts stora satsningar på internationella och konstnärligt ambitiösa gästspel, nordiska samproduktioner, inhemska urpremiärer och på ett gediget diskursivt program. Efter en period på tre år fann däremot den sittande styrelsen att en ordentlig omorganisering i festivalledningen är nödvändig, för att Hangö Teaterträff skall ytterligare kunna utvecklas till en internationellt relevant och lokalt intressant teaterfestival.  
 
- Den här reformen är behövlig, så att vi kan arbeta mer fokuserat på att Hangö Teaterträff är ett riktgivande organ för den finlandssvenska teaterns utveckling i stort, säger Tom Rejström.

Som Hangö Teaterträffs nya styrelseordförande tillträder Annika Tudeer, konstnärlig ledare för teatergruppen Oblivia. Övriga nya styrelsemedlemmar är Ville Sandqvist från Konstuniversitets Teaterhögskola, Pro Artibus kuratorn Juha-Heikki Tihinen, Hangö stads turismchef Jon Lindström och specialplaneraren Nina Gran från Helsingfors kulturcentral.  
 
Hangö Teaterträff ordnas för 29:e gången det första veckoslutet i juni 2020. 
 
För mer information: Tom Rejström,  Hangö Teaterträffs konstnärliga ledning 040-5484238 tom.rejstrom(a)gmail.com


Teatterimuseosta valtakunnallinen vastuumuseo

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen teki perjantaina päätökset museoiden valtionosuuksista vuodelle 2020. Samalla ministeri nimesi 17 uuden museolain mukaista eri alojen valtakunnallista vastuumuseota. Teatterimuseo on yksi niistä ja vastaa jatkossakin esittävien taiteiden valtakunnallisesta museotoiminnasta.

Uudessa, vuoden 2020 alussa voimaan tulevassa museolaissa on valtakunnallisten erikoismuseoiden sijaan valtakunnallisia vastuumuseoita, joiden tehtävistä laissa määrätään. Teatterimuseon tallennusvastuualue laajeni tämän vuoden alussa ja pitää sisällään nyt kotimaisen ammattimaisen teatterin, tanssin, oopperan, sirkuksen ja esitystaiteen tallennuksen. Laajennuksella museo valmistautui uuden museolain voimaantuloon.

Raja-aidat esittävien taiteiden alueiden välillä ovat madaltuneet ja osin sulaneet kokonaan pois. Teatterimuseo on jo uuteen museolakiin valmistautuessaan toiminut proaktiivisesti ja ottanut myös tallennus- ja kokoelmatoiminnassaan koko kentän huomioon. Yhteistyö ja verkostoituminen uusien taidealojen kanssa on käynnistynyt.

Lue uutinen kokonaan

Lisätietoja
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote
Museonjohtaja Raija-Liisa Seilo, raija-liisa.seilo(a)teatterimuseo.fi, 040 1922 301


Taideneuvosto aloitti kolmivuotiskautensa 

Taideneuvosto aloitti työskentelynsä torstaina 31.10.2019. Puheenjohtaja Juha Itkosen johdolla kokoontunut neuvosto valitsi varapuheenjohtajakseen pääsihteeri Rosa Meriläisen.

Taideneuvosto nimesi Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunnan uudeksi jäseneksi muotoilija, TaM Mikko Paakkasen Helsingistä eroa pyytäneen Päivi Meurosen tilalle. Nykyisten taidetoimikuntien toimikausi on 2019-20.

Taideneuvosto päätti myös pyytää taidetoimikunnilta ehdokkaita taiteen akateemikon nimeämiseksi. Akateemikon arvonimestä päättää Tasavallan presidentti taideneuvoston esityksestä.

Taideneuvostoon kuuluvat kaudella 1.9.2019 - 31.8.2022 puheenjohtaja, kirjailija Juha Itkonen, varapuheenjohtaja, pääsihteeri Rosa Meriläinen ja muina jäseninä kulttuurijohtaja Sari Kaasinen, ylikapellimestari Ville Matvejeff, kuvataiteilija Melek Mazici, toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, toimitusjohtaja Hannu Saha, kirjailija Philip Teir ja rehtori Mauri Ylä-Kotola.

Taideneuvosto on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää valtion taidetoimikuntien toimialoista, nimistä ja määristä sekä nimeää taidetoimikuntien jäsenet kaksivuotiskausittain. Taideneuvosto toimii myös opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä taidepoliittisissa linjauksissa.

Lisätietoja: Paula Tuovinen, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja, p.0295 330 703.

Lue koko uutinen Taiken sivuilta

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Yleisötyöntekijöiden iltapäivätapahtuma Kansallisteatterissa | 14.11.2019, Helsinki

Tervetuloa tapaamaan kollegoja!

Yleisötyöntekijöiden iltapäivätapahtuma lähestyy. Torstaina 14.11.2019 klo 13-16 kokoonnutaan  Kansallisteatterin Lavaklubille, käynti lippumyymälän portaikosta pohtimaan yleisön ja yleisötyön roolia taidelaitoksissa. Työpajaa ja keskustelua fasilitoi palvelumuotoilun keinoilla YTM, teatteri-ilmaisun ohjaaja Milla Minerva Mertanen, jonka AUDIENCE 2025 kehittämishanke on osa Taideyliopiston soveltavan ja osallistavan taiteen erikoistumiskoulutusta. Millaista yleisötyötä tarvitaan tulevaisuuden taidelaitoksissa? 

Tilaisuudessa on lisäksi mahdollisuus tutustua elokuussa julkaistuun Ystävänä yleisö – katsaus teatterin yleisötyön muotoihin –teokseen. Kirjan hinta on 20e ja sitä myydään Kansallisteatterin lippumyymälässä.

