01.03.2018

TINFO-tiedote 8 / 1.3.2018

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFO PALVELEE

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

KOULUTUKSIA

TYÖPAIKKOJA

twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi

TINFO-blogin uusi sarja: Tilastoeloa

Tinfolaisten blogiperhe saa uuden jäsenen, kun tilastonlaatijamme Piia Volmari aloittaa Tilastoeloa-sarjansa. Tämän sarjan ensimmäinen kirjoitus on Tuplat pois.

Aiemmin ilmestynyt:
Viestien vallassa: Kasvokkain ja käsikynkkää. Kirjoittaja Sari Havukainen

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Meidän ja toisten vapaudet ja oikeudet

Saksan ITI-keskuksen vuosikirja keskittyy nationalismiin ja populismiin. Taiteilijoiden oikeudet ilmaista itseään vapaasti ovat uhan alla likipitäen kaikkialla, ehkä juuri siksi – vuosikirjassa todetaan – että taiteella on ainutkertainen kyky ilmaista vastarintaa, kapinaa, protestia ja toivoa. Euroopasta ei tullutkaan sitä, mitä me ajattelimme, sen me havaitsemme Puolan ja Unkarin kohdalla.

Terveellistä on myös kääntää näkökulmaa, kuten tekee Manaf Halboumi uudessa arabialaisessa kartassa, jossa hän piirtää vaihtoehtoisia rajoja Eurooppaan. Lähtökohtana on ajatus siitä, jos teollinen vallankumous olisikin tapahtunut Ottomaanisessa valtakunnassa Euroopan sijaan. Kolonialismi kääntyy nurinpäin. Näytelmäkirjailija ja kansalaisaktivisti Mike van Graan kirjoittaa siitä, miten tässä maailmassa tarvitaan enemmän kuin koskaan ihmisiä, jotka kokonaisvaltaisesti ymmärtävät ja tunnistavat sen tosiasian, että meidän oma turvallisuutemme ja mukavuutemme on sidoksissa suoraan toisten ihmisten vapauksiin, oikeuksiin ja arvoihin. Ei ole ”meidän” vapauksiamme ilman toisten vapauksia ja oikeuksia.

ITI 70 vuotta – teatterin monikielisyyden juhla

Kansainvälinen teatteri-instituutti (ITI) viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan. Toisen maailmansodan, kylmän sodan ja rautaesiripun maailmassa syntynyttä organisaatiota on kannatellut ajatus esittävien taiteiden erilaisia rajoja murtavasta voimasta, taiteilijoiden oikeudesta ilmaista itseään, ja myös globaalista vastuusta. ITI on poikkeuksellisesti tänä vuonna juhlavuotensa kunniaksi moniäänisyyden nimissä pyytänyt viisi teatteripäivän julistusta teatterintekijöiltä eri puolilta maailmaa.

Maailman Teatteripäivää vietetään jälleen 27.3. Me haluamme Suomessa muistuttaa moniäänisyydestä myös Suomen sisällä. TINFO tekee maailman teatteripäiväjulistusten parissa yhteistyötä Globe Art Pointin, Suomen Kansallisteatterin ja sen Kiertuenäyttämön sekä Klockriketeaternin  kanssa. Kiitos, että kaikki lähtivät tähän mukaan.

Meidän videoitavia julistuksiamme tulevat lukemaan Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset taiteilijat. He lukevat julistuksen suomeksi, ja omilla äidinkielillään venäjäksi, arabiaksi, espanjaksi… Ja tietenkin meillä on julistus myös toisella kotimaisella kielellä ruotsiksi ja pohjoissaameksi. Tällä kielellisellä eleellä TINFO tahtoo muistuttaa, että esittävät taiteet ja taide yleensä kuuluu myös niille, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Haluamme muistuttaa ja nostaa esiin, että suomea voidaan puhua ja sitä puhutaan hyvin eri tavoin. Kieli ei ole raja, kieli on kommunikaatiota. Kielellä me kurottaudumme toisiamme kohti. Kielellä ja muullakin tavoin me voimme harjoittaa myötätuntoista kuuntelua.

Me olemme laajentamassa some-kampaanjaamme #munteatteri myös kansainväliseksi kampanjaksi #ourtheatre. Minusta meihin! Tärkeä liike. Haastamme globaalin teatteriyhteisön tähän mukaan.

Globe Art Pointille suuret onnentoivotukset. GAB LAB & GAB INFO Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin laboratorio- ja tietopankki -hanke sai Suomen Kulttuurirahaston suurimman palkinnon 240 000 euroa.

Suomen Kulttuurirahasto tekee hyvää

Kalevalan päivän aattona on monella aihetta juhlaan, kiitos Suomen Kulttuurirahaston. 38,5 miljoonaa tieteeseen ja taiteeseen tänä vuonna. Yksityisen rahoituksen merkitys on suuri, tästä kertovat freelancer-kyselymme sekä Teatteritilastot. Rahoituslain ulkopuolinen kenttä ja kasvava itsensä työllistävien taiteilijoiden joukko tekee työtään paljolti yksityisen rahoituksen varassa. Juuri siksi TINFO palvelee tässä asiassa, uutiskirjeemme kertoo joka viikko avoimista hauista ja jokainen voi tilata itselleen Apurahavahdin, joka muistuttaa haettavana olevista apurahoista.

Suomen Kulttuurirahaston yksityinen rahoitus on myös välillistä. SKR:n ja Svenska Kulturfondenin Taidetestaajat-suurhankkeella liikutetaan tänä vuonna noin 60 000 kahdeksasluokkalaista. He ovat niitä onnellisia, jotka pääsevät ilmaisille taidevierailuille: 47 vierailukohdetta odottaa. Kokonaisuutena hankkeessa on mukana 200 000 kahdeksasluokkalaista. Tulevia yleisöjä rakennetaan näin.

Bravo! Ja hyvää lastenteatteripäivää!

Lauantaina 3.3.2018 vietetään lastenteatteripäivää! Tulevia yleisöjä rakennetaan jokaisessa esityksellisessä kohtaamisessa. Tässä kahdeksan teatteria, jotka odottavat lastenteatterin juhlijoita: Nukketeatteri Sampo, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Teatteri Rollo, Teatteri Hevosenkenkä, Unga Teatern, Tanssiteatteri Raatikko, Ahaa Teatteri, Teatteri Mukamas. Äidit, isät, kummit, enot, tädit, mummit, vaarit, hohoi! Nyt lasten kanssa teatteriin hopihopi!

Ja Bravo! -festivaalilla ensi viikolla voi nähdä lasten- ja nuortenteatteria Israelista, Etelä-Koreasta, Belgiasta, Isosta-Britanniasta, Tanskasta, Italiasta, Virosta.

Balladi vapauden ja halun hinnasta

Aino Kallaksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 140 vuotta. Viro täyttää 100 vuotta. Aloitukseni on harhaanjohtava, sillä Teatteri Avointen Ovien hieno Sudenmorsian ei lähde juhlavuosi ojossa vaan omalta persoonalliselta pohjalta. Tekisi mieli sanoa intohimon ja halun ajamana.

