Viestien vallassa: Työtäni korvaamassa

Minun töitäni ei vie eikä ehkä tuokaan robottiauto, mutta isolla joukolla suomalaisesta työvoimasta hommat muuttavat muotoaan joidenkin työtehtävien kadotessa pelkästään automobiilin automobiilin yleistyessä. Kukaan meistä ei todellakaan ole korvaamaton, kun älykäs kone tulee ja tekee meidät tarpeettomiksi. Tietotyön murros on melkein yhtä järisyttävä kuin sata vuotta sitten maatalousvaltaisesta teollistuneeseen maailmaan siirryttäessä. Arvioidaan, että vuoteen 2030 mennessä neljännes ihmisistä on saanut keksiä muuta tekemistä kuin mihin tähän saakka on tottunut.

Käyn digitaalisen datan hyödyntämiseen keskittyvää erikoistumiskoulutusta, jossa me osallistujat arvioimme, että puolet omista työtehtävistämme olisi automatisoitavissa. Ajattelin nyt valmiiksi palastella oman työni koneen ruuaksi kelpaaviin työtehtäviin, niihin joista konekaverini saisi vatsanväänteitä ja niihin joista tämä sanoisi, että “ei pysty, teeppä kuule ite”.

Sähköposteihin vastaaminen ja yhteydenpito somessa, joo, kelpaa. Oppiva kone on helposti imuroinut aivoihinsa muutamat kysymys-vastaus -patteristot ja nähnyt vaikka 10 000 aiemmin kirjoittamaani viestiä. Niiden perusteella hän kyllä osaa laatia meilin nimissäni ihan siihen malliin kuin minä olisin auteur.

Erikieliset verkkopalvelut tämä ystäväni Kone pitää päivitettyinä kuin vettä vaan, onhan tämä verraton satakieli ja kieleltä toiselle kääntyvä hardware. Voin kertoa, että kieliyhteistyötä on tehty ja se on sujunut jouhevasti. Tarvitaanko minua tulevaisuudessa tuottamaan minkäänlaista sisältöä edes harjaantuneella suomellani, tiedä häntä.

Kielivälineen käyttäjinä me kaksi, Ihminen ja Kone, olemme kovin erilaiset: toinen toimii koodien käskemänä ja pysyy muodossaan, toinen ajattelee olevansa vapaa päättämään merkeistä, kirjaimista, sanoista ja kuvista, joilla ilmaisee merkityksiä.

Olen ymmärtänyt, että nopsa-aivon voi opettaa niin, että tämä pystyy tekemään luokitteluja ja yllättäviä ryhmittelyjä ja huomaamaan aineistossa poikkeuksia. Päättelykykyinen oppija räknää sukkelasti, kun tehtävänä on osoittaa kausaliteettia jossakin lukujonossa tai tapahtumaketjussa. Se, mitä tapahtuu seuraavaksi, on pääteltävissä aiemmin märehdityn datan pohjalta.

Kuinka sitten käy Prosessori-kaiffariltani töideni se leijonanosa, joka käsittää vaikka juttujen ja visalisointien ideointia tai digitaalisten palvelujen suunnittelua ja niiden jatkuvaa kehitystyötä. Tai mistä minä tiedän, millainen käytettävyysasiantuntija tämä supertekijä on. Ainakin taatusti minua parempaa ihmistuntemusta löytyy.

Mutta onnistuuko päätöksenteko ja valinnat, ja millä perustein nämä tapahtuvat. Millainen on se verkosto, josta löytyvät konehaastattelijalle asiantuntijat? Millaista etiikkaa keinoäly noudattaa? Entä mitä nk. hiljaista tietoa kertyy Koneen päähän? Mitä sellaista kokemusta, jonka pohjalta hän osaisi soveltaa tietoa uusiin tilanteisiin. Tilanteen mukaan toimiminen kuuluu omiin vahvuuksiini, en tarvitse sovellusmatriiseja, kokemus auttaa. Sopeutuvainen eläin, se minä olen, miten lie Koneälyn elastisuuden laita.

Erottautumistekijä numero uno: oikeat kysymykset. Saatan pysyä työn syrjässä kiinni, niin kauan kuin minulla on kyky esittää merkityksellisiä kysymyksiä. Tässä kohtaa kone kohtaa hankaluuksia. Sen sijaan työihminen saa luvan harjoitella kriittistä media- ja datalukutaitoa aina vain lisää. Tässäkin tulee työteliäs kone avuksi: on meneillään lukuisia hankkeita, joissa tekoälyn avulla kehitetään apukeinoja valeuutisten tunnistamiseen.

Sari Havukainen

Kirjoittaja on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) viestintäpäällikkö, joka pyrkii olemaan aktiviinen tekijä viestinnän vauhkoissa virroissa. Viestien vallassa -sarjassaan hän purkaa sanoiksi mahdottomiakin.

Lue myös:

Viestien vallassa: Digi ei paina
Viestien vallassa: Konekaveri
Viestien vallassa: Kielestä kiinni
Viestien vallassa: Kasvokkain ja käsikynkkää