Kansallisteatterin YTYÄ! Yleisötyöosasto tarjoaa iltapäiväkahvit ja sämpylät. Kerro pääsetkö mukaan!

Pirjo Virtanen
teatterikuraattori, FM 
Suomen Kansallisteatteri/Yleisötyö YTYÄ!
p. 010 733 1256, 050 3742296
pirjo.virtanen(a)kansallisteatteri.fi

www.kansallisteatteri.fi


Sivistyksen ja taiteen liitto - Uudenlaista vuoropuhelua Euroopassa | 18.11.2019, Helsinki

Tervetuloa maanantaina 18.11.2019 klo 15-18 keskustelemaan kanssamme taiteen roolista tulevaisuuden eurooppalaisessa sivistyksessä.
 
Osana Sivistys, mikä ihme -keskustelusarjaa järjestettävä tilaisuus tapahtuu Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Helsinki). Tilaisuuden järjestävät Euroopan kulttuuriyhdistys, Kriittinen korkeakoulu ja Kansanvalistuseura yhdessä pääyhteistyökumppani Sitran kanssa.
 
Mikä on tämänpäiväisen taiteen rooli eurooppalaisessa sivistyksessä? Kohdatakseen tulevaisuuden asettamia haasteita Euroopan unioni tarvitsee uusia sivistys- ja kulttuurityön välineitä – uudenlaisia tapoja ajatella. Elääkö tämän päivän taide omaa elämäänsä, vai osallistuuko se? Onko taiteen avulla mahdollista avata esimerkiksi nuorille polkuja rikkaampaan sivistyskäsitykseen ja ymmärrykseen yhteiskunnastamme? Keskustelussa pyritään myös selvittämään, onko tämän päivän taiteesta vahvistamaan vuoropuhelua eri kansojen välillä.
 
Näitä kysymyksiä pohtivat alustuksissaan teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurme, säveltäjä Lotta Wennäkoski sekä lasitaiteilija ja keraamikko Hans Christian Berg.
 
Lue lisää

Euroopan kulttuuriyhdistys EKSO
Kriittinen korkeakoulu
Kansanvalistusseura


#taidetoimii -Taiteen käytön ja hyvinvoinnin kehittämisohjelman tulosseminaari | 20.11.2019, Helsinki

ke 20.11. kello 9.30 - 17.30 
Teatteri Forum, Yrjönkatu 31, Helsinki

Viisi vuotta, 11 läänintaiteilijaa,3,6 milj. euroa avustuksia, yli 200 työllistynyttä taiteilijaa, 350 000 euroa soten omarahoitusta, 15 mukana olevaa maakuntaa, ministerien suositukset taiteen käytölle sotessa, vaikuttamista lakiin, indikaattoreihin, kirjauksiin ja budjettiriveihin. Kymmenittäin selvityksiä, yhteistyötahoja ja yllättäviäkin tuloksia. Tule kuuntelemaan mitä saimme aikaiseksi taiteen käytön, hyvinvoiniin ja osallistamisen kehittämisohjelmassa yhdessä kumppaneittemme kanssa.

9.30–10.00 Aamukahvi

klo 10.00  Tilaisuuden avaus.
Moderaattoreina Sami Helle Pertin Valinta ja Heini Merkkiniemi, New Beat

10.00 Viisi vuotta ja mikä muuttui?
Koordinaattori, erityisasiantuntija Johanna Vuolasto
Yksitoista läänintaiteilijaa, kolme projektityöntekijää, kaksi suunnittelijaa ja erityisasiantuntija haasteiden keskellä. Kiersimme messuilla, pidimme satoja puheenvuoroja, kirjoitimme artikkeleita, blogeja ja vastineita. Yritimme muuttaa asenteita ja rakenteita. Välillä itkimme ja välillä nauroimme. Toimijakenttä oli mahtava ja yhdessä saimme aikaan yllättäviäkin asioita. Puheenvuorossa kerrotaan keskeisistä onnistumisista, oivalluksista, epäilyn hetkistä ja kerrataan kärkihankkeen hankkeiden saavutuksia. Tervehdykset mm. Dr. Katherine Taylor, kulttuurituottaja Matti Selin.

11.30–12.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30 "Free social cures!" – or a making sense of the world.
Dr Clive Parkinson, Director - Arts for Health, Manchester School of Art, Manchester Met, key note (englanniksi)
How is the field of arts and health evolving? From the personal to the political, Clive Parkinson will share his observations on the place of culture and the arts in all our lives, and its potency to question and counter the often disabling factors that influence health, wellbeing and the possibilities of social change.

13.15  Birth of Pascal – how the artwork of patients turned into a creature of hope (englanniksi).
Arts managers Pauliina Lapio and Jaakko Kemppainen, artists Dawn Prescott and Tuukka Pasanen and psychologist Iina Ockenström and occupational therapist Miina Korpi Central Finland Health Care District.

14.00–14.30 Kahvi

14.30 Taide- ja kulttuuritoiminnan talousvaikutuksia. Jotain sentään jo tiedetään.
Dos. teatteritaiteen tohtori Pia Houni

15.00 100 minuuttia taidetta -kampanjan opit ja oivallukset
Arttu Haapalainen, taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija.