Koko Kallas-juhlavuosi minulle paljastui vasta kun esityksen innoittamana ryhdyin lukemaan Kallaasta enemmän. Kirjahyllyssäni pölyyntyy Kai Laitisen Kallaksen teoksia käsittelevä-väitöskirja 1970-luvulta, jossa ajan tutkimusparadigman mukaisesti jätettiin visusti kirjailijan elämä syrjään. Biografia oli miltei kirosana tai ainakin halveksunnan kohde. Eikä Kallas toden totta ollut muodissa. Nyt pitää lukea Silja Vuorikurun kirjoittama tuore elämäkerta. Muistan Tiia Lousteen Nainen kuin jäätynyt samppanja -monologin 1980-luvulta ja siinä sitten on minun Kallas-tietouteni. Kallaksen Sudenmorsian on tuttu vain teatterihistoriasta Emmi Jurkan bravuurina.

Ja sitten tulee eteeni kuin out of blue Avointen Ovien omaääninen Sudenmorsian. Se sykkii vapautta, luovuutta, elämännälkää ja halua ja sitä kehystää naisen kirjoittamisen ja rajojen rikkomisen akti. Esitys näyttää tietoisen aktiivisen subjektin, kapinallisen, joka ”ottaa” saamisen sijaan. Esitys näyttää avioliiton rutiiniarjen mykkänä minimalistisena äkseerauksena, yhteistä ateriaa syövän avioparin yhtäaikaisena liikesarjana, lamaannuttavana toistona. Jostain syystä mieleeni nousevat Hopperin maalaukset, ikään kuin ihmisiltä happi loppuisi. Esityksessä mykästä ja kalterittomasta vankilasta naisen katse hakeutuu pois. Tuossa Maija Anderssonin surumielisen poisvetäytyvässä eleessä on kaikki.

Teoksen rikas musiikki tekee siitä esityksellisen nykyballadin. Tiedetään, miten balladeissa käy. Nainen saa maksaa, yhteisö rankaisee naista, joka lähtee daimonin messiin: vimmaiseen liikkeeseen, halun tanssiin. Avointen Ovien Sudenmorsian on kuin nais-Kafkaa.

Telttaretkellä, avaruudessa ja tunnelissa

Esitykselliset yllärit ovat parasta. Lähestulkoon mykkä Tauko vie kaikkien elottomien tilojen äidin eli TeaKin Auditorio ykkösen tilaan telttaretkelle. Ihanan ufoa ja täynnä nyrjähtänyttä huumoria tämä pieni esitystaidehelmi. Luonto piirtyy suoraan netistä projisoitavalla kuvalla, lintubongausta harjoitetaan verkon välityksellä, päälle vielä linnunlaulukaraokea. Syntikan saloissa! Eläköön tekno. Tällä etäännyttävällä telttaretkellä kajahtavat sitten akustiset laulut ”Terve teille varpuset” tai ”Metsän poika tahdon olla”. Teltan sisältä kuuluva ääni piirtää sanoilla eteemme meille kaikille tutun mökkimaiseman. Auditorion ensimmäinen penkkirivi toimi laiturina, siitä sukelletaan veteen.

Toinen esitysyllätys on High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), joka tarjoaa älykkäästi erilaisilla tarkkuuksilla, mittakaavoilla ja etäisyyksillä leikitellen mahdollisuuden katsoa tai itse asiassa kokea maapalloa avaruusaseman välittämän reaaliaikaisen videokuvan muodossa. Luentoesitys, kuin kouluesitelmä esitystaiteen keinoin. Mutta hitto millainen esitelmä! Se hyödyntää täysimääräisesti Teatterikorkean isoa teatterisalia. Esityksen älykäs dramaturgia on salaviisas. Meidät viritetään jo heti alkajaisiksi, takaovesta sisään, pitkä matka kulkea liki pimeydessä, kohti katsomoa, pieni moukku kossua vissypulloon. Meidät asetetaan tiedemiesmäisen hiljaisen intohimon äärelle. Mitä tapahtuukaan, kun suuri valkokangas aloittaa liikkeensä salin taustalta meitä kohti.

Sitten vielä kokemukselliseen Tunneliin, jossa kuin eläimenä aistin, koskettelen ja hapuilen elottoman ja elollisen herättämien aistimusten äärellä. Välillä tunnen olevani peep showssa, salakatsojana. Ja sitten kosketukset, minua kohti ojennettu käsi, johon tarttua, outo olio, joka reagoi kosketukseeni ja minua pimeydessä kannattelevat kädet, vievät liikkeeseen, kuin kelluisin tuntemattomien käsien virrassa, turvaisasti. Oikeastaan sinne olisin voinut jäädä, toisten liikuttamaksi. Ulos tulee ihan toinen ihminen.

Luojalle kiitos, että Teatterikorkeakoulu tarjoaa vapauden valtakunnan taiteellisille opinnäytetöille, ainakin kehykset, sen jälkeen se on opiskelijoiden halusta ja uskalluksesta kiinni.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

TINFO PALVELEE

TINFO haastaa tekemään #munteatteri -meemin

#munteatteri on sosiaalisen median kampanja, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden revitellä ja tunnustaa rakkautensa teatteria kohtaan.

Osallistuminen on helppoa: kerro suhteestasi teatteriin laatimalla kuva, runo, räppi, video, haiku, joiku, mikä vaan, ilmaisumuoto on vapaa. Jaa tämä tuotos somessa. Liitä mukaan tunniste #munteatteri ja/tai #minteater, niin liityt mukaan sankkaan joukkoon meitä teatteri-ihmisiä.

Tänä vuonna TINFO haastaa kaikki, erityisesti teatteriväen, tekemään oman meemin ja jakamaan sen #munteatterin tunnusten alla. Kuinka moni ehtii jakaa oman meeminsä Maailman teatteripäivään 27.3.2018 mennessä?

Kaikki #munteatteri-hengessä syntyneet tunnot voi jakaa myös kampanjan Facebook-sivulla

Lue muita vinkkejä kampanjaan osallistumiseen täältä. Verkkosivuilta löydät myös #munteatteri-bannerit, jotka ovat vapaasti käytössänne tässä yhteydessä.

Kahden edellisen vuoden kampanjan saldona #munteatteri ja #minteater -tunnisteita on käytetty pelkästään Instagramissa jo 6200 kertaa.

Haaste on heitetty, tule sinäkin mukaan!

#munteatteri on kaikkien yhteinen, mutta me autamme mielellämme, jos jokin askarruttaa: tinfo(a)tinfo.fi


Otsa-hanke: Ohjaajat, dramaturgit ja esitykset liikkeelle Suomen ja Viron välillä

Uusi OTSA-kokeiluhanke tukee suomalaisten teatteriohjaajien ja dramaturgien lyhytkestoisia neuvottelu-, tutustumis- ja verkostoitumismatkoja Viroon vuonna 2018. (*  

Vuonna 2018 suomalaisia teatterintekijöitä liikuttanevat Baltoscandal-festivaali heinäkuun alussa Rakveressa ja Viron 100-vuotisjuhlan teatteriyhteistuotannot ympäri maata.  

Hankkeen taustalla ovat Teatterin tiedotuskeskus TINFO – Theatre Info Finland, Suomen Viron-instituutti – Soome Instituut (Tallinna, Tartto) ja Suomen Teatteriohjaajat ja Dramaturgit ry (STOD)

Vapaamuotoiset hakemukset (kuka? mihin? miksi?) kustannusarvioineen (lauttamatkat, majoitus) vähintään kaksi viikkoa ennen suunniteltua matkaa: jukka.hyde.hytti(a)tinfo.fi

Tuki maksetaan toteutuneiden kustannusten ja kuittien mukaan TINFOn ja Suomen Viron-instituutin rahoitusmahdollisuuksien raameissa.  

