08.06.2017

TINFO-tiedote 19 / 8.6.2017

MIKROPISTOJA ITSENÄISEN SUOMEN TEATTERIIN

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFO PALVELEE

UUTISIA

TAPAHTUMIA

HAKUJA

KOULUTUKSIA

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TYÖPAIKKOJA

MUITA ILMOITUKSIA

twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi

 

MIKROPISTOJA ITSENÄISEN SUOMEN TEATTERIIN

1955

Kukoistavaa kesäteatteria Suomen suvessa. Kesäteatterisesonki käy vilkkaampana kuin aikoihin, kun säät ovat suotuisat. Jokaiselle löytyy jotakin. Kesäteattereita kukkii luonnonkauniilla paikoilla Joselinin niemellä Pyynikillä, jossa ohjelmistossa vanha tuttu Tukkijoella sekä Putkinotko uutena sovituksena, kesäteatteria Turussa Vartiovuorella Ryysyrannan Jooseppi ja Samppalinnanmäellä. Lahden Kaupunginteatterin syyskausi alkaa kesäteatterilla: Aino-puistossa esitetään Sysmäläiset. Helsingin Ylioppilasteatteri esiintyy Helsingissä Seurasaaressa Antin talon pihamaalla. Aulanko on saanut oman kesäteatterinsa ja Nurmijärven Kivi-teatteri jatkaa jo traditiotaan. Vallilan kesäteatterissa esitetään Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään, jossa ikuinen charmööri Leo Lähteenmäki Petrucchiona korjaa potin, samoin Elina Pohjanpää. Vesilinnan kesäteatterissa nähdään Lassilan Tulitikkuja lainaamassa.

Porin Teatterin uunituore teatterinjohtaja Matti Kassila kiinnittää kauden avajaispuheessaan huomion suomalaisen teatterin rasitteisiin, teatteritaiteilijoiden heikkoon asemaan ja yhteisnäyttelemisen puutteeseen. ”—taiteilija ei liene meillä vieläkään saavuttanut sosiaalisesti hyväksyttyä asemaa – liian monet vieläkin ihmettelevät, miksi heitä tarvitaan. Tämä asiantila haittaa taiteilijoiden ammatti-itsetunnon kehittymistä – heidän on vaikea itsekään ajatella omaa työtään samalla lailla ammattina kuin esimerkiksi insinöörin tai liikemiehen omaansa siitä huolimatta että se sitä on. Toiseksi olemme näyttämöllä jollakin lailla tottumattomia yhteistoimintaan – ”melodian oppii helposti, mutta rytmi tuottaa vaikeuksia”.

1956

Nuoret ohjaajat (miehet) saavat suitsutusta, niin Matti Kassila Porin Teatterissa kuin Sakari Puurunen Tampereen Teatterissa. Sakari Puurunen kirjoittaa artikkelin ”Synteesiä kohti” Teatteri-lehteen (5-6/1956). Puurusen mukaan teatteriesityksissä nähtävä näpertely johtuu siitä, että analysoida osataan jotenkuten, mutta synteesin teko ei luonnu. Ensi-illan lähestyessä kysytään ”suurinta herkkyyttä ja alttiutta, herpaantumatonta vireisyyttä tunnista tuntiin”, mutta silloin joudutaankin törmäyskurssille: ”Huonosti valittuja kohteliaisuuksia singotaan herkästi näyttämöllä laidalta toiselle, katsomosta näyttämölle ja takaisin. Vastanäyttelijän muotokokeilut käsitetään henkilökohtaiseksi kiusanteoksi, ohjaajan keskeyttämiset pikkumaiseksi saivarteluksi, kuiskaajalle pannaan kapula suuhun, kaapit kaatuvat ja kapinallisten joukko kasvaa. – Täytyykö näin sitten olla? Täytyy ja ei. Ilman tätä helvettiä ei ilmeisesti mitään synny. Jos nyt sitten rähjäämälläkään syntyy.” 

Teatteripäivillä puhuttaa edelleen mies- ja naisnäyttelijöiden palkkaepätasa-arvo. Ritva Arvelon sanan säilä viuhuu. Arvelo torppaa palkkatasa-arvon vastustajien löyhät perustelut taiturimaisin kääntein.

Suomen asukasluvusta käy 25 % teatterissa. Teatterin voiman vuodet ovat vielä edessäpäin. Paras teatteripaikkakunta  (myytyjen lippujen määrä verrattuna kaupungin asukaslukuun) on Joensuu. Joensuussa 126,7 % myytyjä lippua kaupungin asukaslukua kohti, Kotkassa miltei saman verran, Tampereella 116 %, Helsingissä 105 %.

1957

Matti Kassila siirtyy Porista Helsingin Kansanteatterin johtajaksi. Hän kyselee, missä viipyy kotimainen yhteiskunnallinen näytelmä. Ajankohtaisten näytelmien puute vaikuttaa yleisöihin ja näyttelijäilmaisuun. ”Näyttelijä kaipaa kipeästi esitettäväkseen todellisesti kuvattuja ihmisiä omalta ajaltaan. Elämmekö todella niin keskellä vaikeuksiamme ettemme pysty niitä näkemään tai ainakaan kuvaamaan näytelmässä?”

Matti Aro kirjoittaa rakkaasta lapsestaan kesäteatterista, joka vaatii näyttelijöiltä ”suorastaan valmennetun urheilijan kestävyyttä”. Hän suomii ulkoilmaesitysten syntejä. ”Luullaan, ettei vähempi riitä ja ryhdytään yliampuviin temppuihin, niin elein, liikkein kuin äänenpainoinkin, joskus jopa naamioin ja puvuinkin. --- Ainahan on näyttelijöitä, jotka hintaan mihin hyvänsä haluavat tempaista naurun, jopa aplodinkin ja siksi keksivät tempun kuin tempun ja aina naurajia riittää.” Ja samaan sortuvat ohjaajatkin.

Aiemmin ilmestyneet Mikropistot ja lähdeluettelo

Katso myös Teatterien esityksiä, tapahtumia ja hankkeita juhlavuodelle 2017

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Teatteritilastot ja Jäämatka

Olemme TINFOssa teatteritilastoinnin loppusuoralla. Neljä viikkoa aikaa tehdä vuoden 2016 osalta kokonaisanalyysiä, tarkastella pitkiä aikasarjoja, arvioida muutosta ja pysyvyyttä ja uumoilla heikkoja signaaleja.

Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön tulokset, joista kuullaan vajaa viikon päästä 14.6.2017, askarruttavat. Rahoitusmallit väistämättä suuntaavat myös tilastointia. Pyritäänkö esittävien taiteiden kenttää tarkastelemaan esimerkiksi yhtenä kokonaisuutena? Tarvitsemmeko taiteenlajikohtaista kategorisointia? Miten välttää vääränlaista ”valtavirtaistamista”?

Perustavaa laatua olevia kysymyksiä on hyvä esittää tässä vaiheessa. Millaista on tilastoihin sisältyvä vallankäyttö? Juuri tilastothan raa´alla numerologiikallaan tulevat edistäneeksi suuruuden ekonomiaa. Tilastot välittävät sitä, mikä on kvantitatiivisesti mitattavissa. Kuinka monta esityskertaa, kuinka monta kiertue-esitystä ja yhteistuotantoa, montako kantaesitystä ja katsojaa, kuinka paljon yleisötyötapahtumia…

Syksyllä on aika esittävien taiteiden tiedotuskeskusten, opetus- ja kulttuuriministeriön, Taiteen edistämiskeskuksen, Tilastokeskuksen ja Cuporen kokoontua yhteen arvioimaan nykyistä tilastointikäytäntöä ja pohtimaan mahdollisia uudistamistarpeita. Kun uusia mahdollisia reunaehtoja olisi ensin haravoitu, pohdittaisiin meidän koko laajenevan kentän toimijoiden kanssa, mikä on järkevää ja tarpeellista. On keskusteltava siitä, mikä ehkä on turhaa vanhaa painolastia ja myös sitä, mitä kaikkea tietoa ja missä muodossa voimme kohtuudella olettaa pienen rahoituslain ulkopuolisen ryhmän tuottavan. Tilastoiden edellyttämä raakadata ei tule itsestään, sen tuottavat toimijat itse. Samat toimijat joutuvat sitten raportoimaan Taikeen, opetushallitukseen, kuntiin, opetus- ja kulttuuriministeriölle, yksityisille säätiöille ja rahastoille….