Case: Kampanjassa edelläkävijänä toimineen Lempäälän Kotokampuksen kokemuksia taiteen ja kulttuurin integroimisesta osaksi hoivaa.
Jaana Holm-Tikkinen, johtaja ja Elina Vuorinen, luovan toiminnan ohjaaja, Lempäälän Kotokampus

15.40 Rakenteista kohti taiteilijaa. Mitä seuraavaksi?
Johanna Vuolasto

16.00–17.30 Networking

Pääjärjestäjä: Taiteen edistämiskeskus, Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen kehittämisohjelma 

Lue lisää


Teatteri Avoimien Ovien Häpeä-festivaali | 30.11.2019, Helsinki

Teatteri Avoimien Ovien Häpeä-festivaalilla pohditaan riippuvuuksien yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Teatteri Avoimet Ovet järjestää lauantaina 30.11.2019 Häpeä-festivaalin klo 16 alkaen. Häpeä on päihderiippuvuuden ja häpeän kokemukseen pureutuva tapahtuma, joka koostuu paneelikeskustelusta ja Villahousuhäpeä-esityksestä.

Päivän aloittaa Maan nielemät ja kasvonsa menettäneet -paneelikeskustelu klo 16–18, jossa keskustelevat kirjailija, yleis- ja seksuaaliterapeutti ja toimittaja Anja Snellman, kirjailija-toimittaja Eira Mollberg, kirjailija-poliitikko Rosa Meriläinen sekä Kalliolan Setlementti ry:n Hima & Strada -hankkeen kaksi asunnottomuusaktiivia aiheenaan riippuvuudet, häpeä ja stigma yhteiskunnallisen toimijuuden lamaannuttajina.

Paneelikeskustelua siivittää Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Avoimen yliopiston näyttelijäopiskelijaryhmä, joka hyppää omalle epämukavuusalueelleen paneelikeskustelun lomaan räätälöidyillä sketseillä.

Festivaalipäivä huipentuu Teatteri Avoimen Ovien Villahousuhäpeä -esitykseen klo 19.00.

Paneelikeskustelu on kaikille avoin ja maksuton. Illan esitykseen myydään lippuja teatterin omassa lipunmyynnissä sekä Lippu.fi:ssä.

Häpeä-festivaalin myötä Teatteri Avoimet Ovet avaa Mesenaatti-joukkorahoituspalvelussa kampanjan, jonka tuella mahdollistetaan Villahousuhäpeän ylimääräinen esitys ja kutsutaan päihdekuntoutujia teatteriin. Tapahtuma on osa kansainvälistä Fair Saturday -festivaalia. Fair Saturday on kansainvälinen kulttuurin ja hyvän tekemisen juhlapäivä, jota vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Helsingissä 30.11.2019.

Häpeä-festivaali ohjelma:

klo 16–18 Maan nielemät ja kasvonsa menettäneet -paneelikeskustelu (vapaa pääsy)
klo 18–19 tauko (teatterin kahvio/baari ja lipunmyynti auki)
klo 19 Villahousuhäpeä-esitys (liput alk. 30 / 28 / 20 ¤)

Lisätiedot:

Teatterinjohtaja Hanna Kirjavainen, hanna.kirjavainen(a)avoimetovet.fi, puh. 040 531 5138.
Tuottaja Inka Kunnala, inka.kunnala(a)avoimetovet.fi, puh (09) 4342 5113.


Fair Saturday | 30.11.2019, Helsinki

Kulutusjuhla Black Fridayn jälkeisenä lauantaina 30.11. juhlitaan jotain ihan muuta kuin kuluttamista: kulttuuria ja maailmanparannusta. Silloin Helsingissä järjestetään ensimmäistä kertaa Fair Saturday, kansainvälinen kulttuurifestivaali ja kansanliike, jossa taiteilijat ja kulttuurintekijät ympäri maailmaa kutsuvat ihmiset tapahtumiinsa, nauttimaan kulttuurista ja tukemaan tärkeitä sosiaalisia hankkeita.   

Nyt kaikki meidät on kutsuttu mukaan! Jos olet kulttuuritoimija tai harrastat jotain mitä haluat muille jakaa, niin järjestä oman tapahtuma. Riittää että kytket siihen jollain tavalla mukaan maailmanparannuksen: lahjoita osa lipputuloista lempijärjestöllesi, pistä tapahtumassa hattu kiertämään tai kutsu vaikka aktivisti puhumaan tilaisuuteesi.

Jos et itse järjestä tapahtumaa, niin merkkaa päivä kalenteriisi ja lähde sitten kaupungille juhlimaan! Liikutu hyvästä kulttuurista ja maailmanparannuksesta.
 
Fair Saturday syntyi Bilbaossa 2004, ja on sittemmin levinnyt ympäri maailman kaupunkeja.
 
Helsinkiin ja miksei koko Suomeenkiin tapahtumaa jalkauttaa yhteisöllisistä tapahtumistaan tuttu Yhteismaa ry. Yhteismaahan saat yhteyden: helsinki(a)fairsaturday.org

fairsaturday.org/en/fair-saturday-helsinki

Lisää Fair Saturdaystä voi lukea täältä
 
Ja Fair Saturdayn tapahtumia sekä viestintää voit seurata täältä


Työhyvinvointi ja työyhteisöjen ilmapiiri – Seminaari epäterveen työskentelykulttuurin ennaltaehkäisystä ja käsittelystä  | 2.12. klo 14-16

Olet lämpimästi tervetullut mukaan seminaariin, jossa käsitellään tanssi- ja sirkustaiteilijoiden ja muiden alalla työskentelevien työhyvinvointiin liittyviä kuormitus- ja voimavaratekijöitä sekä niiden yhteyttä työssä jaksamiseen.  

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n järjestämän seminaarin tarkoituksena on avata työssä jaksamisen perustaa: työyhteisötaitoja, toimijuutta ja työhyvinvointia.  

Epäterveiden toimintamallien ennaltaehkäisyyn tähtääviä toimintaperiaatteita ja keinoja nostetaan esiin. Pohdimme myös tulehtuneen työilmapiirin käsittelemisen keinoja.  