Kukin tukea saanut teatterintekijä kirjoittaa TINFOlle ja instituutille lyhyen vapaamuotoisen raportin tapaamistaan ihmisistä, uusista kontakteista ja näkemistään esityksistä ja kertoo halutessaan Suomi–Viro -suunnitelmistaan (jotta voidaan varautua jatkotukiin).

Vuoden 2018 lopulla hankkeen suomalaiset taustayhteisöt (TINFO, FINST.ee, STOD) arvioivat yhdessä hankkeen vaikutuksia ja tekevät mahdolliset jatkosuunnitelmat vuosille 2019 ja 2020.  Suomessa toimiva Viro-instituutti – Eesti Instituut ja Viron suurlähetystö Helsingissä tukevat vastavuoroisesti – omien resurssiensa puitteissa – virolaisten teatterintekijöiden matkoja Suomeen. Virossa asiasta tiedottaa Eesti Teatri Agentuur, www.teater.ee.

Lisäksi keväällä 2018 Suomen kulttuuri-instituuttien TelepART-liikkuvuustukiohjelma laajenee myös Viroon. Se mahdollistaa pienimuotoisten Suomen ja Viron välillä tapahtuvien esitysvierailuiden osarahoituksen (maks. 1 000 euroa). Lisätietoa: www.applytelepart.com

 (*  
Tarpeen vaatiessa tätä hankesopimusta voidaan soveltaa myös muiden teatterintekijöiden tekemiin Suomen ja Viron välisiin matkoihin, kunhan niistä sovitaan etukäteen yhdessä. Työmatkojen (esim. vierailusopimus) suhteen on mahdollisista matkatuista ja muista kustannuksista aina neuvoteltava ja sovittava erikseen esimerkiksi TINFO-hankekumppanuuden (yhteistuotannot) kautta. Lisätietoja: jukka.hyde.hytti(a)tinfo.fi

UUTISIA

Jalostamo² tekee yhteistuotannon tallinnalaisen NO99:n kanssa

Kansainvälisiin yhteistuotantoihin keskittyvä Jalostamo² tekee teoksen yhdessä Viron kansainvälisesti maineikkaimman nykyteatteriryhmä Theatre NO99:n kanssa.  

Esitys Rännurahvas saa ensi-iltansa syyskuussa 2018. Esityksen ohjaa Theatre NO99:n voimakaksikko Ene-Liis Semper ja Tiit Ojasoo. Näyttelijät ja taiteellinen suunnitteluryhmä kootaan Theatre NO99:n ensemblesta sekä Jalostamo²n mukaan kutsumista taiteilijoista.  
 
Teattereiden tuleva yhteistyö huomioitiin jo joulukuussa 2017, kun se palkittiin uuden Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön 15 000 euron suuruisella stipendillä.

Jalostamo² on vapaa helsinkiläinen teatteriryhmä, jonka taiteellisen johtokaksikon muodostavat näyttelijä Anna Lipponen(TeM) sekä valosuunnittelija-lavastaja Petri Tuhkanen (TeM). Ryhmä on perustettu vuonna 2012 ja se toimi taiteilijakollektiivina (Jalostamo-kollektiivi) vuoteen 2017 asti.  
 
Jalostamo² tekee taiteellisesti tinkimätöntä teatteria ja valmistaa vuosittain keskimäärin yhden kantaesityksen. Taiteelliset johtajat kutsuvat ohjaajan ja muun työryhmän produktiokohtaisesti koolle valitsemansa esitysaiheen ympärille. 

Jalostamo²n uudistuneesta toiminnasta voi lukea lisää ryhmän uusilta www-sivuilta 

Lisätietoja:
Jalostamo² / tuottaja Jaakko Lenni-Taattola
jaakko(a)jalostamo2.com, 041 444 0138


Teatterialan palkkatilastot 2017

Palkkatilastoissa ovat mukana kaikki vos-teatterit ja Suomen Kansallisteatteri eli yhteensä 58 teatte­ria; 47 puheteatteria ja 11 tanssiryhmää.

Keskiansioissa on pohjana säännöllisen työajan kuukausiansio, johon sisältyvät Iltatyölisät, lauantai-illan korvaukset, yötyölisät, sunnuntaikorvaukset, esityslisät sekä mahdolliset muut lisät (mm. vanhan esityskorvausjärjestelmän lisät, muut järjestelyerät) sekä luontaisetujen raha-arvo mar­raskuulta 2017. Tilastoinnissa käytettävään säännöllisen työajan kuukausiansioon eivät sisälly lomarahat tai kertaluonteiset palkkaerät.

Teatterialan keskiansio oli marraskuussa 2017 2898,03 euroa/kk, naisilla 2798,66 euroa/kk ja miehillä 2992,91 euroa/kk. Nais­ten keskiansio oli 194,25 euroa alhaisempi kuin miesten. Naisten ja miesten välinen ero oli pienin taiteellisen henkilöstön kohdalla, 51,10 euroa. Taiteellisen henkilöstön keskiansio oli 3067,81 euroa/kk, teknisen 2583,34 euroa/kk, hallinnollisen 2722,49 euroa/kk ja johtajien 4390,56 euroa/kk. Teknisen henkilöstön keskiansio ilman mes­tareita oli 2486,83 euroa/kk.  

Teatterialan marraskuun 2017 kuukausiansioiden mediaani oli 2 786,38 euroa.

Suurissa ja keskisuurissa teattereissa keskiansio on 2906,56 e/kk, ryhmissä ja pienteattereissa 2929,05 e/kk ja tanssiteattereissa 2666,99 e/kk.

Vertailu vuoden 2016 keskiansioon osoittaa nou­sua teatterialalla tapahtuneen 0,7 %, 19,69 e/kk keskimäärin.

Palkkatilastoissa mukana olevan päätoimisen hen­kilöstön kokonaismäärä marraskuussa 2017 oli 1947 työntekijää, naisia 951 ja miehiä 996. Tai­teellista henkilöstöä oli 626 ja teknistä jonkin verran enemmän, 842 työntekijää.  
 
Työntekijöiden keski-ikä oli 45,9 vuotta; naisilla 45,9 ja miehillä 46,0 vuotta. Suurissa ja keskisuurissa teattereissa keski-ikä oli 46,5 vuotta, ryhmissä ja pienteattereissa 42,6 ja tanssiteattereissa 39,6 vuotta.

Tiedustelut: TINFO / tilastonlaatija Piia Volmari, piia.volmari(a)tinfo.fi

Palkkatilastot: Keskiansiot teattereittain 2017 (Vos-teatterit, Kansallisteatteri)

Palkkatilastot: Keskiansiot ammattinimikkeittäin 2017 (Vos-teatterit, Kansallisteatteri)

Palkkatilastot: Keskiansiot ammattiryhmittäin 2015-2017 (Vos-teatterit, Kansallisteatteri)


Taike: Performanssi- ja esitystaiteeseen jaettiin 53 000 euroa

Esittävien taiteiden toimikunta ja Taiteen edistämiskeskus (Taike) tukevat performanssi- ja esitystaiteen tapahtumia, produktioita ja muita hankkeita 53 000 eurolla.