Olenko ollut naiivi, kun olen ajatellut, että tilastointi on yksi keskeinen keino, jolla rahoituslain ulkopuolisen kentän erilaiset kollektiivit voivat perustella omaa rahoitustaan, omaa merkitystään ja tuoda näkyväksi omaa toimintaansa nimenomaan rahoittajatahoille. Olen olettanut, että OKM ja Taiteen edistämiskeskus näitä meidän tilastoja syynäävät aika tarkalla silmällä.

Tilastot sinänsä tulevat helposti tukeneeksi määrällistä suuruutta. Ja tilastot ovat periaatteessa vain neutraaleja numeroita, lukuja. Mutta yksikään luku ei ole neutraali tai vailla arvoa ja arvostuksia luvun takana. Tätä valtapoliittista ja tiedontuotannollista epäkohtaa ei käy kieltäminen. Tilastot ovat performatiivisia!

Tätä fundeerausta on avittanut Esitystaiteen seuran tuottaja Mikael Eriksson. Ymmärrän Erikssonin huolen ja turhautumisen. Puhumme hänen kanssaan pitkään esimerkiksi Jäämatkasta.  Tämä ”suuruudenhullu” esitystaideteos on kolmipäiväinen rituaalinen vaellusesitys. Teoksessa yksi osallistuja kerrallaan istuu auton kyytiin ja tekee matkan ja siirtymärituaalin Suomen halki Jäämerelle. Esityskertoja on seitsemän. Jäämatkalla on siis yhteensä seitsemän katsojaa. Suuruuden ekonomiaan perustuva ajattelu haihduttaa Jäämatkan kuin pierun Saharaan.  

Periaatteellinen kysymys liittyy yksipuoliseen arviointiin ja mittaamiseen kvantitatiivisin mittarein. Tilastoissa ei juuri muuta ole. Jospa meillä olisikin olemassa tilastojen rinnalla mittareita esimerkiksi sille, miten esimerkiksi yhteistyö laadullistuu, millaista kollektiivisuutta ja keskinäistä kommunikaatiota teokset synnyttävät. Esimerkiksi tämä Esitystaiteen seuran Jäämatka on sellainen teos, jonka voin kuvitella tärähdyttävän osallistujaa sisuskaluja myöten ja avaavan tämän kokonaan uudenlaiselle kommunikaatiolle ympäröivän vaihtuvan maiseman ja todellisuuksien kanssa.  

Yhtä lailla me tarvitsisimme enemmän laadullista tietoa taiteellisesta prosessista ja työtavoista. Jospa meillä olisikin pitkäkestoisia seurantatutkimuksia siitä, mitä esimerkiksi jokin taiteellinen interventio ”tuottaa”, mitä seurauksia ja vaikutuksia sillä on ihmisiin. Niin kuin Jäämatkalla. Mitä merkitsee muutoksen ja epävarmuuden ajassa, sellainen rajoiltaan hyvin monimuotoinen ja haurastuva ”esitys”, jossa osallistujat ovat yhdessä tekijöitä tai kanssatekijöinä? Miten merkityksellistä on tällainen yhteinen matka ennakoimattomilla epävarmuusalueilla.

Miten tuoda näkyväksi sitä, miten tällaiset teokset ehkä auttavat näkemään laajemmin, saavat meidät osalliset reflektoimaan, näkemään asioita toisin, arvioimaan omia normitettuja tekemisiämme ja rutiinejamme. Tai miten me avaudumme heikkoon tekijyyteen ekokriisin aikakaudella, minkä Tuija Kokkonen omassa tuotannossaan ja väitöskirjassaan tuo esiin.

Kiitos Esitystaiteen seura ja Mikael Eriksson keskusteluista!

Hyvä Taike! Laadun arviointi puntarissa

Hienoa, että Taike tarttuu järjestöjen ja toiminta-avustusten päivässään 7.9.2017 laadun arviointiin. Meidän on mahdollisuus nyt isolla joukolla pohtia laadun arviointia ja sanallistamista. Juuri tätä tarvitaan. Ilmoittaudu! 

Vielä ehtii! Teatteritalouutisia Kajaanista

Kajaanissa teatteri on kuukauden päivät näyttävästi paikallisen sanomalehden otsikoissa. Kainuun Sanomien verkkogallupissa uutta teatteritaloa kannatti 46 %. Valituksi tulleiden valtuutettujen vastausten perusteella uusi saa tukea. Kajaani saa uuden teatteritalon, uumoilee Kainuun Sanomat ja kertoo, että teatterin johtokunta on yksimielisesti uuden talon kannalla ja että kesällä satavuotiasta talovanhusta yritetään vielä kesän kuluessa hieman laastaroida .

Lasten- ja nuorten kulttuurikeskus Kajaaniin

Nyt on enää Ahvenanmaa se kolkka Suomea, jossa lasten ja nuorten kulttuurikeskusta ei ole. Kajaanin kaupunginteatterin, alueteatterin aloitteesta keskus Kainuuseen perustettiin ja vahvalla rintamalla ollaan liikkeellä. Yhteistyö vankistuu yhteisessä verkostossa. Kainuulaiset löytävät tien monipuoliseen tarjontaan helpommin, ja toimijat löytävät toisensa.

Hankoon Teaterträffeille ne jotka pystyvät

Mielessäni kuvittelen esitysten, ihmisten, meren ja auringon hyvää tekevää yhdistelmää. Ikävöin sinua, Hangö Teaterträff !

Ei pidä antaa periksi

Varsovalainen Teatr Powszechny jatkaa Klątwan esityksiä, vaikka ristisaatot ja natsimielenosoitukset jatkuvat teatterin edessä ja teatterilaisia uhkaillaan ja on kutsuttu poliisikuulusteluihin. Ohessa yhden bloggarin kirjoitus ja kuvia, ja tämän lehtiartikkelin yhteydestä löytyy videokuvaa. Rankkaa!

Eläköön Ida Aalberg -säätiö!

Tällaista ei tapahdu ehkä kuin fiktiossa. Petra Uexküll elää ja kuolee kaikessa hiljaisuudessa ja testamenttaa omaisuutensa Ida Aalberg -säätiölle. Säätiö voi nyt tällä testamenttilahjoituksella perustetusta rahastosta jakaa kaksi kertaa vuodessa 8000 euroa alle 35-vuotiaille näyttelijöille. Seuraava hakuaika alkaa 2.10.2017 ja päättyy 31.10.2017.

Säätiö on muutoinkin nuoren näyttelijän ystävä. Säätiö on jo joitain vuosia jakanut vastavalmistuneen näyttelijän Ida Aalberg -tunnustusstipendin, jonka sai tänä vuonna teatteritaiteen maisteri Sonja Salminen Teatterikorkeakoulusta. 

Kuinka arvokasta työtä tämä vuonna 1957 Ida Aalbergin (1857–1915) muistoksi perustettu säätiö tekeekään jakaessaan tunnustuspalkintoja ja apurahoja. Huolehtiessaan siitä, että säätiöllä on tuottoja, mistä jakaa. Kyse ei ole pelkästä rahasta vaan näyttelijäntyön näkyväksi tekemisestä, näyttelijän arvostuksesta.

Marraskuussa mennään palkintojuhlaan. Odotan salaperäisyyden verhon hieman raottuvan arvoituksellisen Petra Uexküllin elämään.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

TINFO PALVELEE

Syyskauden ensi-illat ammattiteattereissa 18.8.2017 alkaen, selaa ohjelmistoja 

TINFO kerää tiedot ammattiteatterien ensi-illoista. Ensi-illat ovat avoimesti selattavissa verkkopalvelussamme. Tällä hetkellä syksylle on näkyvissä 126 ensi-iltaa ja lisää tulee. Teatterien kesätauon jälkeen ensimmäiseksi ehtii 18.8.2017 Oulun kaupunginteatterissa ensi-iltaan tuleva Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja.

Meille voi jatkuvasti ilmoittaa tulevista syksyn ja ensi vuoden ensi-illoista: tinfo(a)tinfo.fi


TINFO e-News – Theatre News from Finland  

Englanninkielinen uutiskirje TINFO e-News – Theatre News from Finland on ilmestynyt.

Lue myös muut kansainväliset aviisimme:

Tilaa erikieliset TINFO-uutiskirjeet suoraan omaan sähköpostiisi.

Omia tiedotteitanne voitte lähettää: tinfo(a)tinfo.fi


TINFO-apuraha käännöstyöhön | seuraava hakuaika 8.9.2017 mennessä  

TINFO-apurahalla on tästä lähtien hakemusten määräpäivät. Syksyllä 2017 on vielä kaksi hakukierrosta, joista ensimmäiseen tarkoitettujen hakemusten ja liitteiden on oltava meillä viimeistään 8.9.2017.

