25.11.2021

Marjo-Riikka Romo

Marjo-Riikka Romo, mitä kuuluu?  

Mikkelin Teatterissa saa lauantaina kantaesityksensä komedia Perinnönjakajat. Otimme yhteyttä teatterissa järjestäjänä ja kampaajana toimivaan Marjo-Riikka Romoon, tarkoituksenamme kysellä miltä komedian läpimenot näyttävät ja miten hänen työviikkonsa on sujunut. Kävikin ilmi, että Mikkelin Teatterissa on kulisseissa melkoinen monitaituri, joka säännöllisesti myös esiintyy teatterin näyttämöllä. Mitä kuuluu, Marjo-Riikka Romo?  
 
Marjo-Riikka Romo: Pikkuhiljaa tässä rupeaa kuulumaan hyvää, kun väki taas alkaa käydä teatterissa. Hyvin täällä Mikkelissä yleisö onkin palannut esityksiin. Keväällä 2020 oltiin lomautettuna, mutta muuten pandemian ajan on tehty töitä, suunnittelupalavereita pidetty ja ensi-iltoja valmisteltu normaaliin tapaan, koska tietoa rajoitusten loppumisesta ei ole ollut. Näin rajoitusten jälkeen tuntuu suorastaan ruhtinaalliselta saada yleisö takaisin taloon, ja kyllähän ihmisille on selkeästi kertynyt kulttuurinnälkää näiden rajoitusten aikana. 
 
Minulle sysäys teatteriin tuli äidinmaidossa. Vanhempani ovat eläkkeelle jääneitä näyttelijöitä. Isä jäi Lahden kaupunginteatterista eläkkeelle ja äiti täältä Mikkelin Teatterista. Broidini on ohjaaja Snoopi Siren. Meillä on oikein teatteriin kunnolla hurahtanut perhe, suvusta löytyy Suomi-Filmin näyttelijöitä ja Amerikassakin on kauempia sukulaisiani näyttelijöinä. Synnynkaupunkini on Kuopio, mutta olemme asuneet muun muassa Lahdessa ja piipahdimme Tampereellakin. Mikkelissä olen kuitenkin kaikista pisimpään asunut, tämä tuntuu kotikaupungilta, ja Mikkelin Teatteri vähän kuin perheeltä.  
 
En ole ikinä ajatellut, että minäpäs lähden teatteria opiskelemaan. Tämä on aina ollut itsestään selvää, silti olen tehnyt teatterissa monenlaista työtä. Valmistuttuani parturi-kampaajaksi olin Mikkelin Teatterissa töissä ovella ja narikassa. Jossain vaiheessa aloitin pukijana ja sitten jatkoin järjestäjä-kuiskaajan tehtävässä, minkä jälkeen järjestäjä-tarpeistonhoitajan nimikkeellä. Kun kampaaja lähti teatterista, nimike muuttui järjestäjä-kampaajaksi.  
 
Avustajaksi teatteriin tulevilla saattaa olla ruusuisia harhakuvitelmia teatterityöstä, mutta on tämä raskas ala. Järjestäjän työkuva on meillä todella laaja. Kun jäin äitiyslomalle, oli vaikea perehdyttää sijaistani, koska jokainen päivä on erilainen ja työtehtäviä on vaikea määritellä. Työt vaan tulee tehtyä. Toimenkuvaani kuuluu olla vierailevan ohjaajan oikeana kätenä, informoida yleensäkin kaikkia vierailijoita talon käytännöistä, varmistaa yhdessä talouspäällikön kanssa, että heidän majoituksensa on kunnossa, huolehtia ensiapupisteistä ja ensi-iltojen kukituksista, syöttää työjärjestykseen tulevia muutoksia sisäiseen hallintojärjestelmäämme ja teen etukäteisvalmistelut ja kampaukset promokuvauksiin.  
 