Performanssi- ja esitystaiteen hakijamäärä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Vuosi sitten hakijamäärä kasvoi 70 prosentilla ja nyt laski parilla kymmenellä prosentilla.

Performanssitaide yhdistää eri taiteenlajeja, kuten kuva- ja videotaidetta, kirjallisuutta, musiikkia, tanssia ja teatteria. Esitystaiteen juuret ovat performanssin lisäksi nykyteatterissa. Tämän vuoksi performanssi- ja esitystaiteilijat saavat apurahoja myös näyttämötaiteesta ja kuvataiteesta.

Kohdeapurahan sai 14 hakijaa erilaisten tapahtumien ja esitysten toteuttamiseen. Hakemuksia tuli 45.

Esitystaiteen avustusta haki neljä yhteisöä. Avustuksen sai Kaiken Keskus, joka valmistaa kansainvälisen esitystaideteoksen The AI Party.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää näyttämötaiteen, performanssi- ja esitystaiteen, sirkustaiteen sekä tanssitaiteen apurahoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Lue lisää

Lisätietoja:
Mari Karikoski, erityisasiantuntija, mari.karikoski(a)taike.fi, 0295 330 706


Taike: Näyttämötaiteen edistämiseen 392 000 euroa

Esittävien taiteiden toimikunta jakoi näyttämötaiteilijoille kohdeapurahoja 310 000 euroa. Taiteen edistämiskeskus (Taike) tukee teatteriesityksiä ja muita hankkeita 82 000 eurolla.

Näyttämötaiteen kohdeapurahoja jaettiin enimmäkseen teatteriproduktioihin. Summat vaihtelivat 2 000 eurosta 8 000 euroon. Suurimman summan sai Raisa Kilpeläisen kahdeksanhenkinen ryhmä, joka kuratoi Suomen näyttelyosaston Prahassa järjestettävää Prague Quadrennial of Performance Design and Space 2019 -tapahtumaa varten.

Suuri osa kohdeapurahoista, 126 000 euroa, jaettiin näytelmäkirjailijoille näytelmäkirjallisuuden edistämiseen. Apurahan sai 37 näytelmäkirjailijaa, hakijoita oli 67. Kaikkiaan kohdeapurahahakemuksia tuli 255 ja apurahan sai 82 näyttämötaiteilijaa tai näytelmäkirjailijaa.

Taike jakoi avustuksia 14 teatterialan yhteisölle. Avustettavien kirjo oli aikaisempaa laajempi, vaikka suurin osa tuesta kanavoitiin edelleen teatteriesitysten valmistamiseen. Hakijoita oli 56.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää näyttämötaiteen, performanssi- ja esitystaiteen, sirkustaiteen sekä tanssitaiteen apurahoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Lue lisää

Lisätietoja: 
Mari Karikoski, erityisasiantuntija, mari.karikoski(a)taike.fi,  0295 330 706

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Legenda pienestä luusta -keskustelutilaisuudet | 28.2.-7.3.2018, Turku

Kolmas Tila järjestää kolme Legenda pienestä luusta, osa IV Rán -esitystä edeltävää avointa keskustelutilaisuutta Turun Kaupunginteatterin Kabinetissa.

Seppo Parkkisen kirjoittama Legenda pienestä luusta on huimaava merilintujen opastama matka, jonka tienviittana toimivat luonnontieteellinen, arkeologinen ja historiallinen tieto sekä mielikuvitus, joka ulottuu sinne, minne tieto ei yllä.

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua esityksen teemoihin kiinnostavien vieraiden johdattelemana kolmena iltana, juuri sopivasti ennen esitystä: 28.2., 1.3. ja 7.3.2018 kello 17.30–18.30 Turun Kaupunginteatterin Kabinetissa (lämpiön kolmas kerros). Kolmas Tila -ryhmän järjestämiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Voit siis osallistua vaikka kaikkiin!

Teemat ja vieraat ovat:

28.2. "Legendan elementit"
Näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen kertoo näytelmän synnystä ja sitä edeltäneestä tutkimustyöstä. Haastattelijana Kolmannen Tilan tiedehenkilö Annamari Konttinen.

1.3. "Mitä linnut kertovat meistä (mutta me emme kuule): ihmisen ja muiden lajien säilymisestä”
Kirjallisuudentutkija Elsi Hyttinen on perehtynyt antroposeeniin, ihmisen muokkaaman luonnon aikakauteen. Keskustelukumppaneina näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen ja Annamari Konttinen.

7.3. "Ihminen ja eläin arkeologisessa luututkimuksessa"
Arkeologi Auli Bläuer kertoo, miten sanaton menneisyytemme voi puhua meille. Keskustelukumppaneina ohjaaja Susanna Airaksinen ja Annamari Konttinen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kolmas Tila, Annamari Konttinen
050 3308327, ankont4(a)me.com
www.kolmastila.net

Tapahtuma Facebookissa


Lauantaina 3.3.2018 vietetään lastenteatteripäivää

Suomessa on kahdeksan teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvaa lastenteatteria, kolme Helsingissä, kaksi Espoossa, kaksi Tampereella ja yksi Vantaalla. Lastenteatteripäivässä 3.3.2018 mukana olevat teatterit ovat vuosikymmenien ajan tehneet monipuolista, tinkimätöntä, vastuullista ja lasta kunnioittavaa taiteellista työtä nuoren yleisön parissa: ”Suurella sydämellä ja ammattitaidolla upeita esityksiä kaikille lapsille ympäri Suomen!” 

Nämä teatterit tarjoavat kaikenikäisille lapsille ja nuorille ammatillista draama-, tanssi- ja nukketeatteria sekä omilla kotinäyttämöillä että kiertueilla ympäri Suomen. 

Tervetuloa juhlimaan lastenteatteripäivää kanssamme, tavataan teatterissa!

Nukketeatteri Sampo (Helsinki)
Tanssiteatteri Hurjaruuth (Helsinki)
Teatteri Rollo (Helsinki)
Teatteri Hevosenkenkä (Espoo)  
Unga Teatern (Espoo)
Tanssiteatteri Raatikko (Vantaa)
Ahaa Teatteri (Tampere) 
Teatteri Mukamas (Tampere)

Tarkempaa tietoa päivän ohjelmasta teattereiden omilla sivuilla.


Valtakunnallinen Monologikilpailu | 3.-4.3.2018 Oulu

21. Valtakunnallinen Monologikilpailu järjestetään 3.-4.3.2018 Oulussa, kulttuuritalo Valveella. Tapahtuman järjestää Akseli Klonk -teatteri osana 20-vuotisjuhlavuotensa tapahtumia.

Aikaisemmin 20 kertaa Pieksämäellä järjestetty Valtakunnallinen Monologikilpailu siirtyy kahden välivuoden jälkeen Ouluun. Viikonlopun aikana nähdään 13 kilpailusarjan monologia. Mukana kilpailemassa on tunnettuja teatterialan ammattilaisia.

Kilpailusarjan ulkopuolella ohjelmassa on livemusiikkia, performansseja sekä Akseli Klonk-teatterin ohjelmistosta supersuosittu Ryysyrannan Jooseppi.
 
Monologikilpailun pääpalkintona on 3000 euron stipendi.

Pääpalkinnon lisäksi kilpailussa jaetaan myös Yleisön suosikki -stipendi, jonka rahallisen arvon määräävät katsojat.