Hakukriteereihin on lisätty, ettei TINFO-apurahaa voi saada keskeneräisen näytelmäteoksen kääntämiseen ja että apurahaa ei myönnetä käännöshankkeeseen takautuvasti.

Katso TINFO-apurahan hakuohjeet ja -lomake.

Lue myös: TINFO-apurahasta nyt tukea myös esitysten tekstityksille


Palveluaikamme kesällä, muuttopäivä elokuussa

Tinfolaiset ovat tavoitettavissa normaalisti puhelimitse ja sähköpostitse juhannukseen saakka. Sen jälkeen pidämme toimistorutiineista tauon ja olemme kukin vuorollamme kesälomalla. TINFO on siis kiinni 22.6.-31.7.2017. 

Muutamme uusiin pysyvämpiin tiloihin 1.8.2017. Muuttopäivän jälkeen keskiviikkona 2.8.2017 avaamme kauden ja uuden toimiston osoitteessa Maneesikatu 2, 00170 Helsinki.  

TINFO-tiedotteen ja muiden uutiskirjeidemme aikatauluja kesällä 2017: 

  • To 15.6.2017 kevätkauden viimeinen TINFO-tiedote
  • TI 8.8.2017 Teatterikesä-viikon TINFO-tiedote jo tiistaina 

Teatterikulmasta muuton mukana tuli uusia puhelinnumeroita, katso kaikki yhteystietomme

Ota yhteyttä! 

Teatterin tiedotuskeskus TINFO, + 358 50 353 6273, tinfo(a)tinfo.fi 

UUTISIA

TINFO-apurahasta nyt tukea myös esitysten tekstityksille 

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on jakanut apurahoja näytelmien kääntämiseen ja esitysten tekstittämiseen. TINFO-apurahalla voitiin tukea vuoden 2017 toisella hakukierroksella kolmea käännöshanketta.  

Anna Paavilaisen monologin Play Rape kääntää saksaksi Eeva Bergroth esitettäväksi Theaterformen-festivaalilla Hannoverissa kesäkuussa. Play Rape -näytelmäteos käännetään ja sille tehdään myös saksankieliset tekstitykset. Juha Hurmeen näytelmäteksti Hullu käännetään englanniksi Tampereen Teatterikesän esitysten tekstityksiä varten. Kääntäjä on Kristian London. Saara Turusen Tavallisuuden aave tulee ensi-iltaan Vilnassa Kansallisteatterissa, näytelmän kääntää liettuaksi Aida Krilaviciene. 

TINFO-apurahaa on tänä vuonna ensi kertaa voinut hakea myös esitysten tekstitysten kääntämiseen. Tämä on tärkeä linjaus opetus- ja kulttuuriministeriöltä: tekstien liikkuvuutta auttaa niiden tekeminen saavutettavaksi ulkomaalaiselle katsojalle esimerkiksi festivaalien tapaisten katselmusten yhteydessä. 

TINFO-apurahan vuotuinen jaettavana oleva summa on 25 000 euroa. Apuraha on yleensä osa käännöksen rahoitusta ja se maksetaan aina suoraan kääntäjälle. 

Katso tänä vuonna aiemmin myönnetyt TINFO-apurahat. 

Hakuohjeet ja -lomake. 


Santarcangelon festivaali Italiassa kutsuu suomalaistaiteilijoita  

Kolme suomalaisen taiteilijan tai ryhmän teosta on kutsuttu tänä kesänä Santarcangelon festivaalille Italiassa. Epäinhimillisyyden museo avautuu 23.6.2017 paikallisessa elokuvateatterissa, joka on kaupungin ainoa tarpeeksi suuri tila. Museo on kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan teos, joka kuuluu jo 2012 aloitettuun taiteen ja tieteen välille sijoittuvaan Toisten historia -sarjaan. Utopiasarjan taiteilijat Gustafsson ja Haapoja palkittiin Valtionpalkinnolla. 

Amsterdamin kautta maailmassa vaikuttavan suomalais-egyptiläisen Samira Elagozin Santarcangelossa vieraileva teos on Cock, Cock... Who's there? Dokumentaarisen esityksen aiheet ovat väkivalta, valtasuhteet ja seksuaalisuus. Esitys on valittu myös wieniläisen ImPulsTanzin ohjelmistoon.

Helsinkiläinen WAUHAUS-kollektiivi puolestaan avaa festivaaliyleisölle vapaan fyysisen tapaamistilan. Play Housessa on tarkoitus vaikka tanssin tai kevyen painin kautta ihmiset kosketuksiin toistensa kanssa. 

Emilia-Romagnan maakunnassa läntisessä Italiassa sijaitsevan kaupungin, Santarcangelon festivaali 7.-16.7.2017 on kansainvälinen esitystaiteen tapahtuma, jota johtaa ensimmäistä vuottaan Eva Neklyaeva, pitkään Helsingissä asunut, mm. Baltic Circleä uudistanut kuraattori. Neklyaevan vetäminä taidefestivaaleista on tullut monilajisia kohtaamisalustoja vieraileville taiteilijoille ja paikalliselle aktiiviselle yleisölle. 

Suomalaistaiteilijoiden vierailuissa Santarcangeloon yhtenä kumppanina toimii Teatterin tiedotuskeskus (TINFO). 

www.tinfo.fi/en


Asta Honkamaa näytelmäkirjailijoiden kesätyöpajaan Barcelonassa 

Näytelmäkirjailija Asta Honkamaa on valittu mukaan kansainväliseen näytelmäkirjailijoiden kesätyöpajaan Barcelonassa 9.-15.7.2017. Sala Beckett -teatteri on järjestänyt näytelmäkirjailijoiden tapaamisia jo yli 10 vuotta.

Kouluttajana toimii brittiläinen näytelmäkirjailija Simon Stephens, joka on määritellyt vuoden 2017 tapaamisen aiheeksi Drama for the Time of Emergency. Hälytys-teeman pohjalta on kirjailijoilta etukäteen pyydetty lyhyet tekstit, jotka Sala Beckett esittää lukuteatterina. 

"The English word emergency fascinates me. It’s meaning is surprising. While it is usually associated with catastrophe or urgency it doesn’t actually mean any of those things. It suggests a state in which something is starting to appear, something is starting to emerge", pohtii Stephens antamaansa aihetta.

Sala Beckettiin näytelmäkirjailijoiden kesätapaamiseen ovat aikaisemmilla kerroilla osallistuneet Sinna Virtanen ja Saara Turunen. Teatterin tiedotuskeskuksella (TINFO) on monivuotinen yhteistyökumppanuus barcelonalaisteatterin kanssa, mikä tänä vuonna mahdollistaa Honkamaan työpajamatkan.


Ida Aalberg -säätiön tunnustusstipendi näyttelijä Sonja Salmiselle 

Ida Aalberg  -säätiön jakaman vastavalmistuneen näyttelijän Ida Aalberg -tunnustusstipendin, 1500 euroa, sai tänä vuonna teatteritaiteen maisteri Sonja Salminen Teatterikorkeakoulusta.  

”Sonja Salminen on osoittanut Teatterikorkeakoulu vuosinaan lujaa sitoutuneisuutta ja tahtoa oppimiseen ja näyttelijänä keittymiseen. Opiskelu ja työ ovat tuottaneet nuoren näyttelijän josta on sanottu muun muassa seuraavaa:  Hänen näyttelijäntyössään on läsnä herkkyyttä ja voimaa, mutta myös kaunista ajassa olemista, verkkaisuutta. Hänen näyttelijäntyöstään kumpuaa nöyryys, antaumuksellisuus, rohkeus ja tarkkuus. Sitä ovat ilmentäneet muun muassa hänen roolityönsä Yleisökontaktikurssin esityksissä ja hänen taiteellisessa lopputyössään Kärpäset ja Herrat, kuin myös roolityö Suomenlinnan muurien sisällä nähdyssä näytelmässä Valheet ja viettelijät.”  

Ida Aalberg -säätiö on perustettu 1957 aikansa huomattavimman ja kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen näyttelijän, Ida Aalbergin (1857–1915) muistoksi. Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea suomalaista näyttämötaidetta.

Tiedustelut: Marjatta Väisänen, Ida Aalberg -säätiön sihteeri, jattavai(a)welho.com, 0503816127


Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset 

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valintakokeiden tulosten perusteella on valittu opiskelijoita Teatterikorkeakouluun lukuvuonna 2017-2018 alkavaan koulutukseen.

Hyväksyttävissä oleville ja varasijalaisille lähetetään sähköpostia 8.-9.6.2017.

Opiskelupaikka tulee vastaanottaa 14.7.2017 klo 15 mennessä.