Alustajana ja vetäjänä on tanssitaiteen tohtori, työnohjaaja, hahmoterapeutti Kirsi Törmi. Seminaari kytkeytyy keho- ja traumainformoituun orientaatioon, se huomioi kehon vaistonvaraisen, autonomisen hermoston toiminnan osuuden ryhmätilanteissa.

Seminaarin lopputulemana jaetaan ohjeistus siitä, miten toimia ja mistä saa apua ongelmatilanteissa.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan!  

Seminaari on maksuton.

Jos et pääse mukaan, voit seurata luento-osuuden striimausta Tanssin tiedotuskeskuksen Facebook-sivuilla klo 14 alkaen. Keskusteluosuutta ei striimata. 

AIKA: Maanantai 2.12.2019 klo 14-16

PAIKKA: Tanssiteatteri Hurjaruuth, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 A, 2. krs.

ILMOITTAUTUMISET 27.11. mennessä sähköpostilla: veera.lamberg(a)teme.fi.  

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Seminaarin järjestäjät

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry (STST)
Tanssin tiedotuskeskus & Sirkuksen tiedotuskeskus
Yhteistyössä: Tanssiteatteri Hurjaruuth

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Ajankohtaiset apurahahaut löydät Apurahavahdista


TINFO-apuraha näytelmien käännöstyöhön | Haku 10.11.2019 mennessä

TINFO jakaa apurahoja suomalaisten näytelmien käännöstyöhön. Apurahaa on mahdollisuus saada myös esitysten tekstitysten kääntämiseen. TINFO-apurahasta päättävä asiantuntijaraati kokoontuu vuosittain neljä kertaa.

Hakemusten ja liitteiden määräpäivä vuoden viimeiseen hakukierrokseen on 10.11.2019.

Hakuohjeet


Webinaari kulttuurin kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista: pohjoismaiset tukiohjelmat ja EU:n Luova Eurooppa | 28.11.2019 klo 14.00–15.00

Tervetuloa kuulemaan, millaista tukea pohjoismaiset kulttuurituet ja EU:n Luova Eurooppa -ohjelma tarjoavat kulttuurin ja luovien alojen toimijoille ja tekijöille!

Pohjoismaisen kulttuuripisteen esittelyssä käydään lyhyesti läpi kaikki kulttuuripisteen hallinnoimat tukimuodot.

Luovan Euroopan esittely keskittyy sen Kulttuurin alaohjelmaan. Webinaarissa saat lisätietoa myös vuonna 2021 käynnistyvästä uudesta Luova Eurooppa -ohjelmasta.

Tilaisuuden lopussa on mahdollista esittää kysymyksiä chatin kautta.

Webinaarin järjestävät yhteistyössä Pohjoismainen kulttuuripiste ja Opetushallituksen Luova Eurooppa -yhteyspiste.

Osallistu webinaariin: https://meet.lync.com/oph.fi/riikka.koivula/D77N9H0Y?sl=1

Lisätietoja

EU:n Luova Eurooppa / Kulttuurin alaohjelma: oph.fi/luovaeurooppa
Pohjoismainen kulttuuripiste: nordiskkulturkontakt.org/fi/

Lue lisää


HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


UrbanApan TOOLBOX tulee taas ja etsimme osallistujia työpajoihin | Haku 13.11.2019 mennessä

UrbanApa TOOLBOX on työpaja/labi, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen taiteen eri alojen ammattilaisia. TOOLBOX tarjoaa alustan taiteellisten praktiikoiden jakamiselle, paineettomalle taiteelliselle työskentelylle ja yli genrerajat ylittäville kokeiluille.

Syksyn 2019 ensimmäisessä  TOOLBOXissa  on hope käsitellään toivoa. Jaamme taiteellisia (ja oikean elämän) praktiikoita, tutkimme, keskustelemme ja vietämme aikaa yhdessä. TOOLBOX on suunnattu ammattilaisille, mutta osallistuminen ei vaadi esiintymis- tai tanssitaustaa. 

Työpajanvetäjinä / fasilitoijina toimivat:  Suvi Kemppainen, Kaisa Nieminen, Tiia Kasurinen, Ana Teo Ala-Ruona & Venla Helenius

Päivät klo10-15 tanssikoulu DCA:n tiloissa Itäkeskuksessa.

OLETKO KIINNOSTUNUT!

Haluatko inspiroitua ja inspiroida? Kokeilla uusia työtapoja taiteilijakollegoiden kanssa luovassa mutta paineettomassa ympäristössä? TOOLBOX hakee eri alojen taiteilijoita  jakamaan, inspiroimaan, oppimaan ja tutkimaan. Koko viikko vain 20¤, eli halpaa kuin mikä, 

Tarkemmat hakuohjeet


Hakuaikaa jatkettu: Valtakunnallinen monologikilpailu | Haku 15.11.2019 mennessä

Parille ensiesitykselle annetun luvan myötä päätimme antaa kaikille lisäaikaa hakea kilpailuun 15.11. asti.

Kilpailuun pääsevien valinnat päätetään ja julkaistaan sitä seuraavalla viikolla.

Haku auki: 23. Valtakunnallinen monologikilpailu 7.-9.2.2020 Oulussa

Haku on käynnissä 16.9. alkaen ja päättyy 15.11.

Hakeminen tapahtuu sähköpostitse. Sähköpostissa tulee kertoa   

  • esityksen lyhyt esittely   
  • esityksen tekniset tiedot (mitä tekniikkaa tarvitaan järjestäjän puolesta, mitä esiintyjä tuo itse, pystytys- ja purkuaika, tilavaatimus)   
  • hakijan lyhyt esittely   
  • painokelpoisia kuvia esityksestä   
  • esitystallenne   

Hakemus ja esitystallenne tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen akseliklonk(a)gmail.com  

Jos toimitatte tallenteen postise, mainitkaa se hakemuksessa.   