Järjestäjä-kampaaja -yhdistelmä on oikeastaan aika hyvä. Kampaajalle ei täysiä tunteja tule, mikäli ei ole valmistettavana erikoisia maskeja tai jokin suurempi tuotanto menossa. Meikkitaiteilijan koulutusta minulla ei ole, joten olen itse kokeillut mikä toimii ja mikä ei ja pyytänyt muilta apua. Soitin kerran Kansallisteatteriinkin, ja kaikki ovat aina auttaneet mielellään.  
Onhan tämä ollut ihanaa, esitys myy jo itse itseään ja lapset kyselevät milloin Reetta tulee takaisin. 
Kampaajan työni uutta produktiota varten alkaa, kun puvut on suunniteltu, ja pukusuunnittelija aloittaa oman työnsä paljon aikaisemmin kuin näyttelijä omansa. En voi ajatella suunnittelevani mahtavia kampauksia, jos pukusuunnittelija haluaakin jollekin hahmolle kypärähatun. Pukusuunnittelijoilla saattaa myös olla omia ideoita kampauksien ja maskin suhteen – kuten näyttelijöilläkin. Koska näyttelen itse, ymmärrän, miten tärkeää joillekin näyttelijöille on, että myös kampaus tuntuu siltä roolihahmolta, jonka he ovat rakentaneet. Heillä on koko hahmon historia mielessään, vaikka siitä vain osa näkyisi näyttämöllä. On löydettävä kultainen keskitie. Olen täällä ainoana kampaajana, joskus on ollut harjoittelija apuna, joten tämänkin vuoksi näyttelijöiden kanssa on tehtävä hyvää yhteistyötä.  
 
Olen koko ajan näiden tehtävien ohella näytellyt ja kursittanut itseäni apurahalla. Riippumatta siitä, kuka on ollut johtajana, olen aina saanut osallistua näyttelijöiden kanssa samoihin koulutuksiin. Näin ollen, kun meillä meni aikoinaan Saiturin joulu, minulle tuli olo, että ihan pienille lapsille pitäisi myös tarjota jotain. Kerroin tästä Honkasen Katriinalle, joka oli tuolloin meillä teatterinjohtajana, niin hän sanoi, että senkun ryhdyt tekemään. Taisin kysyä, että oletko ihan tosissaan, ja hän vain kannusti. 
 
Joten perskuta rallaa. Kirjoitin ensimmäisen näytelmäni, Reetta-karhu ja kadonneen tähtitaivaan arvoitus, se tuli ensi-iltaan pienellä näyttämöllä. Esitys myytiin loppuun, joten siirsimme sen suurelle näyttämölle, jossa se jälleen myytiin loppuun. Tästä alkoi yhdessä Riina Uimosen (Maisa-majava) ja Tuomas Turkan (Peetu-pupu) kanssa ideoidun Reetta-karhun taival, uudet tuotannot ovat joka vuosi kehittyneet. Ensin soitettiin ukulelea ja seuraavaksi mukaan tuli Mikkelin Kaupunginorkesteri. Syyskuussa Reetta-karhun jouluseikkailu sai ensi-iltansa, viimeinen esitys on 18.12. Onhan tämä ollut ihanaa, esitys myy jo itse itseään ja lapset kyselevät milloin Reetta tulee takaisin. On hienoa päästä jatkuvasti kehittämään itseään, koskaan ei ole valmis. 
Teatteri näyttää olevan mikkeliläisille tärkeä.  
Perinnönjakajat-esitys saa ensi-iltansa lauantaina. Esityksessä ei ole hirveästi päitä laitettavana, tosin Tuuli Anikari näyttelee itseään 25 vuotta vanhempaa rouvaa, mutta hän on alkanut itse laittaa oman meikkinsä. Välillä juoksen kieli vyön alla, mutta nyt on rauhallisempi jakso meneillään, joten ehtii hengähtää. Perinnönjakajien prosessi on mennyt kivasti, siitä tulee hieno visuaalinen esitys. Teimme taannoin kyselyn Mikkelin puskaradioon, ja vastausten perusteella oli selvää, että mikkeliläiset pitävät farsseista, musikaaleista ja fantasiajutuista. Kaikille pyritään tekemään jotakin, syklissä. Teatteri näyttää olevan mikkeliläisille tärkeä.  
 
Lauantaina on ensi-ilta, ja uudet Liisa Ihmemaassa -esityksen harjoitukset alkavat jo ensi viikolla. Hanna Ryti, joka ohjasi meille aivan huikean Veljeni Leijonanmielen tulee ohjaamaan Liisan, joten jännityksellä odotan, mitä esityksestä tulee. Minulla on pieni rooli myös Liisa Ihmemaassa, mutta onneksi puvustus ottaa kopin ja pelastaa kampaajan tilanteesta.  
 
 
Marjo-Riikka Romo toimii Mikkelin Teatterissa järjestäjänä, kampaajana, näytelmäkirjailijana ja näyttelijänä. Reidar Palmgrenin ja Tapio Liinojan Perinnönjakajat - Kuka hiton Heidi?  saa kantaesityksensä Mikkelin Teatterissa 27.11.2021, teatterinjohtaja Aleksander Anrian ohjaamana. Liisa Ihmemaassa tulee ensi-iltaan 12.2.2022. 
 
 
Kuvassa Marjo-Riikka Romo Reetta-karhuna. Kuva: Aki Lustig
 
 
 

Sinua voisi kiinnostaa

Haastattelu