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat


Uuden näytelmän ohjelman Residenssi-näytelmäkirjailijat vuodelle 2018 valittu 

Uuden näytelmän ohjelman (UNO) vuoden 2018 Residenssi-kirjoittajaohjelman näytelmäkirjailijoiksi on valittu Sofia Aminoff, Okko Leo ja Veikko Nuutinen. 

Uransa keskivaiheen näytelmäkirjailijoille suunnattuun Residenssiin etsittiin avoimella haulla omaäänisiä ja kunnianhimoisia tekijöitä, joilla on halua kehittyä taiteilijana ja paloa päästä ammatillisesti eteenpäin. Valinnat tehtiin kahdessa vaiheessa: esikarsinnan asiantuntijana toimi dramaturgi Aila Lavaste, lopullisista valintapäätöksistä vastasivat ohjaaja Pauliina Feodoroff ja kääntäjä Jukka-Pekka Pajunen.

Kirjailijoiden UNOssa kehittelemistä teoksista tiedotetaan tammikuussa 2018, jolloin ryhmän työskentely ohjelmassa käynnistyy. Työskentely kestää vuoden 2018 ajan, jonka aikana Residenssi-kirjailijat tekevät yhteistyötä oman dramaturginsa sekä Hautomo-ohjelmaan osallistuvien ammattiurallaan alkuvaiheessa olevien näytelmäkirjailijoiden kanssa.  

Avoin haku Hautomo-ohjelmaan on käynnissä 1.8.–18.8.2017. Kirjoittajat (2 hlö) valitaan lokakuussa 2017.

Uuden näytelmän ohjelma (UNO) on Teatteri 2.0:n käynnistämä monivuotinen hanke suomalaisen näytelmäkirjallisuuden edistämiseksi. UNO:n tavoitteena on parantaa ammattinäytelmäkirjailijoiden työn arvostusta  ja työskentelyolosuhteita sekä taata suomalaisen näytelmäkirjallisuuden laatu ja tulevaisuus. Ohjelma edistää laadukkaiden esitystuotantojen toteutumista ja uuden näytelmäkirjallisuuden esittämistä ympäri Suomen. Ohjelman avulla halutaan laajentaa suomalaisen nykydraaman yleisöpohjaa ja luoda suomalaisesta näytelmäkirjallisuudesta kansallinen ja kansainvälinen ilmiö. Toimintaa rahoittavat Koneen säätiö, opetus- ja kulttuuriministeriö, UNO:n verkoston toimijat (2017: 20 ammattiteatteria ja 9 muuta alan toimijaa) sekä Teatteri 2.0.

Lisätiedot:

Saara Rautavuoma,
UNO:n johtaja, Teatteri 2.0:n toiminnanjohtaja
p. 050 302 0706
saara(a)teatterikaksipistenolla.fi

www.teatterikaksipistenolla.fi/uno


Tampereen Teatterikesässä pureudutaan alan ajankohtaisiin teemoihin

Tampereen Teatterikesä kokoaa teatterin ystävät ja ammattilaiset kaupunkiin 7.–13. elokuuta. Festivaaliviikon aikana alan järjestöt ja muut toimijat tarttuvat ajankohtaisiin teemoihin seminaareissa, keskustelutilaisuuksissa ja kokoontumisissa.

Suomen Teatterit ry:n, Teatterikeskus ry:n, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton, Näyttelijäliiton ja Teatterin tiedotuskeskus – TINFO:n järjestämässä seminaarissa perjantaina 11. elokuuta paneudutaan nuoriin teatterin yleisönä ja tekijöinä. Tilaisuudessa pohditaan, mikä nuoria kiinnostaa teatterissa, ja miten nuoret ammattilaiset näkevät alan tilanteen ja tulevaisuuden.

Teatteri 2.0 osallistuu Teatterikesään kahdella tilaisuudella:

Keskiviikkona 9. elokuuta keskustellaan tulevaisuuden rakenteista ja johtajuudesta teatterissa.  Torstaina 10. elokuuta Uuden näytelmän ohjelman (UNO) infotilaisuudessa tutustutaan Teatteri 2.0:n uutta suomalaista näytelmäkirjallisuutta edistävän hankkeen ajankohtaisiin kuulumisiin.

Yleisötyön kentän tuoreimpia kuulumisia vaihdetaan Suomen Kansallisteatterin yleisötyökillan kokoontumisessa perjantaina 11. elokuuta. Suomen Radio- ja TV -Selostajat ry puolestaan järjestää kriitikkoseminaarin maanantaina 7. elokuuta.

Aamulehden ja Teatterikesän perinteisessä paneelikeskustelussa keskiviikkona 9. elokuuta keskustellaan tänä vuonna seksistä, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta teatterissa.

Festivaaliviikon päätteeksi sunnuntaina 13. elokuuta vietetään Visit Tampere Oy:n ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämää Puistofiestaa. Hämeenpuisto täyttyy musiikista, harrastuksista ja koko perheen hauskanpidosta.

Tutustu Muun ohjelmiston tapahtumiin tarkemmin osoitteessa: www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/muu-ohjelmisto.

Lisätietoja:
Emilia Kiuru
p. 03 222 8536
emilia.kiuru(a)teatterikesa.fi

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Kaktus-tanssifestivaali | 7.-10.6.2017, Helsinki 

Joka toinen vuosi järjestettävä Kaktus-tanssifestari valloittaa Kaapelitehtaan "hyvänmielen" ohjelmistolla 7.–10.6.2017. Luvassa on vauhtia, huumoria ja yllättäviä tilanteita – kyseenalaistamista unohtamatta.

Joka toinen vuosi järjestettävä Kaktus-festivaali tuo upean tanssikattauksen Kaapelitehtaalle 7.-10.6.2017. Festivaaliesitykset valittiin avoimen teoshaun kautta. Hakuun osallistui tänä vuonna ennätykselliset 70 teosta.. Festivaalin ohjelmistoon valikoitui vauhdikkaita, humoristisia, hyvänmielen tanssiesityksiä. Luvassa on tanssin iloittelua, livemusaa, improa, huikeaa taituruutta ja kevään 2017 hittibiisiteoksia neljän festaripäivän ajan. 

Lisätiedot ohjelmistoteoksista: www.kaktustanssifestarit.fi


KulttuuriVOS-keskustelutilaisuus | 14.6.2017, Helsinki

Lämpimästi tervetuloa esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön toisen vaiheen sidosryhmätilaisuuteen 14.6.2017.

Tule keskustelemaan esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön toisen vaiheen työstä ja etenemisestä!

Tilaisuuteen mahtuu 220 ensimmäistä ilmoittautunutta, joten varaathan paikkasi pian!

Ohjelma

09.15 Ilmoittautuminen ja aamiaistarjoilu
10.00 Avaus ja tervetuloa - Riitta Kaivosoja, ylijohtaja, opetus- ja kulttuuriministeriö
10.20 Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusmallin hahmotelman esittely – asiantuntijatyöryhmän jäsenet
11.00 Kommentointi ja pöytäkeskustelut
12.30 Yhteenveto ja seuraavat askeleet
13.00 Tilaisuus päättyy

Huomioithan, että paikan päällä video- ja valokuvataan.

Paasivuorenkatu 5 A, 00530 Helsinki (Kartalla)
Paasitorni, juhlasali 2,5 krs.

Ilmoittautuminen 8.6.2017 mennessä.

Etkö pääse paikalle? Seuraa striimin kautta!

Tilaisuus striimataan tuttuun tapaan. Linkin tulet löytämään Sitran ja opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta sekä KulttuuriVOS-Facebook-ryhmästä.

KulttuuriVOS-blogisarja


Katos! Kallion kesäteatterifestivaali | 14.-16.6.2017, Helsinki

Katos! Kallion kesäteatterifestivaali tarjoaa jälleen yleisölle monimuotoisen kattauksen esittäviä taiteita ja yhteisöllistä tunnelmaa. Dallapén puistossa 14.-16.6. järjestettävä festivaali ei piittaa tyylilajien rajoista - ohjelmisto on täynnä elämyksellisiä esityksiä teatterin kaikilta laidoilta.

Harjun nuorisotalon pihamaalle pystytettävän teltan lavalle nousee jo kolmatta kesää monenlaisia teatterikokoonpanoja. Kolmepäiväisessä tapahtumassa pääsee näkemään Shakespearen Midsummer Night’s Dreamin monikulttuurisen teatteriyhteisö Thespians Anonymousin esittämänä. Suomalaisuuden juurille taas kaivaudutaan TeKo-teatterin kansantarinoista kehitellyn Kummallisia kertomuksia Kontulasta -näytelmän sekä Kiven klassikkoromaanista mukaellun Seitsemän sisarta -nuorten esityksen myötä.