Postitse esitystallenteen voi toimittaa osoitteeseen:   

Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry 
PL 42 
90015 OULUN KAUPUNKI   

Valtakunnallinen Monologikilpailu on avoinna sekä ammattilaisille että harrastajille. Monologin kestoa tai esitysmuotoa ei ole rajattu. Esityksen kielenä on oltava joko suomi, ruotsi tai saame. Loppukilpailuun valitut julkaistaan marraskuussa 2019. Monologit kilpailuun valitsee Teatteri Akseli Klonkin johtaja Janne Kuustie. Loppukilpailu järjestetään Kulttuuritalo Valveella ja loppukilpailussa näytellään livenä. Monologikilpailun pääpalkintona on 3000 ¤ stipendi. Monologikilpailun voittajan valitsee teatterialan ammattilaisista koostuva raati. Lisäksi jaetaan muita stipendejä. Vuonna 2019 kilpailun voitti Pinja Hahtola monologilla Eino Leinon eksät- enemmän ja vähemmän muusina. Toisena oli Juha Valkeapään Juha Biitsillä ja kolmanneksi tuli Jussi Lankosken Valkoisen miehen taakka. Finaalissa oli 16 kilpailijaa ja raatina finaalissa toimi Ahti Ahonen, Nazia Asif, Saku Heinonen, Janne Kuustie, Anna-Mari Laulumaa, Maria Säkö sekä Juha Vuorinen   

Aikaisemmin 20 kertaa Pieksämäellä järjestetty Monologikilpailu siirtyi vuonna 2018 kahden välivuoden jälkeen Ouluun yhdessä Teatterimaraton-festivaalin kanssa. Tapahtuman järjestävät ensimmäisen monologikilpailun perustaja Janne Kuustie, Teatteri Akseli Klonk sekä viimeiset 12 vuotta tapahtumaa järjestänyt Saku Heinonen. 

Lue lisää


FILIn kääntäjäresidenssi | Haku 20.11.2019 mennessä

FILIn kääntäjäresidenssin ajankohta on ensi vuonna 10.2.–1.3.2020. Haku päättyy 20. marraskuuta ja työskentelyjaksoa voivat hakea Suomen ulkopuolella asuvat Suomen kirjallisuuden kääntäjät, joilla on ajankohtainen käännöstyö.

Residenssipaikkana on Villa Salin Helsingin Lauttasaaressa. Residenssiohjelma kattaa osan matkakuluista, majoituksen ja stipendin (300 ¤).

Lisätietoja


Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimisto hakee esityksiä ja konsertteja | Haku 30.11.2019 mennessä

Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimisto hakee esityksiä ja konsertteja kevään 2020 ohjelmistoon. Avoin haku on suunnattu kaikille teattereille, orkestereille sekä esittävän taiteen vapaan kentän toimijoille.

Hakuaika on 4.11.-30.11.2019. Sähköisen hakulomakkeen voi täyttää osoitteessa: kulttuuritoimistoroi.artcurator.io

Myöhästyneitä tai muilla keinoilla toimitettuja hakemuksia ei huomioida.

Rovaniemen kaupungin kulttuuripalveluissa toimiva kulttuuritoimisto vastaa yleisten kulttuuripalvelujen tuottamisesta Rovaniemen laajalla kaupunkialueella. Kuntien kulttuuritoimintalain mukaisesti tavoitteena on tuottaa eri kohderyhmille monipuolista kulttuuritarjontaa, joka tukee yhdenvertaista taide- ja kulttuuripalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä vahvistaa kuntalaisten osallisuutta ja kulttuurin ja taiteen ammattimaisia toimintaedellytyksiä.

Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimisto järjestää kulttuuripalveluita alueen kouluissa, päiväkodeissa, ikäihmisten päiväkeskuksissa ja ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, Rovaniemen kylien alueella sekä keskustan matalan kynnyksen toimipaikoissa kuten kulttuuritalo Wiljamissa, Mondella ja Rovaniemen kaupunginkirjastolla. Kulttuuritoimiston säännölliseen toimintaan kuuluu mm. TÄ! -kulttuuriklubi, joka tarjoilee erilaisia elämyksiä esittävän taiteen kentältä.

Valinnassa kiinnitetään huomiota taiteellisen laadun ohella siihen miten esitykset ja konsertit soveltuvat vaihteleviin esitystiloihin ja kiertuetoimintaan. Ohjelmistoon valittujen hakijoiden kanssa neuvotellaan ja sovitaan erikseen käytännön yksityiskohdista sekä aikatauluista.

Lue lisää


Haihara tanssitaideresidenssi | Haku 1.12.2019 mennessä  

Pirkanmaan Tanssin Keskus julistaa haettavaksi Haihara tanssitaideresidenssin maaliskuulle 2020. Kyseessä on valtakunnallinen haku ja hakuaika on 1.11.-1.12.2019.

Haihara tanssitaideresidenssi myönnetään maaliskuun 2020 ajaksi yhdelle tanssitaiteilijalle tai työryhmälle. Residenssiin kuuluu asunto sekä harjoitustilaa Haiharasta ja Liikelaiturilta tarpeen mukaan. Lisäksi maaliskuun residenssityöskentelystä maksetaan 2 400 ¤ aluekeskuspalkka kahdelle taiteilijalle.  

Haihara: https://www.tampere.fi/haiharan-taidekeskus.html

Tiedustelut
Toiminnanjohtaja Piia Kulin 
p. 050 552 1138 / piia.kulin(a)sisasuomentanssi.fi

Päätökset Haihara tanssitaideresidenssistä tehdään joulukuun 2019 aikana. 