Nuoren Näyttämön paikallisfestivaalit  

Nuoren Näyttämön kevään 2018 paikallisfestivaalien aikataulu:

Tampereen Työväen Teatteri  ma 9. – ti 10. 4. 2018
Mikkelin Teatteri ja Varkauden Teatteri ke 11. 4. 2018
Kemin kaupunginteatteri to 19. – pe 20. 4. 2018
Helsingin kaupunginteatteri ja Suomen Kansallisteatteri pe 4. – su 6.5. 2018
Kotkan kaupunginteatteri ma 7. – ke 9.5. 2018

Kullakin paikallisfestivaalilla esiintyvät kaikki ko teatterin alueelta mukana olevat ryhmät, yhteensä 27 ryhmää koko maassa.

Valtakunnallinen päätösfestivaali vietetään Tampereella 4.-5.8.2018 Tampereen Teatterikesän lähtölaukauksena. Festivaali on hankkeelle kirjoitettujen näytelmien katselmus.

Tervetuloa katsomaan uusia näytelmiä, vahvoja ja raikkaita tulkintoja.

Lue lisää


Lasten onnittelutervehdys 100-vuotiaalle Virolle | 12.3.2018, Helsinki

Bravo! -festivaali kokoaa tapahtumaviikon maanantaina pääkaupunkiseudun lapsia onnittelemaan yhdessä 100-vuotiaan naapurimme Viron lapsia. Onnittelut lähetetään video-tervehdyksenä, jota varten noin 400 lapsen joukko muodostaa sinisistä, valkoisista ja mustista ilmapalloista Viron lipun ja laulaa onnittelulaulun viroksi.  
 
Tapahtumaa isännöi Bravo! -festivaalilla esiintyvä klovni-duo Piip ja Tuut, joiden opastuksella lapset ovat harjoitelleet laulun etukäteen.

www.bravofestivaali.fi 


Miten löytää ulkomaisia esityksiä ja kansainvälisiä kumppaneita? | 13.3.2018, Helsinki

Seminaari: Miten löytää hyviä ulkomaisia esityksiä ja kansainvälisiä kumppaneita? 13.3.2018 kello 14-17. Paikka: Annantalo, Helsinki.

Miten löytää hyviä ulkomaisia esityksiä ja kansainvälisiä kumppaneita? Bravo! -festivaalin yhteydessä järjestettävä seminaari on suunnattu tapahtumatuottajille ja myös esiintyville ryhmille, jotka haluavat  kansainvälistyä. Seminaarissa tanssin, teatterin ja sirkuksen tiedotuskeskukset kertovat toiminnastaan ja alan kansainvälisistä tapahtumista. Lisäksi Suomessa toimivat esittävän taiteen kansainväliset verkostot ASSITEJ, Unima ja Small size esittäytyvät.  

Tilaisuus päättyy festivaalin vastaanottoon: Tea time, johon kutsumme Bravo! festivaalin ulkomaiset esiintyjät.   

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen

lisätiedot: katariina.metsalampi(a)hel.fi 
Seminaarimaksu: 5 euroa, sisältää kahvitarjoilun ja maksetaan ovella.

Bravo! -festivaali tuo jälleen ulkomaisia lasten ja nuortenteatterin helmiä pääkaupunkiseudulle 10.-18.3.2018. Esityksiä saapuu Israelista, Etelä-Koreasta, Belgiasta, Isosta-Britanniasta, Tanskasta, Italiasta, Virosta ja Suomesta 10-vuotissyntymäpäivää juhlivan festivaalin järjestää Suomen Assitej yhteistyössä pääkaupunkiseudun kulttuuritalojen kanssa.


Satakielikuukausi 21.3.2018 saakka

Satakielikuukausi on vuosittainen monikielisyyttä juhliva jakso kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja maailman runouden päivän (21.3) välillä. Nyt neljättä kertaa toteutuva Satakielikuukausi on laajentunut pohjoismaiseksi monikielisyyskuukaudeksi nimeltä Multilingual Month.


Maailman teatteripäivä 27.3.2018

Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty 27.3. vuodesta 1962 lähtien. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on Suomen ITI-keskus.

Aloitteen Maailman teatteripäivästä teki professori Arvi Kivimaa Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) kongressissa Suomessa 1959. Kansainväliseksi juhlapäiväksi valittiin maaliskuun 27. päivä, koska se oli Pariisiin perustetun Kansojen teatteri -näyttämön avajaispäivä.

Juhlinnan perinteisiin kuuluu Maailman teatteripäivän julistus, jonka kirjoittajaksi ITI valitsee vuosittain maineikkaan teatterintekijän jostakin jäsenmaastaan. Julistus luetaan teatteripäivänä teattereissa ennen illan esitystä.  

Tänä vuonna ITI täyttää 70 vuotta. Sen kunniaksi järjestö on tilannut peräti viisi Maailman teatteripäivän julistusta, kirjoittajat ovat teatterintekijöitä viideltä eri mantereelta.

TINFO käännättää yhden julistusteksteistä suomeksi, yhden saameksi, ja Scen Sverigeltä saadaan käyttöön julistusten ruotsinkieliset käännökset.  

TINFO jakelee julistukset teattereille ennen Maailman teatteripäivää 27.3.2018, jotta luentaan on mahdollisuus valmistautua. Aineistot tulevat olemaan saatavana myös verkossa.

Tiedustelut: tinfo(a)tinfo.fi


Minifestivaali Oh My Puppets! | 12.-14.4.2018, Helsinki

Nykynukketeatterin minifestivaali Oh My Puppets! järjestetään toista kertaa 12.-14.4.2018. Cirko – Uuden sirkuksen keskus täyttyy nukketeatterin monista muodoista, kun alan tärkein yhteistyöverkosto Aura of Puppets tuo taloon tämän hetken kiinnostavimpia esityksiä.  
 
Aikuisille suunnatussa ohjelmassa nähdään nykynukketeatterin terävintä kärkeä edustava Prinsessa Hamlet, kansainvälisen työryhmän kabaree-iloittelu Ocrik ja yhdelle katsojalle kerrallaan esitettävä herkkä ja huumorilla leikittelevä Catacombes. Uutuutena tapahtumaa värittää koko perheelle tarkoitettu Oh My Little Puppets! -lastenteatterikokonaisuus. 
 
Koko ohjelmisto ja aikataulu: www.auraofpuppets.com/ohmypuppets

Lisätiedot:
Ilona Numminen, toiminnanjohtaja, Aura of Puppets
+358 40 8332650, ilona(a)auraofpuppets.com

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Ajankohtaiset apurahahaut löydät Apurahavahdista


Frame Contemporary Art Finland: Apuraha vuoden 2018 hankkeisiin | Haku 31.3.2018 mennessä

Framen apurahoja myönnetään seuraaville nykytaiteen aloille: kuvataide, valokuvataide, mediataide, taidekäsityö, sarjakuvataide, performanssi ja äänitaide.

Apurahahaku vuoden 2018 hankkeisiin on käynnissä 1.–31.3.2018.

Lue lisää 


Niilo Helanderin säätiön apurahat

Haku alkaa 1.3. ja päättyy 3.4.2018.