Festareilla nähdään draaman lisäksi monia muita teatterin muotoja. Mobo villitsee fyysistä teatteria, tanssia ja oopperaa yhdistävällä Hurlumhei-kabareellaan, ja Jordy Valderraman ja Clara Petrozzin teos Mimo ja Viola puolestaan hyödyntää klovneriaa, mimiikkaa ja musiikkia. Tanssiteatteri Pinta esittää festivaaleilla kiertueversion uusimmasta Heikko signaali -teoksestaan. Torstaina ohjelman aloittaa Zero Gravity Company, jonka Kesäsirkus on kaikenikäisille suunnattu nykysirkusteos. Mukana on myös espanjankielisen Takatalvi-ryhmän sanaton teos.

Lisäksi ohjelmassa on vasta-alkajien esittämä Electra 2017, joka on Uusix-verstaan soveltavan teatterin kurssin paljolti henkilökohtaisista kokemuksista koottu intiimi esitys. Festivaalilla nähdään myös Narrin Näyttämön leiriläisten loppuesitys sekä nuorten teatteri Gran Biancan mielenterveydestä kertova teos. Improvisaatiosta ja yllätyksistä nauttiville on tarjolla näytelmän paikan päällä kehittävä Himokas Peura sekä Noora Ingströmin Esitys X, joka on sekä katsojille että järjestäjille täysi yllätys.

Kalliolaista ja saavutettavaa kesäteatteria

Katos! tarjoaa esiintymistilan ilman vakituisia tiloja toimiville kulkuteattereille, joiden esitykset jäävät usein taiteelliseen tasoonsa nähden liian vähälle huomiolle. Festivaali kannattaa myös esitysten kierrätystä: monet laadukkaat näyttämöteokset katoavat nopeasti, joten on oikein tuoda niitä uudelleen esiin. Festivaali uudistaa suomalaista kesäteatteriperinnettä ja tuo sen osaksi Helsingin kaupunkikulttuuria.

Esitystilana teltta sulautuu osaksi kaupunkiympäristön ääniä ja tunnelmia ja on helposti tultava vaikka hetken mielijohteesta. Festari pyrkiikin houkuttelemaan myös tavallisesti teatteria karttavaa yleisöä. Saavutettavuuden takaavat edulliset lippuhinnat; moniin esityksiin on vapaa pääsy, ja maksullisiin lippu kustantaa korkeintaan kympin.

Tapahtuman pääjärjestäjä on jo 16 vuoden ajan Kallion alueella kodittomana kierrellyt Oranssin Koiran teatteri. Talkoovoimin toteutettavaa festivaalia tukee monin tavoin Harjun nuorisotalo, joka tarjoaa tilojaan, työntekijöitään ja tekniikkaansa katoslaisten käyttöön.

Satu Ekman, tapahtuman tiedottaja
satu.h.ekman(a)gmail.com
+358 40 726 9367 

facebook.com/katosfestivaali 

katosfestari.blogspot.fi


URB 17: Leikkiä todella - Playing with Reality | 2.-10.8.2017, Helsinki 

URB on Kiasma-teatterin tuottama vuosittainen urbaanin taiteen ja kulttuurin festivaali, joka esittelee jatkuvasti muuttuvan kaupunki- ja nuorisokulttuurin vaikutusta nykytaiteen eri muotoihin. Tänä vuonna festivaali järjestetään 2.-10.8.

URB tekee tilaa keskeneräisyydelle, mahdollistaa kokeiluja sekä yhdistää yhteisöjä, taiteilijoita ja toimijoita. Festivaalin tapahtumat levittäytyvät museosta ja teattereista erilaisiin kaupunkitiloihin, kysyen millä ehdoilla ja kenelle urbaani taide voi olla olemassa.

Lisätietoa osoitteessa www.urb.fi


Nordic Conference on Cultural Policy Research | 23 - 25 Aug 2017, Helsinki 

We welcome you to the 8th Nordic Conference on Cultural Policy Research, NCCPR 2017, held in Helsinki in the end of August (23-25.8). The conference theme focuses on questions around migration, nation, and the theory and practice of cultural policy.

The NCCPR is unique as a multidisciplinary meeting place where practitioners and researchers from a wide variety of disciplines can address issues regarding cultural policy, from standpoints which are relevant both to academic research and to the cultural sector.

The central questions of the conference address the new realities the Nordic countries face and the challenges of the future nordic cultural policy. Through the conference we aim to facilitate discussions on the roles of cultural policy in a time when trends such as globalization, increasing migration and changes in media and communication influence society and politics in new ways and create new roles for arts and heritage. 

The registration is now open - the registration form  

The conference fee is 50¤ for students, 160¤ early bird and 220¤ normal. 

It includes the cocktail reception on Wednesday, and lunches as well as refreshments during the coffee breaks on Thursday and Friday.

More information can be found in english on the website: http://www.cupore.fi/en/information/nccpr-2017

Information på svenska hittas på konferensens hemsida: http://www.cupore.fi/sv/information/nccpr2017

Together with the Unit of Cultural Policy in the University of Jyväskylä and other partners, we at the Centre for cultural policy research Cupore hope to see you in August!


Taike: Järjestöjen toiminta-avustuspäivä -streemaus | 7.9.2017

Tervetuloa Taiken järjestöjen ja toiminta-avustusten päivään 7.9.2017 klo 10 – 16 virtuaalisesti! 

Teemana päivässämme ovat toiminta-avustukset, laadun arviointi ja tuon arvion sanallistaminen. 

Tällä kertaa kutsumme päivään erityisesti Taiken vuoden 2017 toiminta-avustuksen saajat, tapahtumajärjestäjiä, valtion taidetoimikuntien jäseniä sekä keskeisten valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen edustajia.  Lähetämme kutsun tilaisuuteen myös ministeriön valtionosuustyöryhmän jäsenille.

Aamupäivällä meitä teemaan johdattelevat muutamat alustukset mm. pohjoismaisista ja anglosaksisista sisarorganisaatioistamme, Cuporesta (tutkija Sari Karttunen) sekä toivottavasti myös valtionosuustyöryhmästä.

Iltapäivällä työstämme kanssanne learning-caféssa laadun arvioinnin sanallistamista ja tiedotamme ajankohtaisasioita syksyn hauista.

Tilaisuus streemataan ja siihen on mahdollisuus myös liveosallistua verkon välityksellä.

Pyydän teitä jo nyt laittamaan päivämäärän kalenteriinne ja ilmoittamaan halustanne osallistua verkossa. 

Ilmoittaudu


ANTI – Contemporary Art Festival | 19.-24.9.2017, Kuopio 

ANTI – Contemporary Art Festival järjestetään jälleen 19.-24.9.2017 Kuopiossa. Festivaaliohjelmisto on rakentunut vesi-teeman ympärille, ja tänä vuonna teemme yhteistyötä muun muassa Our Water-Conscious Land -projektin kanssa. Projektin tarkoituksena on edistää sitä, että Suomi 100-vuotisjuhlavuotenaan toimisi kansainvälisenä puhtaan veden, sen säilyttämisen ja suojelemisen puolestapuhujana. 
   

”Ajattelimme vettä ja vapaa-aikaa, matkustelua ja tutkimusretkiä, ajattelimme kauppaa, teollisuutta ja markkinavoimia, makeaa vettä, suolaista vettä, harmaavettä ja sen puhdistamista ja käsittelemistä niin kotitalouksissa kuin teollisellakin tasolla. Ajattelimme sitä, kuinka aine, joka peittää suurimman osan maapallon pinnasta, on myös ihmisruumiin tärkein rakennusaine. Ja me ajattelimme rajoja, kansallisuutta, maahanmuuttoa, maastamuuttoa ja pakolaisuutta”, kirjoittavat taiteelliset johtajat Johanna Tuukkanen ja Gregg Whelan vuoden festivaalista. 

 
Taiteellisen ohjelmiston lisäksi järjestämme festivaaliviikolla myös palkintojuhlan, jossa julistetaan vuoden 2017 ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon voittaja. Palkinnosta on nopeasti tullut yksi maailman kiinnostavimmista kulttuuripalkinnoista. 14.-20.9. järjestämme toisen kerran Future DiverCities -taiteilijalaboratorion. Labissä neljä kansainvälistä taiteilijaa tutkii, kuinka digitaaliset teknologiat voivat laajentaa sosiaalisesti sitoutuneita taiteellisia käytäntöjä. 

ANTI-festivaali järjestetään vuosittain Kuopiossa. Ympäri maailmaa tulevien taiteilijoiden teokset ottavat haltuunsa kaupungin julkisia tiloja - koteja, kauppoja, toreja, yrityksiä, metsiä, järviä. Yleisö ja erilaiset yhteisöt pääsevät arjen keskellä osaksi teoksia - tekemään ja kokemaan niitä. 