Critical Stages/Scènes Critiques: Call for Articles and Essays| Deadline 1 Dec 2019

The International Association of Theatre Critics IATC’s Critical Stages/Scènes Critiques, a peer reviewed journal, wish to post a call for articles and essays on the theme of Re-Orienting Arab Theatre and Performance: New Political Aesthetics.  
 
Critics, scholars and art enthusiasts are encouraged to write on the aesthetics, meanings and social implications of the theme. The deadline for submissions is 1 December 2019. Articles should be in English or French and be no longer than 3,500 words.

For more information
 


Performative Residency in Vienna | Deadline 15 Dec 2019

In January/February 2020 Tanz Company Gervasi is hosting two residencies in their big studio in Vienna for artistic research in performance and dance.

We are looking for dancers, performers, performance artists or artists that are planning to work with performance and movement (M/F/ all ages). Solo artists and groups both welcome.

Emerging artists or with no/or little funding will be preferred.

Facts:

  • Residency for movement/ choreography/ performative research/ laboratory/ improvisation (no spoken theater).
  • The result of the residency should be mainly a live performance.
  • The participation is free and only upon invitation.

WHEN:

Residency 1 January/February: 27 January – 15 February, 2020
Residency 2 February/March: 16 – 28 March, 2020

Required is a public Showing at the end of each residency.

WHERE: Studio RAUM 33, Laxenburger Straße 28-30, 1100 Vienna

Close to the city center via subway station U1 “Keplerplatz” and to the main train station “Wien Hauptbahnhof” with direct connection  to the airport.

For further information about Tanz Company Gervasi visit:
www.facebook.com/TanzCompanyGervasi
www.vimeo.com (Tanz Company Gervasi)

Read more


Kulttuurivaltakunta osk tuotantohaku | Haku 31.12.2019 mennessä

Kulttuurivaltakunta osk julistaa haettavaksi ohjelmistopaikat Teatteri Mundon tilaan vuodelle 2021.

Kulttuurivaltakunta on eri taiteenalojen ammattilaisista koostuva työosuuskunta, jonka toiminta-ajatuksena on laajasti hyvinvoinnin luominen taiteen ja kulttuurin keinoin. Osuuskunnan toiminta on painottunut teatteriin ja soveltavaan taiteeseen. Toivomme ensisijaisesti tuotantotarjouksia, jotka sopivat osuuskunnan linjaan, mutta myös muut ideat ovat tervetulleita.

Teatteri Mundo on pieni huoneteatteri vanhassa puutalossa Turun Kupittaalla (osoite Uudenmaankatu 17). Tilassa on toiminut 1990-luvulta alkaen Marionettiteatteri Mundo, jonka toiminta on vähentynyt viime vuosina. Nyt tilaa hallinnoi Kulttuurivaltakunta osk, jonka tavoitteena on nostaa viehättävä pieni teatteritila uuteen kukoistukseen.

Mitä tarjoamme:

  • harjoitustilan (n. 25-30 harjoituskertaa)
  • esitystilan sympaattisessa huoneteatterissa, jossa on 50 katsomopaikkaa (virallinen määrä, käytännössä aikuisia mahtuu katsomoon mukavasti 30)
  • 10 esitystä, optiot myös lisäesityksiin
  • pienimuotoisen teatteritekniikan
  • näkyvyys osuuskunnan nettisivuilla ja somekanavissa
  • mahdollisen pienen tuotantotuen, riippuen osk:n saamasta rahoituksesta

Mitä odotamme:

  • ammattitaiteilijoiden taiteellisesti kunnianhimoisia esityksiä, joissa mahdollisesti näkyy soveltavan taiteen näkökulma
  • jos esitys valitaan ohjelmistoon, sitoutuu hakija tekemään esityksen riippumatta siitä, saako esityksen työstämiseen apurahaa —> tulot saattavat siis jäädä lipputulojen varaan
  • apurahat esityksen työstämiseen tulee hakea itse. Yhteisöille myönnettäviä apurahoja voi mahdollisesti hakea osuuskunnan nimen alla, pyydä tähän ohjeita ja materiaalia hallituksen jäseneltä
  • lipun hinnasta tilitetään verottajalle 10% arvonlisäveroa. Alv:n jälkeisestä summasta osuuskunta ottaa 15%:n osuuden kattamaan tilan vuokraa. Loppusumman työryhmän voi laskuttaa osuuskunnalta tai ottaa ne palkkana, jolloin summasta vähennetään työntekijä- ja työnantajamaksut sekä kirjanpoitokulut.
  • Muutokset mahdollisia.

Laita hakemukseen:

  • tiiviisti esityksen taiteellinen idea
  • työryhmä
  • alustava harjoitus- ja esitysaikataulu
  • budjetti (arvioidut menot ja tulot)

Haku päättyy 31.12.2019, ja kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä tammikuun 2020 loppuun mennessä.

Hakemukset ja lisätiedot: kulttuurivaltakunta(a)gmail.com

TYÖPAIKKOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Savoy-teatteri etsii kulttuurituottajaa | Haku 12.11.2019 mennessä

Savoy-teatteri etsii ammattilaista: Oletko sinä osaava, asiakaspalvelu- ja myyntihenkinen kulttuurituottaja, jolla on käsitys siitä, minkälaisia konsertteja ja muita tapahtumia helsinkiläiset, turistit ja muut vierailijat Savoy-teatterilta kaipaavat? Tehtäviin kuuluvat budjetointi, ohjelmistosuunnittelu, tilavuokraukset Savoy-teatteriin ja Espan lavalle sekä omien tuotantojen viestinnän ja markkinoinnin johtaminen. Asiakkaitasi ovat taide- ja kulttuurialan sekä yritysmaailman tapahtumanjärjestäjät, esiintyjät sekä kuluttaja-asiakkaat.  
 