Hakualat ovat:

1. Keski-Eurooppa
2. Taiteiden historia
3. Teknologia- ja kauppiasyrittäjyys
4. Avoin haku

Sähköiseen hakujärjestelmään pääsee tästä!


Taiteen edistämiskeskus (Taike): Taiteilija-apurahat | Haku 4.4.2018

Viisi-, kolmi-, yksi- ja puolivuotiset taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille ja taiteenalojen taidejournalisteille. Myönnettävien apurahojen määrät ja apurahojen pituudet vaihtelevat taiteenaloittain. Tanssitaiteen ja kirjallisuuden alalla on lisäksi jaettavana erityisen ansioituneille taiteilijoille molemmilla taiteenaloilla kaksi kappaletta 10-vuotisia taiteilija-apurahoja, jotka voidaan myöntää myös 5-vuotisina. Kyseisen apurahan saajalla on apurahakauden ajan oikeus käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä.

Apuraha on tarkoitettu ammatilliseen taiteelliseen työskentelyyn. Taiteilija-apurahaa ei myönnetä ammatilliseen perustutkintoon eikä alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon liittyvän opiskelun tai opinnäytetyön tukemiseen.

Lue lisää


Pohjoismainen kulttuuripiste: Liikkuvuustuki | Haku 4.4.2018 mennessä

Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelma vahvistaa kulttuuri- ja taidealan yhteistyötä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ohjelma keskittyy lisäämään osaamisvaihtoa, yhteyksiä, läsnäoloa ja kiinnostusta Pohjoismaiden ja Baltian taiteeseen ja kulttuuriin. Pohjoismaiden ja Baltian maiden liikkuvuusohjelma koostuu kolmesta eri tukimuodosta: liikkuvuustuesta, verkostotuesta ja residenssikeskusten tuesta.

Liikkuvuustuki tarjoaa yksityishenkilöille tai pienille ryhmille mahdollisuuden luoda yhteyksiä sekä hankkia osaamista ja tietoa Pohjolan ja Baltian eri osista. Tukea voidaan käyttää myös taide- ja kulttuurituotantojen esittämiseen sekä Pohjoismaiden ja Baltian taiteeseen ja kulttuuriin kohdistuvan kiinnostuksen lisäämiseen.

Liikkuvuustuki on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten matkoihin ja/tai vierailuihin Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Näitä maita ovat: Ahvenanmaa, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro.

Matkan tarkoituksena voi olla esimerkiksi:

  • yhteistyö kollegojen kanssa toisessa Pohjoismaassa ja/tai Baltian maassa
  • vierailuesitys
  • näyttelyt
  • osallistuminen konferensseihin, kokoontumisiin ja työpajoihin
  • tutkimus

Lue lisää

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Open Call for Residency: Arts Printing House, Vilnius, Lithuania | Deadline 12 March 2018

Location: Arts Printing House, Vilnius, Lithuania
Time: 2 weeks during summer 2018

Who can apply: We are looking for professionals from contemporary performing arts field (physical theater, dance, contemporary circus, etc.)
We offer: we are giving you a studio to work at and technical support. We are covering flights and accommodation.

Deadline: 12 March, 2018. We will inform you about our decision on 19 March

We strongly encourage our international residents to connect with local community by doing an open reharsal, work in progress presentation ora discussion.

Send your CV and descrprion of a project you would be working on during the residency to gabriele(at)menuspaustuve.lt

More about everything we offer - here

Read more


Open Call for an idea for performance in Lithuania | Deadline 15 March 2018

Dear colleagues and friends,

Writing in the name of the Lithuanian National Drama Theatre, I wanted to share with you an open call for young theatre makers, who might be interested in submitting an idea for a documentary theatre piece that would be developed in Lithuania this summer together with theatre makers Anna Smolar (PL/FR) or Mimi Poskitt (UK).

We’re inviting young playwrights or people working with texts for the theatre to apply and consider a possibility to work in an international group, involving Lithuanian theatre makers.

The workshops will be held in summer, meanwhile, the results of it will be presented in mid.autumn. Hopefully, the presentations/sketches later on will be turned into „full length“ performances, staged and included in the repertoire of LNDT.

Attaching the full text of the open call. The deadline for submitting the ideas (in English) is 15th of March.

Eagerly waiting to hear from you!

Best wishes,
Viktorija

Viktorija Ivanova | cultural projects manager
Lithuanian National Drama Theatre
www.teatras.lt
e-mail: viktorija.ivanova(a)teatras.lt
tel.: +370 679 07952 / +351 91 567 3670

The terms of the competition:

- Young people (preferably under the age of 35) are invited to take part in the competition;

-The contestants are asked to provide a short presentation of a documentary performance (up to 2 pages), a material collection (research) plan (up to 2 pages), a presentation of their creative work and their CV (up to 2 pages): the entire material should be submitted in English; we will assess the idea – not the grammar.

- Send your applications by March 15 to versme@teatras.lt. Write to this address if you have any questions or queries regarding the competition, its terms, etc. The course of events at “Versmė'18”:

  • Applications will be accepted by March 15  
  • The committee will evaluate the applications and announce the results by mid-April. The selected participants will be informed and given tasks they may need to carry out by May.
  • The creative workshop is scheduled for June-August; both Anna Smolar and Mimi Poskitt will come to Lithuania twice (the duration of each stay – 5 workdays). The exact dates and the schedule for additional events will be announced in spring. The winners of the Open Call will be obliged to participate in all of their designated workshops and in the subsequent rehearsing.
  • September-October – the development of sketches based on documentary theater project results/plays, rehearsals
  • November – public readings of plays, the mentors of the creative workshops and seminars will participate in the discussions.

Read more (pdf)


Open Call: Viirus Guest  2018-2019 | Haku 16.3.2018 mennessä

Viirus muutti syksyllä 2017 Helsingin Jätkäsaareen, vastarakennettuun teatteritaloon. Viiruksen uudet tilat osoitteessa Välimerenkatu 14 koostuvat Suuresta salista, Studio 1stä,  Galleriatilasta, Harjoitussalista, sekä ulkotiloissa sijaitsevasta Amfi-teatterista. Oman toimintansa ohella Viirus vuokraa tilojaan erilaisille taiteen alan toimijoille vierailuesityksiin, harjoituksiin ja muihin tapahtumiin.  

VIIRUS GUEST: Open call 2018-2019  

Uusien tilojen myötä teatteri on käynnistänyt kuratoidun VIIRUS GUEST-vierailuohjelmiston, jonka Open call-haku tapahtuu kaksi kertaa vuodessa. Ohjelmistovalinnoista päättää Viiruksen taiteellinen kollektiivi yhdessä ohjelmatuottajan kanssa.  

Vierailuesitysten haku, syksy 2018 ja vuosi 2019  

Kevään GUEST-haku on nyt käynnistynyt. Viirus hakee taiteellisesti korkeatasoisia ja ammattimaisia tuotantoja. Vastaanotamme mielellämme myös erilaisia yhteistyötarjouksia ja kiinnostavia ideoita. Projektit voivat olla kestoltaan lyhytaikaisia (esim. muutamia tunteja tai päiviä) tai pitkäaikaisia (yhdestä viikosta useaan kuukauteen).  