Tapahtuma on esittänyt ja tilannut teoksia maailman kiinnostavimmilta taiteilijoilta Euroopasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Meksikosta, Japanista ja johtavilta taiteilijoilta Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Islannista. Ylpeinä tuemme kasvavaa nousevien taiteilijoiden joukkoa ja usein nostamme  
ensimmäisenä heitä kansainvälisen huomion kohteiksi. 

ANTI on monipuolinen taideorganisaatio, jonka toiminta ei nykyisin käsitä ainoastaan viikon mittaista festivaalia kerran vuodessa. Osallistumme taiteen ja taiteilijoiden työn kehittämiseen ympärivuotisesti erilaisten yhteistyöhankkeidemme kautta.


Tanssin Aika –festivaali | 21.-25.9.2017, Jyväskylä & Joutsa

Vuoden 2017 Tanssin Aika –festivaali on tiukasti nykyhetkessä kiinni oleva ja rohkea tanssitaidetapahtuma. Festivaali tuo esille aikamme puhuttavimmat teemat kuten muuttoliikkeen, inhimillisyyden ulottuvuudet ja sisäisen eläimellisyytemme. Mutta myös vartaloon kätketyt muistot ja ystävyys nousevat esille festivaalin ohjelmiston kokonaisuudessa, joka koskettaa katsojia aina lapsista ikäihmisiin. Festivaali esittelee yhdeksän tanssiteosta, joista kaksi on keskisuomalaisten tekijöiden ensi-iltoja. Festivaali jatkaa maakuntayhteistyötä järjestämällä tänä vuonna kaksi esitystä Joutsassa. 

Ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.tanssinaika.fi


International Festival of Ancient Greek Drama | 2 – 28 Jul 2017, Aglantzia

Performances of ancient Greek drama will be presented in July, as every year, in the context of the “International Festival of Ancient Greek Drama” that is co organized by the Cultural Services of the Ministry of Education and Culture, the Cyprus Centre of the International Theatre Institute (CCOITI) and the Cyprus Tourism Organisation.

From the 2nd until the 28th of July 2017, five theatre groups from Cyprus, Latvia, Greece and Israel will present performances of ancient Greek drama at the “Skali” Amphitheatre in Aglantzia, the Curium Ancient Theatre and the Paphos Ancient Odeon.

A diverse programme has been developed by the organizers, focusing on the priority for quality rather than quantity, emphasizing the multicultural dimension of the Festival and giving step of creation to the Cypriot artists. All the performances of the “International Festival of Ancient Greek Drama” are included in the official events program of the Organisation “European Capital of Culture – Pafos2017”, this year also.

Satiriko Theatre will open the 21st edition of the Festival at the “Skali” Amphitheatre in Aglantzia on the 2nd of July, presenting Electra by Sophocles, directed Neoklis Neokleous. The Mikhail Chekhov Riga Russian Theatre (RRT), one of the oldest Russian theatres in the world outside Russia, founded in 1883, will then present Medea by Euripides, directed by Vladislav Nastav¨ev, one of Latvia's most prominent directors and composers. Following these productions, the National Theatre of Northern Greece will present the tragedy of Aeschylus, Seven against Thebes, directed by the renowned Lithuanian director, Cezaris Grau¸inis and translated by the Greek poet George Blanas and the Theatro Dentro from Cyprus will present Sophocles’ Oedipus the King, directed by Andy Papadimitriou. The Festival will close with The Bacchae by Euripides, produced by Yair Sherman Ensemble from Israel, directed by the award-winning director Yair Sherman.

The last years, the “International Festival of Ancient Greek Drama” is developing significantly and it has been twice honored with the EFFE Label (2015/2016 and 2017/2018), as one of the best Festivals in Europe. Each year the Festival broadens its scope, while opening a dialogue with contemporary international and European stages and it has expanded its audiences, local and foreign, by presenting performances with English and Greek surtitles. Diachronic desire of the organizers is the widest possible attendance of the Cypriot audience, as well as foreign visitors, to the festival’s performances since they offer the opportunity every year to theatre friends to enjoy spectacular productions from various countries of the world, in low performance ticket prices.

www.greekdramafest.com

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Muistutus: Vuoden 2018 ITU -esityshaku | haku 13.6.2017 mennessä

Lastenteatterin ideahautomo ITU etsii esitysehdotuksia. ITUjen näyttämölle voi hakea esitysidealla, tekstikatkelmalla tai demolla uudesta, pienille lapsille suunnatusta näyttämöteoksesta.  

Esitys voi olla teatteria, tanssia, sirkusta tai performanssi. Kutsu on suunnattu taiteen ammattilaisille. 

Haku päättyy 13.6., minkä jälkeen valitaan katselmukseen osallistuvat esitysehdotukset. Katselmus järjestetään Annantalolla Helsingissä 22.9.2017 

ITU-esitykselle myönnetään 6000 ¤ tuotantotukea ja mukana olevat lastenkulttuurikeskukset ostavat valmiista teoksesta yhteensä vähintään kuusi esitystä. Raati voi halutessaan valita Pikku-Idun, jonka tuotantotuki on 2000 ¤. 

Lisätiedot: www.lastenkulttuuri.fi, www.annantalo.fi

Hakemukset lähetetään osoitteeseen: katariina.metsalampia(a)hel.fi 

ITUjen Näyttämön järjestävät Helsingin Annantalo, Vantaan lastenkulttuurikeskus, Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto Turusta sekä Hämeenlinnan Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX. 

Hakuohjeet


Call for Nordic-Baltic Collaborative Arts Projects | deadline 31 Jul 2017

The NordicBaltic Festival Platform (NBFP) is a platform created for festivals from all fields of art & culture in the Nordic-Baltic area. It aims to foster cultural cooperation in the region by enhancing the number and strength of connections, the capacity and visibility of those festivals. The Platform is open to festivals from all fields of art.

As one of the practical initiatives to foster artistic exchange, the NBFP has opened its 3rd call for cross-border collaborative projects. The initiative aims to bring together festivals for new and, hopefully, long lasting partnerships and to foster the exchange of practices and artistic ideas.

Application is open for all arts & culture festivals, but similarly the organisers encourage artists to reach out to their local/partner festivals to introduce together a collaboration proposal for festivals in the Nordic and Baltic countries as well as Poland and Russian Federation from the wider Baltic Sea Region (BSR).

The eligible countries, both as project coordinators and partners, thus include: Estonia, Latvia, Lithuania, Finland, Sweden, Denmark, Norway, Iceland, Faroe Islands, Åland Islands, Greenland, Poland and the Russian Federation.

The selected projects will be offered the opportunity to attend the 2017 NBFP dual-city Conference taking place on 21-22 November 2017 in Helsingør/Helsingborg and present their projects to the regions’ arts & culture festival leaders for finding potential partners, developing further the project idea, and getting overall feedback, contacts, etc. In addition, the projects would be widely disseminated via various channels and they would receive support and counselling-mentoring from the NBFP Working Group members. All this would translate into increased visibility and audiences in the Nordic-Baltic and Baltic Sea region and several networking possibilities, all benefiting the applicants’ future activities.

Deadline: 31 July 2017

Find all details online


Näytelmäkirjailijoille avoin haku UNO:n Hautomoon | hakuaika 1.8.–18.8.2017

Teatteri 2.0:n käynnistämän Uuden näytelmän ohjelman (UNO) seuraava avoin kirjoittajahaku järjestetään elokuussa 2017. Haussa etsitään kahta (2) ammattinäytelmäkirjailijauransa alkuvaiheessa olevaa kirjoittajaan vuoden 2018 kestävään Hautomo-ohjelmaan. 

UNO etsii omaäänisiä ja kunnianhimoisia tekijöitä, joilla on halua kehittyä taiteilijoina ja paloa päästä ammatillisesti eteenpäin. Valinnoissa painotetaan omaperäistä ja kiinnostavaa, rohkeaan itsenäiseen ajatteluun perustuvaa taiteellista ideaa, kirjoittajan aiempien näyttöjen osoittamaa vahvaa taiteellista näkemystä ja potentiaalia sekä motivaatiota osallistua aktiivisesti ohjelman toimintaan. Hautomo on tarkoitettu kirjoittajille, joilla on jo jonkin verran kokemusta näytelmän kirjoittamisesta tai muuta näyttöä ammattikirjailijana toimimisesta. UNO tähtää näytelmäkirjallisuuden kehittämiseen; haemme siis kirjailijoita, jotka haluavat keskittyä nimenomaan näytelmän kirjoittamiseen.