Tarjoamme kansainvälisen ja dynaamisen työpaikan, jota kehitetään jatkuvasti, sekä Helsingin kaupungin henkilöstöedut.  
 
Tavoittelemme toiminnassamme korkeaa kansainvälistä tasoa, ja odotamme työntekijöiltämme työtä pelkäämätöntä ja oppimishaluista asennetta.  
 
Tehtävän vaatimukset: Soveltuva korkeakoulututkinto
 
Lisäksi edellytetään sujuvaa suomen, ruotsin ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä kulttuurialan tuntemusta.  
 
Eduksi luetaan: Muu kielitaito. Työssä onnistuminen edellyttää hyviä työelämän taitoja, kollegiaalisuutta sekä asiakaspalveluasennetta. Eduksi katsotaan myös monipuoliset opinnot, alan työkokemus, jazzin, etnon ja klassisen musiikin tuntemus sekä taide- ja kulttuurialan verkostot. Kokemus tuloksellisesta myynnistä ja markkinoinnista luetaan niin ikään eduksi.

Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Vakinainen työsuhde
Haku päättyy 12.11.2019 klo 16:00
Palkka 2 758,95 euroa/kk

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Päivi Loponen-Kyrönseppä, Savoy-teatterin johtaja p. 050 533 8386 (ti 29.10. klo 11-12, ti 5.11. klo 14-15 ja ma 11.11. klo 8.30-9.30)

Lisätietoa


Rovaniemen Teatteri etsii laulutaitoista ammattitanssijaa musikaaliin | Haku 18.11.2019 mennessä

Rovaniemen Teatteri etsii yhtä laulutaitoista ammattitanssijaa suuren näyttämön kotimaiseen musikaaliproduktioon näytäntökaudelle 2020-2021. Musikaalin ohjaajana ja koreografina vierailee Petri Kauppinen.

Edellytämme hakijalta vahvaa ammattitaitoa, monipuolista liikunnallisuutta, kokemusta esiintymistoiminnasta sekä hyvää laulutaitoa.

Koe-esiintyminen sunnuntaina 24.11.2019 klo 15 Rovaniemen Teatterissa.

Esityksen harjoitusaikataulu jakautuu seuraavasti:  

  • Keväällä 2020, viikot 17-22 teatterin harjoituskäytäntöjen mukaisesti.
  • Yksi harjoitusviikonloppu helmi-maaliskuussa.
  • Intensiiviharjoitukset elo-syyskuussa teatterin harjoituskäytäntöjen mukaisesti.

Ensi-ilta syyskuussa 2020, esitykset syysnäytäntökaudella 2020 sekä mahdollisesti kevätnäytäntökaudella 2021. 

Palkkaus: Teatterialan työehtosopimuksen mukainen palkka tanssijan A-tehtävästä.

Hakemus koe-esiintymiseen ja mahdolliset muut tiedustelut lähetetään Rovaniemen Teatterin taiteelliselle johtajalle Miika Muraselle sähköpostitse 18.11.2019 mennessä osoitteeseen: miika.muranen(a)rovaniementeatteri.fi 

Hakemuksessa tulee olla valokuvalla varustettu yhden sivun mittainen lyhyt esittely itsestäsi. Esittelystä tulee käydä ilmi alan koulutus, erityisosaaminen sekä viimeisimmät/tärkeimmät produktiot, joissa olet ollut esiintyjänä. 

Hakemusten perusteella sopivat hakijat kutsutaan koe-esiintymiseen.

Lue lisää


Tuotannonsuunnittelija Stoaan ja Vuotaloon | Haku 18.11.2019 mennessä

Tuotannonsuunnittelija vastaa Stoan ja Vuotalon kulttuurituotantojen teknisten vaatimusten arvioimisesta ja resurssoinneista, ja toimii tuotantoasiakkaiden teknisenä yhteyshenkilönä. Tehtävään kuuluvat valaistus- , ääni- ja/tai näyttämömestarin työtehtävät Stoassa ja Vuotalossa. Tuotannonsuunnittelija on esitysteknisen henkilöstön toiminnallinen esimies vastaten tuotantoaikataulu- ja työvuorosuunnittelusta sekä valvonnasta. Tehtävään kuuluu esitysteknisen kaluston ylläpito ja hankintojen valmistelu.
 
Tehtävän vaatimukset: Soveltuva korkeakoulututkinto. Kokemusta näyttämö-, valo- tai äänimestarin tehtävistä tai teknisestä tuottamisesta.  
 
Lisäksi tehtävässä edellytetään: Toimisto-ohjemien hyvä hallinta. Vähintään suomen ja englannin sujuva kielitaito. Hyvät vuorovaikutustaidot.
 
Eduksi luetaan: GrandMA 2.0 osaaminen. Digitaalisten äänijärjestelmien tuntemus. ICT-taidot.

Sopimusala: TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa
Ulla Bergström, ulla.k.bergstrom(a)hel.fi puh. 09 310 22013
Ina Niemelä, ina.niemela(a)hel.fi puh. 09 310 29873

Määräaikainen työsuhde, Sijaisuus
18.11.2019 klo 16:00
Palkka 2317,27 euroa /kk
Palvelussuhde 13.1.2020-30.6.2020
Työpaikan osoite: Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki 00900  

Lue lisää


Etsitkö töitä? -todellisuusesitys etsii tuottajaa ja viestinnän osaajaa | Haku 29.11.2019 mennessä

Etsitkö töitä -työryhmä etsii joukkoonsa viestinnän osaajaa ja tuottajaa avuksi projektin toteutukseen.  

Etsitkö töitä? on dokumenttielokuvaaja Juhani Haukan ja esitystaiteilija Lauri Mattilan suunnittelema esityshybridi, joka toteutetaan vuonna 2020. Media- ja kaupunkitilaan levittäytyvä teos tekee työn antamisesta taidetta ja kysyy työn ja taiteen utopioita ja mahdollisuuksia jälkifossiilisen jälleenrakennuksen aikakautena. Teoksessa taide ottaa osaa yhteiskunnan uudelleen ajattelemiseen.

Haukka ja Mattila etsivät ihmisiä töihin, tekemään juuri sitä työtä, mitä he haluavat. Hakuprosessi avautuu helmikuussa 2020. Kyselykaavakkeen täyttämällä hakija osallistuu arvontaan, joka mahdollistaa seitsemälle ihmiselle, heidän ehdottamansa tai yhdessä suunnitellun työn tekemisen kahdeksi kuukaudeksi.

Hanke luo tilan poikkeuksellisille teoille: hiljaisille, syrjäänjääneille, kiireessä kadotetuille, unelmoiduille, tekemättä jääneille, töille. Sille, mikä pitäisi tehdä. Tai sille, jota ei vielä ole.

Lisätietoa osoitteesta: etsitkotoita.org

Etsimme viestinnän osaajaa

Etsimme upeaa viestinnän osaajaa avuksi Etsitkö töitä? -hankkeeseen, sen ulostuonnin ja viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen.

Etsitkö töitä? on taiteen alueella toimiva, Juhani Haukan ja Lauri Antti Mattilan kanssa toteutettava, todellisuutta muovaava esityshybridi. Kaupunki- ja mediatilassa tapahtuva kokonaisuus kysyy työn, taiteen mahdollisuuksia ympäristökriisien aikakautena. Teoskokonaisuus ottaa työnantajan position kautta osaa yhteiskunnan uudelleen ajattelemiseen. Hanketta rahoittavat Koneen säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö.

Unelmoimme ihmisestä, joka pystyy tuottamaan hankkeesta poikkeuksellisen kultuuri-ilmiön. Haemme hankkeelle poikkeuksellisen laajaa näkyvyyttä kotimaan medioissa, ja kansainvälisesti, sekä pyrimme kytkemään hankkeen ja sen synnyttämiä keskusteluja eri paikkoihin yhteiskunnassa. Meitä kiinnostaa, mitä sinun osaamisesi voisi hankkeessa tehdä.

Työ vaatii aiempaa kokemusta viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta, sekä osaamista, kontakteja ja toimintatapoja eri medioiden ja yleisöryhmien tavoittamiseen.

Ajankohta: tammi-helmikuu 2020. Kokonaistyöaika 1kk. Sovitaan projektiin osallistumisen tavasta, työajasta (myös osa-aikaisuus on mahdollista) ja muista käytännöistä yhdessä. Korvaus: 2400 ¤/kk. Korvaus maksetaan apurahana.

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus (+cv) 29.11. mennessä otsikolla HAKEMUS, osoitteeseen lauriantti.mattila (at) gmail.com. Kerro työkokemuksestasi, mikä sinua työssä kiinnostaa ja miten uskoisit, että voisit meitä osata auttaa.

Ilmoitamme haastatteluun valituille hakijoille joulukuun alussa!

Etsimme tuottajaa

Etsimme tuottajaa mukaan Etsitkö-töitä –hankkeen tuotannon suunnitteluun ja toteutukseen sekä toteutusvaiheen käytännön tuotantotöihin.

Etsitkö töitä? on taiteen alueella toimiva, Juhani Haukan ja Lauri Antti Mattilan kanssa toteutettava, todellisuutta muovaava esityshybridi. Kokonaisuus kysyy työn, taiteen mahdollisuuksia ympäristökriisien aikakautena. Teoskokonaisuus ottaa työnantajan position kautta osaa yhteiskunnan uudelleen ajattelemiseen. Hanketta rahoittavat Koneen säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö.
 
Työn alku: Toiveissamme olisi, että tuottaja voisi mukana seitsemän työntekijämme valintaprosessissa touko-kesäkuussa, sekä töiden toteutuksen ja kalenterin suunnittelussa elokuussa 2020. Sen jälkeen työ olisi koordinoijana ja apuna toimimista töiden toteutusvaiheen taustajoukoissa. Meitä kiinnostaa, mitä sinun osaamisesi voisi hankkeessa mahdollistaa.

Työ vaatii aiempaa vankkaa kokemusta tuottajan töistä, tuotannon suunnittelusta, toteutuksesta ja viestinnästä sekä käytännön organisointitaitoja.

Kokonaistyöaika 1-2 kk jakautuu useammalle kuukaudelle.Työn kesto ja työajan jakautuminen sovittavissa. Korvaus: 2400 ¤/kk. Korvaus maksetaan apurahana.

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus (+cv) 29.11. mennessä otsikolla TUOTTAJAHAKU, osoitteeseen lauriantti.mattila (at) gmail.com. Kerro työkokemuksestasi, mikä sinua työssä ja hankkeessa kiinnostaa.

Kutsumme valitut hakijat haastatteluihin joulukuun alussa!

etsitkotoita.org


twitter.com/tinfotweets

TINFO julkaisee ajankohtaisista teatterialan tapahtumista uutiskirjeen kerran viikossa.
Voit tilata TINFO-tiedotteet sähköpostiisi tästä.

Aiemmin ilmestyneet TINFO-tiedotteet.