Valinnassa painotamme erityisesti seuraavanlaisia tekijöitä:  

- Esitystaiteen konventioita uudistava tuotanto tai uusi, kiinnostava ja yllättävä avaus 
- Kantaesitys, Suomen ensi-ilta tai Helsingin ensi-ilta 
- Kielellinen ja kulttuurinen monimuotoisuus ja/tai tasa-arvoisuus 
- Ajankohtaisuus ja/tai yhteiskunnallisesti tärkeä tematiikka 
- Teatteritilojen ja muiden tilojen uusi ja innovatiivinen käyttö 
- Alueen asukkaita aktivoiva esitys tai esitysprosessi  

Pääsääntöisesti haku kohdistuu vuoden 2019 ajalle, mutta joitain vapaita aikoja on myös syksylle 2018. Hakuaika päättyy 16.3.2018.  

Elektroninen hakulomake

Hakemuksen tulisi sisältää lyhyt ja alustava projektikuvaus, tieto työryhmän koostumuksesta, lisätietoja niin teknisistä kuin muista tarpeista (esim. istumapaikkojen määrä salissa), sekä toivottu vuokrausajankohta.  

Vuokrahinnoissa on otettu huomioon kulttuurialan tekijöiden toiminnan mahdollisuudet ja rajoitukset. Hinta lasketaan aina keston mukaan.  

Pyrimme vastaamaan kaikkiin hakemuksiin 2 kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä. Tiedustelut avoimeen hakuun ja tilojen teknisiin yksityiskohtiin liittyen ohjelmatuottajalta: +358 505437841 (toimistoaikoina), mirkka.maikola(a)viirus.fi  

Tilojen vuokraus harjoituksiin ja muuhun toimintaan  

Kuratoidun GUEST-ohjelmiston ohella Viiruksesta voi vuokrata tiloja ympäri vuoden harjoituksiin, työpajoihin, seminaareihin, elokuvakuvauksiin, konsertteihin, keskustelutilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin. Lisätietoja ja saatavuutta voi tiedustella ohjelmatuottaja Mirkka Maikolalta.

Lue lisää


KOULUTUKSIA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja koulutuksia, kursseja ja työpajoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Teatterialan Merkonomi-koulutus | Ilmoittadu 3.4.2018 mennessä

Teatterialan Merkonimiksi? Haluatko oppia myynnistä, markkinoinnista, taloudesta ja liiketoiminnasta?

Suomen Teatterit ry:n ja Markkinointi-instituutin järjestämän Teatterialan Merkonomi-koulutuksen tavoitteena on kehittää teatterialan ammattilaisten liiketoiminnan ja talouden ymmärrystä sekä tarjota uudenlaista näkemystä myynnin, markkinoinnin ja asiakkuuksien hoitamiseen.

Teatterialalle räätälöity koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena. Opintojen aikana suoritat työelämässä arvostetun Liiketalouden eli Merkonomin perustutkinnon. Merkonomin tutkinto on asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaisten perustutkinto. Se sopii sinulle, jos työskentelet myynnin tai myynnin tuen, markkinoinnin, asiakaspalvelun tai sisäisten asiakkuuksien parissa.

Koulutus alkaa: 06/2018

Paikka: Markkinointi-instituutti, Tapiola, Espoo
Koulutuksen kesto: noin 12 kk, yhteensä noin 10 koulutuspäivää

Lisätietoja:
Markkinointi-instituutti, Saana Markkola, 050 590 5603, saana.markkola(a)markinst.fi
Suomen Teatterit ry, Hanna-Reetta Schreck, hanna-reetta.schreck(a)suomenteatterit.fi

Koulutus on maksuton, mutta mahdollisiin matkakuluihin koulutuspäivien osalta kannattaa varautua.

Lue lisää koulutuksen sisällöistä täällä.

Ilmoittautuminen tämän linkin kautta viimeistään 3.4.2018.


Nukke- ja musiikkiteatterin erikoistumiskoulutus | Haku 16.4.2018 mennessä

Koulutus on suunnattu Pohjoismaissa toimiville näyttelijöille, musikaaliartisteille, nukketeatterinäyttelijöille sekä tanssijoille ja fyysiseen teatteriin suuntautuneille näyttelijöille. Hakijoilta edellytetään alan AMK-tutkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittamista tai muulla tavoin suoritettua ja hankittua koulutusalalla tarvittavaa tietoa sekä alan kokemusta.

Koulutuksen tavoite

Koulutuksen tavoitteena on törmäyttää ja yhdistää kaksi taidemuotoa sekä löytää ja tutkia uusia kokeilevia muotoja teatterin tekemiseen. Koulutus koostuu musiikin ja nukketeatterin syventävistä opinnoista. Koulutuksen tavoitteena on myös vahvistaa ko. alojen ammatillista erityisosaamista sekä kehittää uusia verkostoja.

Koulutuksen toteutus, sisältö ja opettajat

Koulutus toteutetaan Pietarsaaressa (Yrkeshögskolan Novia) ja Turussa (Turun ammattikorkeakoulu & Åbo Svenska Teater). Koulutuksen tuotoksena toteutetaan uusi musiikki- ja nukketeatteriteos, joka esitetään Turun ruotsalaisessa teatterissa (ÅST). Ensi-ilta on 19.9.2019. Koulutukseen kuuluu mukanaolo esityksen harjoituksissa sekä 10 esityksessä. Sen jälkeen teatteri tekee sopimuksen opiskelijoiden kanssa jäljellä olevasta esityskaudesta syksyllä 2019.  

Koulutuksen pedagogeina toimii kansainvälisiä huippuartisteja musiikkiteatterin sekä visuaalisen ja fyysisen teatterin alalta kuten teatteriohjaaja Caroline McSweeney, tanssija & koreografit Mari Carrasco ja Jonas Nermyr sekä laulupedagogit Helena Jonason ja Sanna Kurki-Suonio. Nukketeatterialan merkittävinä kansainvälisinä vierailevina pedagogeina toimivat muun muassa ohjaaja & koreografi Bernard Cauchard sekä Duda Paiva Companyn taiteellinen johtaja & nukketeatteriesiintyjä, tekijä, suunnittelija Duda Paiva. Koulutuksen vastuuopettajina toimivat ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund sekä nukketeatterin opettaja Ari Ahlholm. ÅST:ssa nähtävän esityksen ohjaa Höglund.  

Koulutuksen laajuus, ajankohta ja hinta

Koulutus on kaksivaiheinen ja yhteensä 30 opintopisteen laajuinen.

Vaihe 1 toteutetaan Pietarsaaressa ja Turussa 18.3.-25.5.2019 (ennakkotehtäviä keväällä 2019).
Vaihe 2 alkaa 5.8.2019 harjoituksilla Turun ruotsalaisessa teatterissa. Esityskauden arvioidaan päättyvän maaliskuussa 2020.

Koulutuksen hinta on 1000 euroa/opiskelija.

Haku

Valintakoepäivät 4–5.6.2018 Turussa ja 6.6.2018 Tukholmassa.

Lue lisää: turkuamk.fi/nukkejamusiikkiteatteri

Tiedustelut

Musiikkiteatteri
Yrkeshögskolan Novia Marcus Söderström
marcus.soderstrom(a)novia.fi
puh. +358 (0)44 780 5851

Nukketeatteri
Turku AMK Ari Ahlholm
ari.ahlholm(a)turkuamk.fi  
puh. +358 (0)50 598 5229


TYÖPAIKKOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Taiteen edistämiskeskus (Taike) etsii suunnittelijaa | Haku 9.3.2018 mennessä

Suunnittelijan työhön kuuluvat valtionavustusten hakuun, päätösten valmisteluun ja toimeenpanoon liittyvät tehtävät ja niitä koskevat asiakaspalvelutehtävät. Työhön kuuluu myös valtionavustusten taloustarkastukseen liittyviä tehtäviä. Taiteen edistämiskeskuksessa ovat käytössä Kieku- järjestelmä ja Salama-asianhallintajärjestelmä.  
Tarvitsemme aktiivisen, organisointikykyisen ja motivoituneen henkilön, joka rutiinitehtävien ohella on myös valmis tarttumaan erilaisiin avustaviin tehtäviin. Positiivinen asenne ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat tarpeen sekä näissä tehtävissä että asiakaspalvelussa. Taloustarkastukseen liittyvät tehtävät edellyttävät tarkkuutta ja huolellisuutta.  
Toivomme mies- ja naishakijoita.  

Odotamme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Lisäksi hakijalta odotetaan valtionavustusten käsittelyyn ja niiden tarkastamiseen liittyvää osaamista, kokemusta asiakaspalvelu- ja toimistotyöstä, hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja, perustason IT-osaamista (word, excel), valtion virkamiehiltä vaadittavaa kotimaisten kielten taitoa.  

Luemme eduksi taide- ja kulttuurihallinnon sekä valtionavustusjärjestelmän tuntemuksen. Lisäksi katsomme eduksi kirjaamon ja asiakirjahallinnon asiantuntemuksen.  

Tehtävän kesto: Määräaikainen 
Työaika:   Virastotyöaika 
Tehtävä alkaa:   16.4.2018 Palvelussuhde alkaa 16.4.2018 tai sopimuksen mukaan. 
Määräaikainen, päättyy:   4.3.2019 Määräaikaisuuden syy on sijaisuus. 

Palkkaus määräytyy Taiteen edistämiskeskuksen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 3 (tehtäväkohtainen palkanosa 2025,97¤) mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 45 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palvelussuhteen alkuvaiheessa kokonaispalkka on noin 2482,01 euroa kuukaudessa. 

Lisätietoja tehtävästä: Tiina Kuoppa, Suunnittelupäällikkö 0295 330 801 

Lue lisää ja hae tehtävää


Riihimäen Teatteri etsii osa-aikaista tuottajaa Digiteatterille| Haku 11.3.2018 mennessä

Riihimäen Teatteri Oy/#digiteatteri hakee osa-aikaista tuottajaa Digiteatterin uudet mahdollisuudet -hankkeeseen.

Sinulle on kertynyt useamman vuoden kokemus esittävän taiteen tuottamisesta, osaat orientoitua markkinointi- ja myyntihenkisesti ja mikä tärkeintä olet täysin suvereeni sosiaalisen median operoija. Sitten sinun kannattaa hakea Digiteatterin uudet mahdollisuudet -hankkeemme osa-aikaiseksi tuottajaksi ajalle 1.4.2018-31.3.2019.

Digiteatterin uudet mahdollisuudet -hanke on Suomen kulttuurirahaston rahoittama ja sen toteuttajan on Riihimäen Teatteri Oy. Hankkeessa työskentelee osa-aikaisen tuottajan ohella yksi täysiaikainen ja yksi osa-aikainen digitaitelija. Hankkeen työntekijät työskentelevät keskenään tiiviissä yhteistyössä. Tuottajan on kyettävä myös taiteelliseen ajatteluun. Toiminnan keskiössä on luoda suomalaiselle teatterille uusi teatterituottamisen paradigma ja kehittää edelleen Riihimäen Teatterin digitaalisen näyttämön toimintaa. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus kokeilla taiteen tuottamista joukkoistamisen avulla.  
 
Taiteellista sisältöä tuotetaan koko vuoden ajan Kaasoperhonen –teokseen, joka rakentuu tietovuotaja Chelsea Manningin elämäntarinan ympärille. Tarkemman hankesuunnitelman voit lukea täältä.

Sinulla on siis palavaa intoa kehittää suomalaista ammattiteatterikenttää. Tiedät mitä tuottaminen parhaimmillaan ja pahimmillaan tarkoittaa, sekä osaat ajatella rohkeasti. Meillä on jo vuoden kokemus digitaalisen näyttämön kehittämisestä. Tiedämme mitä ja missä sosiaalisen median kanavissa kannattaa tehdä. Nyt haluamme miettiä miten se tehdään kaikista parhaiten! Voit tutustua aiemman hankkeemme tuloksiin osoitteessa www.digiteatteri.fi.

Työ ei sovi henkilölle, joka facettaa silloin tällöin ja twiittaa kerran puolessa vuodessa. Työssä tulee ymmärtää miten ja miksi sosiaalista mediaa voi käyttää. Lisäksi on osattava toimia tuottajana itsenäisesti. Nyt ei ole aikaa harjoittelulle, sillä kaikki aika pitää käyttää rohkeiden kokeilujen tekemiseen!

Työaikaa on 20 tuntia viikossa (57 % TeaTES 29 § Toimistotyö III vaihtoehto) ja kuukausipalkka on 1700 euroa.

Työhakemukset tulee lähettää sähköisesti osoitteeseen rekry(a)riihimaenteatteri.fi. Liitä vapaamuotoisen hakemuksen lisäksi ansioluettelosi ja mieluusti myös portfoliosi. Hakemus on lähetettävä 11.3.2018 mennessä.

Haastattelut pidetään viikolla 12. Haastattelukutsut esitetään viimeistään16.3.2018 puhelimitse.

Lisätietoja antaa Riihimäen Teatterin toimitusjohtaja Matti Arnkil, p. 050 467 0276, matti.arnkil(a)riihimaenteatteri.fi


KOM-teatteri etsii talous- ja hallintopäällikköä | Haku heti tai viimeistään 12.3.2018 mennessä

KOM-teatteri etsii talous- ja hallintopäällikköä vakituiseen työsuhteeseen 1.4.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan.  

Tehtäviisi kuuluu:

  • vastuu teatterin talous- ja henkilöstöhallinnosta
  • mm. avustusten hakeminen, tilitykset, palkanlaskenta ja työsopimusten laadinta
  • tuotantotiimin esimiehenä ja johtoryhmän jäsenenä toimiminen
  • kehitystyö oman vastuualueen toiminnoissa ja prosesseissa

Edellytämme:

  • vahvaa talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista
  • kokemusta esimiestehtävistä
  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja/tai kokemusta vastaavista työtehtävistä

Lue työpaikkailmoitus kokonaan

Jos koet olevasi etsimämme henkilö, tee vapaamuotoinen hakemuksesi heti tai viimeistään  
12.3.2018 klo 16.00 mennessä ja postita se osoitteeseen: satu.tujunen(a)kom-teatteri.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa: Satu Tujunen puhelin 09 6841 8483, to 1.3. klo 9-11 ja ti 6.3. klo 14-16.

Paikka voidaan täyttää jo ennen hakuajan päättymistä sopivan henkilön löydyttyä.


twitter.com/tinfotweets

TINFO julkaisee ajankohtaisista teatterialan tapahtumista uutiskirjeen kerran viikossa.
Voit tilata TINFO-tiedotteet sähköpostiisi tästä.

Aiemmin ilmestyneet TINFO-tiedotteet.