UNOn kirjoittajaohjelmissa tuetaan näytelmäkirjailijoiden työskentelyä ja taiteellista kehittymistä. Toiminnan avulla edistetään kirjoittajien ja heidän näytelmiensä kanssa työskentelevien taiteilijoiden sekä niitä tuottavien teattereiden välistä yhteistyötä. Hautomo-kirjailijat toimivat yhteistyössä UNOn dramaturgin ja Residenssi-kirjailijoiden kanssa.

Haku Hautomoon on käynnissä 1.8.–18.8.2017. Valinnat tehdään kahdessa vaiheessa: esikarsinta tehdään syyskuussa ja lopulliset valinnat varmistuvat lokakuun alussa. 

Lisätiedot kirjoittajaohjelmista, hakukriteerit, valintaperusteet sekä tarkemmat hakuohjeet

Uuden näytelmän ohjelma (UNO)

Teatteri 2.0:n käynnistämän Uuden näytelmän ohjelman tavoitteena on parantaa ammattinäytelmäkirjailijoiden työn arvostusta ja työskentelyolosuhteita sekä taata suomalaisen näytelmäkirjallisuuden laatu ja tulevaisuus. UNO on eri toimijoiden yhteinen alusta suomalaisen näytelmäkirjallisuuden edistämiseksi.

Kirjoittajaohjelmien lisäksi Uuden näytelmän ohjelmassa toimii yhteensä 20 teatteria ja 9 muuta alan toimijaa kokoava Verkosto. UNOlla on myös oma Näyttämö, joka kokoaa yhteen kaiken yleisölle suunnatun toiminnan. Uuden näytelmän ohjelmaa rahoittavat Koneen säätiö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Verkoston toimijat sekä Teatteri 2.0. 

Lisätietoa 

UNO:n johtaja, Teatteri 2.0:n toiminnanjohtaja
Saara Rautavuoma | p. 050 302 0706 | saara(a)teatterikaksipistenolla.fi


Tuotanto- ja vierailuhaku syksylle 2018 ja vuodelle 2019, Teatteri Jurkka | haku 31.8.2017 mennessä

Teatteri Jurkka hakee syksylle 2018 ja vuodelle 2019 klassikkopohjaisia osa- ja yhteistuotantoja sekä vierailuesityksiä

Syyskaudesta 2018 alkaen Jurkan ohjelmiston laajasti ymmärrettävä yläotsikko on klassikko.

Jurkassa klassikoksi mielletään esimerkiksi menestyksekäs ja laajasti tunnettu näytelmä, romaanin, kaunokirjallisuuden tai elokuvan pohjalta tehty näyttämösovitus sekä varjoon tai unohduksiin jäänyt kulttiteos.  Jurkassa klassikon ei tarvitse olla ilmiasultaan perinteinen tai klassinen epookki, eikä sitä liioin ole pakko sijoittaa nykyaikaan. 

Haluamme iloisesti venyttää klassikko-käsitteen rajoja ja suhtaudumme avoimesti myös yllättäviin ja ennalta-arvaamattomiin klassikon määritelmiin ja tuotantoideoihin. Henkilökohtainen suhde ehdottamaanne materiaaliin ja aiheen kirkkaus on meille tärkeää.

Kerro tuotantohakemuksessasi tarkemmin, miten haluat ehdottamaasi klassikkomateriaalia käsitellä tai sovittaa, miten ehdottamasi materiaali on ymmärrettävissä klassikoksi ja miksi on merkittävää tehdä juuri tämä klassikko nyt. Tärkeää on myös kertoa siitä mitä aihetta tai ilmiötä haluat klassikossasi käsitellä.

Mitä tarjoamme:

- tapauskohtaisesti päätettävä esitysmäärä syksyn 2018, kevään 2019 tai syksyn 2019 ohjelmistossa

- esitystilat ja -tekniikka

- viestintä ja markkinointi osana Jurkan ohjelmistoa, etenkin Jurkan omissa materiaaleissa/ viestintäkanavilla

- lipunmyynti 

- tuotannon lopullisen toteutuksen suunnittelu yhdessä Jurkan tuotantotiimin kanssa

- tuotanto-osuus tai vierailupalkkio valituille esityksille     

Haku on avoinna kaikille taidealan ammattilaisille 31.8.2017 saakka.

Lisätietoa

KOULUTUKSIA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja koulutuksia löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Jyväskylän yliopisto: Taiteen johtamisen ja yrittäjyys | ilmoittaudu 21.8.2017 mennessä

Taiteen johtamisen ja yrittäjyyden perusteet 20 op, lv. 2017 – 2018

Kurssimaksu: 595,00 ¤
Aika: 01.09.2017 - 31.12.2017

Ilmoittautuminen päättyy: 21.08.2017 23:59

Sisältö ja tavoite: Opintokokonaisuus on taidehallinnon alan toimintaan ja tutkimukseen keskittyvä johdatus, joka esittelee käytännönläheisesti alan tutkimukseen ja parhaimpiin käytäntöihin perustuen taiteiden johtamista ja kulttuurialan yrittäjyyttä. Opetuksessa painottuu käytännön workshop-työskentely sekä vuorovaikutteinen oppiminen. Osallistujat tekevät opintoihin liittyen oppimispäiväkirjan, joka on projektisuunnitelman muotoinen nivoutuen näin opiskelijan omiin kiinnostuksen kohteisiin ja tarpeisiin. Tämän lisäksi osallistujat suorittavat jokaisen osakurssin osalta ryhmätyötehtävän luentojen ohella. Kouluttajina toimivat alan ammattilaiset ja opintokokonaisuus on rakennettu pohjatuen heidän erikoisosaamiseensa ja tietämykseensä.

Kohderyhmä: Kaikki taide- ja kulttuurialojen rakenteista, toimijoista ja muuttuvista olosuhteista kiinnostuneet sekä ne, jotka haluavat lisätä osaamistaan erilaisissa em. alojen hallinnointi- ja johtamistehtävissä.

Lisätiedot

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja kursseja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Masterclass: Zen in the Art of Puppetry | 2.9.2017, Helsinki

SAMPO 2017 -nukketeatterifestivaalin ohjelmassa on Masterclass nukketeatterin ammattilaisille lauantaina 2.9. kello 10-13.  

Masterclass: Zen in the Art of Puppetry 
Nukketeatterin ammattilaisille ja muille kiinnostuneille 

Aika ja paikka: Päivälehden museo, Ludviginkatu 2-4, la 2.9. klo 10 

Masterclass keskittyy esiintyjän, nuken ja yleisön väliseen erityiseen suhteeseen ja siihen, miten ne liittyvät toisiinsa. Masterclassin aiheita ovat kommunikaatio, energia, tietoisuus, liike ja tasapaino, ja siihen sisältyy paitsi luento, myös käytännön harjoitteita. Päämääränä on tarjota nukeillanäyttelijöille uusi raikas tapa tarkastella taiteensa filosofista perustaa.  

Vetäjä: Bengd Ogrodnik, Worlds of Puppets, Islanti 

Englanniksi. Kesto n. 3 tuntia. 

Hinta 110¤ 
Hintaan sisältyy lounas Nukketeatteri Sampossa ja lippu islantilaisen Worlds of Puppets –ryhmän esitykseen Muodonmuutoksia – Metamorphosis la. 2.9. klo 15. 

Lisätietoja  
anna.martikainen(a)nukketeatterisampo.fi 
www.nukketeatterisampo.fi


Kinesteetikot ry panostaa monipuoliseen fyysiseen esiintyjyyteen

Kinesteetikot ry käynnistää elokuussa 2017 koulutustoiminnan fyysisestä ilmaisusta kiinnostuneille esittävien taiteiden ammattilaisille ja ammattiin tähtääville opiskelijoille. Koulutustoiminnan tavoitteena on vahvistaa fyysistä taiteilijaa monipuoliseen, aistikkaaseen, nautinnolliseen, virtuoottiseen ja läsnäolevaan esiintyjyyteen.

Koulutustoiminta perustuu kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin kansainvälisten mestariohjaajien vetämiin tiiviskursseihin. Aiheina mm. kierteiden voima, energian kierrätys, voima ja vastavoima sekä kehon sisäinen mielikuvitus. Jokaista tiiviskurssia seuraa kahdeksana sunnuntaina järjestettävä lisätreeni, jossa kurssien teemoja syvennetään kursseilla opittujen harjoitteiden ja osallistujien omien sovellusideoiden kautta. Viikoittainen pitkäjänteinen ja tinkimätön yhteinen fyysinen harjoittelu mahdollistaa opittujen tietojen ja taitojen syvällisen sisäistämisen.

Kinesteetikot ry:n jäsenet saavat mestarikurssin alennettuun hintaan sekä pääsevät osallistumaan ilman lisäkorvausta viikoittaiseen lisätreeniin.

Ensimmäisen intensiivikurssi järjestetään 1.-3.9.2017 Helsingissä. Kurssin aikana tutkimme kierteiden voimaa englantilaisen taistelulajiasiantuntijan Robert Poytonin johdolla. Tammikuussa 2018 syvennymme energian kierrätykseen chi kung ja tai chi mestariohjaajan Tew Bunnagin kanssa.

Kinesteetikot ry on vuonna 2015 Johanna Nuutisen ja Jarkko Lehmuksen perustama yhdistys. Sen tarkoituksena on edistää kehollista tietoisuutta yhteiskunnassa, tukea esittävien taiteiden kehitystä, lisätä eri taidealojen yhteistyötä sekä kehittää taiteen ja tieteen välistä dialogia.

Liity jäseneksi ja / tai osallistu kurssille:

holvi.com/shop/KINESTEETIKOT/

Ota rohkeasti yhteyttä - tarjoamme mielellämme lisätietoja:
info(a)kinesteetikot.fi

www.kinesteetikot.fi
www.facebook.com/kinesteetikot.ry

TYÖPAIKKOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Naisnäyttelijöitä, Linnateatteri | haku 12.6.2017 mennessä 

Linnateatteri etsii tuleviin tuotantoihinsa naisnäyttelijöitä Varsinais-Suomen alueelta. Hakijoilta edellytetään teatterialan koulutusta ja/tai kokemusta ammattiteatterissa näyttelemisestä. 

Ensimmäinen tuotanto, johon naisnäyttelijää etsitään, ajoittuu syksyyn 2017, mutta etsimme myös näyttelijöitä tulevien vuosien tuotantoihimme.

Koe-esiintyminen järjestetään maanantaina 19.6.2017 klo 10:00 Linnateatterin Teatterisalissa. Koe-esiintymiseen kutsutaan hakemusten perusteella.

Mikäli kiinnostuit, lähetä meille CV:si, jossa kerrot aikaisemmasta teatterialan kokemuksestasi, koulutuksestasi ja harrastuksistasi sekä valokuvasi osoitteeseen janne.jamsa(a)linnateatteri.fi maanantaihin 12.6. klo 15 mennessä. Kirjoita sähköpostin otsikoksi ”Koe-esiintyminen / Linnateatteri 2017”. Muista liittää hakemukseen myös yhteystietosi (puhelinnumero ja sähköpostiosoite).

Ilmoitamme kaikille hakijoille tiedon koe-esiintymiseen pääsystä torstain 15.6.2017 aikana. 

Koe-esiintymiseen kutsutuille toimitamme erillisen tekstimateriaalin, jota hyödynnetään koe-esiintymisessä.

Lisätiedot ja hakemukset 

Tuottaja Janne Jämsä, janne.jamsa(a)linnateatteri.fi


Markkinointiviestinnän päällikkö, Korjaamo | haku 15.6.2017 mennessä 

Etsimme Kulttuuritehdas Korjaamolle vakituiseen työsuhteeseen markkinointiviestinnän päällikköä. 

Pääasiallisena tehtävänäsi on Kulttuuritehdas Korjaamon markkinoinnin ja viestinnän suunnittelu ja toteutus. Olet viestinnän monitaitaja, osaat tuottaa sisältöjä eri medioihin ja hallitset sekä omaat laajat mediasuhteet. Olet digitaalisen markkinointiviestinnän kokenut tekijä ja olet kiinnostunut kehittämään kanssamme b2b- ja b2c-yhteisöjä hyödyntäen rakenteilla olevaa crm-tietokantaa. Tehtäviisi kuuluvat myös markkinointiyhteistyökumppanuuksien hankinta ja toteutus sekä graafisen työn koordinointi. Odotamme sinulta omakohtaista kosketusta kaupunkikulttuuriin sekä Korjaamon pääsisältöalueiden (elokuva, musiikki, teatteri ja ruokakulttuuri) kohderyhmien tuntemusta. 

Toivomme sinusta positiivista ja innostavaa tiimipelaajaa. Toimit yhteistyössä laajojen sidosryhmien kanssa ja tulet osaksi tiimiä, jossa koko henkilökunta tekee tiivistä yhteistyötä. Lähimpänä työparinasi toimii markkinointiviestinnän koordinaattori.

Tehtävä on vakituinen, kokoaikainen ja alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Kiinnostuitko? Toimi nopeasti ja lähetä lyhyt hakemuksesi palkkatoiveineen 15.6. mennessä osoitteeseen sara.norberg(a)korjaamo.fi 

Lisätietoja antaa tarvittaessa toimitusjohtaja Sara Norberg p. 040 5916171  

Lisätietoja


Opintokoordinaattori, Teatterikorkeakoulu | haku 15.6.2017 mennessä 

Sijaisuus ajalle 15.8.2017- 14.8.2018 (tai sopimuksen mukaan) 

Opintokoordinaattori toimii Teatterikorkeakoulun hallintoyksikön opintohallinnon ryhmässä. Opintokoordinaattorin tehtäviin kuuluu

  • valintojen ja hakijapalveluiden koordinointi ja käytännön järjestelyt 
  • kurssijärjestelyt (mm. työsopimukset, tuntilistat, matka- ja majoitusjärjestelyt, opetustarpeet, palautteet) 
  • opintosuoritusten vieminen rekisteriin 
  • kurssiviestintä 
  • yhteydenpito opettajiin ja opiskelijoihin. 

Lisäksi tehtäviin voi kuulua myös muita opintohallinnon tehtäviä.

Lisätietoja


Teatteri Quo Vadis hakee osa-aikaista tuottajaa

Teatteri Quo Vadis on toiminut vuodesta 1985. Teatterilla ei ole vakituista esitystilaa vaan se on toiminut alusta alkaen kiertävänä teatterina. Quo Vadis toimii sekä Suomessa että ulkomailla.

Tuottaja toimii yhdessä teatterin ydinryhmän kanssa. Osa-aikaisen tuottajan työnkuvaan kuuluu mm. apurahojen hakemista, tuotantojen valmistelua, tiedotusta, markkinointia, kehityssuunnittelua jne. Teatterikentän monipuolinen tuntemus on hakijalle välttämätön.

Hakemukseen pyydetään liittämään mukaan palkkatoive.

Lisätiedot:
Marko Järvikallas, 050-4645998 
Otso Kautto, 040-7572256
teatteri.quovadis(a)gmail.com

www.quovadis.fi

MUITA ILMOITUKSIA

Taidetutka-verkkolehti luotaa taiteen uusia merkityksiä

Taidetutka on kesäkuusta 2017 alkaen kahdesti vuodessa ilmestyvä verkkolehti, joka luotaa taiteen uusia merkityksiä. Lehden ensimmäisen numeron teemana on ”Taide kuuluu kaikille”. Aihetta tarkastellaan sekä kansallisesta että kansainvälisestä ulottuvuudesta. Lehti on syntynyt halusta nostaa esiin taiteen ja kulttuurin uusia rajapintoja, esitellä kiinnostavia toimijoita, tekoja ja ilmiöitä, jotka usein jäävät pinnan alle. Miten taide näyttäytyy saattohoidossa tai pakolaisleirillä? Ovatko erilaiset toimintarajoitteet esteenä uravalinnalle taiteen parissa? 
 
Taidetutka on laajan yhteistyöjoukon yhteinen ja moniääninen ponnistus. Suunnittelussa ovat olleet mukana lehden hallinnoinnista vastaava Terveyttä kulttuurista mielenterveysseura ry, Taikusydän - taiteen ja hyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste, Pro Soveltavan taiteen tila ry, Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön kansallinen AILI-verkosto, ArtsEqual -tutkimushanke sekä Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijoita.

Kiertävä päätoimittajuus kannustaa dialogiin 

 
Jokaisella lehden numerolla on toimituksen määrittelemä teema. Lehden päätoimittajuus on kiertävä. Ensimmäisenä päätoimittajana toimii Terveyttä kulttuurista mielenterveysseura ry:n puheenjohtaja Mervi Leivo 
 
- Taiteen ja kulttuurin liikkuminen erilaisilla rajapinnoilla on koskettamista, haastamista, toisin toimimista. Eri tasoilla sujuvasti liikkumista, mutta myös siltojen rakentamista, arkisia tekoja. Yhdessä tekemistä, ideoiden ja ajatusten kunnioittamista. 
 
Tervetuloa Taidetutkan pariin: www.taidetutka.fi


twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi